Neulojat, auttakaa! Neuleen leikkaamisesta
Elikkäs olen nyt neulonut pyöröillä puseroa alhaalta noin kymmenisen senttiä, ja huomasin että neule kiertyy puikon ympärille. Loin silmukat 60 mittaiselle pyörölle, jolloin varmaankin ahtauden vuoksi en huomannut silmukoiden kiertymistä. En millään jaksaisi alkaa purkaa, joten voinko leikata neuleen auki ja kieputtaa pyörölle oikeasuuntaiseksi? Steekkaisin reunat virkkaamalla ja lopuksi ompelisin yhteen. Onko kukaan tehnyt näin ja onko onnistunut?
Kommentit (63)
Siis mihin suuntaan oikein ajattelit tuota leikata? En käsitä ollenkaan, miten se voisi pysyä enää leikkaamisen jälkeen kasasa purkautumatta, edes siihen asti, että saat virkatuksi sen ehjäksi.
purkaisin itse.
Tarvitsisin kovasti neuvoa! Olen aloittelija ja islantilaisneuletta Riddarin ohjeella yritän. Lankana on Istexin Lettlopi.
Eli voinko leikata neuleen auki ja kieputtaa sen auki pyöröpuikoille, steekata reunat ja jatkaa työtä? Olisin kiitollinen, jos joku vastaisi :-)
- Ap
Purkaminen on aina tympeää, mutta noin vähäisillä kerroksilla kyllä ennemmin purkaisin kuin leikkaisin.
Pura ja tee uudelleen. 10 kerrosta ei ole paljoa.
Ajattelin leikata sen siis aloituskohdasta auki, niin että puikko "avautuisi", vaikea selittää. Mutta siis niin, että voisin sitten sen kieputettuani sulkea neuleen uudestaan ja jatkaa työtä.
- Ap
Pilaat sen neuleesi tuolla. Pura ihan suosiolla.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin leikata sen siis aloituskohdasta auki, niin että puikko "avautuisi", vaikea selittää. Mutta siis niin, että voisin sitten sen kieputettuani sulkea neuleen uudestaan ja jatkaa työtä.
- Ap
No kokeile jos et usko että kannattaa purkaa ennemmin.
Sitä voipi joutua purkamaan viel useempaan kertaan ku huomaa et pirskatti kuviossa tuli virhe...
Mulla on vaan 60 sentin pyöröpuikko kokoa 3,5. Siihen 184 silmukan luominen on tosi ahdasta. Mulla on nomipuikot 3,5. Pitäiskö neuloa tasona 92 silmukalla 3,5 sentin puikoilla siihen asti että tulee puikkojen vaihto 4,5:een (ne mulla on 80 cm pyöröt) ja siirtää sitten nämä "kappaleet" 80 sentin pyöröille ja ommella myöhemmin yhteen?
Jos siis puran ja aloitan uudelleen. Tuo silmukoiden luominen pyöröille ja niiden pitäminen suorassa tuntuu ihan mahdottomalta!
- Ap
Voithan sinä kokeilla leikkaamista. Itse tosin purkaisin ja aloittaisin neulomisen alusta niin, että tekisin muutaman sentin tasoneuleena ja yhdistäisin vasta sitten ympyräksi.
Purkaminen helpottuu, kun ajattelee neulomista harrastuksena. Mitä enemmän purkaa, sitä enemmän saa viettää aikaa harrastuksen parissa.
Ne pysyy suorassa kun olet huolellinen siinä vaiheessa kun yhdistät pyöröksi.
Mulla kanssa tuossa alkukeväästä eka riddari kieputtui ihan nätisti puikoille ja purkamista tuli.Sen jälkeen sain neuvon että kun olet yhdistänyt pyöröksi niin pöydän päällä painat ikään ku pöytä vasten ja katsot kohta kohdalta et on oikein päin eikä kierteellä.
Mulle on käynyt ihan samalla tavalla. Suosiolla purin. Aloitin uudelleen ja yhdistin pyöröksi vasta muutaman kerroksen jälkeen.
Varmaan muistan seuraavalla kerralla olla tarkempi.
Sisulla vaan.
Voit luoda silmukat pyöröpuikon ja suoran puikon yhdistelmänä. Yli 40 vuotta kutoneena sanon, että pura. Leikkaaminen ja silmikoimisella yhdistäminen edes sen 10 kerrosta on niin työlästä, että olet siinä vaiheessa jo purkanut, luonut silmukat uudelleen ja kutonut sen kymmenne kerrosta pariin-kolmeen kertaan ja stressanut huomattavasti vähemmän.
Kutomiseen (tai neulomiseen, tikkuamiseen, riippuu mistä päin Suomea on) kuuluu myös purkaminen, ja aina, kun saman asian voi tehdä purkamalla sen sijaan, että katkaisee langan, pääsee helpommalla. Langan katkaisu on aina ihan viimeinen ongelmanratkaisukeino!
Jos leikkaat ja virkkaat, kadut myöhemmin: korjattu kohta asettuu neuleen reunaan epätasaiseksi möhkäleeksi, vaikka kuinka silittäisit sitä piiloon. Näyttää aloittelijan virheeltä ja onkin.
Aloita alusta. Kertaus on opintojen äiti.
Onpa muuten erikoista, että tästä aiheesta ei puhuta enempää! Googlella tästä ei löydy neuvoja. Olen käynyt läpi useita islantilaisneuleita koskevia blogeja ja vlogeja eikä yhdessäkään ole sanallakaan muistutettu kiertämisestä! Ja miten tärkeä asia on heti alussa varmistaa, ettei neule kierrä. Ei missään! Ja eilen illalla olin niin iloinen, kun pääsin ekaan kuvioneulevaiheeseen ja mikä pettymys, kun huomasin kierron. Melkein yöunet meni pettymyksestä :-I Pliis neulobloggaajat ja vloggaajat: tehkää postaus tästä aiheesta! Aihe on jostain syystä tabu?
Nro 17 siis ap, joka alkaa purkaa ja tehdä uudestaan neuvojen mukaan ensin tasona :-)
Ei sulla ole muuta mahdollisuutta kuin purkaa. Mutta ajattele positiivisesti, nyt kun et ala kiukuspäissäsi repimään sitä lankaa vaan otat ensin sen puikon nätisti pois niin voit varmistaa, että valitsemasi silmukkamäärä (tai valitsemasi ohjeen koko) on sinulle varmasti oikea. Mitattuasi sitten purat langan vielä niin, että kerit sitä kokoajan takaisin kerälle niin kohta ei ole lattialla/sohvalla sataa metriä lankaa tuhannen sykkyrällä.
Toki mittaaminen on hieman hankalaa kun neule on tuollalailla mutkalla mutta ei tuo purkaminen hukkaan mene. Yhtälailla olisi voinut käydä pyöröllä neuloessa niinkin, ettei mutkaa ole vaan neule olisikin vasta kainalomitassa paljastunut joko överi-isoksi tai liian kapoisaksi.. Nyt voit ainakin varmistaa ettei noin käy.
Ja sitä paitsi, neulominenhan on kivaa. Ei tärkeintä ole päämäärä vaan matka.
Vierailija kirjoitti:
Onpa muuten erikoista, että tästä aiheesta ei puhuta enempää! Googlella tästä ei löydy neuvoja. Olen käynyt läpi useita islantilaisneuleita koskevia blogeja ja vlogeja eikä yhdessäkään ole sanallakaan muistutettu kiertämisestä! Ja miten tärkeä asia on heti alussa varmistaa, ettei neule kierrä. Ei missään! Ja eilen illalla olin niin iloinen, kun pääsin ekaan kuvioneulevaiheeseen ja mikä pettymys, kun huomasin kierron. Melkein yöunet meni pettymyksestä :-I Pliis neulobloggaajat ja vloggaajat: tehkää postaus tästä aiheesta! Aihe on jostain syystä tabu?
Sulla on siis kirjoneule puikolla? Nyt purkaessa sitten huomaat miksi lankadominanssi on tärkeää..
Korjaan: olen neulonut 10 kerrosta, en 10 senttiä, joten leikattavaa tulee vain muutama sentti.
- Ap