Heräät ja on 90-luku. Mitä teet?

Sanoisin heippa mun isälle ja äidille, veljelle, tyttöystävälle, työpaikalle ja asuntolainalle ja lähtisin Latviaan asumaan toisella identiteetillä. 

Jos myös tietäisin, mitä on tulossa, heittäisin äkkiä lusikan nurkkaan, koska vielä -90 luvulla olin vastuussa vain itsestäni.

Ja se oli hyvä niin.

Ajaisin Toyota Corolla DX:lläni amisviikset lepattaen ikkuna auki rantaan soittamaan yläasteikäisille tytöille Offspringiä ja Apulantaa auton kiikarimallin Alpine-kasettimankasta. Illemmalla panisin toista tytöistä auton takapenkillä ja jättäisin Magic-merkkisen kortongin penkin väliin. 

Mä olin parikymppinen 90-luvulla. En haluaisi palata takaisin siihen aikaan. Olin eksynyt, pienituloinen, välillä työttömänä. Kärsin itsetunto-ongelmista sovinismista, lamasta ja aika ajoin AIDSIn pelosta, kun kumppania etsin. Elämä oli pelkkää selviytymistä päivästä toiseen ensimmäiset 6-7 vuotta kunnes aikuistuin riittävästi ja löysin rauhan, kumppanin, ammatin jne. Nuoruutta ja menneisyyttä oikeasti glorifioidaan tosi paljon, mutta elämäni on muuttunut vuosi vuodelta paremmaksi.

Bilettäisin hurjasti ja harrastaisin paljon irtoseksiä. Ostaisin niin monta sijpitusasuntoa kuin irti saisin.

Ilmoittaisin jollekin luotettavalle aikuiselle koulussa, että minua pahoinpidellään kotona rajusti ja jatkuvasti. Olisin ehkä säästynyt aikuisuuden traumoilta enkä myöskään päätynyt monivuotiseen suhteeseen väkivaltaisen miehen kanssa aikuisiällä.

Tekisin aluksi mukavia asioita, jotta uudelleenkotiutuisin 90-luvulle:

Lähtisin kauppaan ja ostaisin joitain 90-luvun herkkuja, joita ei enää saa, esim. Pirkan rommileivoskeksejä sekä yhtä todella hyvää kasvispakastepizzaa, jossa on sokeriherneenpalkoja.

Jos kotonani olisi tietokone + nettiyhteys, tarkistaisin olisiko netissä tarpeeksi mielenkiintoista sisältöä minulle (en käyttänyt vielä 90-luvulla nettiä, niin en tiedä). Jos ei olisi, kävisin kauppareissulla videovuokraamossa ja kirjastossa.

Jos saisin viipyä 90-luvulla pitempään, tekisin vaikeampia, tärkeitä asioita: 

Pyrkisin vaikuttamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, varoittaisin tulevaisuudesta (eli nykyajasta).

Yrittäisin estää joitain katastrofeja, esim. Estonian uppoamisen, jos heräisin aikaan ennen syksyä 1994.

Menen takaisin nukkumaan. Untahan se on.

menisin kikan keikalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ensinnäkin rauhoittelisin lapsia jotka huutaisi paniikissa kun tabletit ja kännykät olisi kadonneet :D Itsekin varmaan koettaisin mennä Facebookiin katsomaan, että mikä on homman nimi kunnes tajuaisin että ei hitto, ei onnistu!  Mutta jos lapset eivät muistaisi mitään ja olisivat tyytyväisiä, alkaisin sopeutua arkeen ysärin perheenäitinä lankapuhelimella soitellen ja ruskeaa kastiketta vääntäen. 

Jos taas heräisin teininä omassa huoneessani, sekoaisin kun miettisin lapsiani!

Ruskeaa kastiketta vääntäen? En muista 90-luvulla sitä enää syöneeni, se jäi jonnekin 1970-luvulle. Tuossa vaiheessa tehtiin lihapullia niin, että lisättiin jauhelihaan pussillinen sipulikeittoaineksia.

Kyllä meillä oli ruskeaa kastiketta lapsuudessa. Juurikin esimerkiksi niiden lihapullien kanssa. Äitini tosin osasi maustaa ne ilman pussikeittoa. 

N37

Varmasti osasi, olihan äitisi syntynyt joskus 1940-luvulla ja käynyt emäntäkoulun. Ruskea kastike ei ollut enää 90-luvulla samanlainen perusruoka kuin se oli 20 vuotta aikaisemmin. Jotenkin olisi olettanut perheenäidin tehneen tonnikalasalaattia tai pizzapellillistä muinaisten aikojen kastikkeen sijaan.

Kyllä meillä ruskeakastike oli perusruokaa. Joskus harvoin tehtiin myös pizzaa. toisenlaisia ruokia tehtiin luultavasti varakkaissa perheissä.

Katselisin steissillä ja Itäkeskuksessa ihmisiä ja nauttisin näkemästäni.

Vuosiluku on pelkkä numero, sen muuttaminen vaikuttaa vain kalentereihin.

Vierailija kirjoitti:

Hakisin lainaa pankista ja ostaisin asunnon jostain Helsingin keskustan vähän paremmalta alueelta ennen kuin niiden hinnat katosivat lopullisesti tavisten tavoittamattomiin. 

Buahaha, eihän tavikset pystyneet 90-luvulla ostamaan Helsingistä keskustan liepeiltä mitään. Lama iski ja pankit lakkasivat antamasta lainaa. Asuntokauppa seisahtui lamavuosina, koska ilman lainaa ei voinut ostaa mitään asuntoja. Rikkaat osteli asuntoja vuokratuoton toivossa ja taviksilta Helsingin paremmilla alueilla olevat kämpät katosivat ulottuvilta. Sinun pitäisi matkustaa 80-luvulle, jolloin sai löysää lainaa pankeista.

Vierailija kirjoitti:

Odottaisin pari vuotta että ammattilukio keksitään. Kävin ekana lukion mutta yliopisto ei napannut yhtään niin menin sitten ammattikouluun. Pistin vuoden päästä olisin voinut käydä ammattilukion niin olisi säästynyt paljolta.

Mutta tuo parin vuoden odotushan on suunnilleen sama aika kuin kesti käydä amistutkinto erikseen

Yvonne kirjoitti:

Mä olin parikymppinen 90-luvulla. En haluaisi palata takaisin siihen aikaan. Olin eksynyt, pienituloinen, välillä työttömänä. Kärsin itsetunto-ongelmista sovinismista, lamasta ja aika ajoin AIDSIn pelosta, kun kumppania etsin. Elämä oli pelkkää selviytymistä päivästä toiseen ensimmäiset 6-7 vuotta kunnes aikuistuin riittävästi ja löysin rauhan, kumppanin, ammatin jne. Nuoruutta ja menneisyyttä oikeasti glorifioidaan tosi paljon, mutta elämäni on muuttunut vuosi vuodelta paremmaksi.

Mulla oli sama juttu. Vielä 5v sitten tosin. Nyt on kaikki hyvin! En palaisi entiseen. Mutta olisihan se hauska seikkailla ysärillä päivän näkymättömänä sivustakatsojana. Toisaalta muistan lapsuuden aika hyvin.

Eroaisin. Voi luoja kun tuon saisikin tehdä ajoissa!

En tiedä miten pääsisin yli siitä että lapsi olisi kadonnut, enkä koskaan saisi juuri sitä samaa lasta uudestaan.

1994. Menisin Hämeenkadulle tallustelemaan ja nauttimaan siitä, että missään ei ole yhden yhtä nistiä, vanhempiaan pompottavaa materialistiteiniä, ratikkaa, peruuttaessa metelöivää kuorma-autoa, älypuhelimien orjina käveleviä massoja jne jne ja lämpöä olisi se normaali +24, mitä Suomessa kesällä silloin maksimissaan oli. Menisin heti ostaan markoillani vielä edullista ruokaa, mikä oli kuulemma kallista ja EU:n luvattiin tuovan halvat hinnat. Kaupassa menisin ihmisiä ihan lähelle ja nauttisin siitä, ettei tarvi pitää maskia ja muuta sen sellaista. Kaupassa käynnin jälkeen ostaisin pehmiksen 6mk eli n. 1e nykyrahassa!!!!

Vierailija kirjoitti:

Kiskoisin mahdollisimman vartalonmyötäisen ja lyhyen asun päälleni - enää ei kroppa salli.

Hieno että tiedostat asian. Ihmisen keho vanhetessa muuttuu ja ei siinä mitään. Itseäni hävettää liikkua vaimoni kanssa missään kun hän kulkee liian pienissä urheiluvaatteissa ja näyttää aivan michelin-mieheltä. Ilmeisesti kuvittelee, ettei ole lihonut kun vaatekoko ei ole kasvanut, aivan järkyttävän näköistä.

Menisin komeroon ja huutaisin vaatemyttyyn. Sen jälkeen pukisin korkkarit ja iskukuteet lähtisin joraa aamuun asti.