Mistä saatte motivaatiota elää? Olen alle 40v ja ei enää jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

tuleuskoon.fi.

Usko se vaan jaksaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen yleensä saavuttaa sen minkä uskoo saavuttavansa. Ei kenenkään ole pakko olla loppuelämäänsä työtön. Lähde opiskelemaan, perusta oma yritys...  

Mulle kelpaisi esim lääkärin ammatti. Mutta en ymmärrä mitään matematiikasta, kemiasta ja fysiikasta... Että ei se uskomalla toteudu

Ap

Voit opiskella hoitajaksi ja pääsee heti töihin jos on yritteliäs. Yksi tuttu meni opiskelemaan 1,5 vuotta kestävään hoiva avustaja koulutukseen. Siinä ei mitään ihmeempiä matikka ja kielitaitoja tarvitse. 40v vielä ehtii uudelleenkouluttautumaan. Uudelleen kouluttauduin nelikymppisenä ja toisen, viimeisen kerran viiskymppisenä mutta sitten tuli vaikeat vaihdevuosioireet ja muitakin sairauksia niin se jäi kesken. Nykyään ihmisillä on monta ammattia ja välillä uudelleenkouluttaudutaan. Ketään jaksa kiinnostaa tuollaisen paikalleen jähmettyneen ihmisen ruikutusta joka ei keksi mitään mielenkiintoista tekemistä tässä yhteiskunnassa. Ota elämäsi omiin käsiisi äläkä ruikuta. Olet kuin pikkuvauva että yhteiskunnan pitäisi holhota kun sua ei mikään kiinnosta. 

Muuten hyvä, mutta en halua tehdä perushoitoa.

On sisällötön elämä, mietin, että ehtisin tehdä vielä Iltatähden meidän perheeseen <3

Ap

Tee ehdottomasti lapsi sillä sehän sinut pelastaa sisällöttömältä elämältä. Eihän se tarvitse perushoitoa vaan voit olla lääkäri sille ilman lääkärin koulutusta. 

Voi Jeesus,

En halua tehdä perushoitoa ventovieraalle, varsinkaan aikuiselle

Ap

Työtöttömät vievät lapsen perushoitoon kahdeksaksi tunniksi ventovieraalle heti kun mahdollista ja hoidatuttaa siellä ympäri vuoden. Entäs jos opiskelisit lastenhoitajaksi sen sijaan että hoidatuttaisit lapsesi lastenhoitajalla jotta saat levätä. Eikö millään kiinnosta tienata rahaa sen sijaan että valittaa köyhyyttä. Se oma lapsiko sulle tuo lisää rahaa ja taludellista vaurautta. 

Olen ollut työkkärin kautta päiväkodissa kuukauden työharjoittelussa. Todella ahdistavaa, kun en osaa puhua ihmisille. Vanhemmat pelotti, ja jännitin esim lasten aamupiiria jossa piti sanoa jotain ääneen.

Siis jännitin henkilökuntaa, kaikki niin iloisia ja puheliaita ja itse jännittynyt ja hiljainen ihminen.

Ap

Eipä susta sitten olisi ollut lääkäriksikään, että turha sitä enää jossitella.

Kotia voi aina siivota, se on luxusta, kun koti on oikein puhdas. Tavaroiden paikkoja voi myös kotona vaihtaa. Liikuntaa voi harrastaa aina. Mennä kävelylle, tehdä voimisteluliikkeitä, telkkarista voi katsoa sarjoja ja elokuvia, syksyisin, talvisin ja keväällä tulee sarjoja, jotka tulevat joka arkipäivä. Voit mennä myös kirjastoon ja lainata kirjoja vaikka kuinka paljon. Näin kesällä voi mennä puistoon tai jonnekin muualle ulos ja katsella maailman menoa. Nuo on sellaista tekemistä, mitä voi tehdä vaikka rahaa on vähän.

Ihmisen pitää löytää onni ja sisältö omasta itsestään eikä toisten ihmisten kautta ja hyväksikäyttämällä. 

Vierailija kirjoitti:

En ole lapsellinen, vaan tylsistynyt täti ihminen, jonka elämä on ohi

Ap

Anna naapurille piparia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi opinnot? Uusi suunta elämälle. Jospa rahaakin tulisi.

Itse ole 42v. Ole töissä ja tilanne sellainen, että etsin uutta työpaikkaa, kivat lapset, miesystävä. Kesäloma ja kesäsuunnitelmat. Pari ystävää. Näillä mennään ja kivasti menee. Elämä on vain parantunut tähän mennessä.

Löytyy kaksi turhaa ammattia, en halua kolmatta kertaa opiskella työttömäksi.

Kakan, oksennuksen ja pissaan siivous ei kiinnosta.

Ap

ei ainakaan kannata hoiva avustajaksi mennä jos et kakan siivoamista halua.

Joo alle 40v ja kaikki saatu, nähty ja koettu. Jos ei muuta voi repäistä niin suurin osa on eronnut ja koittaa uutta suhdetta saaden siitä uutta puhtia. 20-vuotta saman ihmisen kanssa oli jo ihan tarpeeksi kun on nuorena aloittanut ja ensimmäiset kersat alkavat itsenäistumään. Kun kaikki on saatu kamalan nuorena niin mikään ei tunnu enää miltään. Tämähän on ihan tyypillistä. Nelikymppisenä tulee kamala kriisi ja moni on sanonut juuri näin. Lapset lähtee kodista ja puolison kanssa ei ole enää mitään yhteistä. Ihmetellään kotona että kuka toi oikein on. Lasten takia vaan on oltu yhdessä vaikkei toisistaan edes tykätä enää. Tämä on hyvin tyypillistä ja kumpikin on muuttunut ja kasvanut erilleen jo aikoja sitten.

Jos puolison kanssa viihtyy niin siihen suhteeseen ei ole pakko tehdä lasta sillä minä ja mieheni riitämme toisillemme ja saamme toisistamme sisältöä ihan tarpeeksi elämäämme ja meillä on kummallakin erilaiset harrastukset niin että ei tarvitse samoja harrastaa. 

Ihmettelen kenelle riittää joku oma lapsi sisällön tuomiseen elämään. Jos on vaikea luonne eikä tule aikuisen ihmisen kanssa toimeen niin tehdäänkö siitä lapsesta kaveri itselle. Siitä tulee joku puolison korvike kuten näkee yksinhuoltajilla. 

Sisältöä elämäänkin saa vaikka tavoittelemalla parempaa kuntoa. Tekee haasteita itse itselle.

Tänään juoksen 500m ja huomenna 1km. Ens viikolle lankkuhaaste ja vaikkapa kesän jälkeen tavoitteena -5kg.

Ei se seinien tuijottaminen elämänlaatua piristä.

Vierailija kirjoitti:

Sisältöä elämäänkin saa vaikka tavoittelemalla parempaa kuntoa. Tekee haasteita itse itselle.

Tänään juoksen 500m ja huomenna 1km. Ens viikolle lankkuhaaste ja vaikkapa kesän jälkeen tavoitteena -5kg.

Ei se seinien tuijottaminen elämänlaatua piristä.

Vihaan liikuntaa.

Pitää kai alkaa kiertää paikkakunnan uimarannat. Siinä on kesällä tavoitetta. Ja maistaa kesän aikana kaikki jäätelöt.

Ap

Rehellisesti siitä että tiedän ettei tämä jatku ikuisesti. Vielä enemmän siitä että tiedän ettei tämä jatku omalla kohdallani todennäköisesti niin pitkään kuin monella muulla. Olin jo valmiina lähtöön ennen perussairauteni diagnoosia mutta sairauteni on tehnyt selväksi että elämää tuskin on jäljellä niin paljoa että en jaksaisi odottaa siihen asti. Olen alle 30 ja viiskymppiset olen saanut unohtaa jo kauan sitten. Nelikymppisiä pitäisin ihmeenä kun sinne on vähän yli 10 vuotta ja sairauden diagnosoimisesta kuluneina viitenä vuotena on jo ollut sellaisia merkkejä ilmassa että jokin kerta on sitten viimeinen kerta. Yksinkertaisesti sanoen varmuus siitä että on enemmän takana kuin edessä.