Tuttava kehui lastaan neroksi. Huvikseni katsoin mihin lukioon oli päässyt ja lukio on kaupungin toiseksi huonoin…

Yhä nuorempana... ja yhä enemmän...

Yhden lukion paikkakunnat on parhautta. Läpileikkaus paikkakunnan sukupolvesta.

Hikarit oppii suhteuttamaan ympäröivän maailman tallaajiin ja suorituskeskeisyyteen. Matalammalla keskiarvolla päässeet ystävystyvät niihin korkeamman keskiarvon opiskelijoihin ja voivat pitää itseäänkin enemmän opiskeluun panostavia ystävinä - ilman turhaa vastakkainasettelua. Ja kaikkinensa vähemmän suorituspaineita, ainakaan ryhmäkurina vrt. joku eliittilukio.

suomessa onneksi ei ole väliä mihin lukioon itsensä saa, opintomenestys on kuitenkin itsestä kiinni ja opetussuunnitelmat samat. meillä toinen lapsi meni urheilulukioon, koska haluaa liikunnasta itselleen ammatin ja toinen valitsi lähimmän mahdollisen lukion. kumpikin sanoivat ettei heitä kiinnosta veetuakaan lukioiden paremmuusjärjestys. minä sanoin ok ja sillä selvä. lähestulkoon aikuiset ihmiset osaavat kyllä valita itse, turha siihen on puuttua. nyt molemmat opiskelevat yliopistossa, pääsivät ensi yrittämällä.

Ammattikoulusta ammattikorkeakouluun tai peräti yliopistoon (mm. avoimien kautta) on mielestäni todella hatunnoston arvoinen urakehitys - ihan erilainen ote opiskelemansa alan käytäntöön. Mutta niistä taitaa olla ihan turha puhua lukiokiimaisten keskustelussa : D

Vierailija kirjoitti:

Meinaatko, että kaikilla hyväksytyillä on juuri se keskiarvo, jolla sinne pääsee?

Just meinasin tulla kommentoimaan samaa. Mulla oli aikanaan ysin päättötodistuksen ka. 9.9 mutta menin lähimpään lukioon jossa n. 7 raja, koska halusin kävellä koulumatkat enkä mennä bussilla kaupunkiin joka päivä.

Malcolm Gladwell on kirjoittanut kirjan "Kuka menestyy ja miksi" ja siinä käsitellään myös tätä, miksi moni joka nippa nappa pääsee johonkin "hienoon" kouluun, pettyy. Jos ei ole ihan neroista neroin, mutta hyvä kuitenkin, kannattaa valita koulu vähän alakanttiin. Silloin kokee menestyvänsä ja itsetunto kestää. Jos kokee jatkuvasti olevansa se huonoin, itsetunto menee. Vaikka olisi miten hieno koulu, ei se auta jatkoa ajatellen, jos suoriudut siellä surkeasti, lopulta omaa luonnollista tasoasikin huonommin. On parempi olla pienen lammikon suurin kala kuin suuren lammikon pienin kala.

Mutta mitenkä se lapsen nerous oikein testataan.

Eli täällä on nyt päädytty, että lapsi on nero.

Mutta mitenkä se todennetaan?

Lähteekö kunnianhimoisten vanhempien lapsinero alueen toiseksi huonoimpaan lukioon

Meillä ainakin (ei tiedettävästi nero) kävi englanninkielisen lukion jollain ekstrapitkällä matematiikalla. Joutui tosin vaihtamaan matikan vain pitkään matikkaan.

Mutta kuka oikeasti lapsen harrastuksessa kertoo muille, että lapsi on nero?

Vierailija kirjoitti:

Yhä nuorempana... ja yhä enemmän...

Yhden lukion paikkakunnat on parhautta. Läpileikkaus paikkakunnan sukupolvesta.

Hikarit oppii suhteuttamaan ympäröivän maailman tallaajiin ja suorituskeskeisyyteen. Matalammalla keskiarvolla päässeet ystävystyvät niihin korkeamman keskiarvon opiskelijoihin ja voivat pitää itseäänkin enemmän opiskeluun panostavia ystävinä - ilman turhaa vastakkainasettelua. Ja kaikkinensa vähemmän suorituspaineita, ainakaan ryhmäkurina vrt. joku eliittilukio.

Peruskoulu on myös aika hyvä läpileikkaus ja siksi kynnelle kykenevät menevät eliittilukioon. Eivät hyvät opiskelijat tätä kaipaa - siksi moni myös skippaa armeijan.

Arvioidaan sitä neroutta sitten siinä vaiheessa, kun on jotain merkittävämpiä saavutuksia jollain vaativalla alalla.

Vain kouluja käymättömät mammat takertuvat lukiovuosiin ja koulunumeroihin.

Lapsistakaan harvemmin lienee hirveän mukavaa tuommoinen "neron" muottiin tunkeminen.

Olitko onnellinen, kun tuttavan lapsi pääsi toiseksi huonoimpaan lukioon.

Vierailija kirjoitti:

On se kyllä kamalaa, että joku kehuu ja kannustaa lastaan.

Aamen👍

Tiedän tapauksia, joissa nuori olisi päässyt "parempaankin" lukioon, mutta on syystä tai toisesta valinnut "huonomman".

t: ope