Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini kyselee vieläkin mitä ala-aste aikaisille kavereilleni kuuluu
24.06.2021 |
Olen nyt kolmekymppinen enkä ole edes kuullut heistä 15-20 vuoteen! Sanon myös joka kerta ärtyneenä että ei en ole nähnyt, ja pyydän että lakkaisi kysymästä. Ei kuitenkaan tottele. Seuraavalla tapaamiskerralla hän aina kysyy että no oletko nähnyt sitä ja sitä.
Mistä tuollainen johtuu? Yrittääkö hän tahallaan pahoittaa mieleni? Moni näistä kavereista siis hylkäsi minut ja alkoi kiusaamaan yläasteella, ja osan kanssa en muuten vaan ole ollut tekemisissä aikuisiällä. Asia ei juurikaan vaivaa minua nykyään, olen mennyt elämässä eteenpäin ja minulla on uusiakin kavereita joista hän ei koskaan kysy. Hänellä on ollut tapana kiusata tahallaan, nyt on muuten vähän skarpannut mutta vielä tämä asia hiertää. Miten toimia? Mietin myös että ehkä hän ei ihan tajua ajan kulumista. Olin jotain 10-vuotias kun hengasin noiden tyyppien kanssa. Onko hän jämähtänyt jotenkin siihen ajanjaksoon?
Kommentit (54)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tällaiselle kyselijälle sitten pitäisi vastata? Kun se ei mene perille että en ole tekemisissä, enkä tule olemaankaan. Eikä asia minua haittaa. Vain tuo kyseleminen haittaa. Aivan mahdotonta jutella mitään normaalia tuollaisen äidin kanssa. Pitääkö joka vuosi kuolemaan saakka vaan käydä tavatessa aina se sama keskustelu läpi?
Ehkä hän kysyy tuollaisia vain tavan vuoksi, sanoakseen jotain, ei ajattele sen kummemmin, mitä vastaat niihin ja siksi unohtaa ja kysyy seuraavalla kerralla taas.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Mitä tällaiselle kyselijälle sitten pitäisi vastata? Kun se ei mene perille että en ole tekemisissä, enkä tule olemaankaan. Eikä asia minua haittaa. Vain tuo kyseleminen haittaa. Aivan mahdotonta jutella mitään normaalia tuollaisen äidin kanssa. Pitääkö joka vuosi kuolemaan saakka vaan käydä tavatessa aina se sama keskustelu läpi?
Pitää käydä. Hän ei ole muuttunut tähänkään asti, ei muutu jatkossakaan.
Samalla lailla äiti on alkanut kysymään myös puolisoni tekemisistä. Ne tuntuvat kiinnostavan jopa enemmän kuin omani. Äiti kyselee aivan turhia juttuja miehen tekemisistä ja asioista, eikä edes muista niitä vaan kysyy samat jutut uudestaan seuraavan kerran kun tavataan. Jos laitan äidille viestiä, vaikka lomakuvan ja kuulumisiani, äiti vastaa vain "mitä X tykkää paikasta?" Mitä tähänkin pitäisi vastata? Kumpa äidilläni olisi oma elämä. Mutta hän taitaa viettää päivänsä työttömänä miettien vain 20v vanhoja juttuja, tai toisten elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini selittää usein törmänneensä ”Maija Virtaseen, siihen Karri Ruokosen äitiin, no sen Karrin joka oli sinun kanssasi samassa päiväkotiryhmässä/samalla luokalla ala-asteella/asui samassa pihassa kun olit alle kouluikäinen”. Yleensä kyseessä on vielä joku viisi vuotta nuoremman siskoni luokkalaisista tai päiväkotikavereista, mutta äiti on vakuuttunut siitä, että kyseessä oli joku minun kaverini, eikä millään usko, että en tiedä kuka on kyseessä. Äidille on myös hyvin vaikea ymmärtää, että en muista ketä aikuisia asui samassa pihapiirissä kun olin 2-3-vuotias. Kuka lapsi sellaisia muistaa? En tiedä mistä johtuu, aina se on ollut tuollainen.
Noissa kaverikuulumisissa taustalla taitaa olla vain että pääsee päivittelemään dramaattisesti että "voi voi kun sekin sinut hylkäsi". Tuollaisia hän puhuu oikeasti. Eikä ole mitään halua selittää miten asiat oikeasti meni. Haluaako hän että minulle tulee paha mieli, ja alan ajattelemaan että olen niin huono tyyppi että minut on hylätty? Tosi outoa. Ei nuo yritykset manipuloida mene läpi, en vain jaksa tätä enää. Olen harkinnut välien katkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla dementiaa?
Jos ei ole, niin voisi kyllä esittää epäilyksen äidille josko loppuisi utelut.
Tämä on oikeasti hyvä vinkki! ”Kuule, et varmaan ehkä itse muista, mutta olet tosi monesti aiemminkin kysynyt, mitä heille kuuluu, ja mä olen aina vastannut, etten ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä. Mua on tässä jo useamman vuoden ajan mietityttänyt, että onkohan sinulla muistiongelmia, joiden vuoksi olisi hyvä mennä lääkäriin. Jos vielä kerran kysyt, niin sitten kyllä varataan sulle lääkäriaika!”
Tuskin kyselee enää tuon jälkeen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla dementiaa?
Jos ei ole, niin voisi kyllä esittää epäilyksen äidille josko loppuisi utelut.
Tämä on oikeasti hyvä vinkki! ”Kuule, et varmaan ehkä itse muista, mutta olet tosi monesti aiemminkin kysynyt, mitä heille kuuluu, ja mä olen aina vastannut, etten ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä. Mua on tässä jo useamman vuoden ajan mietityttänyt, että onkohan sinulla muistiongelmia, joiden vuoksi olisi hyvä mennä lääkäriin. Jos vielä kerran kysyt, niin sitten kyllä varataan sulle lääkäriaika!”
Tuskin kyselee enää tuon jälkeen!
Voisin kuvitella hänen kyllä silti kysyvän, ellei sitten onnistuisi olemaan ihan tosissaan huolestuneen oloinen ja soittamassa lääkäriaikaa. Olenkin kyllä huolestunut, mutta mielenterveydestä, en dementiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi päätti meidän hääpuheessa jaaritella pitkiä aikoja sellaisista mieheni lapsuudenkavereista, joiden kanssa mieheni ei ole ollut tekemisissä sitten ala-asteen. Tuntui aika hölmöltä, kun kyseiset ihmiset eivät tietenkään olleet häissä paikalla, eikä kukaan sieltä tuntenut heitä. Minut taidettiin mainita kerran lyhyesti puheen lopussa 😏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti ostaa mulle vieläkin pikkutyttöjen vaatteita. Siis sellaisia printtipaitoja, joissa on glitteriä, strasseja, vaikka joku nolo teksti tai kuva ja ihan järkyttävän kirjavia. Hän myös kyselee shoppailusta. Shoppailu oli jännää ja kivaa tasan sen ekan kerran 11-vuotiaana, kun pääsi menemään kavereiden kesken ilman vanhempia jonnekin. Sen jälkeen tajusin, että mua ei voisi vähempää kiinnostaa päämäärätön kauppakeskuksissa vaeltelu. Pikemminkin jää tarpeelliset hankinnat tekemättä, kun ei yhtään nappaa mennä kaupoille. Äiti myös selittää meikeistä ja ostaa mulle meikkejä, vaikken ole käyttänyt meikkiä ollenkaan sitten varhaismurrosiän satunnaisten meikkikokeiluiden jälkeen. Mun äiti luulee, että olen vieläkin 12-vuotias. Hän ei tunne minua ollenkaan. Eikä häntä kiinnosta tuntea.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti ostaa mulle vieläkin pikkutyttöjen vaatteita. Siis sellaisia printtipaitoja, joissa on glitteriä, strasseja, vaikka joku nolo teksti tai kuva ja ihan järkyttävän kirjavia. Hän myös kyselee shoppailusta. Shoppailu oli jännää ja kivaa tasan sen ekan kerran 11-vuotiaana, kun pääsi menemään kavereiden kesken ilman vanhempia jonnekin. Sen jälkeen tajusin, että mua ei voisi vähempää kiinnostaa päämäärätön kauppakeskuksissa vaeltelu. Pikemminkin jää tarpeelliset hankinnat tekemättä, kun ei yhtään nappaa mennä kaupoille. Äiti myös selittää meikeistä ja ostaa mulle meikkejä, vaikken ole käyttänyt meikkiä ollenkaan sitten varhaismurrosiän satunnaisten meikkikokeiluiden jälkeen. Mun äiti luulee, että olen vieläkin 12-vuotias. Hän ei tunne minua ollenkaan. Eikä häntä kiinnosta tuntea.
Äitini tekee samaa veljeni kohdalla! Puhuu poikien vaatteiden hankkimisesta vaikka veli on aikuinen mies. Asuu tietysti yhä äidillään... äidin on vaikea antaa lapsensa itsenäistyä. Sitten taas minun kohdalla on korostetun ilkeä ja hylkäävä, muutin pois kotoa 18-vuotiaana. Se on kai joko tai, täysin otteessaan tai kuollut jos on itsenäistynyt normaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi päätti meidän hääpuheessa jaaritella pitkiä aikoja sellaisista mieheni lapsuudenkavereista, joiden kanssa mieheni ei ole ollut tekemisissä sitten ala-asteen. Tuntui aika hölmöltä, kun kyseiset ihmiset eivät tietenkään olleet häissä paikalla, eikä kukaan sieltä tuntenut heitä. Minut taidettiin mainita kerran lyhyesti puheen lopussa 😏
Mitä ihmettä 😅 ottiko kukaan puheeksi hänen kanssaan puheen sisältöä myöhemmin? Mitä hän keksi edes puhua jostain lapsuuskavereista? "Marko leikki aina legoilla tarhakaverinsa Mikon kanssa. Mikon kanssa oli vauhdikkaita leikkejä ja välillä he leikkivät hiekkalaatikolla myös Niilon ja Sepin kanssa. Kerrankin Niilo toi meille näytille kakkulapion, jotka Sepin ja Markon kanssa olivat yhdessä koristelleet. Kaikki jatkoivat tahoillaan kouluun ja töihin, ja Niilo on kuulemma viiden lapsen isäkin nyt. Nyt meidän Marko onkin jo aikamies ja menossa naimisiin * kanssa. Nostetaan malja!"?
Oletteko ap ja muut kysyneet äideiltänne suoraan, miksi he kysyvät vanhojen tuttujen kuulumisia, vaikka olette jo ihan selväsanaisesti sanoneet monta kertaa, että ette enää ole tekemisissä? Mitä äidit ovat vastanneet?
Myös tylympi/suorempi vastaus kyselyihin voisi auttaa: ”En tiedä, kuten en tiennyt viimeksikään, kun kysyit. Ja kuten hyvin tiedät, he kiusasivat minua, joten en halua muistella heitä enää millään tapaa. Nyt sanon sinulle viimeisen kerran, että en ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä, joten älä enää koskaan kysy minulta mitään heistä. Muuten ei huvita enää käydä täällä ollenkaan.”
Vierailija kirjoitti:
Äitisi elämän kulta-aika oli kun hänellä oli pieniä lapsia. Kotiäiti, ei ystäviä, ammattia, harrastuksia?
Sinne hän on jämähtänyt.
Onko äitisi ÄÖ kengännumeroa pienempi? Sekin selittää.
En hirveästi yrittäisi mollata kenenkään älykkyyttä, jos en osaisi kirjoittaa ÄO.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti ostaa mulle vieläkin pikkutyttöjen vaatteita. Siis sellaisia printtipaitoja, joissa on glitteriä, strasseja, vaikka joku nolo teksti tai kuva ja ihan järkyttävän kirjavia. Hän myös kyselee shoppailusta. Shoppailu oli jännää ja kivaa tasan sen ekan kerran 11-vuotiaana, kun pääsi menemään kavereiden kesken ilman vanhempia jonnekin. Sen jälkeen tajusin, että mua ei voisi vähempää kiinnostaa päämäärätön kauppakeskuksissa vaeltelu. Pikemminkin jää tarpeelliset hankinnat tekemättä, kun ei yhtään nappaa mennä kaupoille. Äiti myös selittää meikeistä ja ostaa mulle meikkejä, vaikken ole käyttänyt meikkiä ollenkaan sitten varhaismurrosiän satunnaisten meikkikokeiluiden jälkeen. Mun äiti luulee, että olen vieläkin 12-vuotias. Hän ei tunne minua ollenkaan. Eikä häntä kiinnosta tuntea.
Haha, mun äiti tekee tätä samaa.
Samaten olisin joskus penskana halunnut laivalle, mutta ei menty syystä x, y ja z.
Nyt aikuisena sitten äiti vähän väliä ehdottaa laivareissua mulle ja puolisolleni, saattaa tarjoutua jopa maksamaan sen!
Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ollaan lasten kanssa käyty laivalla, koska se on lapsille kiva elämys. Jos lähdettiin kahden aikuisten kanssa Tukholmaan, mentiin lentämällä, ja yöksi hotelliin.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ap ja muut kysyneet äideiltänne suoraan, miksi he kysyvät vanhojen tuttujen kuulumisia, vaikka olette jo ihan selväsanaisesti sanoneet monta kertaa, että ette enää ole tekemisissä? Mitä äidit ovat vastanneet?
Myös tylympi/suorempi vastaus kyselyihin voisi auttaa: ”En tiedä, kuten en tiennyt viimeksikään, kun kysyit. Ja kuten hyvin tiedät, he kiusasivat minua, joten en halua muistella heitä enää millään tapaa. Nyt sanon sinulle viimeisen kerran, että en ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä, joten älä enää koskaan kysy minulta mitään heistä. Muuten ei huvita enää käydä täällä ollenkaan.”
Siis olen tehnyt ihan täsmälleen noin. Aika lailla noilla sanoilla. Siihen äiti vaan tokaisee "no minä nyt vaan ajattelin kysyä kun ihmettelin mikset ole enää sitä nähnyt". Ja vaikka sanon että en tule toisen kerran käymään jos vielä kysyy, sillä toisella kerralla hän ottaa ihan samat asiat esille. Meillä olikin välit pitkän aikaa poikki hänen käytöksensä takia mutta olen taas yrittänyt olla tekemisissä. Se on hyvin vaikeaa. Äiti ei tosiaan tunne minua eikä halua tuntea. Vain esittelynukke sukulaisille ja muutenkin joku väline kiusantekoon vain. Äidin mielestä oli varmaan rasittavaa että kasvoin aikuiseksi. En tiedä.
Kiinnostaisi kuulla onko joku muu sanonut suoria sanoja äidilleen. Omani on patologinen tapaus selvästi, mutta jospa joku selväpäisempi olisi havahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ap ja muut kysyneet äideiltänne suoraan, miksi he kysyvät vanhojen tuttujen kuulumisia, vaikka olette jo ihan selväsanaisesti sanoneet monta kertaa, että ette enää ole tekemisissä? Mitä äidit ovat vastanneet?
Myös tylympi/suorempi vastaus kyselyihin voisi auttaa: ”En tiedä, kuten en tiennyt viimeksikään, kun kysyit. Ja kuten hyvin tiedät, he kiusasivat minua, joten en halua muistella heitä enää millään tapaa. Nyt sanon sinulle viimeisen kerran, että en ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä, joten älä enää koskaan kysy minulta mitään heistä. Muuten ei huvita enää käydä täällä ollenkaan.”
Siis olen tehnyt ihan täsmälleen noin. Aika lailla noilla sanoilla. Siihen äiti vaan tokaisee "no minä nyt vaan ajattelin kysyä kun ihmettelin mikset ole enää sitä nähnyt". Ja vaikka sanon että en tule toisen kerran käymään jos vielä kysyy, sillä toisella kerralla hän ottaa ihan samat asiat esille. Meillä olikin välit pitkän aikaa poikki hänen käytöksensä takia mutta olen taas yrittänyt olla tekemisissä. Se on hyvin vaikeaa. Äiti ei tosiaan tunne minua eikä halua tuntea. Vain esittelynukke sukulaisille ja muutenkin joku väline kiusantekoon vain. Äidin mielestä oli varmaan rasittavaa että kasvoin aikuiseksi. En tiedä.
Kiinnostaisi kuulla onko joku muu sanonut suoria sanoja äidilleen. Omani on patologinen tapaus selvästi, mutta jospa joku selväpäisempi olisi havahtunut?
Sinun kannattaisi varmaan katkaista välit äitiisi ihan kokonaan. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka aiheuttaa sinulle vain pahaa mieltä. Et oikeasti ole yhtään mitään velkaa äidillesi.
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Joillakin on vaan niin tylsä ja rajoittunut elämä, että pitää takertua aina samoihin juttuihin, eikä osaa muuta kuin juoruta niistä kylän muutamasta ihmisestä ketä siellä on nyt tai oli 10 vuotta sitten. Ei vaan kerta kaikkiaan osaa muusta puhua.