Miksi vähäinen seksi on miehille aina kiukuttelun aihe?
Onhan sitä elämässä muutakin. Minä saan mielestäni liian vähän rahaa, mutta en minä silti koko ajan kiukuttele. Pyydän kerran vuodessa palkankorotusta, en joka päivä.
Kommentit (45)
Mies on luotu harrastamaan seksiä usein, ja usean eri ihmisen kanssa.
Koska siittiöitä muodostuu kiveksissä koko ajan, ja se tuo painetta joka pitää purkaa. Naisilla ei ole samanlaista systeemiä joten voimme helposti olla ilman pitkiä aikoja tai vaikka ikuisesti.
Kaikkea muuta tuntuu olevan soveliasta hankkia lisää suhteen ulkopuolelta, mutta seksin osalta on kumppanin halujen armoilla, ellei sitten virkisty vieraissa. Sooloilun ehdottajien kannattaa miettiä, montako perhettä on seksinpuutteen takia rikottu ja torppaa pistetty myyntiin. Terveisiä vaan vähättelijöille.
Kun totuttaa itsensä jatkuvaan seksiin, panetus on varmaan jatkuvaa. Mutta kun on ilman jonkin aikaa, ei niin kaipaa.
Erosin jokunen vuosi sitten pihtaavasta naisesta. Joka kuukausi jää nyt yli 1000€ enemmän tuloja itselle.
Olenkin miettinyt että olipa kallista seksiä, n. 500€ kerta. Muutahan hän ei sitten tehnytkään, edes mentaalisesta 'pakosta', yhteisen elämämme eteen.
Oikeasti kyse on muusta kuin itse sek sistä. Hän ei saa tarpeeksi huomiota tai on muuten paha olla ja se naaamioidaan sek sin puutteeksi. Kyse on yleensä masennuksesta ja yksinäisyydestä.
Seksi vie ja taksi tuo kirjoitti:
Kaikkea muuta tuntuu olevan soveliasta hankkia lisää suhteen ulkopuolelta, mutta seksin osalta on kumppanin halujen armoilla, ellei sitten virkisty vieraissa. Sooloilun ehdottajien kannattaa miettiä, montako perhettä on seksinpuutteen takia rikottu ja torppaa pistetty myyntiin. Terveisiä vaan vähättelijöille.
Läpsystä vaihto..
Näinpä. Itse en ole harrastanut seksiä sitten helmikuun 2018, eikä silloinkaan kovin kummoista. Ihan hyvin pärjää ilman, en taatusti ottaisi naista ainakaan nurkkiin pyörimään pelkästään sen takia.
Vierailija kirjoitti:
Erosin jokunen vuosi sitten pihtaavasta naisesta. Joka kuukausi jää nyt yli 1000€ enemmän tuloja itselle.
Olenkin miettinyt että olipa kallista seksiä, n. 500€ kerta. Muutahan hän ei sitten tehnytkään, edes mentaalisesta 'pakosta', yhteisen elämämme eteen.
Jotkut sanovat että mies voi olla kaksi kertaa onnellinen. Kun menee naimisiin. Ja kun saa eron.

Alkuperäisessä sanonnassa se oli kyllä nainen.
Vierailija kirjoitti:
Erosin jokunen vuosi sitten pihtaavasta naisesta. Joka kuukausi jää nyt yli 1000€ enemmän tuloja itselle.
Olenkin miettinyt että olipa kallista seksiä, n. 500€ kerta. Muutahan hän ei sitten tehnytkään, edes mentaalisesta 'pakosta', yhteisen elämämme eteen.
Että minua vtuttaa nämä marttyyrikertomukset.....totuus on jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Miehet luulee, että seksi on niiden oikeus ja naisten velvollisuus.
Ei kun nainen kokee että seksi on velvollisuus ja mies kokee pääsevänsä lähemmäs puolisoaan tunnetasolla seksin avulla. Toki poislukien sitten irtosuhteet.
Jokatapauksessa konfliktia pukkaa.
Hmmm..naisena kyllä haluan enemmän kuin puolisoni. Pitäisikö kiukutella tai hyppiä tasajalkaa? Ei taida auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin jokunen vuosi sitten pihtaavasta naisesta. Joka kuukausi jää nyt yli 1000€ enemmän tuloja itselle.
Olenkin miettinyt että olipa kallista seksiä, n. 500€ kerta. Muutahan hän ei sitten tehnytkään, edes mentaalisesta 'pakosta', yhteisen elämämme eteen.
Että minua vtuttaa nämä marttyyrikertomukset.....totuus on jotain ihan muuta.
Jos olisi, olisin yhä onnellisesti parisuhteessa. Pärjään hienosti kyllä ilmankin. Se että sinua kirvelee, kertoo vain sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Erosin jokunen vuosi sitten pihtaavasta naisesta. Joka kuukausi jää nyt yli 1000€ enemmän tuloja itselle.
Olenkin miettinyt että olipa kallista seksiä, n. 500€ kerta. Muutahan hän ei sitten tehnytkään, edes mentaalisesta 'pakosta', yhteisen elämämme eteen.
Eli parisuhde sinulle = seksi ja nainen = h u å ra?
Parempi, kun jatkossa ostat molemmat (sinulle sama asia) ammattilaisilta, niin molemmat osapuolet pysyy tyytyväisinä.
Mielipiteitä?