Itsenäiset ihmiset! Miten te teette sen?

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä sun kanssa lapsista, mutta miksi sun pitäis välittää joidenkin puolituttujen kommenteista? Jos olet täysi-ikäinen, niin saat elää ihan niin kuin haluat lain ja moraalin puitteissa.

Ei tietenkään ”pitäisi” välittää, mutta kai sen verran epävarmuutta vielä, että otan itseeni muiden sanomiset ja hämmästelyt.

Esim. Vaikka tiedän etten halua parisuhdetta (ainakaan perinteistä sellaista missään nimessä), niin silti kun läheiset hämmästelee miksei koskaan ole ollut sulhasehdokkaita tai en koskaan puhu miehistä, niin menen vain hiljaiseksi ja mietin mikset saa itseäni haluamaan mitä muutkin ja miksi juuri minun pitää olla niin erilainen.

Ja en tunne muita ihmisiä, joille se parisuhde/ lapset ei olisi se suurin asia.

Joten aina joutuu näitä juttuja kuuntelemaan ja tunnen itseni niin ulkopuoliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteeseen sitoutuminen ja lasten saaminen vaatii enemmän rohkeutta ja luottamusta kuin itselliseksi jääminen.

Mitä rohkeutta se muka vaatii?

Olen sopivasti itseriittoinen ihminen, vähään tyytyvä ja tarpeeni tiedostava ihminen, että tiedän mitä/miten tehdä tai elää, että olen tyyväinen. Elän päivä kerralla ja hetkessä. Olen epävarma ihminen tietyltä osin, mutta tarpeeksi rohkea tekemään vaikeitakin valintoja ja elämään yksin ja "sietämään" yksinäisyyden, mutta itse tykkään siitä.

Huvipuistohullu kirjoitti:

Aina elänyt näin, en edes osaa ajatella et täällä pyöris mun lisäksi muita.

Sama täällä.

Tässä vaiheessa en edes asua toisen kanssa.

Tein työtä että pystyin olemaan yksin ja päädyin siihen etten siedä enää mitä tahansa ukkoa.

Puolensa ja puolensa.

En ole koskaan välittänyt siitä mitä muut ajattelevat.  Olen tehnyt niin kuin olen itse kokenut parhaaksi ja olen tyytyväinen valintoihini. Kavereita on tullut matkan varrella ja kadonnut matkan varrella.  Lapsia ei ole eikä tule, jos joku mukava mies vielä tämän matkan aikana tulee vastaan niin saa lähtee matkaani. Jos ei tule sekin ihan ok.