Lähden veljen ja isän kanssa mökille. Olenko liian mustasukkainen??
Olen 28-vuotias mies ja seurustelen 25-vuotiaan naisen kanssa. Eli nuoria ollaan. Mutta niin, naiseni on viime päivinä ollut hieman allapäin ja surumielinen. Lisäksi hänen halunsa ovat yhtäkkiä kasvaneet pilviin. Ollaan huomenna tosiaan isän ja veljen kanssa lähdössä mökkeilemään ja jostain syystä kävi tämmöinen huolettamaan, että onko naisellani sutinaa jonkun kanssa. Olenko turhaan mustasukkainen?
Kommentit (64)
Kauanko olette olleet yhdessä? Viikon?
Naisesi pelkää että köyrit isäsi ja veljesi kanssa.
Tekis melkein mieli vaan heittää lisää bensaa liekkeihin kun ap on niin idiootti, mutta jätänpä härnäämisen ja vastaan.
Ainakin itsellä jos olen tietänyt, että en näe miestä muutamaan päivään, niin sitä on tullut paneskeltua vähän normaalia useammin. Jää sitten kivat muistot kummallekin ja odottaa taas enemmän toisen näkemistä. Toisaalta on tosi mukava viettää aikaa pari päivää ihan yksinäänkin ja touhuta omiaan (ei seksiä muiden kanssa, vaan mässätä alasti sohvalla katsoen lempisarjoja ja hoilaten täysillä lempimusiikkia, joka toista aina ärsyttää).
Mutta asenna nyt varuilta piilokamerat ja jäljittimet, varmaan sinne on menossa Make, Pertsa ja Jaetaan heti kun ovi sulkeutuu.
(Ai että muuten on rasittavaa elää tuommoisen turhaan epäilevä kumppanin kanssa. Oletko muuten pettänyt itse?)
Yhdessä ollaan oltu kolme vuotta ja siis asutaan yhdessä. Ei ole antanut syytä olla mustasukkainen, enkä koe olevani sellainen niinkun yleensä. Jotenkin vaan tuo halukkuus yllätti. En tiedä. Ap
Ensimmäisenä ajattelet pettämistä? Ei hyvin mene. Kyllä siellä on naisellasi varmaan vaan ihan muut jutut mielessä kuten rentoutua ja nauttia omasta-ajasta. Nähdä vaikka kavereita ja viettää aikaa harrastustensa kanssa.
Niin, kannattaa jäädä kotiin vaaan ettei tarvitse murehtia. Typerä olet.
Ymmärsinkö nyt oikein.
Naisesi on ollut allapäin ja surullinen ja sulla ei ole sille muuta selitystä kuin että nainen pettää?
Sen lisäksi olet lähdössä mökkeilemään ilman naista.
Miehen logiikka 🙄
Minulle tulee mieleen, että ap on käynyt vierailla vesillä ja nyt omatunto saa kuvittelemaan, että kaikki muutkin käyvät.
Vierailija kirjoitti:
Luin jostain että myös lisääntyneet halut voivat olla merkki pettämisestä. Ap
Nääh, eiköhän tyttö ole vapaaehtoisesti kanssasi. Ja jos ei enää halua niin jättää, ennenkuin uutta löytää.
Naiset on rakennettu niin että niitä panettaa ovulaation aikaan. Se on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö nyt oikein.
Naisesi on ollut allapäin ja surullinen ja sulla ei ole sille muuta selitystä kuin että nainen pettää?
Sen lisäksi olet lähdössä mökkeilemään ilman naista.Miehen logiikka 🙄
Ei kun siinä oli vielä se, että nainen on halunnut seksiä tavallista enemmän. Sehän on aina merkki pettämisestä! "Jos naista kovin himottaa, hän varmasi vieraissa laukkaa" Vanha suomalainen sanonta.
Vierailija kirjoitti:
Naisesi pelkää että köyrit isäsi ja veljesi kanssa.
Tätä aloin heti epäillä kun luin aloituksen.
No olisko vaan ovulaatio? Eihän ovulaatio ole samanlainen joka kuukausi. Joskus se on tosi voimakas, ja panettaa ihan kauheasti. Muta seuraavassa kuussa voi olla ettei edes huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ehkä vähän hölmö kirjoitus tuli!:D Mutta siis niin, olen lähdössä hetkeksi pois ja tuli sellainen olo että onko nainen sillä aikaa uskollinen, kun käytös ollut erilaista. Ap
Kuinkas usein käyt mökillä isäsi ja veljesi kanssa? Onko se tavallista käytöstä, vai jotenkin erilaista? Ettet vaan olis menossa pettämään vaikka jonkun mökkinaapurin kanssa!
Jep! Oikein selityskin valmiina. Varmasti on soiteltu isälle ja veljelle jo, että takaavat alibin 🤔
Kyllä nää tiedetään. Mökille muka, nythän on kesän kuumimmat päivätkin. Kuka aikuinen nyt mökkeilee vanhuksen eikä kaverinsa kanssa. Ja tyttikselle on selitetty, että "mökillä" on niin huono signaali, ettei puhelut ja viestit varmaan tule perille 🤔
Ala nyt ap kertoa, kuka se nainen on! 🧐
Nainen pettää aina kun on yksin ja mies muualla. Näin se vain ap on..
Oletko ”seurustellut” naisen kanssa viikon, vai mistä näitä typeriä ajatuksia tulee? Eiköhän jokaisella erilaisia mielentiloja ja haluja tule ja mene, se on elämää.
Naisella kuukautiskierto vaikuttaa mielialaan ja halukkuuteen varsin paljon. Ovulaation aikana tekee enemmän mieli seksiä kuin muulloin.
Kannattaa huolestua vasta silloin jos nainen on pitempiä aikoja poissaoleva ja ajatukset on selkeästi toisaalla, salailee puhelimen käyttöä, menee ulos puhumaan tai viestittelemään, ei kerro kenen kanssa viestittelee jne. Jos parina päivänä haluttaa enemmän, niin siitä ei vielä voi päätellä mitään.
Aloittaja vaikuttaa ennemminkin teini-ikäiseltä, vaikea kuvitella että ns. aikuinen ihminen voi olla noin ulalla ihmissuhteiden perusasioista.
Kysymällä voisi selvitä miksi nainen on allapäin. Kokeile joskus jutella seurustelukumppanin kanssa, voisi olla ihan uudenlainen kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Nainen pettää aina kun on yksin ja mies muualla. Näin se vain ap on..
Totta. Minun mieheni on nyt suihkussa ja tässä palstailun lomassa häntä petän. Pitäähän tilaisuus käyttää hyväksi.
Kerro toki naiselle pettämisepäilyistäsi ja katso koska saat seksiä seuraavan kerran :D
Kuinkas usein käyt mökillä isäsi ja veljesi kanssa? Onko se tavallista käytöstä, vai jotenkin erilaista? Ettet vaan olis menossa pettämään vaikka jonkun mökkinaapurin kanssa!