Vietiinkö teitä lääkäriin 80-luvulla?

Äiti pelkäsi korvatulehduksia hysteerisesti, joten jokaisessa flunssassa mentiin juoksujalkaa lääkäriin. Punoitus korvassa oli maailmanloppu. Sen sijaan ns. oikeissa asioissa vähäteltiin ja esim. koviin kuukautiskipuihin ei olisi saanut edes kipulääkettä. Umpparikipu vei jalat alta, mutta sitä vain ihmeteltiin ja kehoitettiin yrittämään ulostamista.

Siis menikö 1980-luvun kommentoijan kertomus täällä läpi?

Voi kiesus miten tyhmää porukkaa palsalla taas on.

Ei tuon vertaa tiedetä lähivuosikymmenten historiasta.

Uskoiko joku tosiaan, että muka 80-luvulla olis ollut tuollaista kuin kommentoija vitsailee?

Täytyy olla melkoinen pösilö, joka uskoo.

Eikö teitä hävetä tuollainen tietämättömyys omasta maastanne?

!980-luvulla ja etenkin sen loppupuolella Suomi pärjäsi ja voi hyvin ja eli täysillä nopeaa nousukautta.

Vietiin, tottakai.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jo 70-luvulla Suomessa oli kattava terv.hoito ja terveyskeskukset, jopa pienissä kunnissa. Lapsia käytettiin lääkärissä jo 50-60-luvulla yleisesti, olihan kiertävät terveyssisaret ja kunnanlääkärit, jotka tekivät kotikäyntejä.

Kuulostaa oudolta, jos sinua ei viety lääkäriin.

50-60-luvuilla lapsia EI kuskattu maalla lääkäriin tai neuvolaan, jos sattui "pieni" haaveri tai iski kulkutauti joka tunnistettiin. Niiden sairastaminen kuului asiaan. Ainostaan tuberkuloosi teki poikkeuksen.

Ei kaikkia naisiakaan saatu käymään neuvolassa, etenkin jos kotona oli jo kiirettä ja isompia lapsia. Omat mummoni olivat tästä hyviä huonoja esimerkkejä.

Työkaverin isä sairasti koko ikänsä lapsena loukkaamaansa selkää. Heillä oli pitkä matka pelkästään lähimmälle maantielle. Tämä Itä-Suomessa.

Meillä kävi jopa kotona lääkäri. Helsingissä asuttiin. Äitini kertoi, ettei se maksanut sen enempää kuin normi yksityislääkäri.

Vanhemmat oli keskituloisia.

Max parin tunnin sisällä soitosta tuli.

Kävi lähes aina, jos oli kova kuume tms. Samoin kävi sikotaudissa ja vesirokossa ym.

Aivokalvontulehduksen takia vietiin 70-luvulla, kunnanlääkäri passitti heti keskussairaalaan. Sikotautinen sukulainen kävi vierailulla ja siitä tuli. Muita käyntejä en muista. Mutta ei pienestä viety.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään viety, koska 80-luvullahan ei ollut lääkäreitä kuin isoissa kaupungeissa. Kun sairastuin lapsena vanhemmat lähettivät minut ränsistyneissä sanomalehdillä vuoratuissa kengissä talvipakkasessa taivaltamaan kymmenien kilometrien matkaa yksin Helsinkiin lääkäriin koska 80-luvullahan ei ollut yleisiä kulkuvälineitä eikä vanhemmillani ollut autoa (ne olivat harvinaisia).

Nälkähän siinä matkalla tuli mutta kauppojakaan kun ei 80-luvulla ollut niin onneksi oli edes äidin evääksi pakkaamaa pettuleipää.

Nykyajan jonnet ei ymmärrä ollenkaan millaista oli elämä 80-luvulla kun ei ollut mitään. Onneksi selvisin siitä hengissä.

Kyllä olet ollut köyhästä perheestä, jos kengät on vuorattu sanomalehdillä. Siihen aikaan ei ollut varmaan sossua?

Sanomalehti tai jalkarätit pitää työ- ja vaellus kengät nykyisinkin n monella kuivana. Tulotasosta riippumatta.

Muistan että vanhempani olivat aina vähän ärsyyntyneitä kun olin kipeä. Isäni on semmoinen "walk it off"-tyyppi. Valitettavasti siitä on jäänyt tunne että lääkäriin ei mennä ennen kuin on pää irti.

Nämä kokemukseni ysäriltä mutta ei siis todellakaan helposti viety. Yksi sormenpää vähän oudon mallinen ja yksi varvas luutunut väärin, pidettiin vaan huomionhakuisena kun sanoin että sattuu. Myös kun kärvistelin keuhkot tosi kipeinä ja hengittäminen sattui niin ei suostuttu viemään viikonloppuna lääkäriin kun maksoi kuulemma liikaa, vasta ma iltana pääsin terveyskeskukseen ja sain antibiootit. Myöskään tajuttomuuteen johtaneesta aivotärähdyksestä ei viety lääkäriin, heräteltiin toki yöllä pari kertaa. 

Edelleen vaikea mennä lääkäriin ja aina sitä miettii että olenko tarpeeksi sairas. Jokusen kerran valitettu että pitäisi tulla ajoissa kun keuhkot tulehtuneet täysin. 

Minua ei viety lääkäriin 80- eikä edes 90-luvulla. Muistan kyllä joskus käyneeni lääkärissä, mutta aika nihkeää se oli. Minulla oli jo lapsena migreenikohtauksia, mutta siitä vaan piti kärsiä. Matkapahoinvoinnista piti kärsiä. Sain migreeniin apua vasta 30-vuotiaana. Mulla oli/on yliliikkuvat nivelet ja muuta vaivaa, jonka takia sain lähetteen fysioterapiaan. Vanhempieni mielestä se oli turhaa ja käynnit lopetettiin. Nyt kärsin aikuisena edelleen. Kärsin teininä pahasta aknesta, mutta siitäkin piti vain kärsiä. Pitkän suostuttelun jälkeen äiti suostui tilaamaan minulle ajan lääkärille. Äiti yritti jopa lääkärille sanoa, että eihän tätä nyt mitenkään tarvitse hoitaa. Sain kuitenkin lääkkeet ja painotettiin tulemaan uudestaan, jos se ei auta. Ei auttanut, mutta vanhempieni mielestä oli turhaa vaivata lääkäriä uudestaan. Niinpä kärsin aknesta koko nuoruuteni. Minulla on arpia vielä aikuisenakin. Minulla on todettu synnynnäinen sairaus 30-vuotiaana. 

Vanhemmillani on edelleen epäluuloinen asenne lääkäreitä kohtaan. Heitä ei saa menemään lääkäriin mistään syystä. Lisäksi ärsyttää ihan hirveästi tuo asenne, että anteeksi, että meidänkin perheemme on olemassa. Kaikessa pitää väheksyä itseään ja tuntea olevansa vaivaksi lääkäreille ja koko yhteiskunnalle. Kaikkia vaivoja pitää vähätellä ja kaikki heikkous ja sairaus on häpeällistä. Kouluun ja töihin pitää mennä 40 asteen kuumeessa, ettei vaan ole häpeäksi ja että saa reippaan ja hyvän ihmisen palkinnon. Parempi olla käsi murtuneena, ettei vaan mene tuhlaamaan yhteiskunnan varoja meihin vähäpätöisiin maan matosiin. Tai sitten sinne lääkäriin mennään pyytelemään anteeksi, että me nyt näin aiheutamme teille ylimääräistä työtä tällä sydänkohtauksella. 

Olen kärsinyt itsetunto-ongelmista koko ikäni  ja pitänyt itseäni arvottomana ihmisenä. On ollut kova työ opetella, että minäkin olen arvokas siinä missä muutkin. 

Itse kaaduin lapsena pyörällä, sormi vääntyi ja sitä ei pystynyt liikuttamaan kunnolla. "Kyllä se siitä" oli isän vastaus, eikä lääkäriin mentu. Sormi palautui kyllä, mutta ei samanlaiseksi kuin toisessa kädessä. Toisen kerran kuume nousi lähelle 40:tä astetta, lääkkeeksi jotakin viinimarjamehua ja käsky olla valittamatta. Ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä) kertaa näin valveilla harhoja, lisäksi joka paikkaan koski mutta viikon maattuani aloin toipua. Yskin vielä puoli vuotta tuon jälkeen ja hengittäminen oli vaikeampaa jonkin aikaa. Olen varma että minulla oli keuhkokuume, joka jollakin ilveellä parani. Äiti ei uskaltanut vastustaa isän tahtoa, joten siksi lapsen piti vaan maata.

Vierailija kirjoitti:

On viety lääkäriin, kun on ollut tarvetta. Miksi ei olisi viety?

Olen syntynyt 70-luvulla ja mulla oli pienenä usein angiina. Nielurisaleikkauksen jälkeen 80-luvun alussa vanhemmat hommasivat mulle ja veljelleni sairasvakuutuksen, joka maksoi hoidot ja lääkkeet yksityisellä.

Siksi ei olisi viety, kun oli yllättävän paljon vanhempia, jotka syystä tai toisesta katsoivat sen tarpeettomaksi/liian vaivalloiseksi. Maaseudulta oli monesti pitkä matka lääkäriin.

Esim. sormi murtui -ei viety. Virtsatientulehdus -ei viety. Naulaan astuminen niin että se tulee jalasta läpi ja lauta on kiinni jalkapohjassa -ei viety. Ihan normi settiä maalla vanhanaikaisten vanhempien kanssa.

Lääkäriin meno oli ennen vanhaan kynnyksen takana, koska "jos sitä turhaan ja ne ei tykkää". Häpeän pelko ajoi terveen järjen yli ja lapsia kohdeltiin välistä sellaisella kylmällä välinpitämättömyydellä, että nykyään sitä ei voi käsittää. Tosin en tiedä miten hyvin vanhemmat olivat perillä terveysasioista kasarin alkupuolella, ei varmaan mitenkään kun olivat yksinkertaisia duunareita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On viety lääkäriin, kun on ollut tarvetta. Miksi ei olisi viety?

Olen syntynyt 70-luvulla ja mulla oli pienenä usein angiina. Nielurisaleikkauksen jälkeen 80-luvun alussa vanhemmat hommasivat mulle ja veljelleni sairasvakuutuksen, joka maksoi hoidot ja lääkkeet yksityisellä.

Siksi ei olisi viety, kun oli yllättävän paljon vanhempia, jotka syystä tai toisesta katsoivat sen tarpeettomaksi/liian vaivalloiseksi. Maaseudulta oli monesti pitkä matka lääkäriin.

Esim. sormi murtui -ei viety. Virtsatientulehdus -ei viety. Naulaan astuminen niin että se tulee jalasta läpi ja lauta on kiinni jalkapohjassa -ei viety. Ihan normi settiä maalla vanhanaikaisten vanhempien kanssa.

Niin tuttua, niin tuttua :(

Yhteen aikaan sain aina antibioottikuurin kun oli kurkku kipeä, lääkäriin vietiin mutta ei tehty aina nieluviljelyä. Sitten ei moneen vuoteen vietykään. Ei tainnut olla tarvetta.

Ei viety ja päiväkodissa ja koulussa oltiin vaikka oltais oltu kuinka kipeinä.

Minut vietiin lääkäriin aika pienestäkin. Ja siis nimenomaan päivystykseen paikalliselle terveysasemalle. Vietiin jos flunssa oli kestänyt pitkään (vaikka vointi oli sinänsä ok) ja kerran vietiin, kun lihakset olivat jumiutuneet kaulasta/niskasta niin, etten saanut päätä suoraan. Lapselleni tuli kerran tuo jälkimmäinen, ei olisi tullut mieleenikään viedä sen takia lääkäriin! No sekin vaikuttaa, että mieheni on lääkäri, mutta ei hänkään todellakaan höösää lastemme pikku vaivoista. Itselläni on sellainen mielikuva (siis olin vasta lapsi, siksi vain mielikuva) että joku 80-luku oli hyvinvointivaltion juhla-aikaa, jolloin palveluja todella käytettiin. Ei ainakaan täällä missä asun todellakaan mennä sairaalan päivystykseen istuskelemaan nuhan takia ja terveysasemalla ajan saa, jos hoitaja arvioi sen olevan tarpeellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On viety lääkäriin, kun on ollut tarvetta. Miksi ei olisi viety?

Olen syntynyt 70-luvulla ja mulla oli pienenä usein angiina. Nielurisaleikkauksen jälkeen 80-luvun alussa vanhemmat hommasivat mulle ja veljelleni sairasvakuutuksen, joka maksoi hoidot ja lääkkeet yksityisellä.

Siksi ei olisi viety, kun oli yllättävän paljon vanhempia, jotka syystä tai toisesta katsoivat sen tarpeettomaksi/liian vaivalloiseksi. Maaseudulta oli monesti pitkä matka lääkäriin.

Esim. sormi murtui -ei viety. Virtsatientulehdus -ei viety. Naulaan astuminen niin että se tulee jalasta läpi ja lauta on kiinni jalkapohjassa -ei viety. Ihan normi settiä maalla vanhanaikaisten vanhempien kanssa.

Juuri näin. Ja se ei ollut edes rahakysymys. Omat vanhemmat oli hyvätuloisia ja varakkaita, mutta kohtelivat lapsiaan täysin paskasti, väkivaltaisesti ja julmasti.

Lääkäriin ei viety vaikka mitä tapahtui, murtuma sai luutua itsekseen, myöskään kuukautissuojia ei ostettu eikö annettu rahaa siteisiin. Äiti itselleen osti kyllä siteet mutta vei ne kaappiinsa ja sähisi vihaisena että katkoo sormet jos sieltä varastan yhdenkin.

Kaltoinkohtelu oli siis kehollista, henkistä, perustarpeiden laiminlyöntiä, julmuutta, kylmää suhtautumista ja myös naiseudesta pilkkaamista ja ilkkumista.

Mulla oli aivan hirveät vanhemmat, tai siis ne on edelleen elossa. Emme ole väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jo 70-luvulla Suomessa oli kattava terv.hoito ja terveyskeskukset, jopa pienissä kunnissa. Lapsia käytettiin lääkärissä jo 50-60-luvulla yleisesti, olihan kiertävät terveyssisaret ja kunnanlääkärit, jotka tekivät kotikäyntejä.

Kuulostaa oudolta, jos sinua ei viety lääkäriin.

Ei kai haluttu viedä pikkuasioiden takia, kun "olisin ollut häiriöksi ja siellä on oikeita avuntarvitsijoitakin."

Ap

Tämä. Pappa meni lääkäriin ensimmäisen kerran n.90 v. Röntgenkuvissa näkyi, että mm. Nilkka ja kylkiluut oli aikanaan murtuneet, mutta ennenwanhaan ei pienistä kitisty.

Oma mummoni suorastaan kammoksui lääkäriin menoa, piti heitä suurina herroina ja sairaalaa kuoleman esikartanona. Eli sitten 75-vuotiaaksi ilman lääkkeitä ja oli terve, sitten kaatui kotonaan ja joutui lääkärin kautta sairaalaan, jossa kuoli. Eli taisi olla oikeassa.

Ex-anoppini on samaa sarjaa. Hän jotenkin pelkää lääkäreitä ja tuntee alemmuudentunnetta ja häpeää. Uskoisin, että kyseessä on osin jokin melkeinpä yhteuskuntaluokkiin liittyvä ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Lääkäriin meno oli ennen vanhaan kynnyksen takana, koska "jos sitä turhaan ja ne ei tykkää". Häpeän pelko ajoi terveen järjen yli ja lapsia kohdeltiin välistä sellaisella kylmällä välinpitämättömyydellä, että nykyään sitä ei voi käsittää. Tosin en tiedä miten hyvin vanhemmat olivat perillä terveysasioista kasarin alkupuolella, ei varmaan mitenkään kun olivat yksinkertaisia duunareita. 

80- luvulla oli vielä vanhempia, joissa istui tuollainen asenne.

Oli myös joitain eläkeikää lähestyviä lääkäreitä, jotka olivat tosi tylyjä ja joita potilaat pelkäsivät.

Yksikin vanha lääkäri tarttui lapsipotilaita lujasti tukasta, kun operoi tai tutki korvia, eikäyttänyt puudutusta haavojen ompelussa tai kynnenpoistossa...