Olen yksinäinen. Olen ajatellut purkaa yksinäisyyttä toiseen työpaikkaan
Ei mulla nytkään ole elämässä muuta kun työ. Olen yksinäinen ihminen, ei juurikaan kavereita (niilläkin kahdella on omat perheensä ja kuvionsa). Illat on tosi tylsiä ja lähes aina harmittaa lähteä töistä, kun tietää että eipä mulla tänäkään iltana ole mitään minkä takia töistä pitäisi pois päästä. Tähän sopisi hyvin ilta- ja viikonlopputyö.
Ei se ole rahasta kiinni. Osaksi tästä syystä jotenkin tulisi huono omatunto kun saattaisin viedä jonkun sitä duunia oikeasti tarvitsevan mahdollisen työpaikan. Sinänsä olen aika positiivisin mielin, että saattaisinkin saada ruokakaupasta ilta- ja viikonlopputöitä. Siltä alalta on paljon kokemusta nuoruudesta ja jos ei muuta, niin vaikka serkun K-kauppaan sitten töihin. Saisin sen paikan varmasti.
Ei oo kovin kummoista elämää, taas tämäkin juhannus yksin. Niinkun on mennyt kaikki vaputkin ja uudet vuodet monta vuotta. Ei sitä tällä iällä enää oikeen ystäviä saa helposti. Työkavereiden kanssa tulen hyvin juttuun, mutta niilläkin on oma elämänsä työpaikan ulkopuolella.
Kommentit (3)
miksi meet töihin-mee johonkin yksinäisten tapahtumiin, jos asut hesan seudulla,käy kattomassa eurosinkkujen sivuja. oot kääntynyt täysin itsesi sisälle, katoppa mitä sulla on ympärillä, olet terve, lähe ulos, turha sun on täällä murehtia yksinäisyyttä, itse voi tehdä niin paljon asian hyväksi. sielläeurosinkuissa on samanlaisia jahkaajia ja tosi paljon erilaisia juttuja, ei oo pakko mennä raflaan kun siellä on urheilullistakin ja tervehenkistä ohjelmaa, samanlaisia yksinäisiä niin kuin sinäkin. niillä on esim tapaamisia kesäisin terassilla ja varmasti on taas jussina remmi joka ei lähde mihinkään festareille ja ne kokoontuu jonnekin baariin tai terassille taiekevät jotain ulkoilujuttuja.
nyt otat itteäsi niskasta ja meet mukaan ,moni menee sinne yksin vaikka pelottaakin, mutta mitään et saa jos kotona pähkäilet ja kohta huomaat olevasi liian vanha kaikkeen.
Onneksi minä olen töissä niin, että aamulla ja illalla on vain muutama tunti vapaa-aikaa, kun nukkuu vajaa 10 h. Töitä viikonloppuisin ja pyhäpäivinäkin. Ei ehdi ajatella liikaa ja töissä tuntuu siltä, että olisi hyödyksi. On vain käskyjä vastaanottava robotti.