Mikä on teidän perheen "pikaruoka"?
Mikä on teidän perheen pikaruoka, kun aikaa ruuan laittoon on 15-20minuuttia? Haen ideoita pika-aterioihin, jotka ovat suht terveellisiä ja täysipainoisia.
Meillä on tummapasta, kalapuikot sekä keitetty parsakaali/ herneet/maissi.
Tämä on myös lasten suosikkiruoka, jota pyytävät jos joku toinen valmistamani ruoka ei houkuta :D
Kommentit (40)
Mikromunakas, sekaan mitä kaapista löytyy. Yleensä kinkku, tomaatti ja raejuusto. Valmistuu 5 minuutissa, minuutti munien rikkomiseen ja muiden aineiden pilkkomiseen, 4 min mikrossa.
Linssisoppa. Ainekset on aina hyllyssä ja nopeasti tulee hyvää. Lapsetkin tykkäävät vaikka muuten ovat kranttuja.
Meillä kasvissosekeitto valmiista pakasteesta. Tuorejuustoa sekaan, raejuustoa ja krutonkeja päälle.
Joku pastaruoka, viime aikoina avokadopasta tai ihan viime aikoina ei ole tarvinnut turvautua pikaruokaan, aina kun on ehditty kotiin asti ruoka-aikaan on ehditty tehdä ruokakin pitkän kaavan mukaan.
Hawaijinpata. Joo, se sellainen pussiruoka. Ja hernekeitto.
Myös kinkkupasta. Spagettia ja kastikkeeksi silputtua kinkkuleikkelettä, johon sekaan paprikaa, sipulia, paprikajauhetta, suolaa, pippuria ja jotain kermatsydeemiä.
Jauhis-kasvispaistos pannulla paistettuna
-currynuudelit tuunattuna tuoreella valkosipulilla, ruohosipulilla ja inkiväärillä, lisään sekaan eiliseltä jäänyttä kanafilettä tai pihviä suikaleina. Lapsetkin tykkää, kunhan ei ole tulisia tom yum thainuudeleita.
-Teen välillä lounaaksi munakasta jota syömme ruisleivän kera.
-voileipägrillissä tehdään välillä lämpimiä voileipiä, kun on kiire tai ei kunnon ruokaa jääkaapissa
-einespinaattiletut
Pyttipannu ja siihen lisäksi raejuustoa ja jokin salaatti mitä kaapista löytyy.
jauheliharisotto
riisi ja kana
Nopein on toki joku eines. Meillä menee ainoastaan 3 ruokaa, joita kyllä syödään harvoin:
- Pinaattiletut
- Saarioisten liha-perunasoselatikko
- Yksi tietty Piltti. En kehtaa edes eritellä, koska vanhin lapsi jo 9-vuotias. Mutta sitä osastoa jossa ei vielä ole suolaa, vink. Yöööök. Mutta sopii toki pikaruoaksi lapsille, koska on taatusti aika lisäaineetonta kun ei ole edes suolaa... Kahden edellisen menekin syytä en keksi? Päiväkodissakin oli itse tehtyä.
No, mutta yksi nopeasti (15 min.) tehty, ihan vaan siksi, kun Suomessa syödään niin vähän kalaa. Koska se on muka niin suuritöistä? Kalahan on just varsinaista pikaruokaa!
Lohipasta:
1. Tuoretta pastaa kiehumaan. Tarkkaile paketista aikaa, ettei tule löllöä! jos teit pastan itse, ei kyseessä ole pikaruoka, kuten otsikossa pyydettiin.
2. pannulle tilkkaan öljyä punasipulia.Kuullota hetki.
3. Lohisuikaleita tai itse suikaloitua lohta tai kylmäsavulohta pannulle Kuullotetaan hetki. Lisätään vettä ja haudutetaan hetki. Maustetaan maun mukaan (kylmäsavulohen kanssa tietty vähemmän suolaa), veteen esim. kalaliemikuutio. Loraus kermaa (joko ruoka- tai kuohu).Sitruunaa, ruohosipulia, tilliä. Mitä nyt tykkää.
- kastike tarjotaan pastan kanssa.
Kaurapuuro. Meillä koko perheen suosikki. Sitten joku munakas-systeemi on nopea ja terveellinen. Sinne voi lisätä mitä nyt jääkaapissa sattuu olemaan tai syödä sellaisenaan.
Mikä hyvänsä aikaisemmin pakastimeen tehty ruoka vain lämmitystä vailla tietysti, mutta se ei nyt pikaruokavinkkinä auta ketään.
Jos ei ole valmista ruokaa lämmitettäväksi ja aikaa on vain se vartti niin meillä se helposti on spagetti joko tomaattikastikkeen (valmis lasipurkissa) tai peston (valmis lasipurkissa) kanssa.
Tavallisinta meillä kuitenkin on että jääkaapissa on jotain lisäkkeenjämiä joita voi hyödyntää osaan ateriaa, ja sitten sen kanssa sitten paistetaan joku kananpala tms. ja pilkotaan kasvikset sivuun.
Lohi-parsakaalipasta on ainakin nopsa. Pastavesi ja parsanhöyrytysvesi kiehumaan, höyrytyskattila jälkimmäisen kattilan päälle ja kansi päälle. Kiehumisen alkua odotellessa ehtii pilkkoa parsakaalin ja kylmäsavulohen. Höyrytän parsakaalia n. 6 minuuttia, keitän spagetin ohjeen mukaan ja siinä sivussa kuumennan kasarissa kolmen juuston ruokakerman (jokin muukin kerma varmasti käy) kiehuvaksi ja nakkelen lohi- ja parsakaalipalat kerman sekaan, kiehautan ja rouhin mustapippuria kasariin. Joko yhdistetään spagetin kanssa tai otetaan erikseen. Nam!
Paista jauheliha pannulla, siihen mausteita ja ruokakerma. Ja spagetit kiehumaan.
Miksi pussi-lisäaine-Hawaijinpata sai yläpeukun mutta tuore takeaway-sushi kuusi alapeukkua?
Mitas muutakaan opiskelijat kokkaisivat ;) toistuvia ruokia on kesakurpitsa-kinkkupasta ja kanapasta pestolla ja vihreilla pavuilla, ja kaiken maailman nuudelikastikkeet kiinalaisen supermarketin aineksista. Hyvia ja helppoja!
Mama täysjyväkananmakuinen nuudeli + rainbow tonnikala chilikastikkeessa nam, 2 minsaa
Jos mä tiedän, että on noin vähän aikaa, käyn lounalla työpaikan viereisessä sushitavintolassa ja tilaan samalla perheen päivällisen mukaan otettavaksi klo 16.30. Sitten vaan nigirit ja makit pöytään.