lihavuusgeeni on vale ja nyt se uskon

Nii että geeni löytyy ostoskärryistä ja se on ihan vaan itestä kii mitä suuhun nappaa ;) (paitsi sairaudet ja lääkkeet jotka myötävaikuttaa)

Jorma Palo (HYKSin entinen ylilääkäri) joskus pohti lihavuuden geneettistä pohjaa. Asian toi esille potilas, joka oli sitä mieltä ettei voinut lihavuudelleen mitään, koska sisarukset ja vanhemmat olivat yhtä lihavia. Syyn oli siis pakko olla geeneissä. "Juu", totesi Palo, "niin sen täytyy olla, kun perheen koirakin on lihava..."

Jos sattuukin omaamaan ns "lihavuusgeenin", niin ei se meinaa muuta, kuin sen, että sulla on ehkä korkeempi riski lihoa enemmän, kuin mitä ei "lihavuusheenin" omaavilla.

Ei se geeni silti mitään pullamössöö sun kurkusta alas ahda.

Jos joku sais tietää omaavansa korkeamman riskin esimerkiksi keuhkosyöpään, niin tuskin tää alkaa vetää syöpäkääryleitä keuhkot mustana, vaan ajattelelis, että "nyt kun mulla on korkeempi riski sairastua keuhkosyöpään, niin minä taidan elää terveellisemmin ja koitan välttää sairastumisen sillä tapaa", vai? Toivottavasti ainakin.

t. teini

Laihuusgeeni on ainakin olemassa. Mun mies on siitä elävä esimerkki.

kyllä se on kotoa opittua mitä sinne suuhunsa mättää. mitkää geenit siinä hallitse, niitä on helppo syyttää, mutta todellisuudessa kukaan ei usko tommosta sontaa. ehkä lihavat siinä saa itelleen hyvän syyn herkutella, koska on se lihauuvgeeni suvussa ja ei mahda mitään ku lihoo ja lihoo vaan. terveet ruokailutottumukset kunniaan!

Lihavilta puuttuu itsekuri ja tahdonvoima.

Minä olin välillä neljä vuotta ihan laiha ja se oli tosiaan jatkuvaa taistelua nälkää vastaan. Joko pitäisi olla koko ajan ihme ruokailu ohjelma, jota toteuttaa (ei elämää omasta mielestäni) tai sitten näännyttää itseään. Vituttaa kaikki idiootit, jotka täällä tuomitsee ilman, että ottavat asioista oikeasti selvää. Ja näitähän riittää.

Nro 10 jatkaa vielä.

Lihavuus kulkee suvussa (olemme todennäköisemmin lihavia, jos vanhempammekin ovat. Mutta huom, todennäköisemmin, ei, että olemme automaattisesti), ja rasvan jakautuminen kehon tiettyihin osiin voi olla perinnöllinen ominaisuus (esim. tiettyjen afrikkalaisheimojen steatopygia).

Mikä taas osoittaa elimistön säätelevän kehonrasvaa hormonien, entsyymien ja muiden rasvansäätelyyn liittyvien tekijöiden avulla.

Geenimuutos taas tarvitsee tuhansia vuosia aikaa muovautua erillaiseksi, kun lihavuuden todettu lisääntyminen on tapahtunut itseasiassa vasta viime vuosisadalla. Aika nopeaan meidän geenit olisivat luoneet tämän ns "lihavuusgeenin".

Ja vaikka lihavuuteen olisikin perinnöllinen taipumus, niin ei geenit tapa ketään. Ruokavalio, passiivisuus ja energiaepätasapaino sen sijaan tappavat. Ja näihin puuttuminen voi peitota ja usein myös peittoaa genetiikan - jos muutokset ovat tarpeeksi isoja.

Geenit, leptiini, tai muut hormonit tai edes ruokavalion sisältämät sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit eivät voi millään tavoin synnyttää lihavuutta ilman positiivista energiatasapainoa (ruokaa nautitaan enemmän kuin energiaa kaloreina kulutetaan). Ja juuri tämä positiivinen energiatasapaino on välttämätön ehto ruumiin rasvan lisääntymiselle.

Että niin. Olen puhunut. Yksinkertaista, eikö? :) Meinasin myös kirjoittaa jotain lipoproteiinilipaasin ja estrogeenin yhteyksista, mutta jos joskus toiste.

t. teini, ikää btw 16-vuotta

Entäs vaikkapa prader willi oireyhtymä, jossa lihominen johtuu geneettisestä häiriöstä?

Suosittelen asioista kiinnostuneita googlaamaan 'epigeneettinen periytyminen'.

Ei tiettävästi ole mitään yksittäistä geeniä joka tuottaa lihavuuden, mutta kyllä nykyään tunnistetaan monia geenejä jotka asiaan vaikuttaa. 

Nykyään toisaalta myös tiedetään että ympäristötekijät vaikuttavat siihen menevätkö geenit "päälle" vai ei. On siis ihan mahdollista että identtisillä kaksosilla joilla on samat geenit on silti erilainen kehon toiminta joltain osin.

Toki todennäköisin selittäjä asialle on, että ns. lihavuusgeenit on vain tietyissä olosuhteissa aktivoituvia geenejä. Ei ne tuomitse automaattisesti ketään lihavuuteen. Olihan lihavuus vielä 100 vuotta sitten hyvin harvinaista, ja 1000 vuotta sitten vielä harvinaisempaa, eikä geenit paljoa ole muuttuneet. Niukoissa tai kohtuullisissa ravinto-oloissa ja kun liikuntaakin on paljon, ei lihavuusgeenitkään saa juuri ketään lihaviksi. Sen sijaan osan ihmisistä lihomisTAIPUMUS paljastuu jos liikunta on vähäistä ja ruokaa paljon saatavilla, silloin niistä jotka on geneettisesti sille alttiita, tulee helposti lihavia kun taas toiset ei liho.

Ja en puhu mistään läpipasko-ilmiöstä jossa osa voisi syödä paljon lihomatta ja toinen ei, vaan suuri osa lihavuuden geneettisistä syistä johtuu hormonaallisista asioista jotka liittyvät ruokahalun säätelyyn.Osan on hyvin helppo syödä kohtuullisesti ja kulutukseensa suhteessa, osalla taas tulee nälkä jo aika pian ateriasta ja silloin on paljon vaikeampi olla hoikka nykymaailmassa. Toinen ei tarvitse tahdonvoimaa mihinkään, koska ei juuri ole himojakaan, toiselle hoikkuus olisi jatkuvia taisteluja näläntunteita vastaan.

Ne "geenit" löytyy yleensä sieltä ostoskärrystä. Niin monta tukevaa ihmistä nähnyt, joka kuvittelee syövänsä normaalisti ja vähän, mutta tosiasiassa ei vain ole minkäänlaista käsitystä kaloreista ja siitä, miten olisi järkevää syödä. Ja kun rahkaa mainostetaan kuntoilijoiden ja laihduttajien juttuna, moni on ymmärtänyt vähän väärin ja nauttii näitä leivontaan tarkoitettuja sokerisia ja kermaisia versioita.

Ja itseä ei häiritse millään tavoin toisten ylipaino, mutta harmittaa vaan jos joku yrittää laihduttaa, mutta ei oikein omin tiedoin onnistu. Neuvominen ilman että toinen kysyy apua, on sekin vähän loukkaavaa.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 12:11"]

Ne "geenit" löytyy yleensä sieltä ostoskärrystä. Niin monta tukevaa ihmistä nähnyt, joka kuvittelee syövänsä normaalisti ja vähän, mutta tosiasiassa ei vain ole minkäänlaista käsitystä kaloreista ja siitä, miten olisi järkevää syödä. Ja kun rahkaa mainostetaan kuntoilijoiden ja laihduttajien juttuna, moni on ymmärtänyt vähän väärin ja nauttii näitä leivontaan tarkoitettuja sokerisia ja kermaisia versioita.

[/quote]

Ne geenit voi aiheuttaa tavallista voimakkaamman mieltymyksen makeaan ja/tai rasvaiseen, ja myös sellainen on havaittu että lihavilla usein kylläisyyshormonin muutokset aterian jälkeen ovat erilaisia kuin hoikilla, mikä johtaa uuteen syömismielitekoon jo varsin pian ateriasta. 

Tästä tuli hyvä Prisma-dokumentti kerran Yleltä. Siinä hoikka lääkäri lähti tutkimaan asiaa vähän asenteella, että minäpä osoitan että ylipaino on lähinnä oma vika, mutta niin vaan kun haastatteli lihavuustutkijoita jne, päätyi lopulta siihen näkemyksiin, että toisille syömisen ja painon säätely ON oikeasti paljlon vaikeampaa kuin toisille, ja ihan biologisista syistä. 

Tämä ohjelma on netistä vieläkin nähtävissä jos jotain kiinnostaa: http://www.dailymotion.com/video/xw418t_prisma-totuus-lihavuudesta-bbc2-horizon-the-truth-about-fat_tech

Eiköhän tähän asiaan kanssa vaikuta paljolti ympäristö muutokset, käsitelty ruoka ym.

Jos noin mustavalkoisesti ajatellaan että se on itsestä kiinni, johtuuko esim. ahdh vain vanhempien laiskuudesta ettei tarjota lapselle tarpeeksi aktiviteettiä...

Eikö se siis ollut juuri hyvä esimerkki, toinen lihoo, toinen ei?

Jossain dokumentissa tutkittiin identtisiä kaksospareja, joissa toinen lihava, toinen laiha. Todettiin, että monet lihavuudelle altistavat geenit aktivoituvat voimakkaan stressin myötä. Sisaruksista se, jolla oli ollut helpompi elämä, oli normaalipainoinen/laiha, ja se jolla oli ollut suuria vastoinkäymisiä kuten avioero, puolison kuolema, syöpä tms. oli selvästi lihavampi. Jossain toisessa dokumentissa oli tuosta nälänsäätelystä: ne, keillä oli lihavuusgeenit aktivoituneet, olivat jatkuvasti pikkunälässä. Asia pystyttiin objektiivisesti mittaamaan veren hormonipituisuuksista. Normaalipainoisilla nälkä tuli vasta silloin, kun syöminen oli oikeasti tarpeen. On ihan eri asia syödä kohtuudella, jos keho sanoo, että "kiitos, tämä oli tarpeeksi" verrattuna että se huutaisi "lisää, lisää, lisää!".