Onko täällä muita, jotka eivät ole päässeet niihin porukoihin joihin olisivat halunneet, ja ne, joiden seuraan olisi päässyt, ei kiinnosta?

Jos nyt ajattelee yksilötasolla, niin joissakin ihmisissä on vaan sellaista vetovoimaa ja karismaa. He ovat tyytyväisiä elämäänsä, valinnoissaan varmoja ja tekevät oikeita ratkaisuja. Sellainen vetää puoleensa. Mutta tällaiset ihmiset sitten ahdistuvat epävarmoista perässähiihtäjistä, joten siksi he ovat muodollisen asiallisia, mutta heti ensimmäisen tilaisuuden tullen hakeutuvat omiensa joukkoon. Laatu hakeutuu laadun luokse. 

Mua ei ole koskaan kiinnostanut ns. porukat. Päinvastoin nyt aikuisiällä täytyy ihan työyhteisön hengen vuoksi osallistua edes niihin tärkeimpiin tiimi-iltoihin ja hyvinvointitapahtumiin, vaikka koen itseni niissä aina ulkopuoliseksi. Olen jonkin aikaa mukana, jos on jotain liikunnallista niin tykkään olla hieman kauemmin, mutta kun porukqn pönötys ja humalataso nousee niin kiitän ja toivotan toisille mukavaa iltaa. Onneksi olen jo melkein 40 niin kukaan ei enää ihmettele poistumista. En jaksa oikein seurata huutamista, ristiin puhumista ja avautumista työkavereilta.

Itselleni nämä tapahtumat on enemmän velvoite kuin hauskanpitoa.

Toki minulla on puoliso ja muutamia hyvin läheisiä ystäviä, joiden kanssa keskustelut ja maailman parantaminen on normaalia ja vuorovaikutteisesti molemminpuolista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Minua ärsyttää puhua heidän kanssaan tavallisesta elämästä, kun elämäni ja varallisuuteni on kaikkea muuta kuin tavallista.

Toisin sanoen, et ole koskaan kyennyt tekemään mitään järkevää omalla elämälläsi saati hankkinut itsellesi minkäänlaista osaamista yhtään missään, vaan olet vain loisinut ja laiskotellut lahjaksi saamillasi rahoilla? Mitä annettavaa sinulla olisi edes niille ”rikkaille” joiden seuraa kaipaat?

Olenhan. Miksi päättelit, etten olisi? Miten niin LOISINUT saamillani rahoilla? Mitä pahaa on siinä, että ”saa laiskotella”? Sehän on ihanaa! Olisi hirveää joutua raatamaan töissä samaa tahtia, kuin työkaverini. Käyn siis töissä, mutta voin varakkuuteni takia tehdä osa-aikaa. Se on kivaa. Olet vain kateellinen tästä.

Mitä annettavaa minulla olisi? Kuuntelen toisten murheita mielelläni ja olen aina tukena, en koita neuvoa, ellei sellaista erikseen haluta.

Teet ja hanttihommia ja niitäkin vain osa-aikaisesti, koska kyvyt ja viitseliäisyys ei riittänyt parempaan. Ne rikkaat joiden seuraa kaipaat, ovat useimmiten hyvin kouluttautuneita, hyvin aktiivisia ja hyvin aikaansaavia. Heidän jäljiltään ne saadut perintörahat usein moninkertaistuvat, eivätkä kulu mitäänsanomattoman elämän pyörittämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Minua ärsyttää puhua heidän kanssaan tavallisesta elämästä, kun elämäni ja varallisuuteni on kaikkea muuta kuin tavallista.

Toisin sanoen, et ole koskaan kyennyt tekemään mitään järkevää omalla elämälläsi saati hankkinut itsellesi minkäänlaista osaamista yhtään missään, vaan olet vain loisinut ja laiskotellut lahjaksi saamillasi rahoilla? Mitä annettavaa sinulla olisi edes niille ”rikkaille” joiden seuraa kaipaat?

Olenhan. Miksi päättelit, etten olisi? Miten niin LOISINUT saamillani rahoilla? Mitä pahaa on siinä, että ”saa laiskotella”? Sehän on ihanaa! Olisi hirveää joutua raatamaan töissä samaa tahtia, kuin työkaverini. Käyn siis töissä, mutta voin varakkuuteni takia tehdä osa-aikaa. Se on kivaa. Olet vain kateellinen tästä.

Mitä annettavaa minulla olisi? Kuuntelen toisten murheita mielelläni ja olen aina tukena, en koita neuvoa, ellei sellaista erikseen haluta.

Ekaa kertaa sanot, että työsi on kivaa.

Varmaan on mahdollista tehdä osa-aikaista, kun jättää lapsensa heitteille. Haaveilee, että lapset saa sitten elää toimeentulotuella.

Elää itse kädestä suuhun pienillä tuloilla. Kuppaa lasten isän. Ym.

Kenenkän kanssa ei tule toimeen. Eipä tarvi kuunnella ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omina kouluaikoinani ei olisi vähempää voinut kiinnostaa ”päästä” niihin suosittuihin porukoihin. Pidin ko. poppoota typeryksinä, enkä ole joutunut näin jälkikäteenkään mielipidettäni asian suhteen muuttamaan.

Taidat olla ihmisenä ylemmyydentuntoinen ja siksi vastenmielistä seuraa.

Voi olla. Ylemmyydentunnolleni on kuitenkin monissa asioissa katetta, eli olen tehnyt monissa asioissa merkittävästi järkevämpiä valintoja kuin hyvin moni muu. Saatoit saada kuvan, että olisin jokinlainen erakko, mutta sekään ei toki pidä paikkaansa. Minulla on aina ollut pari kolme hyvää ystävää, joka on minulle täysin riittävä määrä.

Miksi se, että olet tehnyt järkevämpiä valintoja aiheuttaa sinussa ylemmyydentunnetta? Sellainen ei ole tervettä, vaan merkki jonkinasteisesta luonnehäiriöstä. Terve ihminen, joka tekee muita järkevämpiä valintoja ei edes ajattele noin, koska terve ihminen ymmärtää, että kaikkien elämät eivät ole samanlaisia ja että se, mikä on itselle helppoa tai järkevää, ei ehkä olisi sitä samalla tavalla toiselle.

Lisäksi terve ihminen ei tunne tarvetta itse onnistuessaan halveksia muita, kuten sinä tunnut oikeuttavan itsellesi.

Eikös tämä ole meidän kaikkien elämässää epäonnistuneiden juttelupalsta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Haluaisin olla ihmisten kanssa joilla on samoja arvoja, mielenkiinnonkohteita, harrastuksia ym. kuin minullakin.

Seuraani hinkuvat lähinnä epätoivoiset tyypit joilla ei ole oikein ketään, jotka katsovat minua jotenkin ylöspäin (ja se ällöttää minua, sillä en halua olla seurassa joka katsoo minua tai oikein ketään selkeästi ylöspäin), joiden kanssa en voi olla oma itseni ja jotka eivät ymmärrä minua, sellaiset joiden kanssa ei voi keskustella mistään, jotka haluavat tehdä asioita jotka minua ei kiinnosta jne.

Eli mikään raha tai status ei liity asiaan, vaan puhtaasti mielenkiinnon kohteet, arvot, tapa olla ja keskustella ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Minua ärsyttää puhua heidän kanssaan tavallisesta elämästä, kun elämäni ja varallisuuteni on kaikkea muuta kuin tavallista.

Toisin sanoen, et ole koskaan kyennyt tekemään mitään järkevää omalla elämälläsi saati hankkinut itsellesi minkäänlaista osaamista yhtään missään, vaan olet vain loisinut ja laiskotellut lahjaksi saamillasi rahoilla? Mitä annettavaa sinulla olisi edes niille ”rikkaille” joiden seuraa kaipaat?

Olenhan. Miksi päättelit, etten olisi? Miten niin LOISINUT saamillani rahoilla? Mitä pahaa on siinä, että ”saa laiskotella”? Sehän on ihanaa! Olisi hirveää joutua raatamaan töissä samaa tahtia, kuin työkaverini. Käyn siis töissä, mutta voin varakkuuteni takia tehdä osa-aikaa. Se on kivaa. Olet vain kateellinen tästä.

Mitä annettavaa minulla olisi? Kuuntelen toisten murheita mielelläni ja olen aina tukena, en koita neuvoa, ellei sellaista erikseen haluta.

Teet ja hanttihommia ja niitäkin vain osa-aikaisesti, koska kyvyt ja viitseliäisyys ei riittänyt parempaan. Ne rikkaat joiden seuraa kaipaat, ovat useimmiten hyvin kouluttautuneita, hyvin aktiivisia ja hyvin aikaansaavia. Heidän jäljiltään ne saadut perintörahat usein moninkertaistuvat, eivätkä kulu mitäänsanomattoman elämän pyörittämiseen.

En snonut, että työni on kivaa. Sanoin, että osa-aikaisuus on kiva asia. Lisäksi kouluttuneisuus ei rajaa ystävyyttä millään tavalla, ei se vaikuta älykkyyteeni mitenkään, etten ole mikään maisteri. Moni älykäs ihminen on hankkinut kaiken omilla aivoillaan, ei opettelemalla perässä, kun oppinut kertoo ja toistelemalla sitä samaa p*skaa (korkeakoulut).

Vierailija kirjoitti:

Eikös tämä ole meidän kaikkien elämässää epäonnistuneiden juttelupalsta?

Sitähän tämä on. Mutta vain harva on niin rehellinen, että tunnustaa sen. Minä tunnustan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Haluaisin olla ihmisten kanssa joilla on samoja arvoja, mielenkiinnonkohteita, harrastuksia ym. kuin minullakin.

Seuraani hinkuvat lähinnä epätoivoiset tyypit joilla ei ole oikein ketään, jotka katsovat minua jotenkin ylöspäin (ja se ällöttää minua, sillä en halua olla seurassa joka katsoo minua tai oikein ketään selkeästi ylöspäin), joiden kanssa en voi olla oma itseni ja jotka eivät ymmärrä minua, sellaiset joiden kanssa ei voi keskustella mistään, jotka haluavat tehdä asioita jotka minua ei kiinnosta jne.

Eli mikään raha tai status ei liity asiaan, vaan puhtaasti mielenkiinnon kohteet, arvot, tapa olla ja keskustella ym.

Miksi et voi olla oma itsesi?

Minä en voi olla köyhien seurassa oma itseni, koska heistä se on BRASSAILUA, kun kerron, mitä elämässäni on meneillään. Vaikka se on vain tavallista elämää minulle, mikä ihme siitä tekee brassailua? Itse ainakin kuuntelen mielelläni vastaavia asioita ajattelematta, että toinen brassailee. Muistan jo koulussa, että juttuni parhaan kaverini kanssa olivat joillekin brassailua. Olimme ihan että mitä!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Minua ärsyttää puhua heidän kanssaan tavallisesta elämästä, kun elämäni ja varallisuuteni on kaikkea muuta kuin tavallista.

Toisin sanoen, et ole koskaan kyennyt tekemään mitään järkevää omalla elämälläsi saati hankkinut itsellesi minkäänlaista osaamista yhtään missään, vaan olet vain loisinut ja laiskotellut lahjaksi saamillasi rahoilla? Mitä annettavaa sinulla olisi edes niille ”rikkaille” joiden seuraa kaipaat?

Olenhan. Miksi päättelit, etten olisi? Miten niin LOISINUT saamillani rahoilla? Mitä pahaa on siinä, että ”saa laiskotella”? Sehän on ihanaa! Olisi hirveää joutua raatamaan töissä samaa tahtia, kuin työkaverini. Käyn siis töissä, mutta voin varakkuuteni takia tehdä osa-aikaa. Se on kivaa. Olet vain kateellinen tästä.

Mitä annettavaa minulla olisi? Kuuntelen toisten murheita mielelläni ja olen aina tukena, en koita neuvoa, ellei sellaista erikseen haluta.

Teet ja hanttihommia ja niitäkin vain osa-aikaisesti, koska kyvyt ja viitseliäisyys ei riittänyt parempaan. Ne rikkaat joiden seuraa kaipaat, ovat useimmiten hyvin kouluttautuneita, hyvin aktiivisia ja hyvin aikaansaavia. Heidän jäljiltään ne saadut perintörahat usein moninkertaistuvat, eivätkä kulu mitäänsanomattoman elämän pyörittämiseen.

En snonut, että työni on kivaa. Sanoin, että osa-aikaisuus on kiva asia. Lisäksi kouluttuneisuus ei rajaa ystävyyttä millään tavalla, ei se vaikuta älykkyyteeni mitenkään, etten ole mikään maisteri. Moni älykäs ihminen on hankkinut kaiken omilla aivoillaan, ei opettelemalla perässä, kun oppinut kertoo ja toistelemalla sitä samaa p*skaa (korkeakoulut).

Happamia sano...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Minua ärsyttää puhua heidän kanssaan tavallisesta elämästä, kun elämäni ja varallisuuteni on kaikkea muuta kuin tavallista.

Toisin sanoen, et ole koskaan kyennyt tekemään mitään järkevää omalla elämälläsi saati hankkinut itsellesi minkäänlaista osaamista yhtään missään, vaan olet vain loisinut ja laiskotellut lahjaksi saamillasi rahoilla? Mitä annettavaa sinulla olisi edes niille ”rikkaille” joiden seuraa kaipaat?

Olenhan. Miksi päättelit, etten olisi? Miten niin LOISINUT saamillani rahoilla? Mitä pahaa on siinä, että ”saa laiskotella”? Sehän on ihanaa! Olisi hirveää joutua raatamaan töissä samaa tahtia, kuin työkaverini. Käyn siis töissä, mutta voin varakkuuteni takia tehdä osa-aikaa. Se on kivaa. Olet vain kateellinen tästä.

Mitä annettavaa minulla olisi? Kuuntelen toisten murheita mielelläni ja olen aina tukena, en koita neuvoa, ellei sellaista erikseen haluta.

Teet ja hanttihommia ja niitäkin vain osa-aikaisesti, koska kyvyt ja viitseliäisyys ei riittänyt parempaan. Ne rikkaat joiden seuraa kaipaat, ovat useimmiten hyvin kouluttautuneita, hyvin aktiivisia ja hyvin aikaansaavia. Heidän jäljiltään ne saadut perintörahat usein moninkertaistuvat, eivätkä kulu mitäänsanomattoman elämän pyörittämiseen.

En snonut, että työni on kivaa. Sanoin, että osa-aikaisuus on kiva asia. Lisäksi kouluttuneisuus ei rajaa ystävyyttä millään tavalla, ei se vaikuta älykkyyteeni mitenkään, etten ole mikään maisteri. Moni älykäs ihminen on hankkinut kaiken omilla aivoillaan, ei opettelemalla perässä, kun oppinut kertoo ja toistelemalla sitä samaa p*skaa (korkeakoulut).

Happamia sano...

Mitä happamia? En minä sanonut, ettenkö hyvin voisi olla ystävä korkeasti kouluttautuneiden kanssa. Ja he minun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Minua ärsyttää puhua heidän kanssaan tavallisesta elämästä, kun elämäni ja varallisuuteni on kaikkea muuta kuin tavallista.

Toisin sanoen, et ole koskaan kyennyt tekemään mitään järkevää omalla elämälläsi saati hankkinut itsellesi minkäänlaista osaamista yhtään missään, vaan olet vain loisinut ja laiskotellut lahjaksi saamillasi rahoilla? Mitä annettavaa sinulla olisi edes niille ”rikkaille” joiden seuraa kaipaat?

Olenhan. Miksi päättelit, etten olisi? Miten niin LOISINUT saamillani rahoilla? Mitä pahaa on siinä, että ”saa laiskotella”? Sehän on ihanaa! Olisi hirveää joutua raatamaan töissä samaa tahtia, kuin työkaverini. Käyn siis töissä, mutta voin varakkuuteni takia tehdä osa-aikaa. Se on kivaa. Olet vain kateellinen tästä.

Mitä annettavaa minulla olisi? Kuuntelen toisten murheita mielelläni ja olen aina tukena, en koita neuvoa, ellei sellaista erikseen haluta.

Teet ja hanttihommia ja niitäkin vain osa-aikaisesti, koska kyvyt ja viitseliäisyys ei riittänyt parempaan. Ne rikkaat joiden seuraa kaipaat, ovat useimmiten hyvin kouluttautuneita, hyvin aktiivisia ja hyvin aikaansaavia. Heidän jäljiltään ne saadut perintörahat usein moninkertaistuvat, eivätkä kulu mitäänsanomattoman elämän pyörittämiseen.

En snonut, että työni on kivaa. Sanoin, että osa-aikaisuus on kiva asia. Lisäksi kouluttuneisuus ei rajaa ystävyyttä millään tavalla, ei se vaikuta älykkyyteeni mitenkään, etten ole mikään maisteri. Moni älykäs ihminen on hankkinut kaiken omilla aivoillaan, ei opettelemalla perässä, kun oppinut kertoo ja toistelemalla sitä samaa p*skaa (korkeakoulut).

Happamia sano...

Mitä happamia? En minä sanonut, ettenkö hyvin voisi olla ystävä korkeasti kouluttautuneiden kanssa. Ja he minun.

Ja olen varma etteivät kaikki yläluokkaiset ihmiset ole korkeastikouluttautuneita.

Kavereissa on käynyt noin. Minua kiusattiin koulussa ala- ja yläasteella, joten olen myöhemminkin nähnyt itseni hylkiönä ja hakeutunut hiukan ongelmaisten ihmisten seuraan- sellaisten, joista olen ajatellut, että ainakaan he eivät hylkää minua. "Tasapainoiselta" ja suosituilta vaikuttavien porukoihin en ole hakeutunut opiskellessa tai työelämässäkään, koska ole ajatellut, etten kelpaa niihin.

Kaverisuhteissani on kuitenkin ollut ongelmia siksi, että olen itse tasapainoinen ja tykkään tehdä "tavallisia" asioita, kuten näyttäytyä ulkona, liikkua ja matkustella. En ole yleensä saanut kavereistani näihin aktiviteetteihin seuraa, koska heillä on masennusta ja päihdeongelmaa ja moni ei kehtaa näyttäytyä ulkona. Olen oivaltanut nyt aikuisena, miksi kaverisuhteeni ovat niin epätasapainoisia: kiusaamistaustasta se johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo miehissä ja kavereissa mennyt aikalailla noin, että minun seuraani hinkuvat ne joiden seura ei niin nappaa, ja itseäni kiinnostaisi ne jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita seurastani.

Minkälaiset sun seuraan tuppautuvat ja keiden kanssa haluaisit olla?

Mä haluaisin olla rikkaiden seurassa, ei siksi, että jotenkin ihailisin heitä, vaan siksi, että he eivät lähtökohtaisesti kadehtisi minua, koska olen yksimiljoonaperijätär. Se ei ole toki valtava summa, mutta mind settini on varakkaiden. En tunne hengenheimolaisuutta ”vain” hyvin toimeentulevien tai hyväpalkkaisten, mutta omistamattomien kanssa. Tunnen hengenheimolaisutta ihmisiin, joista on luonnollista olla saanut mitään tekemättä 4-5 asuntoa hyvältä paikalta Helsingissä yms.

En voi sanoa, että kukaan hakeutuisi seuraani, mutta ihmiset, jotka viihtyvät seurassani ovat normaaleja, tavallisia työntekijätason ihmisiä. Syynä masennukseni, joka teki minusta raskasta seuraa.

Haluaisin olla ihmisten kanssa joilla on samoja arvoja, mielenkiinnonkohteita, harrastuksia ym. kuin minullakin.

Seuraani hinkuvat lähinnä epätoivoiset tyypit joilla ei ole oikein ketään, jotka katsovat minua jotenkin ylöspäin (ja se ällöttää minua, sillä en halua olla seurassa joka katsoo minua tai oikein ketään selkeästi ylöspäin), joiden kanssa en voi olla oma itseni ja jotka eivät ymmärrä minua, sellaiset joiden kanssa ei voi keskustella mistään, jotka haluavat tehdä asioita jotka minua ei kiinnosta jne.

Eli mikään raha tai status ei liity asiaan, vaan puhtaasti mielenkiinnon kohteet, arvot, tapa olla ja keskustella ym.[/quote]

Tämä on se asian ydin. Nyt ei puhuta materiasta, vaan henkisestä pääomasta ja asenteesta. Kun ne on oikeassa suhteessa, on tällainen ihminen ihan älytön magneetti. Kun kerran rakastut tällaiseen energiaan, ei kyllä todellakaan kiinnosta mitkään tyhjä taulu-ihmiset yksinkertaisine juttuineen, masentavine rutiineineen ja intohimottomine asenteineen. Ei vaan toimi.

No en ole kyllä ikinä halunnut tai pyrkinyt mihinkään porukoihin.

Vierailija kirjoitti:

No en ole kyllä ikinä halunnut tai pyrkinyt mihinkään porukoihin.

Tässä on hyvä esimerkki ihmisestä, joka ei tajua asian ydintä, ei sitten millään. Huh huh. 

Kaverit olis ollu kivoja olemassa, kerran nuorena menin porukkaa tapaamaan, sain kylmän vastaaoton, mulle sanottiin että mitä sinä täälä teet.

En ole senjälkeen yrittänytkään täältä kavereita saadaa.

Että tällaista on täälä sisäsiittoisessa kylässä kylään muuttaneilla uusilla asukkailla.

Moni täällä julistaa, miten ei ole kiinnostunut mistään porukoista ja miten viihtyy hyvin pienissä puitteissa. Valitettavasti luulen, että sille on muita syitä kuin asianosaisen oma halu. Kun on jo kouluaikaan tottunut dissaukseen, jatkuu se tavallaan läpi elämän ja siitä tulee normi. Asianosainen luulee että kyse on omasta luonteesta, vaikka kyse on ihan ympäristön tekemästä muokkauksesta.

Itse olen aina janonnut elämää, ollut sosiaalinen ja tullut porukassa toimeen. Silti minullakin on ollut teinistä asti se ongelma, että olen aina joutunut tahtomattani laadultaan b-luokan tyyppien seuraan, tai he ovat olleet minusta kiinnostuneita. Olen inhonnut sitä, koska minulla ei ole ollut mitään yhteistä heidän kanssaan. Ne joiden kanssa yhteistä, ainakin omasta mielestäni olisi ollut, olivat kuitenkin tavoittamattomissa eikä minulla ollut mitään edellytyksiä päästä siihen maailmaan. Se oli suljettu ja sulkeutui sitä enemmän mitä enemmän aikaa kului. 

Tämä teki minusta katkeran ja lopetti sosiaalisuudenkin. En käy enää missään, enkä tutustu kehenkään. Antaa olla. Mieluummin yksin.

Hmmm, sanoisin tuohon, että hyvä tapa päästä tasokkaisiin porukoihin on harrastaa jotain ja sitä kautta löytää samanhenkisiä ihmisiä. Nykyään tää on erityisen helppoa, koska somen avulla porukoiden luominen on niin helppoa. Itse harrastan tiettyä kestävyysurheilulajia ja lajin ympärillä on useita someryhmiä, joissa sovitaan yhteisiä treenejä jne. Tätä kautta tutustuu ihmisiin ja usein aletaankin sitten pienemmällä porukalla harrastaa useammin yhdessä. Jotkut ystävystyvät oikein läheisemminkin ja alkavat tehdä muutakin yhdessä - itse en niinkään, koska oon aika sisäänpäinkääntynyt. Mulle riittää porukkatreenit :-)