Lue keskustelun säännöt.
Te joilla ei ole ketään. Kuka lohduttaa tai edes kuuntelee kun on vaikeaa?
16.06.2021 |
Eri syistä läheiset ihmissuhteeni on muutaman vuoden aikana hiipuneet tai loppuneet. Kaksi läheistä kuollut, muutama ihmissuhde kadonnut koronan vuoksi, aviomies vetäytyi elämään omaa elämäänsä irralleen minusta ja lapsista ja haluaa nyt erota, muutama ystävyys hiipui kun minun rooliksi jäi aina se kuuntelijan ja tukijan rooli mutta minun asioille ei ollut koskaan tilaa ja otin itse etäisyyttä. Muitakin syitä ihmissuhteideni hiipumiselle on, mutta tuossa nyt tärkeimmät. Jäljellä ei ole ketään aikuista läheistä tai ystävää joka kuuntelisi, ja nyt minulla on todella vaikea tilanne, jota haluaisin purkaa jonkun kanssa, saada ehkä neuvojakin. Huomaan myös että masennus alkaa hiipimään minuun kun ei ole enää ketään jonka kanssa edes jutella.
Miten te muut joilla ei ole ketään? Miten te olette selvinneet?
Kommentit (63)
Aasiatar kirjoitti:
Ihme ulinaa. Minulla loputtomasti miehiä.
Sitten tämä aloitus ei varmaan koske sinua joten miksi vastaat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä ainakaan haluais ystäviäni tai sukulaisiani ahdistaa omilla murheillani. Yhdessä pidetään hauskaa ja omat ongelmani ratkaisen ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
En mä ainakaan haluais ystäviäni tai sukulaisiani ahdistaa omilla murheillani. Yhdessä pidetään hauskaa ja omat ongelmani ratkaisen ihan itse.
Minä olen kyllä tottunut siihen että ystävät ja läheiset (enkä nyt tarkoita mitään einiinläheisiä sukulaisia) on sellaisia, että voi jakaa niin ilot kuin vaikeatkin hetket. Ap
Ei kukaan. Vanhemmiltani saan joskus tukea, mutta en näin aikuisena viitsi heitä kovin usein vaivata.
Ihan itse on itkut itkettävä, kivut kärsittävä ja ahdistukset voitettava.
Ei kukaan, puhun itselleni. Kun tuntuu liian pahalta niin hukutan ajatukseni työhön, harrastuksiin, peleihin, liikuntaan tai vaikka sarjan katsomiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki jotakin keskusteluapua. Monessa kunnassa mielenterveystoimistosta tms saa ilmaseksi käydä jutteleen. Pääset pohtimaan jonkun kanssa asiaasi.
Minulla ei ole ollut ketään nyt pariin vuoteen ja tähän on tottunut. Itekseen märehdin asiat läpi ja jatkan elämää. Ennen tein juuri noin kuin neuvoin sua, eli hankin ulkopuolista keskusteluapua. Viime aikoina ei ole enää ollut silleen tarvetta sille ku on tottunut tähän yksinoloon
Ei kukaan, itsekseni klaaraan, tälläkin hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa minulla on ystäviä, mutta aika ohuilta nämä suhteet välilä tuntuvat.
Uskontoon suhtaudutaan monasti juupas-eipäs -väittelynä, mutta voihan valita kolmannen linjan eli jos se auttaa, niin hyvä.
Minusta on mukava ajatella, että on olemassa myötätuntoinen hahmo, jolle voin kertoa huoliani. Kun saan sanoitetuksi ongelmani, olen askeleen lähempänä ratkaisua. Lisäksi uskonnolliset laulut monasti antavat voimaa.
Vierailija kirjoitti:
Hanki jotakin keskusteluapua. Monessa kunnassa mielenterveystoimistosta tms saa ilmaseksi käydä jutteleen. Pääset pohtimaan jonkun kanssa asiaasi.
Minulla ei ole ollut ketään nyt pariin vuoteen ja tähän on tottunut. Itekseen märehdin asiat läpi ja jatkan elämää. Ennen tein juuri noin kuin neuvoin sua, eli hankin ulkopuolista keskusteluapua. Viime aikoina ei ole enää ollut silleen tarvetta sille ku on tottunut tähän yksinoloon
Mulla sama. Joskus kävin pari kertaa juttelemassa näissä "palveluissa" mutta meininki oli lähinnä syyllistävä. Lopulta opin käsittelemään asiat yksikseni. Pari kertaa hairahduin lääkitsemään itseäni viinalla. Sitten pistin lopun sille.
Olen aikalailla elämän kovettama. Enää edes tutun kuolema ei näytä vaikuttavan minuun juuri mitenkään vaikka ikää "vasta" 30.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse hakeuduin terapiaan, kun en enää jaksanut. Se terapeutti olisi voinut olla kuka tahansa, mutta ei ollut ketään.
Auttavaa puhelimeen voi myös soittaa ja ehkä diakonia tms voi auttaa. En tiedä näistä, olen vain yleensä yksin.
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
viinapullo kuuntelee aina.
Tiedän, on tullut koettua sekin. Pitemmän päälle vaan alkaa sekin keino menettää tehonsa. Toki jos tuota jaksaa, niin eipähän tarvitse elää niin vanhaksi. Mikä minäkin olen tuomitsemaan.
7/
Ei kukaan. Enkä tarvitsekaan ketään lohduttamaan vaikeina aikoina. Elämä on opettanut kovaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan. Olen viimeksi puhunut kasvotusten jonkun muun kuin sosiaaliohjaajan kanssa kymmenisen kuukautta sitten. Puhelimessa olen jutellut viimeksi joulukuun alussa. Olen vuosien mittaan tottunut siihen, että olen aina yksin, mutta joskus olisi kiva tietää, että joku välittää. Mutta eipä välitä.
Puhun surustani pienissä määrissä työkavereille ja tuttaville, mutta muuten kyllä itken yksin yleensä aamuisin, kun ajan töihin.
Ei ole ketään ja kuitenkin on mies ja lapset. Hoh-hoijaa taas.
t. oikeasti yksinäinen
Kriisipuhelin. Suosittelen. Auki 24/7
Ei ole ketään missään.
Yksin on pärjättävä, halusi tai ei ja tähänkin on oppinut
Tsemppiä! Asiat järjestyy aina.
Ei minulla ole ketään.
Oikein koskaan ollut.
Huonosti pärjään.
Onneksi löysin ja aloitin terapian .
Et ole yksin. Minä ja moni muu samassa tilanteessa. Löytyisikö facebookista joku ryhmä?