Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli yksinäisyydestä ja kelpaamattomuuden tunteesta?
23.06.2021 |
Olen ollut koko elämäni yksin, eikä loppua näy. Tahtoisin vain läheisyyttä, hellyyttä, seksiä ja hyväksyntää, mutta sellaista ei näytä olevan tulossa. En voi ajatellakaan juuri muuta, kuin sitä kuinka huono ihminen minun on pakko olla, kun kukaan ei minua halua.
Koitan laihduttaa näyttääkseni paremmalta, mutta mursin heti jalkani. Kävin terapiassa, mutta ei sekään mitään auttanut.
Joten osaako joku kertoa, miten tästä päästä yli?
Kommentit (20)
Mene ihmisten ilmoille.Ala tekemään vapaaehtoistyötä. Liity partioon, sieltä saa ystäviä.Käy baareissa bailaamassa, vaikka väkisin yksin, ehkä saat seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysehän on 90 % päänsisäisistä asioista. Se, miten ne korjataan, sitä en tiedä kun en ole ratkaisua löytänyt ja tuskin koskaan löydän. Muut ne vaan porskuttaa ongelmineen, toiset jää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Mene ihmisten ilmoille.Ala tekemään vapaaehtoistyötä. Liity partioon, sieltä saa ystäviä.Käy baareissa bailaamassa, vaikka väkisin yksin, ehkä saat seuraa.
Miten se tehdään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ihmisten ilmoille.Ala tekemään vapaaehtoistyötä. Liity partioon, sieltä saa ystäviä.Käy baareissa bailaamassa, vaikka väkisin yksin, ehkä saat seuraa.
Miten se tehdään
No jos et osaa noista neuvoista ymmärtää, niin pysy sisällä ja yksin. Tai no olkoot: kengät jalkaan ja ovesta ulos noin alkuun.
Musta tuntuu että tässä ei ole välttämättä pohjimmiltaan kyse parisuhteessa olemisesta. Tai olemattomiudesta. Ehkä sitä kuvittelee että jos olisi parisuhde, kaikki olisi toisin. Olen ollut naimisissa 15 vuotta eli koko aikuisikäni. Tunnen edelleen usein itseni yksinäiseksi ja riittämättömäksi. Syy ei ole mieheni. Hän huomioi minua ja haluaa olla tukenani. Rakastan häntä, mutta olemme tosi erilaisia emmekä luontaisesti tunne toistemme luonteenkiemuroita vaan kaikki on pitänyt opetella. Siis se miten toinen toimii ja miksi toimii niin kuin toimii. Mutta minun on tosi vaikea päästää lähelle ketään. Olen tullut siihen tulokseen että tämä johtuu mun pään sisäisistä asioista ja erittäin herkästä luonteenlaadustani. Mene ja tiedä. Voihan olla että ap:lla johtuukin parisuhteen puuttumisesta. Mutta jotenkin itsestä tuntuu ihan kuin yksinäisyyden kokemus olisi ns. ominaisuus joka on seurausta siitä miten luontaisesti toimii ja päästää muita ihmisiä lähelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sä tarviit nyt laastarisuhteen. koita päästä baariin ja hanki seuraa sieltä. Huom. ei tarvii edes ryhtyä mihinkään yhden yön suhteeseen. Kunhan joku tyyppi vähän heittää sun kanssa juttua baaritiskillä tai jotain, niin tunnet olos paremmaksi etkä enää niin kelpaamattomaksi. ja unohda nuo jeesustelijat, jotka ehdottaa puiden halaamista, kulkemista luonnossa ja partiota. Niistä ei ole mitään, ei mitään apua! Mutta pieni flirtti, se parantaa fiilistä. Paras ja nopein lääke kelpaamattomuuden tunteeseen. Ja pienestäkin annoksesta riittää hyvää, fiilistä parantavaa voimaa pitkäksi aikaa.
Telkkarissa pyörii mainos jossa sanotaan että kirja on paras kaveri yksinäiselle ihmiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tiedostin olevani surkeiden vanhempien uhri, niin sen jälkeen itseinholla ei ollut läheskään niin paljoa sananvaltaa elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että tässä ei ole välttämättä pohjimmiltaan kyse parisuhteessa olemisesta. Tai olemattomiudesta. Ehkä sitä kuvittelee että jos olisi parisuhde, kaikki olisi toisin. Olen ollut naimisissa 15 vuotta eli koko aikuisikäni. Tunnen edelleen usein itseni yksinäiseksi ja riittämättömäksi. Syy ei ole mieheni. Hän huomioi minua ja haluaa olla tukenani. Rakastan häntä, mutta olemme tosi erilaisia emmekä luontaisesti tunne toistemme luonteenkiemuroita vaan kaikki on pitänyt opetella. Siis se miten toinen toimii ja miksi toimii niin kuin toimii. Mutta minun on tosi vaikea päästää lähelle ketään. Olen tullut siihen tulokseen että tämä johtuu mun pään sisäisistä asioista ja erittäin herkästä luonteenlaadustani. Mene ja tiedä. Voihan olla että ap:lla johtuukin parisuhteen puuttumisesta. Mutta jotenkin itsestä tuntuu ihan kuin yksinäisyyden kokemus olisi ns. ominaisuus joka on seurausta siitä miten luontaisesti toimii ja päästää muita ihmisiä lähelleen.
Ei pahalla, mutta sä olet kelvannut jollekki. Joku rakastaa sua, vaikka tunnetkin yksinäisyyttä. Sulla on joku johon pystyt edes jollain tavalla luottaa, jos kuolet yllättäen sun ruumis ei mätäne viikkoja, koska joku kaipaa sua, joku on halunnut sua, sä luultavasti puhut kuukauden aikana enemmän kun "kiitos, en ota kuittia". Se on enemmän kun mulla ainakaan on koskaan ollut. Se, että jollekki voi edes höpötellä tai joku miettii jos katoat että mis se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
sä tarviit nyt laastarisuhteen. koita päästä baariin ja hanki seuraa sieltä. Huom. ei tarvii edes ryhtyä mihinkään yhden yön suhteeseen. Kunhan joku tyyppi vähän heittää sun kanssa juttua baaritiskillä tai jotain, niin tunnet olos paremmaksi etkä enää niin kelpaamattomaksi. ja unohda nuo jeesustelijat, jotka ehdottaa puiden halaamista, kulkemista luonnossa ja partiota. Niistä ei ole mitään, ei mitään apua! Mutta pieni flirtti, se parantaa fiilistä. Paras ja nopein lääke kelpaamattomuuden tunteeseen. Ja pienestäkin annoksesta riittää hyvää, fiilistä parantavaa voimaa pitkäksi aikaa.
Kyllä mä välillä baareissa käynkin ja on mulla ystäviä vastauksena niille ketkä ehdottavat niiden etsimistä. Tiedän kyllä, että toi auttaisi, mutta kun koitan flirttailla jollekkin niin ne kääntävät aina katseensa pois. Eipä siinä tunne itseänsä kuin huonommaksi vaan
Vierailija kirjoitti:
Telkkarissa pyörii mainos jossa sanotaan että kirja on paras kaveri yksinäiselle ihmiselle.
Ja kirjoja tulee luettua paljon, eipä se auta enää sillä hetkellä kun sen kirjan on laskenut kädestä pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämääähän määritellään kulttuurisssa joa ylä asteeelta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Nämääähän määritellään kulttuurisssa joa ylä asteeelta lähtien.
Joskuuss olen mietttiny etttä jos olis alkanu ammattirikolliseksi ja otttanut oikeudet omiin käsiinsä niin olisi varmaan paljon onnnellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämääähän määritellään kulttuurisssa joa ylä asteeelta lähtien.
Joskuuss olen mietttiny etttä jos olis alkanu ammattirikolliseksi ja otttanut oikeudet omiin käsiinsä niin olisi varmaan paljon onnnellisempi.
Kosska esim jokaiinen polvistuuu aseen edesssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että tässä ei ole välttämättä pohjimmiltaan kyse parisuhteessa olemisesta. Tai olemattomiudesta. Ehkä sitä kuvittelee että jos olisi parisuhde, kaikki olisi toisin. Olen ollut naimisissa 15 vuotta eli koko aikuisikäni. Tunnen edelleen usein itseni yksinäiseksi ja riittämättömäksi. Syy ei ole mieheni. Hän huomioi minua ja haluaa olla tukenani. Rakastan häntä, mutta olemme tosi erilaisia emmekä luontaisesti tunne toistemme luonteenkiemuroita vaan kaikki on pitänyt opetella. Siis se miten toinen toimii ja miksi toimii niin kuin toimii. Mutta minun on tosi vaikea päästää lähelle ketään. Olen tullut siihen tulokseen että tämä johtuu mun pään sisäisistä asioista ja erittäin herkästä luonteenlaadustani. Mene ja tiedä. Voihan olla että ap:lla johtuukin parisuhteen puuttumisesta. Mutta jotenkin itsestä tuntuu ihan kuin yksinäisyyden kokemus olisi ns. ominaisuus joka on seurausta siitä miten luontaisesti toimii ja päästää muita ihmisiä lähelleen.
Ei pahalla, mutta sä olet kelvannut jollekki. Joku rakastaa sua, vaikka tunnetkin yksinäisyyttä. Sulla on joku johon pystyt edes jollain tavalla luottaa, jos kuolet yllättäen sun ruumis ei mätäne viikkoja, koska joku kaipaa sua, joku on halunnut sua, sä luultavasti puhut kuukauden aikana enemmän kun "kiitos, en ota kuittia". Se on enemmän kun mulla ainakaan on koskaan ollut. Se, että jollekki voi edes höpötellä tai joku miettii jos katoat että mis se on.
Tiedostan tämän ja olen kiitollinen siitä mitä minulla on. Parisuhteessa olevan yksinäisyys on varmasti vivahteeltaan erilaista kuin vastentahtoaan yksin olevan. Parisuhteessa olevana siinä on surullista se että kokee olevansa toisen kanssa yksin. Sitä on vaikea selittää. Olis helppoa ajatella että yksinäisyyden kokemukseni johtuu puolisosta tai parisuhteen laadusta. En kuitenkaan usko että se on syy, vaan mun pitää työstää asiaa itseni kanssa.
Yksinäisyyden tunteminen ei taida riippua ihmisen asemasta tai ulkoisista asioista. Riipaisevimmin sen varmasti kokee ihminen jolla ei ole ketään.
hanki joku harrastus esim. pianon soittaminen, laulaminen etc.
Vierailija kirjoitti:
hanki joku harrastus esim. pianon soittaminen, laulaminen etc.
On mulla parikin harrastusta, en ymmärrä miten niiden pitäisi auttaa mm. läheisyyden puutteeseen
Oletko koskaan miettinyt hengellisiä asioita? Se voisi auttaa (myös) yksinäisyyteen 🙂
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan miettinyt hengellisiä asioita? Se voisi auttaa (myös) yksinäisyyteen 🙂
Sen verran paljon olen miettinyt etten niihin usko
Ei mitenkään.