Olen varmaan maailman ainoa ihminen, joka ei nauti auringonpaisteesta

Ikkunan läpi ja kunnon varjopaikasta katsottuna auringonpaiste on kyllä ihan upea, mutta älkää kukaan pakottako minua sinne paisteeseen, ei edes D-vitamiinin takia. Jos asteet vielä hipovat hellerajaa, alkaa ulkona ahdistaa. Joskus lapsena iho vielä ruskettui jonkin verran, mutta iän myötä pigmentti on kadonnut ja nyt palan herkästi tai punoitan ainakin kuin keitetty rapu. Olen kerran saanut auringonpistoksen pyöräretkellä enkä halua uutta!  Tämän auringon karttelun myötä eivät etelänmatkatkaan haoukuttele lainkaan. Mitä teen siellä istumassa hotellihuoneessa? Kotona on paljon mukavampaa.

Jee mikä ketju!

Liian kuuma, tulee paha olo, pyörryttää ja pääkipu.

Iho palaa sekunnissa. Ei huvita ulkoilla muutoin kuin varhain aamulla tai myöhään illalla, ellei halua pukeutua nunnakaapuun.

Mun ongelmat auringon kanssa: Aurinko häikäisee silmiä ja pitää siristellä, näin saadaan aikaan messevä päänsärky (ja ryppyjä naamaan). En voi pitää aurinkolaseja, koska en voi pitää mitään muutakaan ylimääräistä päälläni kuten korviksia, sormuksia, koruja, en edes meikkiä. Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan. En voi käyttää aurinkorasvaa, inhoan kaikkea meikkiä ja rasvaa iholla, tulee olo, että olen jossain rasvaisen kelmun sisällä tai naamion takana ja tekee vaan mieli kuoria se mömmö pois.

Päähäni ei sovi minkäänlainen hattu pois lukien villapipo. Eli taas uhkaa se päänsärky auringonpistoksesta.

Poltan ihoni auringossa, aina. En rusketu koskaan. Kiva sitten olla koko kesä punaisena kuin rapu. Mieluummin hiippailen varjoissa ja olen normaalin värinen.

Auringossa ei vaan voi tehdä mitään, se polttaa ja saa aivot jotenkin mössööntymään, ajatus ei kulje. Vituttaa vaan ja ahdistaa.

Ai niin, jos joskus olen meinannut rattiin nukahtaa, niin se on ollut juurikin aurinkoisella säällä, kun pitää siristellä nähdäkseen ja kun se aurinko turruttaa aivot, alkaa väsyttää ihan kamalasti.

Vietin heinäpellolla lapsuudessani 1970- 1980 luvuilla kesät. Aamulla aloitettiin n klo 6 ja illalla jatkettiin yömyöhään.

Heinäpouta tarkoitti vähiä yöunia, kivistäviä lihaksia, palanutta ihoa, nestehukkaa, hyttystenpistoja, mäkäriepuremia Ym. Ym

Alkukesät kuljettiin säässä kuin säässä, karja-aitauksia tarkistaen ja uusia tehden. Pöpeliköissä, joissa miljöönat ötökät purivat helteestä hionnutta ihoa.

Heinä-aikojen väliajat piti kitkeä kasvimaata paahtavassa auringossa, halusi tai ei.

Vanhempana, em. töiden lisäksi lähdin kesätöihin mansikkatiloille Suonenjoelle 3-4 viikoksi. Pitkät päivät pelloilla auringossa. Tätä tein 6 kesää, 14 v saakka.

Opiskeluaikana tienasi, kasvihuoneilla. Pienetkin auringonpilkahdukse nostivat kasvihuoneet lämmöt yli 40.

Joten minun aurinkokiintiöni täyttyi 25 sitten jo. Rakastan kesää, mutten ole em. syistä hakeutunut enää aurinkoon, vaan varjoon.

Ihoni palaa herksti ja saan aurinkoihottumaa, silmäni vuotavat tosi herkästi ja saan päänsäryn siristelystä. Lisäksi helle tekee tosi vetämättömän ja laiskan olon. En todellakaan pidä auringosta (paitsi talvella hiukan).

Naapurit varmaan ihmettelee kun kesäsin aina vuoraan ikkunat umpeen jotta voin itse säädellä valon määrää kotona :)

Sade ja myrsky on lempisäät.

Inhoan kuumaa ja hellettä ja aurinkoa. Pukeudun peittäviin kaapuihin ja minut löytää kesällä sisältä lukemasta kirjaa. Terveisiä vaan aloittajalle :)