Miten toimit jos ryhmäkeskustelussa tiedät aiheesta enemmän kuin muut?
Olen eräällä kurssilla ja vaikka se on tarkoitettu kaiken tasoisille aloittelijoista edistyneisiin, olen edistyneimmästä päästä.
Minulla oli tänään taas pienryhmän Zoom, jossa ihmiset kysyivät alkeellisia asioita ja vastaajat takertuivat lillukan varsiin. Tietty kohteliaasti kuuntelin ja annoin tilaa muiden kysymyksille.
Tuntui, että omassa oppimisessani ja prosessoinnissani olin eri maailmassa. Enkä siis välttämättä kaikessa edistynein, vaan tarkoitan enemmän oppimisen syvyyttä ja soveltamiskykyä.
Samanlaisia tilanteita on ollut elämässäni usein, joissa en kehtaa ottaa johtoasemaa. Vaikkei kyseessä olisi "kilpailuasetelma", olen jäänyt oppimiskokemusteni kanssa vähän yksin kun olen ollut niin eri maailmassa, esimerkiksi kursseilla joilla minulla oli työkokemusta ko. alalta kun muilla ei ollut mitään. En saisi mitään siitä että alkaisin päteä muille.
Olenko outo? Miten sinä toimit tuollaisissa tilanteissa?
Kommentit (23)
Olet väärällä kurssilla! Jokainen fiksu tuollaisessa tilanteessa antaa tilaa muille ja sopeuttaa oman tietämyksensä muiden tasolle. Ei tarvitse tietenkään tyhmäksi heittäytyä, muttei tiedoillaan kannnata briljeeratakaan, puhut niin, että muutkin ymmärtävät. Suosittelen, että etsit itsellesi omaa tasoasi vastaavan kurssin. Turhauttaahan se, jos ei saa itselleen kurssilta mitään uutta tietoa tai oppia.
Olen oppinut opettajalta ja jos keskustelen opettajan kanssa tunnilla, hän kohtaa minun oppimiseni tason. opettaja tietenkin on minua paljon kokeneempi. Mutta muut kurssilaiset puhuu alkeellisella tasolla.
Ryhmätöitä ja -keskusteluja tuputetaan liikaa vaikkei niistä kaikki saa mitään.
t. introvertti.
Voit kuunnella, mitä alaasi vähemmän tuntevat lähtökohtaisesti alastasi tietävät, ja millaisia uskomuksia ja kysymyksiä heillä yleensä on. Sen tietäminen, mitä ihmiset alastasi tietävät, luulevat tietävänsä ja eivät tiedä, voi auttaa sinua toimimaan muidenkin kuin alasi asiantuntijoiden kanssa.
Uskon, että myös monen alan perusteisiin voi suhtautua monella tapaa, ja voit vaikka kiinnittää huomiota siihen, mitä asioita opettaja perusteitaan opettaessa painottaa enemmän ja mitä vähemmän.
Myös ihan silkka perusteiden kertaus voi olla hyödyllistä. Ehkä sinulta on mennyt ohi tai unohtunut jotain, jota peruskurssillakin opetetaan.
Ole onnellinen, että et ole se jolta menee kaikki yli hilseen.
Lyttään muiden mielipiteet. Näytän tietämykseni ja pilkkaan vähemmän tietäviä.
Olen useimmiten hiljaa. Olisin muuten se ärsyttävä tyyppi, joka tietää kaikesta kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Olen useimmiten hiljaa. Olisin muuten se ärsyttävä tyyppi, joka tietää kaikesta kaiken.
Saatko tilanteesta irti mitään? Vai tuntuuko, että tuhlaat aikaasi?
Opettajalle ainakin kannattaa osoittaa tietämyksesi, ettei luule sinunkin olevan aloittelija
En vaivaudu selittämään omia oppimiskokemuksiani, miksi minun pitäisi vakuuttaa ketään muita?
Joo ei tuossa tilanteessa voi mitään monologia ruveta aiheesta pitämään, vaikka huomaisikin että on ainoa joka tietää jotain. Antaa muiden harjoitella puhumista ja kysyä. Ehkä voisin johonkin kysymykseen vastata, mutta pehmentelisin jotenkin niin että "Jostain muistan lukeneeni / korjatkaa jos olen väärässä mutta käsitykseni mukaan / itse ymmärsin asian siten, että ..." jne. Ettei kukaan pidä sellaisena joka Tietää Kaikesta Kaiken.
Paitsi jos siitä tietämisestä on oikeasti itselle jotain hyötyä. Sitten pitää punnita että haluaako ryhmän vihat niskaansa.
Jaan tietoni, ymmärtää ken ymmärtää. En esitä tyhmempää.
Jos tarkoitat kurssia, niin keskeyttäisin jos turhauttaa liikaa. Aloittelijoista kokeneisiin kurssilla tuohon pitää vaan varautua etukäteen, jos osaa jo perusteet. Keskustelussa hakisin kahvia tai tekisin samalla muuta, ja kuuntelisin puolella korvalla.
Suomessa ei saa olla muita pätevämpi
En sano mitään tai jos keskustelussa on hyvä hetki esim. ehdottaa, että ”kokeile toimisiko tämä”, niin sitten ehdotan. Vaikea sanoa väliin mitään ilman että menee pätemiseksi, ja yleensä kurssin opettaja lopulta puuttuu keskusteluun ja selittää asiaa ihan tarpeeksi.
Vähän kiinni siitä, miksi teillä se oppimiskokemus koulutuksessa on. Kysyminen on osa oppimista, jos ei ole kysyttävää, ei edes tiedä, mitä voisi oppia.
Annan aloittelijoiden hoitaa puhumisen, itse kuuntelen ja harmittelen omassa mielessä että menin väärälle kurssille.
Miulla käy usein niin että ope alkaa kehua mielipidettäni ja alkaa pitään puheen aiheesta.
Päden ja puhun suu vaahdossa!