Miksi ihmisillä on oikeus kiusata heikompia
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Sanaa heikko minäkin ihmettelin. Kun yleensä niitä kiusaajia on useampia ja se kiusattu on yksin. Harva pärjää useammalle noin lähtökohtaisesti.
Mikähän siinäkin on että pitää hyökätä monen henkilön voimalla yhden kimppuun? Onko tämä periytyny eläinkunnalta, kun saalista on pitäny saada? Ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä.
Tulin kiusatuksi, rääkätyksi, omassa kodissani rivitalossa. Juurikin kiusaajien älyn puute oli näkyvää, mutta he muodostivat 3 joukon. Vertaisin näitä aikuisia-yksi jopa vanhus-Koskelan kiduttajiin. Myin kauniin kotini että saan yöni nukkua. En nyt jaksa kertoa mitä kaikkea tapahtui, uskomatonta mutta totta. Apua en saanut mistään auttavista puhelimista ym.
Joo, mitään oikeutta toisen kiusaamiseen ei tietysti kenelläkään ole. Lakikin sen jo kertoo ja osoittaa.
"Onko tämä periytyny eläinkunnalta, kun saalista on pitäny saada?"
Voi se olla jopa näin alkukantainen jutska. En yhtään ihmettelisi, että juontuu jopa noilta kaukaisilta ajoilta. Geneettisestihän olemme samantapaisia olentoja kuin vaikkapa 20 000 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että kenelläkään olisi siihen oikeus? Se, että asioita tapahtuu, ei tarkoita, että ne olisivat oikeutettuja.
Aivan. Ja oikeastaan ihmiskuntahan on vienyt tämän jopa toiseen ääripäähän. Kaikkein vastenmielisimmilläkin, esim rikollisilla, on paljon oikeuksia, vaikkei kuuluisi. Ja myös apua tarjotaan sitä tarvitsevilla tai tarvitsemattomille, koska heillä on siihen oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa lajeissa vahvimmat voittaa. Ihmisillä on sentään monia mahdollisuuksia olla vahva edes jollain osa-alueella. Eikä tarvitse edes olla erityisen vahva missään ja silti voi pärjätä kohtuullisesti.
Miten tämä liittyy aloitukseen?
Katsokaa häjyt. Miten ne pantiin ruotuun.
"Katsokaa häjyt. Miten ne pantiin ruotuun."
En ole katsonut. No, miten?
Jos heikko sattuu olemaan koronadenialisti niin sietääkin kiusata, mielellään myös piestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaista oikeutta ole, mutta harva on valmis tuomaan epäkohtia esiin.
Epäkohtien esiintuominen saattaa hankaloittaa joidenkin asemaa ja haavoittaa lisää. sellaisen turvan ja olosuhteen syntyminen on toivottavasti tapahtumassa joka mahdollistaa elämää joka tekee nämä ilmiöt tarpeettomiksi. Ja avaa uusia parempi mahdollisuuksia ja kehityskäyriä kun jotain on ohi. Asioilla pitäisi aina olla jotain vankkaa terveydellistä perustaa että kestää heittelyä ja kun ei kestä niin yhteiskunnan ja ympäristön tuen on toimittava. Jne. ihmiset ei ymmärrä miten omasta ja ympäristön terveydestä huolehditaan. Onneksi kehitystäkin voi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
"Katsokaa häjyt. Miten ne pantiin ruotuun."
En ole katsonut. No, miten?
Aiheesta on paljon aineistoa. Jotain psykologiaa sekin että häjy pelkäs ekaa vaimoaan.
😆
Kiusaajat tuntuu monesti olevan niitä heikoimpia. Esim. koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Jos heikko sattuu olemaan koronadenialisti niin sietääkin kiusata, mielellään myös piestä.
Salaliittoteoriat ei ole täysin huuhaata. Ihmiset ei aina tunnista motiivejaan ja tekevät tajuamattaan huonoja asioita kun paremmista ei ole ymmärrystä.
Natsitkin nöyryytti vähemmistöjä ja vaimenti pysyvästi ja samalla oman ihmisyytensä.
Miksi tekisit tälle heikolle ja itsellesi samoin? koska väkivallan kuplasta ulostulo on jotain saman kaltaista kuin rikollisuudesta irtaantuminen siinä riskeeraat henkesi. Sinäkin yrität välttää sillä kohtaloa mitä toiselle tuottaisit koska parempaan pääsy on lähes kelle tahansa mahdotonta. Se muuttaa rakenteita tavalla joka riskeeraa kaikkien elämän jos siirtymää ei osta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että kenelläkään olisi siihen oikeus? Se, että asioita tapahtuu, ei tarkoita, että ne olisivat oikeutettuja.
Miten niin ei ole oikeutta? Se, ettei saa kiusata on ihan ihmisen keksimä asia, ei mikään universaali totuus. Ei ole mitään oikeuksia - senhän tietää jo siitä, että kun joku joutuu kiusatuksi, ei siinä silloin mitkään keksityt "oikeudet" auta mitään. Missä ne oikeudet silloin ovat?
Vierailija kirjoitti:
Heikompi sana ei välttämättä ole oikein. Raukat ryhtyvät kiusaamaan, vainoamaan, häiriköimään sellaista ihmistä, jota he uskaltavat kiusata. Uskaltaa ei välttämättä tarkoita sitä, että tuo kohde olisi heikko, se voi myös tarkoittaa sitä, ettei toinen pysty todistamaan olevansa näiden raukkojen kohteena, siis on esim. niin vahva, että pystyy asumaan ja elämään yksin....
Raukat!
Kiusaamisen syynä voi olla myös ilmiselvästi kateus.... joten miksi sanotaan että kohde olisi heikko.
Niin pitää ollaa äärimmäisen vahva että voit pärjätä tilanteessa joka ihmisille nöyryyttävä ja tuottaa tuskaa. pitää sietää kiusaajien tuskat omien lisäksi. Jos ei kestä niin liian raskas jää taakka tekijöille kuten koskelassakin. Mutta eihän asiat saa mennä koskaan mennä tuottamukselliselle tasolle. Vahingoissa ja onnettomuuksissakin on takuulla riittävästi sietämistä.
Vierailija kirjoitti:
Kiusaajat tuntuu monesti olevan niitä heikoimpia. Esim. koulussa.
Olisko joskus parempi alkaa lötämään hyviä ominaisuuksia ja asioita itsestä ja muista?. Perustaa niiden varaa ja mahdollisuuksiin? uskon että heikkouksillakin on enemmän tilaa ja mahdollisuuksisia parantua ja kehittyä kun syntyy varmuutta toivottavasti ihan todellisesta osaamisesta. Silloin on varaa kohdata sitä epävarmuutta mikä heikkouksissa kehittyminen vaatii eikä kaikki ole enää pelkästään vahvuuksien varassa.
Olipa hyvä esimerkki isosta koirasta ja chihuasta. Ihmiset toimii hyvin pitkälle samalla tavalla.
Miksi kuvittelet, että kenelläkään olisi siihen oikeus? Se, että asioita tapahtuu, ei tarkoita, että ne olisivat oikeutettuja.