Epäsopiva kumppani vai ongelma oman pään sisällä?

Joka toinen päivä olen sitä mieltä, että pitäisi erota, ja taas seuraavana päivänä puolison hyvät puolet korostuvat. Miten ihmiset oikein tekevät eropäätöksen, kun mikään ei ole vakavasti vialla, mutta on tilanteeseen tyytymätön eikä se tunnu kohentuvan?

Puolisoni on varakas, ei käytä liikaa päihteitä, komea, hoikka ja pukeutuu siististi. Pesee kaikki talouden pyykit, eläinrakas ja rakastaa yhteistä koiraamme, tekee minulle joka aamu aamiaisen. Älykäs ja harkitsevainen.

Mutta samaan aikaan hän on ripustautuva, epäsosiaalinen, herkästi suuttuva, tuomitseva, negatiivinen, aloitekyvytön, ei tippaakaan liikunnallinen eikä kiinnostunut mistään tarkasti rajattujen omien kiinnostustensa ulkopuolella.

Seksi on todella hyvää, sekä nautinnollista että huomaavaista, kun sitä on, mutta nykyään todella harvoin ja muutoin mies ei suukota, flirttaile tai edes juuri kosketa.

Täydellistä ei ole olemassakaan, sen tiedän. Miten sitten osaan määritellä ja päättää, minkälainen yhteensopimattomuus on syy erota ja minkä verran taas kyse on vain siitä, että on keskityttävä itseen ja omaan elämään, ja antaa toisen olla sellainen kuin on? Olen tehnytkin näin, ja vaikka se parantaa omaa oloa toisaalta myös alkaa kytemään tunne, että on puoliso käy yhdentekeväksi kun olemme kohta vain kämppiksiä: elämäni hienoimmat ja hauskimmat hetket ovat jossain muualla kuin hänen kanssaan tv:n ääressä ja seksikin on lähes muisto vain.

Olen asiasta puhunut, syyttelemättä, ja on aloitettu kerran pariterapiakin, mutta puoliso on aina liian väsynyt tai stressaantunut ajattelemaan vaikeita asioita kuten tulevaisuutta tai parisuhteen tilaa. Tai sitten iskee jokin ulkopuolinen kriisi joka vie huomion (läheisen kuolema, sairaus, korona, työkriisi).