voi herranduudeli oon täsä kattonu yhen tutun 35v. äiti ja yli nelikymppinen isi,

Ei siis katso ikää tuo kokemattomuus ja epävarmuus

joka on hoitanut lapsensa niin pilalle että nyt kun se on 1,5v niin se ei osaa mitään muuta ku itkeä =(

Nyt osaa ottaa rennommin, kokemus tuo varmuutta.

Kaikki eivät ole syntyneet valmiiksi äideiksi ja isiksi, jotkut tarvitsevat ohjeita.

Mitä tulee lapsen heräämiseen tunnin välein, tuskin se on hössötyksen vika. Oma lapseni heräsi alle tunnin välein monta kuukautta, eikä auttanut mikään. Ei sekään, että yritettiin vain antaa olla ja yritettiin lopettaa yösyötöt tai kokeiltiin unikouluja. Kaikki läpikäytiin, mistään ei ollut apua. Olen ihan varma, ettemme tehneet mitään väärää. Päinvastoin teimme ihan kaiken mahdollisen, mutta lapsi vain huusi ja heräili.

Vierailija:

touhua kun säätävät ekan lapsensa kanssa... HUH HUH!

kummatkin ihan poikki kun pitää säätää semmosta ylimääräistä.. kirja kädessä kattovat mitä nyt pitikään tehdä. heti kun lapsi ynähtää, hyppäävät ylös ja tissi suuhun... nyt sitten laps ei nuku! eli äitiysloma loppuu ja laps herättää tunnin välein..

sähläävät ja säätävät lämpimällä ilmalla pipoa päähän yms turhaa

sääliks käy, mut meepä neuvomaan.

Lapsi hyppyyttää heitä jo minkä kerkee ja siis oikeesti säälittää toi touhu!



ap

Ihmettelen suuresti tätä nykyohjeistusta, jonka mukaan pienikin yksinitku vaurioittaa lapsen aivoja. Siinä vaiheessa, kun vanhemmat säätävät kuvaamallasi tavalla neuvolan ja imetystukiryhmän ohjeiden mukaan, vauva oppii todella huonoille tavoille. Asiaa mutkistavat vielä kaikenmaailman moralisoinnit itsekkäästä äitiydestä.

Kyllä, saakeli, sen vauvan kanssa pitää säilyttää oma järki. Muuten ajaudutaan tilanteeseen, jossa esim. mun äippäkaverit ovat. Avioliitto hajalla, monen vuoden valvomiset taustalla, oma henkinen ja psyykkinen hyvinvointi ihan pepuillaan ja elämää lapsenhoidon ulkopuolella EI ole. Mutta onpahan vauvelit hyvin passattu ja vuorovaikutus hyvin vaikutettu ja vauvan tulevaisuus hyväksi hyysätty.



Tervettä järkeä ja itsekkyyttä peliin, niin nuo uniongelmat sun muut kiukut loppuvat. Ja nyt, kun joku moniallergisen ainopetterin äiti tästä suuttuu, niin totean, että puhun näistä terveistä piloillepassatuista lapsista.

paljon huonommin asiat (hyväksikäytettyjä).

niin vaativat tätä yksilöllistä hemmottelua sieltäkin. Sikäli ei ole oma asia.

Vanhemmat ne on ainoat ketkä voivat lapsensa puolia pitää.

issaamatta ja se ottaa pattiin?



kateudestahan nää tämmöset " huolestumiset" yleensä juontaa juurensa.

tykkää, kun siellä 30:n erilaisen penskan 30 erilaista äitiä vaatii 30:ä erilaista käsittelytapaa omille yksilöllisille kakaroilleen. Mut vaatikaa vain kaikkea. Kyllä se totuus tulee ilmi siinä vaiheessa, kun se lapsi makaa 25-vuotiaana siellä makuuhuoneessa yhä vaatimassa äitykän pullamössöä sänkyyn tarjoiltuna.

Ja tuo lääkärissä käynti...

Jos lääkäri on hoitanut koko päivän korvatulehduspotilaita ja ap. vie oman jalkakipua potevan lapsensa tälle lääkärille; haluaako ap. lääkärin hoitavan lapsen yksilöllistä jalkasärkyä vai riittääkö että lääkäri vilkaisee lapsen korvat ja passittaa terveenä kotiin?

kun esim. yksi ystäväni (köyhä yh) tekee ihan kamalaa karhunpalvelusta lapselleen kasvattamalla tempperamenttisesta lapsesta entistä pahempaa...Aina ensin kieltää vähän joka asiaa, ja sitten kun lapsi kirkuu ja kiukuttelee, antaa periksi, kun hän ei jaksa sitä kiukuttelua. JA lapsihan kirkuu entistä komeammin...

Elin melkein pullossa kun äiti eli elämääni kauttani. Ryntäsi aina kiljuen perääni jos vaan vähänkin äännähdin. Epävarmuus oikein paistoi äidistä kun näin jälkeenpäin miettii. Vanhemmille äideille tulee enemmän lapseen mielestäni semmoinen negatiivinen riippuvuus minkä ainakin koin omalla kohdallani selvästi. Äiti hoiti minua toki hyvin mutta panikoi kaikesta eikä ollut kovin positiivinen vaan kylmän asiallinen. Läheisyyttä ei ole varsinaisesti koskaan ollut. Pelkäsin äitiä aina.

Minä tein 19-vuotiaana päätöksen että haluan lapsen...Eka raskaus meni kesken, mutta pian sen jälkeen sain 2 lasta, 4vuoden ikäerolla. Ensimmäisen vauva-aika meni mielestäni kuin unelma. En stressannyt yhtään ja luotin vaistoihini. Opuksia en halunnut lukea tippaakaan raskauden aikana! Toisen lapsen vauva-aika oli vähän erilainen kun oli koliikkia. Olin tosi väsynyt mutten kuiteskaan siitä itkusta mitenkään paniikkiin mennyt, toisin kuin äitini joka koko ajan voivotteli kun kävin vanhempien luona kylässä. Eipä siinä paljoa opukset auttaneet, ei muuta kuin syli jonkun verran. Äiti taasen ei ole jaksanut koskaan pitää meitä edes sylissä kunnolla. Saman asenteen huomasi poikani kanssa kun hän koko ajan vaan tuuppi poikaa sänkyyn eikä halunnut rauhoitella yhtään. Voivotteli ja panikoi vaan koliikki-itkusta.

En voi sanoa itseäni mitenkään varmimmaksi äidiksi mutta sen olen huomannut että tietty rentous kannattaa...asioissa joihin ei voi itse paljoa vaikuttaa. Hyvin on mennyt sen ansiosta ja yhtään opuksia en ole edelleenkään edes ehtinyt lukea.

Tuskin hän olisi sitä ollut 16-vuotiaanakaan.

Vierailija:

Elin melkein pullossa kun äiti eli elämääni kauttani. Ryntäsi aina kiljuen perääni jos vaan vähänkin äännähdin. Epävarmuus oikein paistoi äidistä kun näin jälkeenpäin miettii.

Asia myönnettiin jopa Vauva-lehdessä 90-luvun alkupuolella. Nykytrendi vain on tämä, että vauvaa ei voi hemmotella piloille. Kyllä voi.

enkä kyllä tunnista itseäni kasvatusoppaita penkovaksi hysteerikoksi. En ole lukenut yhtä ainutta.



Minusta ikä nimenomaan tuo varmuutta ja rentoutta!



Ja jämäkkyyttä myös vaatia lapsensa parasta, jos oikeasti vaatia tarvitsee. Meillä ei kyllä ole mitään ongelmatilanteita ollut, vaan aina on lapset sopineet päiväkotiin ja kouluun, mutta jos tulisi, olisin varmasti rohkeampi nyt kuin vaikka 10 vuotta sitten.

Vierailija:

Elin melkein pullossa kun äiti eli elämääni kauttani. Ryntäsi aina kiljuen perääni jos vaan vähänkin äännähdin. Epävarmuus oikein paistoi äidistä kun näin jälkeenpäin miettii. Vanhemmille äideille tulee enemmän lapseen mielestäni semmoinen negatiivinen riippuvuus minkä ainakin koin omalla kohdallani selvästi. Äiti hoiti minua toki hyvin mutta panikoi kaikesta eikä ollut kovin positiivinen vaan kylmän asiallinen. Läheisyyttä ei ole varsinaisesti koskaan ollut. Pelkäsin äitiä aina.

Minä tein 19-vuotiaana päätöksen että haluan lapsen...Eka raskaus meni kesken, mutta pian sen jälkeen sain 2 lasta, 4vuoden ikäerolla. Ensimmäisen vauva-aika meni mielestäni kuin unelma. En stressannyt yhtään ja luotin vaistoihini. Opuksia en halunnut lukea tippaakaan raskauden aikana! Toisen lapsen vauva-aika oli vähän erilainen kun oli koliikkia. Olin tosi väsynyt mutten kuiteskaan siitä itkusta mitenkään paniikkiin mennyt, toisin kuin äitini joka koko ajan voivotteli kun kävin vanhempien luona kylässä. Eipä siinä paljoa opukset auttaneet, ei muuta kuin syli jonkun verran. Äiti taasen ei ole jaksanut koskaan pitää meitä edes sylissä kunnolla. Saman asenteen huomasi poikani kanssa kun hän koko ajan vaan tuuppi poikaa sänkyyn eikä halunnut rauhoitella yhtään. Voivotteli ja panikoi vaan koliikki-itkusta.

En voi sanoa itseäni mitenkään varmimmaksi äidiksi mutta sen olen huomannut että tietty rentous kannattaa...asioissa joihin ei voi itse paljoa vaikuttaa. Hyvin on mennyt sen ansiosta ja yhtään opuksia en ole edelleenkään edes ehtinyt lukea.

mutta kun on kaksi lasta niin ei aika riitä.



Ei kai se tarkoita, että vanhemmat ovat huonoja, jos tahtovat hoitaa lapsensa mahd. hyvin. Kyllä se pilaava hemmottelu tapahtuu sitten myöhemmin, kun annetaan lapselle kaikki mieliteot periksi. Ei vauvaa voi hemmotella liikaa.



Itse olen myös analyyttistä tyyppiä, joka tykkää tutkia ja opiskella ja olen myöskin lasten hoidossa lukenut monta kirjaa. Enkä viitsi itseäni muuttaa, vaikka ap siitä varmaan saisikin isot kicksit.

Hän oli toki saanut uran nousuun ja oli johtavassa asemassa töissä. Oli matkustellut koko nuoruuden ja saanut nauttia. Äiti eli tiukan uskovaisessa kodissa ja luultavimmin hänen vanhempiensa kasvatusmetodit olivat aika samaa luokkaa kuin äidin. Mutta mummini ei tosin ollut epävarma vaan sai kolme lasta ja hoiti heitä sodan aikaan ennakkoluulottominkin keinoin mielikuvitusta käyttäen vaikka rankkaa oli. Nykyään on kai liian helppoa. On helppoa tehdä kaikesta ongelma. Itselläni metodi on juuri vaistovanhemmuus mikä on ennenkin ollut aina. En haluaisi olla niin epäjohdonmukainen ja arvaamaton niin kuin äitini oli. Haluan kuunnella itseäni ja lasta. Mielestäni olen aika rauhallisena pysynyt ja lapsille on aikaa. Otan äitiyden vakavasti, mutta en vain työnä.