En voi käsittää sitä, että miten kaikilla ihmisillä ei ole sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistusta?

En ole sosiaalinen ihminen, mutta en myöskään koe mitään sosiaalista ahdistusta ja pärjään erinomaisesti sosiaalisissa tilanteissa. Syy on se, että en oikeasti välitä ihmisistä tuon taivaallista. Olette täysin yhdentekeviä. En voi jännittää mitään sellaista mikä ei merkitse minulle mitään.

Mitä ajattelisit siitä että huomaisit jonkjn jännitäväni sinun seuraasi aivan valtavasti?

Ja kuulisit myöhemmin että hän ajattelee sinusta aivan samalla tavalla kuin mitä sinä ajattelet vieraitten ihmisten kohtaamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi jos on saanut "pahaa" ihmisiltä esimerkiksi arvostelua, haukkumista ym lyttäämistä, niin oppii jännittämään ja pelkäämään ihmisiä. En minäkään aina ole ollut näin arka. Elämänkokemukset ovat tehneet varautuneeksi ihmisiä kohtaan.  Enkä haluaisi olla tälläinen.

Tämä

Tuolla joku tai monikin kirjoitti, että kokee muiden olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin itsekin on, että miksipä se ahdistaisi. Olisi hienoa kokea noin.

Itse olen aina tuntenut olevani poikkeava. Että ihmiset jo kaukaa näkevät, että tuolta tulee joku heikompi ja huonompi, että erotun massasta. Koulukiusaamistaustalla voi olla asian kanssa tekemistä.

Kaupungilla ja sosiaalisissa tilanteissa olen koko ajan tuntosarvet pystyssä, aistin tilannetta ja tunnen muiden läsnäolon jokaisella solullani. Kuin olisin valokeilassa koko ajan.

Jollekulle itsevarmalle tämä voi olla imarteleva tunne, minulle ei. Vie nopeasti voimat olla niin ylivirittynyt ja tarkkaavainen, kuin saaliseläin metsäaukealla aistisi petojen silmät joka puolella.

Jostakin syystä työpaikalla olen kuitenkin näistä tunteista vapaa. Kai siellä olemiselle minulla on ”hyvä selitys” ja huomioni on työn tekemisessä petoeläinten sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen entinen ujo sosiaalisia tilanteita ja esiintymistä paljon jännittänyt. Parikymppisenä jotenkin lakkasi vain kiinnostamasta muiden mielipiteet minusta. En tiedä mitä tapahtui. Minulle alkoi jotenkin itsestään vain olemaan täysin yhdentekevää miten muut minut näkevät ja mitä he minusta ajattelevat. Ujous ja jännittäminen katosi. Asian kääntöpuoli lienee se etyä reilu kolmikymppisenä aloin tahtomattani erakoitua kun en oikein enää jaksa ihmisiä.

Mulle kävi ihan samalla tavalla joskus 26-v tienoilla. Sen jälkeen on myös tuntunut, että oon paljon tyytyväisempi itseeni kuin aiemmin.

Miksi minun pitäisi olla "tarpeeksi hyvä" - eivät muutkaan ole. 

JOKAINEN ihminen on epätäydellinen.

Valtaosa miettii vain itseään - ja murehtii epätäydellisyyttään. 

Mene minne haluat. :)

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se sitten vaikuttaa, että kohtaamani ihmiset ovat aina pääasiassa osanneet käyttäytyä ja minua on yleensä kohdeltu hyvin. Itse pyrin olemaan kiva ja kohtelias, joten jos joku on tympeä/ilkeä, harvemmin ajattelen sen johtuvan itsestäni. Ihmisillä on omiakin ongelmia ja huonoja päiviä, ei kaikki pyöri ympärilläni tai johdu minusta. Tai vaikka johtuisikin, niin mitäpä sitten. Jatkan elämääni.

Näin minäkin tunnen ja ajattelen. Olen kohdannut elämän varrella myös pari ihkaoikeaa kiusaajaa, mutta saanut vain voimaa näistä tilanteista. Olen hyvä tyyppi, nuo ilkiöt haluavat nähdä vain itse luodun mielikuvan joka on kaukana todellisuudesta. Ja kaikkien kanssa ei voi ikinä tullakaan toimeen, henkilökemiat joko natsaavat tai eivät. So what, that's just life.

Vierailija kirjoitti:

Tuolla joku tai monikin kirjoitti, että kokee muiden olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin itsekin on, että miksipä se ahdistaisi. Olisi hienoa kokea noin.

Itse olen aina tuntenut olevani poikkeava. Että ihmiset jo kaukaa näkevät, että tuolta tulee joku heikompi ja huonompi, että erotun massasta. Koulukiusaamistaustalla voi olla asian kanssa tekemistä.

Kaupungilla ja sosiaalisissa tilanteissa olen koko ajan tuntosarvet pystyssä, aistin tilannetta ja tunnen muiden läsnäolon jokaisella solullani. Kuin olisin valokeilassa koko ajan.

Jollekulle itsevarmalle tämä voi olla imarteleva tunne, minulle ei. Vie nopeasti voimat olla niin ylivirittynyt ja tarkkaavainen, kuin saaliseläin metsäaukealla aistisi petojen silmät joka puolella.

Jostakin syystä työpaikalla olen kuitenkin näistä tunteista vapaa. Kai siellä olemiselle minulla on ”hyvä selitys” ja huomioni on työn tekemisessä petoeläinten sijaan.

Oletko kenties erityisherkkä, kun aistit noin vahvasti ympäristön ja muiden ihmisten energioita? Olin nuorempana samanlainen "superaistija", mutta kehitin itselleni mielikuvatekniikan näkymättömästä panssarista joka ympäröi minut aina vieraiden keskellä liikkuessani. Negatiiviset tuntemukset katosivat aika nopeasti tämän myötä tai ansiosta, sinunkin kannattaisi kokeilla vastaavaa mielikuvaharjoitusta.

No miksi olisi? Olen saanut kokea arvostusta lähipiiristä ja hyvän lapsuuden, mielestäni. Jossa minusta pidettiin ja minua tuettiin. Äitini haukkui tosin, mutta hän onkin a jerk. Minusta jos joku ei pidä minusta, niin jos olen osannut käyttäytyä, hänen asenteensa on hänen ongelmansa.

Pidän noin lähtökohtaisesti kaikista ihmisistä ja suhtaudun heihin uteliaan positiivisesti. Miksi en uskoisi muiden olevan suunnilleen samanlaisia? Jos joku ei ole, voi miten ikävää hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla joku tai monikin kirjoitti, että kokee muiden olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin itsekin on, että miksipä se ahdistaisi. Olisi hienoa kokea noin.

Itse olen aina tuntenut olevani poikkeava. Että ihmiset jo kaukaa näkevät, että tuolta tulee joku heikompi ja huonompi, että erotun massasta. Koulukiusaamistaustalla voi olla asian kanssa tekemistä.

Kaupungilla ja sosiaalisissa tilanteissa olen koko ajan tuntosarvet pystyssä, aistin tilannetta ja tunnen muiden läsnäolon jokaisella solullani. Kuin olisin valokeilassa koko ajan.

Jollekulle itsevarmalle tämä voi olla imarteleva tunne, minulle ei. Vie nopeasti voimat olla niin ylivirittynyt ja tarkkaavainen, kuin saaliseläin metsäaukealla aistisi petojen silmät joka puolella.

Jostakin syystä työpaikalla olen kuitenkin näistä tunteista vapaa. Kai siellä olemiselle minulla on ”hyvä selitys” ja huomioni on työn tekemisessä petoeläinten sijaan.

Oletko kenties erityisherkkä, kun aistit noin vahvasti ympäristön ja muiden ihmisten energioita? Olin nuorempana samanlainen "superaistija", mutta kehitin itselleni mielikuvatekniikan näkymättömästä panssarista joka ympäröi minut aina vieraiden keskellä liikkuessani. Negatiiviset tuntemukset katosivat aika nopeasti tämän myötä tai ansiosta, sinunkin kannattaisi kokeilla vastaavaa mielikuvaharjoitusta.

Kiitos neuvosta! Pitääpä pohtia, miten mielikuvittelisin tuon itselleni toimivasti.

En tiedä, olenko erityisherkkä tai muuten poikkeava - en ainakaan halua olla. Ihmisten kanssa oloni vain pääosin on ahdistunut ja suojamuurit ovat ylhäällä koko ajan, vanhempieni ja kumppanini seura ja työpaikka pois lukien.

Olen ajatellut, että minua ei vain ole tarkoitettu ihmisten joukkoon, tapahtumiin, kuppiloihin, juhliin. Mutta toisaalta ei kai ole normaalia erakoituakaan. Kumppanini viihtyy ihmisten parissa, joten hänen vuokseen koetan olla sosiaalisempi kuin olenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla joku tai monikin kirjoitti, että kokee muiden olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin itsekin on, että miksipä se ahdistaisi. Olisi hienoa kokea noin.

Itse olen aina tuntenut olevani poikkeava. Että ihmiset jo kaukaa näkevät, että tuolta tulee joku heikompi ja huonompi, että erotun massasta. Koulukiusaamistaustalla voi olla asian kanssa tekemistä.

Kaupungilla ja sosiaalisissa tilanteissa olen koko ajan tuntosarvet pystyssä, aistin tilannetta ja tunnen muiden läsnäolon jokaisella solullani. Kuin olisin valokeilassa koko ajan.

Jollekulle itsevarmalle tämä voi olla imarteleva tunne, minulle ei. Vie nopeasti voimat olla niin ylivirittynyt ja tarkkaavainen, kuin saaliseläin metsäaukealla aistisi petojen silmät joka puolella.

Jostakin syystä työpaikalla olen kuitenkin näistä tunteista vapaa. Kai siellä olemiselle minulla on ”hyvä selitys” ja huomioni on työn tekemisessä petoeläinten sijaan.

Oletko kenties erityisherkkä, kun aistit noin vahvasti ympäristön ja muiden ihmisten energioita? Olin nuorempana samanlainen "superaistija", mutta kehitin itselleni mielikuvatekniikan näkymättömästä panssarista joka ympäröi minut aina vieraiden keskellä liikkuessani. Negatiiviset tuntemukset katosivat aika nopeasti tämän myötä tai ansiosta, sinunkin kannattaisi kokeilla vastaavaa mielikuvaharjoitusta.

Kiitos neuvosta! Pitääpä pohtia, miten mielikuvittelisin tuon itselleni toimivasti.

En tiedä, olenko erityisherkkä tai muuten poikkeava - en ainakaan halua olla. Ihmisten kanssa oloni vain pääosin on ahdistunut ja suojamuurit ovat ylhäällä koko ajan, vanhempieni ja kumppanini seura ja työpaikka pois lukien.

Olen ajatellut, että minua ei vain ole tarkoitettu ihmisten joukkoon, tapahtumiin, kuppiloihin, juhliin. Mutta toisaalta ei kai ole normaalia erakoituakaan. Kumppanini viihtyy ihmisten parissa, joten hänen vuokseen koetan olla sosiaalisempi kuin olenkaan.

Testaile erilaisia mielikuvaharjoituksia, vinkkejä löydät googlailemalla. Itseasiassa ne muut ihmiset julkisilla paikoilla eivät skannaile sinua vaan sinä heitä. Olet kuin tutka, joka nappaa kaikkien lähietäisyydellä olevien taajuudet. Kun saat itsesi suojattua niin uskon ja luulen, että saaliina olon tunne haihtuu omia aikojaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuolla joku tai monikin kirjoitti, että kokee muiden olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin itsekin on, että miksipä se ahdistaisi. Olisi hienoa kokea noin.

Itse olen aina tuntenut olevani poikkeava. Että ihmiset jo kaukaa näkevät, että tuolta tulee joku heikompi ja huonompi, että erotun massasta. Koulukiusaamistaustalla voi olla asian kanssa tekemistä.

Kaupungilla ja sosiaalisissa tilanteissa olen koko ajan tuntosarvet pystyssä, aistin tilannetta ja tunnen muiden läsnäolon jokaisella solullani. Kuin olisin valokeilassa koko ajan.

Jollekulle itsevarmalle tämä voi olla imarteleva tunne, minulle ei. Vie nopeasti voimat olla niin ylivirittynyt ja tarkkaavainen, kuin saaliseläin metsäaukealla aistisi petojen silmät joka puolella.

Jostakin syystä työpaikalla olen kuitenkin näistä tunteista vapaa. Kai siellä olemiselle minulla on ”hyvä selitys” ja huomioni on työn tekemisessä petoeläinten sijaan.

Tuosta työpaikalla rennommin olemisesta tuli mieleen että itse esimerkiksi kammoan puhelimessa puhumista tai soittamista, vedätän pakollisia puheluita viime tippaan. Kun taas töissä ja työpuhelimella soittelen työasioita ilman mitään jännitystä tai panikointia, sen kummempia miettimättä tartun luuriin ja soittelen, se tuntuu jopa hyvältä. Harmi etten saa siirrettyä tuota tunnetta vapaa-aikaan.

Olen kokenut niin paljon kiusaamista että itsekin olen vähän samanlainen. Olen kyllä tsempannut paljon ja mennyt mukavuusalueen ulkopuolelle monesti mutta on vaikea olla ihan täysin rentona. Oikeastaan ihmiset väsyttävät nykyään ja alan myös erakoitua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla joku tai monikin kirjoitti, että kokee muiden olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin itsekin on, että miksipä se ahdistaisi. Olisi hienoa kokea noin.

Itse olen aina tuntenut olevani poikkeava. Että ihmiset jo kaukaa näkevät, että tuolta tulee joku heikompi ja huonompi, että erotun massasta. Koulukiusaamistaustalla voi olla asian kanssa tekemistä.

Kaupungilla ja sosiaalisissa tilanteissa olen koko ajan tuntosarvet pystyssä, aistin tilannetta ja tunnen muiden läsnäolon jokaisella solullani. Kuin olisin valokeilassa koko ajan.

Jollekulle itsevarmalle tämä voi olla imarteleva tunne, minulle ei. Vie nopeasti voimat olla niin ylivirittynyt ja tarkkaavainen, kuin saaliseläin metsäaukealla aistisi petojen silmät joka puolella.

Jostakin syystä työpaikalla olen kuitenkin näistä tunteista vapaa. Kai siellä olemiselle minulla on ”hyvä selitys” ja huomioni on työn tekemisessä petoeläinten sijaan.

Oletko kenties erityisherkkä, kun aistit noin vahvasti ympäristön ja muiden ihmisten energioita? Olin nuorempana samanlainen "superaistija", mutta kehitin itselleni mielikuvatekniikan näkymättömästä panssarista joka ympäröi minut aina vieraiden keskellä liikkuessani. Negatiiviset tuntemukset katosivat aika nopeasti tämän myötä tai ansiosta, sinunkin kannattaisi kokeilla vastaavaa mielikuvaharjoitusta.

Kiitos neuvosta! Pitääpä pohtia, miten mielikuvittelisin tuon itselleni toimivasti.

En tiedä, olenko erityisherkkä tai muuten poikkeava - en ainakaan halua olla. Ihmisten kanssa oloni vain pääosin on ahdistunut ja suojamuurit ovat ylhäällä koko ajan, vanhempieni ja kumppanini seura ja työpaikka pois lukien.

Olen ajatellut, että minua ei vain ole tarkoitettu ihmisten joukkoon, tapahtumiin, kuppiloihin, juhliin. Mutta toisaalta ei kai ole normaalia erakoituakaan. Kumppanini viihtyy ihmisten parissa, joten hänen vuokseen koetan olla sosiaalisempi kuin olenkaan.

Testaile erilaisia mielikuvaharjoituksia, vinkkejä löydät googlailemalla. Itseasiassa ne muut ihmiset julkisilla paikoilla eivät skannaile sinua vaan sinä heitä. Olet kuin tutka, joka nappaa kaikkien lähietäisyydellä olevien taajuudet. Kun saat itsesi suojattua niin uskon ja luulen, että saaliina olon tunne haihtuu omia aikojaan.

Oon eri mutta nää vinkit on omituisia. Jos itse skannailee muita, kyllähän nekin skannailee muita. Itse oon kokenut jopa huutelua kadulla, ei todellakaan mene niin että saisi olla aina ihan rauhassa ja kukaan ei välittäisi minusta.

Vierailija kirjoitti:

En ole sosiaalinen ihminen, mutta en myöskään koe mitään sosiaalista ahdistusta ja pärjään erinomaisesti sosiaalisissa tilanteissa. Syy on se, että en oikeasti välitä ihmisistä tuon taivaallista. Olette täysin yhdentekeviä. En voi jännittää mitään sellaista mikä ei merkitse minulle mitään.

—-Olette täysin yhdentekeviä——-

Miksi ei voisi vaan ajatella, että sinä olet ok ja niin olen minäkin ja kohdella toisia ystävällisesti?

Nuorena olis ollut kamalaaxesim olla sukukokouksissa. Nyt olisi mielenkiintoista ja jutella kenen kanssa vaan.

Tykkään uusista ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista, mutta jännitän kahvikuppineuroosia, joka minulla on. Eli vaikka viihdyn tilanteissa, niin alkumaljat ja kahvittelu on itselleni se kauhistus. Jos saan vain jutella ja tutustua, niin se ei ahdista.

Itselläni tämä on siis todella ristiriitaista.

Vierailija kirjoitti:

Oon eri mutta nää vinkit on omituisia. Jos itse skannailee muita, kyllähän nekin skannailee muita. Itse oon kokenut jopa huutelua kadulla, ei todellakaan mene niin että saisi olla aina ihan rauhassa ja kukaan ei välittäisi minusta.

Olen ajatellut, että ne huutelijat ja muut häiriköt varmaan etsivätkin jotakuta, jossa aiheuttaa reaktioita. Kun he näkevät jonkun, joka pälyilee epävarmana ja vaikuttaa arkailevan itseään ja olemistaan, he koettavat heti kepillä jäätä. Kun toinen silminnähden ahdistuu, he saavat haluamansa.

En ole koskaan halunnut häiriköidä ketään, joten en tiedä teoriani oikeellisuudesta, mutta näin minä olen tämän joskus miettinyt. Että arka ja itseään häpeävä ihminen vetää näitä huutelijoita ja ilkeilijöitä puoleensa.

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi jos on saanut "pahaa" ihmisiltä esimerkiksi arvostelua, haukkumista ym lyttäämistä, niin oppii jännittämään ja pelkäämään ihmisiä. En minäkään aina ole ollut näin arka. Elämänkokemukset ovat tehneet varautuneeksi ihmisiä kohtaan.  Enkä haluaisi olla tälläinen.

Näin se on. Pahat kokemukset ehkä yhdistettynä luontaiseen herkkyyteen. 

Olin nuorena korostetun tietoinen itsestäni, mutta rationalisoin asian jossain vaiheessa niin, että käsitin jännittämisen vievän aivan kohtuuttomasti energiaa ilman mitään hyötyä. Joten jossain vaiheessa lopetin vaan välittämästä siitä mitä ihmiset mahdollisesti ajattelevat.

Olen itse sosiaalinen, eli kaipaan tukea muilta ihmisiltä ja annan sitä mielelläni. Suomessa tämä on toinen piirre, josta on ollut pakko opetella eroon. Eli yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, vaikka työkavereita olisi tyhjänpanttina ympärillä kuinka paljon.