Lue keskustelun säännöt.
Mikä piirre itsessäsi valkeni sulle vasta yli kolmikymppisenä?
12.06.2014 |
Mulle valkeni kontrollinhalu ja tietynlainen itsekkyys. olin aina pitänyt itseäni niin mukavana, sosiaalisena, joustavana jne. ja tätä käsitystä ei horjuttanut mikään. Ihmisethän ovat mukavia pääsääntöisesti, eikä kukaan oikeastaan ole viitsinyt sanoa mulle noista asioista päin naamaa, ja itse asiassa ne onkin aika hyvin naamioituneita näennäisen neuvottelutaidon alle.
Vasta nykyinen mieheni ja itsetutkiskelu ja tietynlainen 40 kriisi ovat antaneet minulle rohkeutta katsoa itseäni rehellisemmin. Ja helkkari, olen todella kontrolloiva, todella narsistinen.. noo tästä on nyt sitten tie vain ylöspäin.
Kommentit (53)
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 13:45"]
Se, että en ole psyykkisesti die enkä der vaan das. Olen siis psyykeltäni sukupuoleton. Pitkään ihmettelin omaa outouttani, kunnes tämän ymmärsin.
[/quote]
Onko tämä sitä muodikasta panseksualismia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hyvä käsitöissä, matikassa ja fysiikassa. Luulin ennen inhoavani noita kaikkia
Laiskuus ja itsekkyys. Laiskuus kohdistuu lähinnä siisteyteen, en siivoa enää juuri koskaan muuten kuin vähän pintapuolisesti, koska en jaksa.
Itsekkyys ilmenee niin, että tarvitsen hirveästi omaa tilaa. Ehkä se johtuu vain siitä, että olen 10v ollut vain kotiäitinä ilman mitään omia juttuja. Nyt sitten takaisin maksun aika?
Minulle tuli yllätyksenä se, että ahdistun sosiaalisista tilanteista. En ikinä ollut tunnistanut tätä itsessäni. Luulin aina, että pakonomainen tarve vältellä tiettyjä tilanteita johtui laiskuudesta, ja että en vain kestä minkäänlaista hässäkkää. En osannut ajatella, että olisin ahdistunut, ajattelin vain että mulla ei ole itsekuria, kun en vaan kykene menemään johonkin tilaisuuteen. Ja että olen siksi niin vihainen aina kun pitäisi lähteä jonnekin juhliin tms. miehen ja lasten kanssa, että olen oikeasti vaan tosi mukavuudenhaluinen enkä vaan saa itseäni muutettua, koska en ole riittävän reipas.
Vasta kun ihmettelin tällä palstalla että miksi ihmeessä olen niin vihainen ja ärtynyt kun puen lastani kerhotilan eteisessä siinä kaikkien muiden äitien kanssa, joku kertoi että no tuolla lailla ahdistuneisuus juuri ilmenee. En hyväksynyt ajatusta siis ollenkaan, mutta nykyään tajuan, että se on tosiaan määrittänyt elämääni, ja paljon, jo ainakin 20 vuotta jos ei kauemminkin. Nyt onkin sitten tenkkapoo, että kun tän asian tiedostaa, niin mitenkähän tästä sitten eteenpäin. :-/
Huomasin yllättäen että olen sarjamurhaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se etten välitä mitä muut minusta ajattelevat. Samoin se että en suuremmin pidä sosiaalisista tilanteista.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 14:38"]
Huomasin yllättäen että olen sarjamurhaaja.
[/quote]
Älä välitä, näin kesäisin me ollaan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että olen kuitenkin pohjimmiltani aika konservatiivinen ja että viihdyn hyvin ns perinteisessä naisen roolissa. Ei siis tarkoita, että olisin kotiorja tai tekisin yhtään yli puolia kotihommista, vaan henkisessä ihmissuhteessa mieheni kanssa. Tietenkin tällainen luottaminen ja toisen varaan laskeminen vaatii myös ensiluokkaista miestä, ja se minulla on. Hänen kanssaan vaan entisestä tiukasta naisasianaisesta kuoriutui pehmeämpi ja herkkätunteinen rakastava puolio. En olisi uskonut näin käyvän.
Luulin, että haluan ystävyyttä jossa jutelaan ja jutellaan. Ymmärsin, että nautin enemmän tekemisestä yhdessä kuin puhumisesta. Ymmärsin, että olin pelännyt vastuuta omasta elämästäni koska pelkäsin tunteita joita se herätti.
Tajusin, että en ollut luonteeltani ollenkaan sellainen kuin mihin minut oli lapsuudenkodissa pakotettu. Olin oppinut selviytymään olemalla killtti ja ymmärtäväinen, kun löysin todellisen itseni en osannut enää toimia sosiaalisissa tilanteissa. Perusluonteeltani olen edelleen ihminen joka haluaisi, että kaikki olisivat kilttejä kaikille, mutta en silti ole terapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 13:40"]
Minussa heräsivät itsevarmuus, määrätietoisuus, can do -asenne ja eteenpäinpyrkivä mentaliteetti kahdenkympin loppupuolella. Olen nykyään supertarmokas, aikaansaava vääpelityyppi, siinä missä aikaisemmin olin enemmän Bob Marley -henkinen rentoilija.
Muutos on ollut konservatiisempien sukulaisten mielestä 100-prosenttisen positiivinen, minkä lisäksi olen nykyään anoppini lempivävy. :)
T. Miesnäkökulma.
[/quote]
Ei se Marleykään ollut sitä mistä saarnasi. Eipä tuo olisi tähdeksi noussut kadunkulmassa hengailemalla. Työhulluutta ja kovasti kunnianhimoa niistä näkyy kaikista tähdistä löytyvän, kun yhtään noita dokumentteja katsoo.
Mikä on sinänsä valitettavaa, koska itse huomaan iän myötä, miten arka, ja epäitsenäinen oikeasti olen pinnallisen itseriittoisuuteni ja näennäisen pelottomuuden alla. Nuoruus meni, omat projektit pitäisi viedä loppuun, mutta ei löydy taisteluasennetta. Haluaisin niin kovasti muiden tukea, mutta sen saamiseksi pitäisi olla näyttöä ja kyetä perustelemaan omat hankkeet, mutta pelottaa liikaa.
Vasta nelikymppisenä olen tajunnut, miten paljon häpeää kannan. Nuorena porskutti, koska teeskenteli häpeämätöntä ja uskoi siihen itsekin.
Maailma (ns.) rankaisee ajatuksistani. Äiti on koko elämäni ajan miettinyt sairauksiaan. Päänsärky saattoi tarkoittaa aivokasvainta, flunssa keuhkokuumetta jne. Äiti oli aina erittäin terve, kunnes sairastui hitaasti etenevään syöpään. Hän ilmoitti heti sairastuttuaan kuolevansa pian sairauteensa ja kertoi yksityiskohtaisesti hoidoista. En olisi aina jaksanut kuunnella tietoja hänen sairauksistaan, koska olin uupunut jatkuvasti sairastavaan äitiin. Äiti on sairastanut yli viidentoista vuoden ajan ja selvinnyt hyvin vähäisillä hoidoilla.
Sairastuin äitiäni huomattavasti nuorempana rajumpaan - nopeasti tappavaan - versioon hänen sairaudestaan. En tietenkään sairastunut ajatuksieni vuoksi, mutta toisinaan tuntuu, että sain rangaistuksen ikävistä ajatuksistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että olen ihan nätti ja älykäs. Pidin itseäni nuorempana rumana, tyhmänä ja mitättömänä, kiitos vanhempieni vähättelyn. Melko hyvissä ajoin tajusin, että oikeasti mulla leikkaa, sillä pärjäsin hyvin koulussa ja näin myöhemmin työelämässä. Sen sijaan vasta mieheni tapaaminen sai minut ymmärtämään, että olen ihan sievä. Ja näin 35-vuotiaana kaunistumaan päin koko ajan :) Yritän muistaa kertoa lapsilleni, että he ovat fiksuja, ihania ja minun silmissäni niin kauniita.
Olin pitänyt itseäni epäviehättävänä. Olin jo kolmekymppinen, kun jotenkin vain puhkesin kukkaan. Tosin olin treenannut vartaloni tosi kauniiksi ja käynyt kaikenmaailman kasvohoidot, esim. lymfahoidon. Ja itsevarmuutta oli tullut lisää. Sitten kuulin erään naisen kommentoineen minun olevan aivan virheettömän kaunis. Ei ehkä ihan totta, mutta varmaa on, että minulla oli ollut nuorena aivan liian huono käsitys ulkonäöstäni. Tuo kommentoija ei tosin tuntenut minua ollenkaan, joten mielipide ei voinut olla ainakaan myötätunnon ilmaus. Tuohon aikaan ryhdyin myös käymään ulkona, eikä seurasta ollut puutetta. Mutta alemmuudentunto oli kasvanut niin syvälle, että se vaikutti käsityksiini itsestäni ja mahdollisuuksistani esim. parisuhteen osalta jatkossakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on niin hyvä ketju, että ois kiva kuulla lisää kokemuksia. :)
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 13:40"]
Minussa heräsivät itsevarmuus, määrätietoisuus, can do -asenne ja eteenpäinpyrkivä mentaliteetti kahdenkympin loppupuolella. Olen nykyään supertarmokas, aikaansaava vääpelityyppi, siinä missä aikaisemmin olin enemmän Bob Marley -henkinen rentoilija.
Muutos on ollut konservatiisempien sukulaisten mielestä 100-prosenttisen positiivinen, minkä lisäksi olen nykyään anoppini lempivävy. :)
T. Miesnäkökulma.
[/quote]
Ei se Marleykään ollut sitä mistä saarnasi. Eipä tuo olisi tähdeksi noussut kadunkulmassa hengailemalla. Työhulluutta ja kovasti kunnianhimoa niistä näkyy kaikista tähdistä löytyvän, kun yhtään noita dokumentteja katsoo. [/quote]
Juu toki Bob teki hirveän duunin uransa eteen. Hänen musiikkinsa vain yleensä yhdistetään enemmän hengailumentaliteettiin ja downshiftaamiseen, kuin tuollaiseen eteenpäinpyrkivään "vääpelihenkisyyteen".
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 17:48"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 13:40"]
Minussa heräsivät itsevarmuus, määrätietoisuus, can do -asenne ja eteenpäinpyrkivä mentaliteetti kahdenkympin loppupuolella. Olen nykyään supertarmokas, aikaansaava vääpelityyppi, siinä missä aikaisemmin olin enemmän Bob Marley -henkinen rentoilija.
Muutos on ollut konservatiisempien sukulaisten mielestä 100-prosenttisen positiivinen, minkä lisäksi olen nykyään anoppini lempivävy. :)
T. Miesnäkökulma.
[/quote]
Ei se Marleykään ollut sitä mistä saarnasi. Eipä tuo olisi tähdeksi noussut kadunkulmassa hengailemalla. Työhulluutta ja kovasti kunnianhimoa niistä näkyy kaikista tähdistä löytyvän, kun yhtään noita dokumentteja katsoo. [/quote]
Juu toki Bob teki hirveän duunin uransa eteen. Hänen musiikkinsa vain yleensä yhdistetään enemmän hengailumentaliteettiin ja downshiftaamiseen, kuin tuollaiseen eteenpäinpyrkivään "vääpelihenkisyyteen".
[/quote]
Nii ih. Leipäpappi siis...
Varmaankin oma erakko luonteeni kuten monelle muullekin nakojaan. Se etta vaikka olen suorittanut akateemisen tutkinnon ja tyoni on ihmislaheista saan suurimman nautinnon tekemalla jotain kasillani ja se etta olen oikeasti keskivertoa paljon parempi nimenomaan kadentaidoissa, nyt vaan keraan rohkeutta aloittaakseni oman yrityksen jotta loppu elama ei mene hommissa jotka ei sovi minulle vaikka niissa ihan hyva olenkin.
Että olen itsekäs BITCH joka saa sanoa mielipiteensä.
Ennen olin myötäilijä ja kynnysmatto.
Kuten joku toinenkin täällä kirjoitti, elämäni miehen tapaaminen muutti minua.
Pehmenin ja muutuin paljon (itku)herkemmäksi, ja ekaa kertaa elämässäni uskalsin olla heikko ja tukeutua toiseen täysin.
Olo on onnellisempi, kun ei tarvitse enää pärjätä yksin kovassa maailmassa.
Se, että en ole psyykkisesti die enkä der vaan das. Olen siis psyykeltäni sukupuoleton. Pitkään ihmettelin omaa outouttani, kunnes tämän ymmärsin.