Lue keskustelun säännöt.
Onko helpoin opetella saksaa, espanjaa vai italiaa?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että espanjan verbit eivät ole helppoja. Luulen, että tässä suhteessa espanja on vaikeampi kuin saksa. Olenko oikeassa? En siis ole opiskellut espanjaa, mutta olen kuullut tuskailuja, kuinka vaikeita espanjan verbimuodot ovat. Saksa ei ole ylivoimaisen vaikea kieli. Paljon tuttua, kun osaat englantia, esim.:
sydän: heart / Herz
nähdä: see / sehen
istua: sit / sitzen
Usein englannissa ja saksassa ainakin sanan ensimmäinen kirjain on sama.
Espanjan verbit eivät ole lainkaan vaikeita.
(Tietty jos on opiskellut aiemmin vain englantia, mikä tahansa kieli, missä verbit taipuvat, on siihen verrattuna vaikea.)
Ovatko espanjan subjunktiivimuodot helppoja? Eivätkö oikeasti ole vaikeampia kuin saksassa?
https://espanjaa.wordpress.com/2012/02/02/40-subjunktiivi-preesens/
Saksassa siis esim.: kommt / komme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Espanja on alkuun helppo, mutta alkeistakin jälkeen vaikeutuu ja poikkeukset ja niiden poikkeukset sotkevat.
Saksassa on looginen kielioppi, helppo ymmärtää ja omaksua. Ääntäminen helppoa, kunhan muistaa ne muutamat säännöt. Konsonantit osittain soinnillisia (vrt englanti).
Lisäksi natiivin puhumaa saksaa ymmärtää jo varhaisessa vaiheessa, espanja tässä suhteessa haastavampaa.
Olen opiskellut kumpaakin kieltä yliopistotasolla ja puhun molempia sujuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Saksa oli mulle helppoa loogisen kieliopin vuoksi, mutta ei sitä kukaan opi oikein hyvin puhumaan, sillä erilaiset esim. s-äänteet on vaikea oppia oikein.
Italiaa kuuntelen tosi sujuvasti ja kerran ollessamme Italiassa, meiltä kysyttiin, että olemmeko paikallisia, koska puheemme kuulosti joistakin muualta tulleista turisteista italialta.
Ja mikähän s siellä saksassa mahtaa olla vaikea???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että espanjan verbit eivät ole helppoja. Luulen, että tässä suhteessa espanja on vaikeampi kuin saksa. Olenko oikeassa? En siis ole opiskellut espanjaa, mutta olen kuullut tuskailuja, kuinka vaikeita espanjan verbimuodot ovat. Saksa ei ole ylivoimaisen vaikea kieli. Paljon tuttua, kun osaat englantia, esim.:
sydän: heart / Herz
nähdä: see / sehen
istua: sit / sitzen
Usein englannissa ja saksassa ainakin sanan ensimmäinen kirjain on sama.
Espanjan verbit eivät ole lainkaan vaikeita.
(Tietty jos on opiskellut aiemmin vain englantia, mikä tahansa kieli, missä verbit taipuvat, on siihen verrattuna vaikea.)
Ovatko espanjan subjunktiivimuodot helppoja? Eivätkö oikeasti ole vaikeampia kuin saksassa?
https://espanjaa.wordpress.com/2012/02/02/40-subjunktiivi-preesens/
Saksassa siis esim.: kommt / komme.
No, subjunktiivi on se vaikein mahdollinen muoto, jota harvoin tarvitsee tosielämässä. (Jossittelussa lähinnä.) Ei se mikään kovin vaikea ole, kun kerran saa sen idean päähänsä. Subjunktiivin idea on sama kaikissa romaanississa kielissä, kun sen kerran tajuaa.
Vierailija kirjoitti:
Espanja on alkuun helppo, mutta alkeistakin jälkeen vaikeutuu ja poikkeukset ja niiden poikkeukset sotkevat.
Saksassa on looginen kielioppi, helppo ymmärtää ja omaksua. Ääntäminen helppoa, kunhan muistaa ne muutamat säännöt. Konsonantit osittain soinnillisia (vrt englanti).
Lisäksi natiivin puhumaa saksaa ymmärtää jo varhaisessa vaiheessa, espanja tässä suhteessa haastavampaa.
Olen opiskellut kumpaakin kieltä yliopistotasolla ja puhun molempia sujuvasti.
Natiivin puhumaa Italiaa ymmärtää myös todella varhaisessa vaiheessa varsinkin maan pohjoispuoliskossa. (Sekä Saksan että Italian kohdalla etelässä on ihmisillä aika omintakeisia murteita.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että espanjan verbit eivät ole helppoja. Luulen, että tässä suhteessa espanja on vaikeampi kuin saksa. Olenko oikeassa? En siis ole opiskellut espanjaa, mutta olen kuullut tuskailuja, kuinka vaikeita espanjan verbimuodot ovat. Saksa ei ole ylivoimaisen vaikea kieli. Paljon tuttua, kun osaat englantia, esim.:
sydän: heart / Herz
nähdä: see / sehen
istua: sit / sitzen
Usein englannissa ja saksassa ainakin sanan ensimmäinen kirjain on sama.
Espanjan verbit eivät ole lainkaan vaikeita.
(Tietty jos on opiskellut aiemmin vain englantia, mikä tahansa kieli, missä verbit taipuvat, on siihen verrattuna vaikea.)
Ovatko espanjan subjunktiivimuodot helppoja? Eivätkö oikeasti ole vaikeampia kuin saksassa?
https://espanjaa.wordpress.com/2012/02/02/40-subjunktiivi-preesens/
Saksassa siis esim.: kommt / komme.
No, subjunktiivi on se vaikein mahdollinen muoto, jota harvoin tarvitsee tosielämässä. (Jossittelussa lähinnä.) Ei se mikään kovin vaikea ole, kun kerran saa sen idean päähänsä. Subjunktiivin idea on sama kaikissa romaanississa kielissä, kun sen kerran tajuaa.
Ok, ehkä subjunktiivimuotoja ei sitten tarvita niin paljon. Ja ehkä ne voi jotenkin kiertääkin.
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että espanjan verbit eivät ole helppoja. Luulen, että tässä suhteessa espanja on vaikeampi kuin saksa. Olenko oikeassa? En siis ole opiskellut espanjaa, mutta olen kuullut tuskailuja, kuinka vaikeita espanjan verbimuodot ovat. Saksa ei ole ylivoimaisen vaikea kieli. Paljon tuttua, kun osaat englantia, esim.:
sydän: heart / Herz
nähdä: see / sehen
istua: sit / sitzen
Usein englannissa ja saksassa ainakin sanan ensimmäinen kirjain on sama.
Espanjan verbit eivät ole lainkaan vaikeita.
(Tietty jos on opiskellut aiemmin vain englantia, mikä tahansa kieli, missä verbit taipuvat, on siihen verrattuna vaikea.)
Ovatko espanjan subjunktiivimuodot helppoja? Eivätkö oikeasti ole vaikeampia kuin saksassa?
https://espanjaa.wordpress.com/2012/02/02/40-subjunktiivi-preesens/
Saksassa siis esim.: kommt / komme.
No, subjunktiivi on se vaikein mahdollinen muoto, jota harvoin tarvitsee tosielämässä. (Jossittelussa lähinnä.) Ei se mikään kovin vaikea ole, kun kerran saa sen idean päähänsä. Subjunktiivin idea on sama kaikissa romaanississa kielissä, kun sen kerran tajuaa.
Ok, ehkä subjunktiivimuotoja ei sitten tarvita niin paljon. Ja ehkä ne voi jotenkin kiertääkin.
Käytännössä ainoa, missä sitä ei voi kiertää ja silti puhua kieliopillisesti oikein, on tietyt "jos olisin tehnyt sitä, olisi tapahtunut tätä", tyyppiset rakenteet.
Kirjallisuudessa on sitten yleisempi.
Jos osaat ruotsia niin saksan oppii helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aloittanut italian alkeet monen monta kertaa kun haluaisin oppia kulttuuristakin enemmän ja jopa asustella pidemmän aikaa maassa. Kuitenkaan se projekti ei ole edennyt haluamallani tavalla jostain syystä ollenkaan.
Nyt viime talvesta taas olen opiskellut espanjaa ja edennyt siinä kohtuullisesti omasta mielestä ainakin vaikkei ole samanlaista motivaatiotakaan kuin italian opinnoissa, ihmeellistä :)
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Etkö todellakaan? Oletko yrittänyt ihan opiskella italiaa?
Yksinkertaisestihan sanat ovat maskuliineja tai feminiinejä.
Maskuliini un/il, feminiini una/la. Erittäin simppeliä.
(Tuo lo (jonka monikko on gli) on sitten poikkeusmuoto tietyillä vokaaliyhdistelmillä alkavalle maskuliinille, vähän sellainen poikkeustapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Etkö todellakaan? Oletko yrittänyt ihan opiskella italiaa?
Yksinkertaisestihan sanat ovat maskuliineja tai feminiinejä.
Maskuliini un/il, feminiini una/la. Erittäin simppeliä.
(Tuo lo (jonka monikko on gli) on sitten poikkeusmuoto tietyillä vokaaliyhdistelmillä alkavalle maskuliinille, vähän sellainen poikkeustapaus.
Pakko korjata itseäni, että KONSONANTTIYHDISTELMILLÄ. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Etkö todellakaan? Oletko yrittänyt ihan opiskella italiaa?
Yksinkertaisestihan sanat ovat maskuliineja tai feminiinejä.
Maskuliini un/il, feminiini una/la. Erittäin simppeliä.
(Tuo lo (jonka monikko on gli) on sitten poikkeusmuoto tietyillä vokaaliyhdistelmillä alkavalle maskuliinille, vähän sellainen poikkeustapaus.
Mistä tietää onko sana maskuliini vai feminiini?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Etkö todellakaan? Oletko yrittänyt ihan opiskella italiaa?
Yksinkertaisestihan sanat ovat maskuliineja tai feminiinejä.
Maskuliini un/il, feminiini una/la. Erittäin simppeliä.
(Tuo lo (jonka monikko on gli) on sitten poikkeusmuoto tietyillä vokaaliyhdistelmillä alkavalle maskuliinille, vähän sellainen poikkeustapaus.
Mistä tietää onko sana maskuliini vai feminiini?
Oletko sama kyselijä? Oletko ihan yrittänyt opiskella italiaa? Nämä yleensä selitetään siinä yhteydessä, kun kohtaat nuo artikkelit ekaa kertaa.
Jos sana loppuu o:hon, se on maskuliini. Jos se loppuu a:han, se on feminiini.
Jos se loppuu johonkin muuhun kirjaimeen, sinun pitää opetella suku ulkoa, vaikkakin on olemassa tiettyjä sääntöjä, kuten että kaikki -ione-loppuiset ovat feminiinejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Etkö todellakaan? Oletko yrittänyt ihan opiskella italiaa?
Yksinkertaisestihan sanat ovat maskuliineja tai feminiinejä.
Maskuliini un/il, feminiini una/la. Erittäin simppeliä.
(Tuo lo (jonka monikko on gli) on sitten poikkeusmuoto tietyillä vokaaliyhdistelmillä alkavalle maskuliinille, vähän sellainen poikkeustapaus.
Mistä tietää onko sana maskuliini vai feminiini?
Oletko sama kyselijä? Oletko ihan yrittänyt opiskella italiaa? Nämä yleensä selitetään siinä yhteydessä, kun kohtaat nuo artikkelit ekaa kertaa.
Jos sana loppuu o:hon, se on maskuliini. Jos se loppuu a:han, se on feminiini.
Jos se loppuu johonkin muuhun kirjaimeen, sinun pitää opetella suku ulkoa, vaikkakin on olemassa tiettyjä sääntöjä, kuten että kaikki -ione-loppuiset ovat feminiinejä.
No mitä järkeä on siinä, että osa on helppo katsoa viimeisestä kirjaimesta ja osa täytyy opetella ulkoa? Kuka niitä ulkoa muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Etkö todellakaan? Oletko yrittänyt ihan opiskella italiaa?
Yksinkertaisestihan sanat ovat maskuliineja tai feminiinejä.
Maskuliini un/il, feminiini una/la. Erittäin simppeliä.
(Tuo lo (jonka monikko on gli) on sitten poikkeusmuoto tietyillä vokaaliyhdistelmillä alkavalle maskuliinille, vähän sellainen poikkeustapaus.
Mistä tietää onko sana maskuliini vai feminiini?
Oletko sama kyselijä? Oletko ihan yrittänyt opiskella italiaa? Nämä yleensä selitetään siinä yhteydessä, kun kohtaat nuo artikkelit ekaa kertaa.
Jos sana loppuu o:hon, se on maskuliini. Jos se loppuu a:han, se on feminiini.
Jos se loppuu johonkin muuhun kirjaimeen, sinun pitää opetella suku ulkoa, vaikkakin on olemassa tiettyjä sääntöjä, kuten että kaikki -ione-loppuiset ovat feminiinejä.
No mitä järkeä on siinä, että osa on helppo katsoa viimeisestä kirjaimesta ja osa täytyy opetella ulkoa? Kuka niitä ulkoa muistaa.
Tässä kun nyt vertailtiin kieliä, niin esimerkiksi ruotsissa täytyy opetella ulkoa jokainen sana (että onko en vai ett) ja saksassa samoin (että onko der/das/die).
Romaanisissa kielissä pääsee huomattavan helpolla, kun ison osan kuitenkin näkee suoraan sanaa katsomalla.
Niinpä niin. Kaikki kieltä käsittelevät ketjut täällä ovat täynnä roskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia lukeneena italia helpoin, tosin myös ranskan opintoja pohjalla. Samalla tavalla ruotsi kyllä tukee saksaa. Italia on helpoin kuulla ja sanat ja kielioppi napsahtelevat kohdilleen. Espanjaa puhutaan niin nopeasti että vaikeampi saada selvää.
En minä ainakaan ymmärrä un, una, uno, lo, il jne. että mitä kuuluu käyttää milloinkin.
Etkö todellakaan? Oletko yrittänyt ihan opiskella italiaa?
Yksinkertaisestihan sanat ovat maskuliineja tai feminiinejä.
Maskuliini un/il, feminiini una/la. Erittäin simppeliä.
(Tuo lo (jonka monikko on gli) on sitten poikkeusmuoto tietyillä vokaaliyhdistelmillä alkavalle maskuliinille, vähän sellainen poikkeustapaus.
Mistä tietää onko sana maskuliini vai feminiini?
Oletko sama kyselijä? Oletko ihan yrittänyt opiskella italiaa? Nämä yleensä selitetään siinä yhteydessä, kun kohtaat nuo artikkelit ekaa kertaa.
Jos sana loppuu o:hon, se on maskuliini. Jos se loppuu a:han, se on feminiini.
Jos se loppuu johonkin muuhun kirjaimeen, sinun pitää opetella suku ulkoa, vaikkakin on olemassa tiettyjä sääntöjä, kuten että kaikki -ione-loppuiset ovat feminiinejä.
No mitä järkeä on siinä, että osa on helppo katsoa viimeisestä kirjaimesta ja osa täytyy opetella ulkoa? Kuka niitä ulkoa muistaa.
Samanlainen ongelma on ihan toisessa kotimaisessakin kielessä, esim.:
en bil, ett hus
Molemmat sanat päättyvät konsonanttiin, mutta ovat erisukuisia. Miten opiskelit ruotsin substantiiveja koulussa?
No onhan noita myös espanjan/italian/ranskan kielissä kun osa englannin sanastosta on juonnettu germaanisista, osa romanttisista kielistä. Useimmille ihmisille espanja on helpompaa kuin saksa.