Mies haluaisi aloittaa ennakkoperinnön antamisen jo, kun lapset vähän yli 20 vuotiaita
Siis verosuunnittelusyistä haluaisi alkaa siirtämään omaisuuttaan vähitellen lapsille jo kohta, kun nuorin täyttää 20 vuotta. Mietityttää vaan, voiko olla haitaksi noin nuorelle saada vaikka sadan tai kahden sadan tuhannen euron omaisuus hallintaansa.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Lahjavero menee, oikeilla ohjeilla varmaan hyvä juttu. Miksi sinä täällä kyselet miehesi tekemisistä?
Kyseenalaistaa kun taitaa olla kyse miehen rahoista.
Ei se raha välttämättä vahingoista. Tosin tuttu peri 3 miljoonaa ja nyt sillä on velkaa n. miljoona.
Juuri nyt nuorenahan ne lapset sitä rahaa tarvitsevat kaikkein eniten.
On opiskelut, perheen perustaminen oman asunnon hankkiminen.
Nelikymppisinä ovat jo hyvissä asemissa, ei silloin ole sellaista välttämätöntä tarvetta rahalle, kuin silloin, kun elämää ollaan juuri rakenstamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähitellen. Siinä menee vuosikaudet että se omaisuus siirtyy jos noin paljon sitä on ja 5000 vuodessa saa.
4999,99 € KOLMN vuoden välein, toki te molemmat voitte antaa, silloin potti on 9999,99 € kolmen vuoden välein, ilman lahjaveroa. Muutoin voitte auttaa elinkustannuksissa, eli rahaa ei voi lain mukaan antaa, mutta ruokaa ja vaatetta saa ostaa.
Niin me olemme tehneet jo pitkään, lapset sijoittaa rahan itselleen.Kuka tuota vahtii? Ei kukaan. Mun vanhemmat vähän väliä nostaa tonnin ja antaa suosikkilapselle käteen, monta kertaa vuodessa. Tilisiirrot näkyy, pöydän alta annettu setelinippu ei näy.
Totta. Meillä pappa antaa tuhansia suosikki lapsenlapselle. On jo 32-vuotias eikä töissä. Taisi ihan kunnon menopelinkin ostaa…mersun.
Tosiväärin tuo on kaikin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
Onko näin? Meillä yhdelle sisarukselle ostettiin auto, myöhemmin tätä ei otettu huomioon perinnönjaossa koska asiasta oli niin kauan tai jotain. Olisiko se pitänyt tai voinut ottaa, kun toiset ei olleet saaneet samaa?
Noissa on 10v vanhenemisaika. Eli et olisi varmaan voinut vaatia.
Meillä tehdään myös tätä piilossa omaisuuden siirtoa suosikkilapselle. Se tehdään niin ovelasti että siitä ei voi nostaa äläkkää perinnönjaossa. Suosikille ostellaan autoja, jotka on vanhemman nimissä. Suosikille ostettiin mökki ja asunto, nekin vanhemman nimissä ja suosikki asuu ilmaiseksi. Lisäksi nostavat koko ajan 1000e käteistä ja antava salaa tiskin alta suosikille.
Me kaksi muuta sorsittua lasta katsotaan tätä epäuskoisena. Perintökin menee suosikille.
Ja kyllä, on narsistiset epäreilut vanhemmat.Ennakkoperinnössä ei ole mitään 10 vuoden tai mitään muutakaan vanhenemisaikaa. Jos lahja on tarkoitettu ennakkoperinnöksi, ei ole mitään väliä sillä, kuinka kauan ennen lahjanantajan kuolemaa se on annettu.
Jotta ennakkoperintö otetaan huomioon perinnönjaossa, siihen pitää vedota (eli käytännössä sen, joka ei ole ennakkoperintöä saanut). Jos lahjan ennakkoperintöluonteesta ei päästä sopuun, viime kädessä kuolinpesään voi hakea käräjäoikeudelta pesänjakajan perinnönjaon toimittamaan.
Miten tuota käräjäoikeuden pesänjakajaa voisia hakea HETI? Riittääkö että yksi osakas vaatii? Nimittäin tällainen narsisti-kuolinpesä tulossa piakkoin ja taustana siinä että yhtä lasta on suosittu vuosikymmeniä, ostettu kalliita juttua, ostettu autoa, ostettu mökkiä. Kaikki osapuolet toki kiistää että olisi ollut ennakkoperintö.
Mä en tuu varmaan saamaan mitään :( ilmankin ollut paha mieli kun en ole saanut pennin latia koskaan, tai mitään muutakaan apua tai tukea ikinä, samalla sivusta pitänyt seurata kun sisarus saa koko ajan kaikkea ja kalliita juttuja vanhempien ostamana. Perinnönjaosta varmaan jää luu käteen.[/quot
Ensin sinun pitää löytää henkilö, siis yleensä juristi eli lakimies tai joku muu luotettava henkilö, ja pyytää häntä pesänjakajaksi.
Jos hän suostuu, viet perunkirjan käräjäoikeuteen ja pyydät käräjänoikeutta nimittämään haluamasi henkilön pesänjakajaksi.
Jos haet pesänjakajaa yksin, niin kuolinpesän muut osakkaat saavat esittää hänestä mielipiteensä ja vaatia jotakuta toista lakimiestä pesänjakajaksi.
Käräjäoikeus sitten päättää, kenestä pesänjakaja tulee. Huomaa että pesänjakajana olevan lakimiehen tuntiveloitus on melko suuri, eli kuluja tulee.
Mutta ei tässä ei vielä kaikki. Pesänjakajan tekemä pesänjako eli perinnönjakokin voidaan vielä riitauttaa.
Joten perinnöistä voi riidellä loputtomasti. Ja se riitely maksaa. Ja maksaa paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
El ole noin. Mulla on julma narsistivanhempi, joka kiusaa/alistaa minua suosimalla tahallaan toista sisarusta. Minut on myös tehty perinnöttömäksi. Sisarus (veli) saa koko ajan kalliita lahjoja joista tehdään lahjakirja ja siinä lukee ”tämä ei ole ennakkoperintö”. Vanhemmat maksaa lahjaveron veljen puolesta.
Eli on ihan mahdollista suosia yhtä lasta. Perintökin menee veljelle, mä ehkä saan jonkun pienen lakiosan jos sitäkään.
Ei voi tehdä perinnöttömäksi ilman painavaa syytä. Painava syy on esimerkiksi väkivalta perinnön antajaa kohtaan, rikollisuus tai vainajan häpäiseminen merkittävällä tavalla tämän ollessa elossa. Laita kaikki muistiin koska kaikki mitä veljesi on saanut lasketaan ennakkoperinnöksi ja vähennetään lopullisesta perinnöstä.
Siis kyllä voi tehdä perinnöttömäksi, sellainen testamentti on jo tehty että kaikki menee suosikille. Mä sit riitautan (jos riitautan) ja tappelen lakiosan. Rikoksia en minä ole tehnyt mutta väkivaltainen narsisti sen sijaan on, satoja pahoinpitelyjä lapsiinsa… harmi vaan että niistä ei ole mitään poliisidokumenttia, toinen vanhempi kun piilotteli asiaa ja piti kulissit pystyssä.
Ei voi tehdä perinnöttömäksi ilman painavaa syytä, kuten jo aiemmin todettiin. Jos testamentissa on perustelut perinnöttömäksi tekemiselle, voit kiistää ne perusteet ja sitten tapella vaikka oikeudessa. Siinä tulee kaksi asiaa mietittäväksi: ovatko perusteet totuudenmukaisia ja ovatko ne riittävän painavia. Jos perusteita ei ole testamentissa edes mainittu, on moinen "perinnöttömäksi tekeminen" yhtä tyhjän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähitellen. Siinä menee vuosikaudet että se omaisuus siirtyy jos noin paljon sitä on ja 5000 vuodessa saa.
4999,99 € KOLMN vuoden välein, toki te molemmat voitte antaa, silloin potti on 9999,99 € kolmen vuoden välein, ilman lahjaveroa. Muutoin voitte auttaa elinkustannuksissa, eli rahaa ei voi lain mukaan antaa, mutta ruokaa ja vaatetta saa ostaa.
Niin me olemme tehneet jo pitkään, lapset sijoittaa rahan itselleen.Kuka tuota vahtii? Ei kukaan. Mun vanhemmat vähän väliä nostaa tonnin ja antaa suosikkilapselle käteen, monta kertaa vuodessa. Tilisiirrot näkyy, pöydän alta annettu setelinippu ei näy.
Totta. Meillä pappa antaa tuhansia suosikki lapsenlapselle. On jo 32-vuotias eikä töissä. Taisi ihan kunnon menopelinkin ostaa…mersun.
Tosiväärin tuo on kaikin puolin.
Lapsenlapset eivät peri isovnhempiaan elleivät omat vanhemmat ole kuolleet.
Joten mitäs tuo kommentoijalle kuuluu, miten paljon pappa rahaa antaa jollekin lapsenlapselleen.
Usein se kaikkein heikoin ja epäonnistunein ihminen saattaa olla eniten pappojen ja mummojen mielessä, ja juuri hänelle annetaaan enemmän kuin muille.
Mihin ne muut sitä rahaa tarttiskaan, kun pärjäävät omillaan?

Joo, näin on.
Pitää olla todella painavat perusteet, tehdä lapsi niin perinnöttömäksi, ettei hän saa edes lakiosaa.
Noin ei voi tehdä kevyin perustein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta on jos ostatte sille kämpän. Ei joudu maksamaan vuokraa koskaan, tässä säästää kymmeniä tai satoja tuhansia euroja jotka muuten menisivät turhaan "perheen ulkopuolelle".
Itse olen opiskelijana ja nuorena aikuisena maksanut vuokraa yhteensä 60 tuhannen euron verran viimeisen 7 vuoden aikana. Oishan se ollut aika huikea säästö koko perheelle jos tämä raha olisi mennyt edes vanhemmilleni jonkun tuntemattoman vuokranantajan sijaan.
Etkö siis ole maksanut sitä tuista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähitellen. Siinä menee vuosikaudet että se omaisuus siirtyy jos noin paljon sitä on ja 5000 vuodessa saa.
4999,99 € KOLMN vuoden välein, toki te molemmat voitte antaa, silloin potti on 9999,99 € kolmen vuoden välein, ilman lahjaveroa. Muutoin voitte auttaa elinkustannuksissa, eli rahaa ei voi lain mukaan antaa, mutta ruokaa ja vaatetta saa ostaa.
Niin me olemme tehneet jo pitkään, lapset sijoittaa rahan itselleen.Kuka tuota vahtii? Ei kukaan. Mun vanhemmat vähän väliä nostaa tonnin ja antaa suosikkilapselle käteen, monta kertaa vuodessa. Tilisiirrot näkyy, pöydän alta annettu setelinippu ei näy.
Totta. Meillä pappa antaa tuhansia suosikki lapsenlapselle. On jo 32-vuotias eikä töissä. Taisi ihan kunnon menopelinkin ostaa…mersun.
Tosiväärin tuo on kaikin puolin.
Minä ilmoitin vastaavassa tapauksessa verottajalle, jätkä maksoi lahjaveroa kaikesta kun ei ollut osoittaa, että on itse maksanut. Niin yksinkertaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
El ole noin. Mulla on julma narsistivanhempi, joka kiusaa/alistaa minua suosimalla tahallaan toista sisarusta. Minut on myös tehty perinnöttömäksi. Sisarus (veli) saa koko ajan kalliita lahjoja joista tehdään lahjakirja ja siinä lukee ”tämä ei ole ennakkoperintö”. Vanhemmat maksaa lahjaveron veljen puolesta.
Eli on ihan mahdollista suosia yhtä lasta. Perintökin menee veljelle, mä ehkä saan jonkun pienen lakiosan jos sitäkään.
Ei voi tehdä perinnöttömäksi ilman painavaa syytä. Painava syy on esimerkiksi väkivalta perinnön antajaa kohtaan, rikollisuus tai vainajan häpäiseminen merkittävällä tavalla tämän ollessa elossa. Laita kaikki muistiin koska kaikki mitä veljesi on saanut lasketaan ennakkoperinnöksi ja vähennetään lopullisesta perinnöstä.
Siis kyllä voi tehdä perinnöttömäksi, sellainen testamentti on jo tehty että kaikki menee suosikille. Mä sit riitautan (jos riitautan) ja tappelen lakiosan. Rikoksia en minä ole tehnyt mutta väkivaltainen narsisti sen sijaan on, satoja pahoinpitelyjä lapsiinsa… harmi vaan että niistä ei ole mitään poliisidokumenttia, toinen vanhempi kun piilotteli asiaa ja piti kulissit pystyssä.
Ei voi tehdä perinnöttömäksi ilman painavaa syytä, kuten jo aiemmin todettiin. Jos testamentissa on perustelut perinnöttömäksi tekemiselle, voit kiistää ne perusteet ja sitten tapella vaikka oikeudessa. Siinä tulee kaksi asiaa mietittäväksi: ovatko perusteet totuudenmukaisia ja ovatko ne riittävän painavia. Jos perusteita ei ole testamentissa edes mainittu, on moinen "perinnöttömäksi tekeminen" yhtä tyhjän kanssa.
No vanhempani teki tuon testamentin lakimiehen kanssa. Testamentissa siis lukee että jätämme kaikki lapsellemme N.N.
Olen siinä käsityksessä noin se menee, kaikki suosikille, ellen erikseen ala vaatia lakiosaa.
Voi toki olla että narsistivanhempi syyttää itse keksimiä syytöksiä minusta (se on tuttua, osaa kyllä valehdella) jotta en saisi edes lakiosaani.
Mutta jos testamentissa sanotaan noin että kaikki suosikille, niin ei sitä mielestäni niin saa riitautettua että se muuttuisikin malliin ”molemmille yhtä paljon”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
El ole noin. Mulla on julma narsistivanhempi, joka kiusaa/alistaa minua suosimalla tahallaan toista sisarusta. Minut on myös tehty perinnöttömäksi. Sisarus (veli) saa koko ajan kalliita lahjoja joista tehdään lahjakirja ja siinä lukee ”tämä ei ole ennakkoperintö”. Vanhemmat maksaa lahjaveron veljen puolesta.
Eli on ihan mahdollista suosia yhtä lasta. Perintökin menee veljelle, mä ehkä saan jonkun pienen lakiosan jos sitäkään.
Ei voi tehdä perinnöttömäksi ilman painavaa syytä. Painava syy on esimerkiksi väkivalta perinnön antajaa kohtaan, rikollisuus tai vainajan häpäiseminen merkittävällä tavalla tämän ollessa elossa. Laita kaikki muistiin koska kaikki mitä veljesi on saanut lasketaan ennakkoperinnöksi ja vähennetään lopullisesta perinnöstä.
Siis kyllä voi tehdä perinnöttömäksi, sellainen testamentti on jo tehty että kaikki menee suosikille. Mä sit riitautan (jos riitautan) ja tappelen lakiosan. Rikoksia en minä ole tehnyt mutta väkivaltainen narsisti sen sijaan on, satoja pahoinpitelyjä lapsiinsa… harmi vaan että niistä ei ole mitään poliisidokumenttia, toinen vanhempi kun piilotteli asiaa ja piti kulissit pystyssä.
Ei voi tehdä perinnöttömäksi ilman painavaa syytä, kuten jo aiemmin todettiin. Jos testamentissa on perustelut perinnöttömäksi tekemiselle, voit kiistää ne perusteet ja sitten tapella vaikka oikeudessa. Siinä tulee kaksi asiaa mietittäväksi: ovatko perusteet totuudenmukaisia ja ovatko ne riittävän painavia. Jos perusteita ei ole testamentissa edes mainittu, on moinen "perinnöttömäksi tekeminen" yhtä tyhjän kanssa.
Joo, näin on.
Pitää olla todella painavat perusteet, tehdä lapsi niin perinnöttömäksi, ettei hän saa edes lakiosaa.
Noin ei voi tehdä kevyin perustein.
Narsisti kuitenkin yrittää tehdä noin. Tuo on juuri perus setti narsistilta että omaa lasta lyödään vielä haudan takaa.
Muistui sekin narsistitestamentti mieleen missä narsisti muutti omaisuuden rahaksi, silppusi setelit ja sotki liisterisankoihin… ettei vaan lapsi saisi mitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähitellen. Siinä menee vuosikaudet että se omaisuus siirtyy jos noin paljon sitä on ja 5000 vuodessa saa.
4999,99 € KOLMN vuoden välein, toki te molemmat voitte antaa, silloin potti on 9999,99 € kolmen vuoden välein, ilman lahjaveroa. Muutoin voitte auttaa elinkustannuksissa, eli rahaa ei voi lain mukaan antaa, mutta ruokaa ja vaatetta saa ostaa.
Niin me olemme tehneet jo pitkään, lapset sijoittaa rahan itselleen.Kuka tuota vahtii? Ei kukaan. Mun vanhemmat vähän väliä nostaa tonnin ja antaa suosikkilapselle käteen, monta kertaa vuodessa. Tilisiirrot näkyy, pöydän alta annettu setelinippu ei näy.
Totta. Meillä pappa antaa tuhansia suosikki lapsenlapselle. On jo 32-vuotias eikä töissä. Taisi ihan kunnon menopelinkin ostaa…mersun.
Tosiväärin tuo on kaikin puolin.
Lapsenlapset eivät peri isovnhempiaan elleivät omat vanhemmat ole kuolleet.
Joten mitäs tuo kommentoijalle kuuluu, miten paljon pappa rahaa antaa jollekin lapsenlapselleen.
Usein se kaikkein heikoin ja epäonnistunein ihminen saattaa olla eniten pappojen ja mummojen mielessä, ja juuri hänelle annetaaan enemmän kuin muille.
Mihin ne muut sitä rahaa tarttiskaan, kun pärjäävät omillaan?
Mutta verottajalle kuuluu, jos summa ylittää 5000 € kolmen vuoden aikana.

Kuului, mutta verottaja ei tiedä sitä että kerran kuussa vanhempi antaa 1000e käteen lapselleen.

Verotus on kaikkien kulutusverojen ja polttoaineverojen jälkeen varmaan 75%, mutta ei se vielä riitä. Lisää pitäs saada. Mitäs sitten kun verotus menee 100% yli? Siihen ei olis enää pitkä matka. Tarvitaan vain maakuntavero, venevero ja "keksi tähän joku uusi kiva vero"
Itse olen tehnyt tuota lapseni syntymästä saakka. Olen siis lahjoittanut sijoitusyhtiöni osakkeita ja puolisoni lahjoittaa rahaa. Lapsi asuu vielä kotona.
Mietin kyllä aikoinaan, että vaikuttaako tämä varallisuus lapseen jotenkin, mutta päätin panostaa kasvatukseen. Olemme mm. yhdessä pitäneet yhtiökokoukset ja näennäisesti teemme sijoituspäätökset yhdessä. Tavoitteena on, että lapsi luontevasti kasvaa vastuulliseen omistajuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yksi lapsi, joten kaikki menee hänelle joka tapauksessa. Ehdottomasti aloitamme perinnön siirron hänelle heti kun täyttää 18v ja sitä ennenkin teemme mm. sijoituksia hänen nimissään. Omaisuutta on kertynyt niin paljon, että valitettavasti jotain saa verottajakin, mutta ajattelemme niin että nuoren pitää päästä hyvään alkuun elämässä, eikä vain pärjätä ja sitten tulla miljonääriksi 70v kun meistä aika jättää. Aiomme myös rahan antamisen lisäksi ostaa hänelle arkeen kaikenlaista, haluan että lapseni keskittyy elämiseen eikä pa''ka töiden tekemiseen, kuten meidän täytyi.
Disclaimer: lapsemme ei ole mikään m''ulkkunen, joka vaatii ja käyttäytyy kuin hemmoteltu kakara. Se kummasti vähentää pätemisen tarvetta ja vaatimuksia, kun kaikki on aina ollut mahdollista. On oikeinkin vähään tyytyväinen ja epämaterialistinen, koska niin hänet on kasvatettu.
Itse kyllä vaikutat aika mulk vistilta.
Rintaperillisen pitää vaatia osansa. Itseäni vähän ihmetytti kun sain vain verot maksettavakseni. Uskoin kun minulle sanottiin ettei perintöä tarvitse antaa jolle halua.
Vierailija kirjoitti:
Auton osto yhdelle on suosiolahja, ei ennakkoperintö
Rintaperilliselle annettu lahja oletetaan ennakkoperinnöksi. Jos esim. lahjakirjassa olisi kumottu ennakkoperintöolettama, sitten muut voisivat tiettyjen edellytysten vallitessa vedota siihen, että kyseessä on edes suosiolahja.
Me ostettiin lapsille asunnot jo niiden ollessa about 10-vuotiaita. Ja hoidettiin lähdevero jne.
5000€ kolmessa vuodessa tekee 138€ /kk. Ihan ne sekoaa tuollaisesta rahamäärästä.