Huonosti nukahtava vauva - vertaistukea ja neuvoja kaivataan kipeästi!
Pian 7 kk ikäinen vauvani on ainakin 3 kk iästä asti ollut todella huono nukahtamaan, en edes muista koska olisi nukahtanut niin kuin keskivertovauva. Nukahdettuaan nukkuu kyllä hyvin, siinä ei siis ole ongelmaa.
Tytöllä tuntuu olevan ikäistään suurempi unentarve. Öisin nukkuu 10-12 tuntia ja päivisin vaatii vähintään kolmet päiväunet. Kaksi tuntia on maksimiaika minkä on hereillä virkeänä, sen jälkeen täytyy jo laittaa päiväunille. Tämä kotona ollessa, kun ollaan missä tahansa kodin ulkopuolella väsyy kaikista virikkeistä vielä paljon nopeammin. Nukahtamisessa kestää aina vähintään puoli tuntia, usein tunnin, melko usein yli tunnin ja joskus jopa lähemmäs kolme tuntia. Laitan siis sänkyyn väsyneenä, mutta taistelee viimeiseen asti unta vastaan välillä huutaen täyttä kurkkua, välillä koittaa esittää pirteää ja jokeltelee ja naureskelee itsekseen ja minuutin päästä huutaa taas. Ne kerrat kun nukahtaa alle puolessa tunnissa on niin harvinaisia, että melkein vaatisi rastin seinään. Vielä joku aika sitten nukahti rattaisiin lähes heti kun lähdettiin liikenteeseen ja nukkui siihen asti kun liike loppui, mutta nykyään nukahtaa vain joskus ja silloinkaan ei nuku kuin puoli tuntia. Tämä sama koskee autoajeluita, on työn takana saada nukahtamaan sinnekään. Eli jos lenkille/autoilemaan on lähdetty väsyneenä, sieltä tullaan kotiin vielä väsyneempänä sillä puolen tunnin torkut ennemmin pahentavat tytön väsymystä kuin piristäisivät.
Tämä meininki on siis silloin kun ollaan tutussa ympäristössä eli kotona. Kyläilyt, joiden aikana tyttö täytyisi saada nukkumaan päiväunia, ovat lähestulkoon helvettiä. Nukahtaminen on vielä tuplasti vaikeampaa muualla. Edes mummolassa, joka ei ihan vieraskaan paikka ole, ei nukahda kuin kovalla työllä. Sen lisäksi unien pituus on vain puolet siitä mitä kotona, joten todellakin lähes koko ajan on väsynyt kyläillessä. Tuskinpa kukaan tietää kuinka iloinen ja valoisa vauva meillä on oikeasti, koska lähes aina myös vieraiden meillä käydessä on kiukkuinen väsymyksestä. Kaikesta tästä johtuen en todellakaan ole voinut edes harkita että mentäisiin käymään vauvakerhossa tms paikassa. Pari kertaa tuli 4 kk iässä niitä kokeiltua ja heti kun ovesta päästiin sisään alkoi tytön väsykitinä (vaikka alla oli hyvät päikkärit), sinniteltiin jotenkuten loppuun ja kun kotiin päästiin oli tyttö aivan loppu.
Alan itse olla todella loppu tähän nukuttamisrumbaan ja huutamiseen ja tyttöä itseään käy sääliksi. Joka päivä se aika jonka hän saa viettää pirteänä vanhempien seurassa leikkien ja seurustellen on todella pieni, kun suurin osa päivästä menee sängyssä maaten yrittäen nukahtaa. Olen täysin neuvoton ja epätoivoinen tämän tilanteen kanssa. Neuvolassa en ole asiasta koskaan edes maininnut, koska aika tuntuu olevan liian lyhyt selittää tämä asia juuria myöten ja neuvolakäynnillä ongelma ei koskaan tunnu niin suurelta kuin mitä se todellisuudessa on. Minun on vaikea edes keksiä mitä apua neuvolasta voisi tähän saada. Tuntuu että olen ongelman kanssa täysin yksin, en ole kuullut muilla vauvoilla olevan vastaavaa ongelmaa tässä mittakaavassa.
Kaikkein pahinta on, että kun vauva huutaa ja huutaa ja huutaa, meinaan menettää hermoni vauvaan vaikka vikahan ei todellakaan ole vauvassa. Ei tämä neljän seinän sisällä istuminen itsellenikään ole kovin mieleistä. En osaa edes kuvitella miten helppoa ja ihanaa olisi jos tyttö jaksaisi pitempiä aikoja olla pirteä ja hereillä ja nukahtaisi lähes samantien kun vaan laittaisi sänkyyn.
Kaiken tämän lisäksi olen ilmeisesti onnistunut opettamaan tytön nukahtamaan vain pullo suussa. Ei siis nukahda jollei saa imeä samalla maitoa pullosta kuin todella harvoin. Tuttia ei syö ollenkaan, joten silläkään tuota ei voi korvata. Ja tämä taas on johtanut siihen, että juo edelleen lähes litran korviketta vuorokaudessa koska vaatii sen pullon pysyäkseen rauhallisena aina kun menee nukkumaan. Muutenkin hoikalle tytölle kun kiinteitä pitäisi saada uppoamaan jo hyviä määriä useamman kerran päivässä niin nyt tuo maito korvaa kiinteät. En kuitenkaan voi vielä kuvitellakaan yrittäväni ottaa pulloa pois noista nukahtamistilanteista. Pari kertaa olen yrittänyt ja jatkaa huutoaan aina vaan siitäkin pisteestä että on jo niin loppu että nukahtaa minuutissa jos vaan saa sen pullon. Niinpä on helpompaa vaan antaa se pullo. En tiedä kauanko jatkaisi huutoaan ja koska lopulta nukahtaisi ilman pulloa.
Toivottavasti edes joku jaksaa tämän lukea ja toivottavasti tekstissä oli jotain järkeä. Olen vain niin toivoton jo, en tiedä mitä teen väärin. Olen valmis kokeilemaan mitä tahansa että tilanne parantuisi.
Kommentit (56)
7kk ja nukkuu 10-12h + 3x päiväunet?? Vie lääkäriin, kyllä 7kk ikäiset on jo päivisin hereillä useamman tunnin.
Nukutteko aina samaan aikaan? Unirytmi pitäisi saada säädettyä kohdilleen. Aamulla herätys ja päikyt puoliltapäivin, ehkä se unikin alkaa tulla sitten illalla "oikeaan" aikaan. Jos menette vaikka 21 nukkumaan ja nukahtaa vasta 23 ja siihen 12 tunnin unet niin johan se alkaa oll päiväuniaika kun vasta heräätte aamulla.
No oletko varma että vauva on silloin niin väsynyt että voisi edes nukahtaa? Meillä mennään tosi vauvan tahtisesti, ei siis väkisin yritetä mitään rytmejä. En todellakaan pyöri vauvan kanssa makkarissa kolmea tuntia nukuttaen . Yritän ja jos vauva vaikuttaakin yllättäen virkeältä ja alkaa touhuta, rapsuttelee seinää ja naureskelee niin nappaan vauvan olkkarin leikkimään. Samalla yritän näyttää että sängyssä nukutaan ja leikit leikitään muualla.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 09:53"]No oletko varma että vauva on silloin niin väsynyt että voisi edes nukahtaa? Meillä mennään tosi vauvan tahtisesti, ei siis väkisin yritetä mitään rytmejä. En todellakaan pyöri vauvan kanssa makkarissa kolmea tuntia nukuttaen . Yritän ja jos vauva vaikuttaakin yllättäen virkeältä ja alkaa touhuta, rapsuttelee seinää ja naureskelee niin nappaan vauvan olkkarin leikkimään. Samalla yritän näyttää että sängyssä nukutaan ja leikit leikitään muualla.
[/quote]lisään vielä että näin toimien on alkanut sinne päin rytmi muodostua kuitenkin pikkuhiljaa itsekseen. Pointti kuitenkin se että en itsekkään nukahda silloin kun joku sanoo että nyt nukutaan vaan silloin kun nukuttaa.
meillä ei ihan noin paha ollut mutta poika kanssa taisteli nukkumista vastaan kaikin keinoin ettei vain nukahtaisi,vaunuissa nukkui niin kauan kuin liikkui mutta jos pysähtyi huuto alkoi heti ja joskus kanssa jatkui kotiin saakka,autossa nukkui hyvin ja hyvä jos pihasta pääsi pois kun nukahti.
mutta meillä oli myös ettei alkanut nukkumaan öitä ilman heräilyä,huutoa ym vasta vähän vajaa 2v silti herää aina klo5-6 aamulla.
nukahtaminen helpottui vasta noin 1v iässä kun alkoi kävelemään ja vissiin oli fyysisesti niin väsynyt?
en tiedä vaikuttiko 2kk sairaala jakso syntymän jälkeen? aina kun heräsi yöllä tai aamulla oli vanhemmat vaihtuneet hoitajiin? jos sen takia ei halunnut nukkua?
Voikohan olla että väsymys johtuu ravinnon puutteesta. Itse jättäisin pullon illasta pois ja koittaisin saada vauvan syömään aamulla kiinteitä. Jonkin sortin unikoulu voisi olla hyvä. Kannattaa neuvolassa puhua asiasta, sieltä voivat ohjata varmaan myös sairaalaan unikouluun jos nukkuminen on todella vaikeaa.
Kyllä vauva ihan oikeasti on väsynyt kun vien sänkyyn. En tietenkään väkisin yritä nukuttaa, ja jos tosiaan näyttää siltä että ei nukahda niin tuonkin hetkeksi olkkariin vielä leikkimään ja vartin päästä takaisin kun väsykitinä yltyy. Enkä myöskään ole väkisin yrittänyt tehdä rytmiä päivään, se on muokkautunut ihan itsestään ajan kanssa. Kyllä vauva nukkuu unet suunnilleen samoihin aikoihin joka päivä, mutta usein se päivärytmi tietysti "venähtää" jos nukahtaminen kestää oikein kauan.
-AP
Nukkuuko vaunuissa lainkaan? Tuttipullo pois nukutustilanteessa, kestää noin 2-3päivää et tottuu. Meillä ainakin lapsen nukutus menee heti pitkäksi jos se saa heilua sängyssä miten sattuu, eli hellästi aina makuu asentoon. Ettei edes ehtisi päätä ylös.
Onpa kova unentarve sun vauvalla! Anteeksi, mutta minusta ei kuulosta terveeltä, että jaksaa olla hereillä vain kaksi tuntia kerrallaan, ja outoa sekin, että nukuttamiseen voi mennä kolme tuntia :)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 09:44"]Pian 7 kk ikäinen vauvani on ainakin 3 kk iästä asti ollut todella huono nukahtamaan, en edes muista koska olisi nukahtanut niin kuin keskivertovauva. Nukahdettuaan nukkuu kyllä hyvin, siinä ei siis ole ongelmaa.
Tytöllä tuntuu olevan ikäistään suurempi unentarve. Öisin nukkuu 10-12 tuntia ja päivisin vaatii vähintään kolmet päiväunet. Kaksi tuntia on maksimiaika minkä on hereillä virkeänä, sen jälkeen täytyy jo laittaa päiväunille. Tämä kotona ollessa, kun ollaan missä tahansa kodin ulkopuolella väsyy kaikista virikkeistä vielä paljon nopeammin. Nukahtamisessa kestää aina vähintään puoli tuntia, usein tunnin, melko usein yli tunnin ja joskus jopa lähemmäs kolme tuntia. Laitan siis sänkyyn väsyneenä, mutta taistelee viimeiseen asti unta vastaan välillä huutaen täyttä kurkkua, välillä koittaa esittää pirteää ja jokeltelee ja naureskelee itsekseen ja minuutin päästä huutaa taas. Ne kerrat kun nukahtaa alle puolessa tunnissa on niin harvinaisia, että melkein vaatisi rastin seinään. Vielä joku aika sitten nukahti rattaisiin lähes heti kun lähdettiin liikenteeseen ja nukkui siihen asti kun liike loppui, mutta nykyään nukahtaa vain joskus ja silloinkaan ei nuku kuin puoli tuntia. Tämä sama koskee autoajeluita, on työn takana saada nukahtamaan sinnekään. Eli jos lenkille/autoilemaan on lähdetty väsyneenä, sieltä tullaan kotiin vielä väsyneempänä sillä puolen tunnin torkut ennemmin pahentavat tytön väsymystä kuin piristäisivät.
Tämä meininki on siis silloin kun ollaan tutussa ympäristössä eli kotona. Kyläilyt, joiden aikana tyttö täytyisi saada nukkumaan päiväunia, ovat lähestulkoon helvettiä. Nukahtaminen on vielä tuplasti vaikeampaa muualla. Edes mummolassa, joka ei ihan vieraskaan paikka ole, ei nukahda kuin kovalla työllä. Sen lisäksi unien pituus on vain puolet siitä mitä kotona, joten todellakin lähes koko ajan on väsynyt kyläillessä. Tuskinpa kukaan tietää kuinka iloinen ja valoisa vauva meillä on oikeasti, koska lähes aina myös vieraiden meillä käydessä on kiukkuinen väsymyksestä. Kaikesta tästä johtuen en todellakaan ole voinut edes harkita että mentäisiin käymään vauvakerhossa tms paikassa. Pari kertaa tuli 4 kk iässä niitä kokeiltua ja heti kun ovesta päästiin sisään alkoi tytön väsykitinä (vaikka alla oli hyvät päikkärit), sinniteltiin jotenkuten loppuun ja kun kotiin päästiin oli tyttö aivan loppu.
Alan itse olla todella loppu tähän nukuttamisrumbaan ja huutamiseen ja tyttöä itseään käy sääliksi. Joka päivä se aika jonka hän saa viettää pirteänä vanhempien seurassa leikkien ja seurustellen on todella pieni, kun suurin osa päivästä menee sängyssä maaten yrittäen nukahtaa. Olen täysin neuvoton ja epätoivoinen tämän tilanteen kanssa. Neuvolassa en ole asiasta koskaan edes maininnut, koska aika tuntuu olevan liian lyhyt selittää tämä asia juuria myöten ja neuvolakäynnillä ongelma ei koskaan tunnu niin suurelta kuin mitä se todellisuudessa on. Minun on vaikea edes keksiä mitä apua neuvolasta voisi tähän saada. Tuntuu että olen ongelman kanssa täysin yksin, en ole kuullut muilla vauvoilla olevan vastaavaa ongelmaa tässä mittakaavassa.
Kaikkein pahinta on, että kun vauva huutaa ja huutaa ja huutaa, meinaan menettää hermoni vauvaan vaikka vikahan ei todellakaan ole vauvassa. Ei tämä neljän seinän sisällä istuminen itsellenikään ole kovin mieleistä. En osaa edes kuvitella miten helppoa ja ihanaa olisi jos tyttö jaksaisi pitempiä aikoja olla pirteä ja hereillä ja nukahtaisi lähes samantien kun vaan laittaisi sänkyyn.
Kaiken tämän lisäksi olen ilmeisesti onnistunut opettamaan tytön nukahtamaan vain pullo suussa. Ei siis nukahda jollei saa imeä samalla maitoa pullosta kuin todella harvoin. Tuttia ei syö ollenkaan, joten silläkään tuota ei voi korvata. Ja tämä taas on johtanut siihen, että juo edelleen lähes litran korviketta vuorokaudessa koska vaatii sen pullon pysyäkseen rauhallisena aina kun menee nukkumaan. Muutenkin hoikalle tytölle kun kiinteitä pitäisi saada uppoamaan jo hyviä määriä useamman kerran päivässä niin nyt tuo maito korvaa kiinteät. En kuitenkaan voi vielä kuvitellakaan yrittäväni ottaa pulloa pois noista nukahtamistilanteista. Pari kertaa olen yrittänyt ja jatkaa huutoaan aina vaan siitäkin pisteestä että on jo niin loppu että nukahtaa minuutissa jos vaan saa sen pullon. Niinpä on helpompaa vaan antaa se pullo. En tiedä kauanko jatkaisi huutoaan ja koska lopulta nukahtaisi ilman pulloa.
Toivottavasti edes joku jaksaa tämän lukea ja toivottavasti tekstissä oli jotain järkeä. Olen vain niin toivoton jo, en tiedä mitä teen väärin. Olen valmis kokeilemaan mitä tahansa että tilanne parantuisi.
[/quote]
Nukutat vauvaa liikaa. Ei väsynyt vauva nukuttele yli tuntia. Kauheaa tuollainen vauvalle jos joutuu makaamasn sängyssä kolmekin! tuntia muka nukahtamassa.
Syliin ei ole nukahtanut enää aikoihin, en muista koska viimeksi. Eikä myöskään viereen. Siis ongelma on siinä että vauva repii virikettä ihan mistä tahansa, näin on ollut jo ihan pikkupikkuvauvasta asti. Sylissä tai vieressä ollessa se virike on tietysti äiti. Kun on ihan nukahtamaisillaan tai puoliksi jo unessa ja käy kurkkaamassa tilannetta huoneessaan, yrittää viimeisillä voimillaan vielä virnistellä äidille kun on niin kivaa että joku käy katsomassa. Toisaalta suloista mutta hyvin ongelmallista!
Munkin mielestä nukkuu ikäisekseen paljon. Ootko varma, ettei vauvalla ole vaan tylsää ja kitinä johtuu siitä? Meillä nimittäin saman ikäinen tarvitsee oikeasti ainakin pari-kolme kertaa viikossa jo jotain muutakin elämäänsä kuin kodin seinät, on ihan selkeästi innoissaan kun pääsee äidin kans vaikka kirjastoreissulle, kahvittelureissulle mukaan jne.
Itse jättäisin "pakkonukutukset" vähemmälle, rakentaisin selkeän päivärytmin ruoka-aikojen ympärille ja lähtisin ulos vähintään joka toinen päivä.
Ihan ohi koko aiheen, mitta mikä järki lainata koko hehtaarin mittainen avaus? ks viesti 12. EIkö se nyt ole ilman lainaamistakin selvää mihin asiaan ollaan kommentoimassa?
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 10:16"]
Nukutat vauvaa liikaa. Ei väsynyt vauva nukuttele yli tuntia. Kauheaa tuollainen vauvalle jos joutuu makaamasn sängyssä kolmekin! tuntia muka nukahtamassa.
[/quote]
Kyllä vauva ihan todella ja oikeasti on väsynyt kun vien sänkyyn. En tietenkään laita nukkumaan pirteänä! Ongelma on siis se että onnistuu "piristämään" itseään sängyssä ollessaan. Tiesin että tähän ongelmaan olisi vaikea saada ymmärrystä, koska harva vauva taistelee unta vastaan tässä mittakaavassa. Mutta eipä kai ole vaihtoehtoja kun tosiaan koittaa sitten aina tuoda takaisin olohuoneeseen leikkimään ja viedä hetken päästä takaisin sänkyyn kun väsymyksen merkit lisääntyy.
- AP
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 10:19"]
Kun on ihan nukahtamaisillaan tai puoliksi jo unessa ja käy kurkkaamassa tilannetta huoneessaan, yrittää viimeisillä voimillaan vielä virnistellä äidille kun on niin kivaa että joku käy katsomassa. Toisaalta suloista mutta hyvin ongelmallista!
[/quote]
Öh, miksi menet kurkkimaan???
Sänkyyn mennessään usein siis jo huutaa koska on niin väsynyt. On taipuvainen siihen että menee hetkessä pirteästä olotilasta yliväsyneeksi. Mutta kiitos kuitenkin kaikille teille rohkaisitte menemään ulos, olen ollut arka sen suhteen kun pelkään että alkaa huutaa julkisella paikalla. Ei kai tässä auta kuin koittaa rohkaistua :)
Kuulostaa tutulta, sympatiat on sun puolella. Vaikuttaa siltä että teillä on voimakastahtoinen vauva :) on vaikea antaa täsmä neuvoja koska jokainen on niin yksilöllinen, toiselle toimii toinen kuin toiselle.
Meidän neljä lasta on kaikki olleet erilaisia, tosin kaikki ovat nukkuneet todella vähän ja olleet tosi liikkuvaisia, 9-10 kk iässä kävelleet.
Yksi nukkuin vain ulkona ja vaunuja ei saanut liikuttaa. Yhtä piti hyssyttää "lujaa", yhtä hitaasti. Kaikki kuitenkin on nukahtaneet kaikista helpoiten yksin vaunuihin ulos hyssyttämättä tai hyvin vähäisellä heijaamisella.
Tärkein neuvo ehkä kokemuksen kautta on, että pysy rauhallisena ja rauhoittavana. Kun lapsi aloittaa karjumisen laske se hellästi sänkyyn, ehkä silitystä ja liioitellun rauhallisesti jotain : shhhhh, ei oo mitään hätää Ym. Pidät kättä selässä rauhallisen jämäkästi ja irrotat hitaasti. Jos vauva nousee lasket taas "tassun" selkään. Toista tätä, vauva oppii rauhottumaan. Jättäisin myös pullon pois. Vaatii todella sinnikkyyttä tuo tassuttelu ja pullon pois jättö, mutta kannattaa. Tassuhoito toimii myös niihin tempperamenttisiin lapsiin. Vähitellen kun vauva oppii tuohon tassuun, olen siirtynyt aina huoneesta pois ja kun huuto alkaa mennyt "tassuksi", kun rauhoittuu siirtyny taas pois. Lapsi oppii että äiti on lähellä ja ei oo hätää vaikei sitä näy. Ehkö vuoden iässä iltanukahtaminen on onnistunut jo parilla tassutuskerralla ja vauva on itsekseen nukahtanut omaan sänkyyn. Oma iloisen lempeä mieli lapsen kiukusta huolimatta on tärkein työkalu! Tsemppiä kovasti sinulle! :) toivottavasti tästä oli edes vähän apua.
Lähtisin kyllä karsimaan niitä päiväunia. Vaikka kuinka olisi sitten väsyneenä kitisevä lapsi, niin ehkä sitten nukahtaa illalla helpommin.
Meillä vähän sama ongelma, paitsi että lapsen unentarve on aina ollut todella vähäinen. On jo todella pitkään nukkunut vain yhdet päikyt ja silti nukahtaa hyvin ja nopeasti vasta n. klo 23. Yleensä pyrin laittamaan n. klo 22 sänkyyn ja nyt parina viime iltana on nukahtanut jo n. puolen tunnin reuhomisen jälkeen. Eli kyllä se siitä pikkuhiljaa. Toki olisi ihanaa jos lapsi nukahtaisi jo yhdeksältä, niin saisi sitä paljon puhuttua omaa aikaa, mutta en todellakaan jaksa maata makuuhuoneessa joka ilta kolmea tuntia. Lapsi on nyt 1-vuotias ja tarkoituksena olisi päästä tuttipullosta eroon, kun ei siitä oikein hyötyäkään ole. Heräilee myös yöllä vähintään kerran ja nyt olen yöllä tarjonnut pelkkää vettä ja aika usein se on riittänytkin.
Kuulostaa toisaalta kilpirauhasen vajaatoiminnalta. Tytöllä on synnynnäinen vajaatoiminta. Mitä nyt on seurannut niin juurikin tuo väsymys ja kuitenkin nukahtamis vaikeus sopisi siihen. Näin ainakin meillä oli kun tasot liian alhaiset. Ei kannata pelästyä ehdotustani, hoituu kun joka aamu ottaa lääkkeen. Kehittyy ja kasvaa samalla tavalla kuin siskonsa.
AP lisää, että nukahtamisessa kestää siis kotioloissa tavallisesti joka kerta yli tunti. Kaksi tuntiakaan ei ole ihan tavatonta, joskus jopa kolme tuntia.