Vanha ukkini otti minut eilen puhutteluun ja kysyi että miksi nykynuorilla on koira muttei puolisoa ja lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska koiraihmisen on vaikea löytää ketään joka suostuisi ottaan toisen koiran riesaksi. Siksi sinkut kävelyttää yksin piskejään

Koira onkin parempaa seuraa. Seksiä saa satisfyerilta :)

Kertoo paljon ihmisestä jos ei löydä koiraa parempaa seuraa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työelämästä on tullut niin silppua, etten tiedä onko minulla työpaikkaa tai tuloja puolen vuoden päästä. Ikinä ei tiedä, milloin ja mistä saa seuraavan kerran töitä vai pitääkö muuttaa taas uuteen kaupunkiin. Pätkätöillä ja koko ajan muuttamalla ei kerry säästöjä, joita tarvitsisin asunnon ostoon ja tulojeni alenemiseen lapsen tullessa. Jos siis onnistun löytämään sitoutumishaluisen ja tasapainoisen kumppanin tinderistä. Ai mikä on tinder? Siinä swaipataan ihmisiä roskapinoon tai jatkoon sen perusteella, näyttävätkö he tarpeeksi hyviltä parissa kuvassa. Swaippaamisen jälkeen lähetetään pari pikkutuhmaa viestiä, katotaan leffa eli pannaan kerran, ja sen jälkeen kumppani blokkaa sanomatta syytä. Jos alatte seurustelemaan, niin kumppani saattaa etsiä toista jopa sen jälkeen kun olette alkaneet seurustelemaan, kun ei voi tietää tuleeko vastaan parempi. Raskauden ja toisiin oikeasti tutustumisen varalta monet voi antaa väärän nimen tai ainakin valehdella ikänsä tai muita pikkujuttuja.

Siis minulla on koira."

Meinaat, että joku kahdeksankymppinen pappa ymmärtäisi tuosta jotain.

Sitä paitsi kuvittelet nyt, että homma olisi muka ollut joskus helpompaa. Ei ole. Väärä kuvtelma. Esimerkiksi itse valmistuin ammattiin 1991, juuri sodsn jälkeisen ajan pahimpaan lamaan. Viisi vuotta tuollaisia pätkäsilppuja ennen vakipestiä, vaikka olen erittäin hyvä ja arvostettu ammatissani.

Ok, kumppanin löytäminen on vaikeaa. Nykyään sentään ON Tinder yms. Ennen ei niitä ollut ja kumppania ei etsittykään kivasti kotisohvalla istuen. Tulikos tämmöinen näkökulma mieleesikään? Että on tuossa puolensa? Sitoutumiskyvyttömiä huoripukkeja on ollut maailman sivu, siis tuollaisia "etsin vielä parempaa" -tyyppejä.

Mutta joo. Minä sanoisin isosisälle kuten asia on. Että lapsia ei nykyään kauheasti arvosteta, lasten koetaan haittaavan mukavaa elämää.

Siinä se on selitys, kaikki muu on kuorrutusta. AINA on ollut nuorilla vaikeuksis löytää kumppani ja vakiinnuttaa uraa ja hankiia omaisuutta, mutta erona on, että aiemmin ei katsottu, että lapset ovat jotain ylimääräistä härpäkettä, joita hankitaan ehkä "sitten joskus myöhemmin kun on kaikki kasassa, omakotitalo ja kesämökki ja kaksi Audia ajotiellä parkissa".

Eli todellakin kyse on prioriteeteista ja arvostuksista.

Ja ei, en moralisoi, kunhan totean sosiologisen faktan.

Huomanet myös, että ukko ei kysynyt ap:n omia perusteluja ja syitä, vaan yleisellä tasolla ihmetteli.

N54

Kyllä juurikin näin. Hirveästi alapeukkuja olet saanut, mutta etenkin noissa 20-30 vuotiaissa, joilla on jo talo ja säännölliset tulot, odotetaan jotain maagista tulevaisuutta, jossa lapset hankitaan sitten kun on niin paljon pätäkkää ettei enää taivu. Vaikka eihän niitä lapsia rahalla tehdä, mikäli lapsettomuus hoitoihin ei joudu. Tiedän todellakin monia hyvätuloisia, joilla ei ole lapsia, vaikka muut raamit kunnossa, kun lasten koetaan joko haittaavan työuraa ja harrastuksia. Ihmiset siis valitsevat yksinäisen vanhuuden sen vuoksi, että pitää työnantajaa rikastuttaa ja harrastaa. Mä olisin halunnut perheen. Vaikka olen ollut pätkätöissä ja työtönkin. Ei olisi ollut este. Este oli se, ettei sopivaa miestä löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työelämästä on tullut niin silppua, etten tiedä onko minulla työpaikkaa tai tuloja puolen vuoden päästä. Ikinä ei tiedä, milloin ja mistä saa seuraavan kerran töitä vai pitääkö muuttaa taas uuteen kaupunkiin. Pätkätöillä ja koko ajan muuttamalla ei kerry säästöjä, joita tarvitsisin asunnon ostoon ja tulojeni alenemiseen lapsen tullessa. Jos siis onnistun löytämään sitoutumishaluisen ja tasapainoisen kumppanin tinderistä. Ai mikä on tinder? Siinä swaipataan ihmisiä roskapinoon tai jatkoon sen perusteella, näyttävätkö he tarpeeksi hyviltä parissa kuvassa. Swaippaamisen jälkeen lähetetään pari pikkutuhmaa viestiä, katotaan leffa eli pannaan kerran, ja sen jälkeen kumppani blokkaa sanomatta syytä. Jos alatte seurustelemaan, niin kumppani saattaa etsiä toista jopa sen jälkeen kun olette alkaneet seurustelemaan, kun ei voi tietää tuleeko vastaan parempi. Raskauden ja toisiin oikeasti tutustumisen varalta monet voi antaa väärän nimen tai ainakin valehdella ikänsä tai muita pikkujuttuja.

Siis minulla on koira."

Meinaat, että joku kahdeksankymppinen pappa ymmärtäisi tuosta jotain.

Sitä paitsi kuvittelet nyt, että homma olisi muka ollut joskus helpompaa. Ei ole. Väärä kuvtelma. Esimerkiksi itse valmistuin ammattiin 1991, juuri sodsn jälkeisen ajan pahimpaan lamaan. Viisi vuotta tuollaisia pätkäsilppuja ennen vakipestiä, vaikka olen erittäin hyvä ja arvostettu ammatissani.

Ok, kumppanin löytäminen on vaikeaa. Nykyään sentään ON Tinder yms. Ennen ei niitä ollut ja kumppania ei etsittykään kivasti kotisohvalla istuen. Tulikos tämmöinen näkökulma mieleesikään? Että on tuossa puolensa? Sitoutumiskyvyttömiä huoripukkeja on ollut maailman sivu, siis tuollaisia "etsin vielä parempaa" -tyyppejä.

Mutta joo. Minä sanoisin isosisälle kuten asia on. Että lapsia ei nykyään kauheasti arvosteta, lasten koetaan haittaavan mukavaa elämää.

Siinä se on selitys, kaikki muu on kuorrutusta. AINA on ollut nuorilla vaikeuksis löytää kumppani ja vakiinnuttaa uraa ja hankiia omaisuutta, mutta erona on, että aiemmin ei katsottu, että lapset ovat jotain ylimääräistä härpäkettä, joita hankitaan ehkä "sitten joskus myöhemmin kun on kaikki kasassa, omakotitalo ja kesämökki ja kaksi Audia ajotiellä parkissa".

Eli todellakin kyse on prioriteeteista ja arvostuksista.

Ja ei, en moralisoi, kunhan totean sosiologisen faktan.

Huomanet myös, että ukko ei kysynyt ap:n omia perusteluja ja syitä, vaan yleisellä tasolla ihmetteli.

N54

Kyllä juurikin näin. Hirveästi alapeukkuja olet saanut, mutta etenkin noissa 20-30 vuotiaissa, joilla on jo talo ja säännölliset tulot, odotetaan jotain maagista tulevaisuutta, jossa lapset hankitaan sitten kun on niin paljon pätäkkää ettei enää taivu. Vaikka eihän niitä lapsia rahalla tehdä, mikäli lapsettomuus hoitoihin ei joudu. Tiedän todellakin monia hyvätuloisia, joilla ei ole lapsia, vaikka muut raamit kunnossa, kun lasten koetaan joko haittaavan työuraa ja harrastuksia. Ihmiset siis valitsevat yksinäisen vanhuuden sen vuoksi, että pitää työnantajaa rikastuttaa ja harrastaa. Mä olisin halunnut perheen. Vaikka olen ollut pätkätöissä ja työtönkin. Ei olisi ollut este. Este oli se, ettei sopivaa miestä löytynyt.

Olen pahoillani, ettet ole saanut perhettä.

Itse kasvoin köyhässä perheessä, ihan 80-ja 90-luvuilla. En suosittele sitä kenellekään oman kokemuksen perusteella. Jos haluaisin itse lapsia, olisin nimenomaan yrittänyt saada kaikki asiat taloudellisesti rullaamaan hyvin ennen niin isoa investointia kuin lapsi. En kuitenkaan ole halunnut lapsia. En tahkoa rahaa työnantajalleni, vaan teen töitä sen mukaan mikä tuntuu itsestä hyvälle. Raha toki helpottaa elämää, varsinkin, jos elää vaatimattomasti.

On totta, että tosi monet ajattelevat, että pitää olla ehdottomasti se kaikkien paras saavutettu ennen kuin lapsen voi hankkia. Esimerkiksi talo, joss on valmiiksi jo huone tulevalle lapselle, vaikka siihen ei olisi varaa juuri nyt.

Se, että jotkut päättävät mieluummin nauttia vaikka vapaudesta ja rahasta, on ihan OK syy olla lapseton. Samoin kuin sinua harmittaa, että miksi eivät hankkineet lapsia, eivätkö he tajua mitä he menettävät, kun minä olen menettänyt sen ja se sattuu ihan jumalattomasti?

He, jotka eivät halua lapsia, eivät kärsi siitä, että lapsia ei ole. Tahattomasti lapsettomille lapsettomuus voi olla traumaattista.

N40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkisi varmaan on ollut liitossa jossa vähintään toinen on tyytymätön. Erittäin yleistä vanhoilla. Avioliitosta ei ole ollut ulospääsyä koska mainetahra ja kaikki perheenrikkojasyytökset ja taloudellinen puoli. Tiedän kaikkien tätieni olevan naimisissa ihan vaan tavasta ja kummitätini jopa avautui huppelissa että "enää ei pääse pois". Aiheeseen ei voi koskea ilman mielenterveyspuolta.

Joten, tuon tiivistäisin vähän parempaan muotoon ja sanoisin että täällä eletään vain kerran ja omasta pääkopasta pitää huolehtia. Lapsia syntyy tähän maailmaan ihan tarpeeksi jo nyt ja lapsen saa ilman miestäkin jos haluaa.

Itse tykkään pienistä terveistä koiraroduista.

Näin voi varmasti olla mutta vanhoilla sukupolville on ollut erilainen mindset avioliittoon liittyen. Tyyliin 'tässä ollaan meni suhteen tai saveen ja myötä ja vastamäessä". Avioliitto oli turvallinen instituutti eikä ajateltu että avioliitto on yhtä Instagram "lovelove" läppää. Oltiin samassa veneessä ja perheen etu meni aina oman edun edelle. Ei haihateltu ikuisesta intohimosta jne ...

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Avioliitto oli/on vaarallisinta mitä nainen voi tehdä! Jos nainen haluaa suojella itseään joutumasta rikoksen uhriksi, hän pysyy sinkkuna. PISTE.

Muutenkin harhasi entisajan avioliitoista on ruusunpunaista haihattelua.

Oma avioliittoni on kestänyt jo 15vuotta. Uskon vielä avioliittoon, rakkauteen ja kumppanuuteen. On hienoa kasvattaa perhettä yhdessä. Jakaa elämää yhdessä. Itkeä työmurheita miehen olkaa vasten ja keskustella kuopuksen puheviasta saunanlauteilla. Tukea toista. Tuntea rakastavansa ja olevansa rakastettu. Juuri sellaisena kuin on. Intohimoakin on. Joskus voi olla parin kuukauden kuivempi kausi ja joskus hyvinkin kiihkeää. Joskus riidellään ja sitten sovitaan.

Päivän päätteeksi nainen uhrautuu melkeinpä joka asiassa. Tämä tosiasia peittyy rakkauden alle. Jotkut herää vasta kuolinvuoteellaan elämänsä vajavaisuuteen. Muutamille tätä tunnetta ei tule. Aika monille kuitenkin tulee

Totta. Tutkitusti naiset katuvat kuolinvuoteellaan eniten sitä, että luopuivat omista unelmistaan ja elämästään palvellakseen lapsia ja miestä.

Kyllä, eniten kuolinvuoteella katuvat lapsia ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Surevat tekemättömiä ylitöitä ja sitä toimitusjohtajan paikkaa jota eivät saaneet. Surevat niitä harmaantuneita hiuksia, ylikiloja ja ryppyjä naamassa. Tuntien suurta kiitollisuutta 75tinderseksikerrasta, Luis Vuittonin laukusta, indeksi rahastosta ja Life coach -tittelistään.

Lapset saattavat muuttaa ulkomaille tai ruveta narkiksi. Ei kaikilla mummoilla käy vieraita. Yhdenkin isäntä kuoli nuorena ja mummo jäi nuorena leskeksi.

Hirveintä on varmasti jäädä yksin vanhainkodissa ja homehtua yksinään sinne.

Dementikkona et enää tajua muutenkaan mistään mitään, joten mitäpä lapset auttaisi?

Onhan näitä tapauksia kun on elämässä ollut kaikki ja yhtäkkiä puoliso jättää, sairastut niin vaikeasti että olet hoivakotikamaa loppuelämäsi. Eli viedään kaikki tärkeä elämässä. Muut jatkaa elämistä ja sinä kidut avustettavana ihmisjämänä vuosikymmeniä kunnes armosta saat kuolla. Mielestäni on pahempaa saada kaikki ja menettää se niin, että jäät kaiken ulkopuolelle ilman mitään mahdollisuutta olla enää osa tätä maailmaa. Unohdut jo eläessäsi ihmisenä muilta.

Tällä pelkurinlogiikalla ei ole mitään järkeä haluta tai edes suostua vastaanottamaan mitään hyvää, koska sen menettäminen olisi pahempaa kuin sen tuoma ilo. Noin elämänvastainen asenne saa kysymään, miksi sitten pitäisi elää ollenkaan. Vain siksikö, että itsemurhan pelko on joka päivä suurempi kuin ehdottoman turrutetun päivän neutraalius? 

Kuulostaa käsittämättömältä, mutta ehkä tosiaan moni on keittänyt soppansa tämän reseptin mukaan. 

Plus että lopputulos on täsmälleen sama. Unohdut jo eläessäsi ihmisenä muilta, koska he eivät ole sinua koskaan alkaneet tärkeänä pitääkään. Onneksi koirasi lapset kertovat omilleen sukutarinoita siitä, miten  hieno ihminen olit. 

Kun oma äiti julistaa suureen ääneen ettei olisi koskaan halunnut miestä ja lapsia, ei tuohon jää paljon vastaväittämisen varaa.

Isäni mukaan hänenkin isänsä sanoi humalassa vihaavansa lapsia, jopa omiaan siksi hakkasi.

Minusta on parempi tunnistaa ajoissa sisäiset halunsa tehdä jotain muuta. Säästyypä pieni ihmistaimi tarpeettomalta katkeruudelta.

Äitini luona en aio vierailla. Hän on toivonut rauhaa, joten annan hänelle sitä. Isänikään ei ole vuosikausiin ottanut äitiin mitään yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työelämästä on tullut niin silppua, etten tiedä onko minulla työpaikkaa tai tuloja puolen vuoden päästä. Ikinä ei tiedä, milloin ja mistä saa seuraavan kerran töitä vai pitääkö muuttaa taas uuteen kaupunkiin. Pätkätöillä ja koko ajan muuttamalla ei kerry säästöjä, joita tarvitsisin asunnon ostoon ja tulojeni alenemiseen lapsen tullessa. Jos siis onnistun löytämään sitoutumishaluisen ja tasapainoisen kumppanin tinderistä. Ai mikä on tinder? Siinä swaipataan ihmisiä roskapinoon tai jatkoon sen perusteella, näyttävätkö he tarpeeksi hyviltä parissa kuvassa. Swaippaamisen jälkeen lähetetään pari pikkutuhmaa viestiä, katotaan leffa eli pannaan kerran, ja sen jälkeen kumppani blokkaa sanomatta syytä. Jos alatte seurustelemaan, niin kumppani saattaa etsiä toista jopa sen jälkeen kun olette alkaneet seurustelemaan, kun ei voi tietää tuleeko vastaan parempi. Raskauden ja toisiin oikeasti tutustumisen varalta monet voi antaa väärän nimen tai ainakin valehdella ikänsä tai muita pikkujuttuja.

Siis minulla on koira."

Miksi nykyään ihmisillä pitää olla talo jos he aikovat perustaa perheen? Miksei tavallinen vuokra-asunto riitä lapsiperheen asuinpaikaksi?

Vuokrat on niin kalliit, että mieluummin sitä makselee omaa pois. Vuokra-asunto olisi hyvä vaihtoehto silloin, jos se olisi halvempi vaihtoehto. Lisäksi siitä voi vuokranantaja potkia pois milloin vaan. Ai niin ja yleensä vuokra-alueilla asuu sellaista pa*kasakkia, etten haluaisi omien lasten sitä näkevän. Itse siis olen lapseton, mutta vartuin vuokra-asunnoissa ja näin mitä sakkia naapurustossa asuu. Myös muutettiin usein, ennen täysi-ikäistymistä olin muuttanut jo 11 kertaa. Omistusasuminen tarkoittaa yleensä myös pysyvyyttä ja vakautta.

Luonnonvalinta hoitaa tämänkin väestön lisääntymisongelman. Ne jotka ei halua lisääntyä, eivät levitä vaimean lisääntymisvietin geenejä, eivätkä opeta lapsettomuuden kulttuuria seuravaalle sukupolvelle.

Evoluutio on sillä tavalla armoton tautologia, että ne jotka saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, he saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ihmisellä lisääntymiskyky riippuu paitsi geeneistä, myös kulttuurista.

Vierailija kirjoitti:

Luonnonvalinta hoitaa tämänkin väestön lisääntymisongelman. Ne jotka ei halua lisääntyä, eivät levitä vaimean lisääntymisvietin geenejä, eivätkä opeta lapsettomuuden kulttuuria seuravaalle sukupolvelle.

Evoluutio on sillä tavalla armoton tautologia, että ne jotka saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, he saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ihmisellä lisääntymiskyky riippuu paitsi geeneistä, myös kulttuurista.

Mites noissa isyysketjuissa missä näkyy aika paljon vastentahtoisia isejä? Hehän ovat levittäneet "velageeniä"

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani sjattelen, että olisin varmaan hsnkkinut lapsia vain siinä tapauksessa, että olisin syntynyt kulttuuriin jossa minulla ei olisi muutakaan tekemistä (ts naiset eivät saisi käydä töissä tai vaan jossain paskaduuneissa), tai jos ei olisi sosiaaliturvaa ja lapset pitäisi tehdä vanhuuden turvaksi kuten joissain maissa nykyäänkin, tai jos niitä tarvittaisiin tyyliin perheen maatilalle työvoimaksi.

Lapset ja varsinkin vauvat ovat minusta lähinnä inhottavia (juuh on päässä vikaa tiedän). Minulta siis puuttuu hoivavietti ihmislapsia kohtaan, joten onneksi synnyin tähän aikakauteen jossa sekä minä että syntymättömät lapseni säästytään äitiydeltäni. Vanhempana minusta ei olisi kuin sellaiseksi 50-luvun mainosten isäksi joka tuo leivän pöytään ja ehkä hieman jutustelee lapsille työpäivän jälkeen.

Samantyylisen selityksen olisi ukki saanut minulta. En pidä lapsista, enkä.vauvoista, jollen nyt inhoakaan, enkä tunne mitään hoivaviettiä heitä kohtaan. Niin kauan ovat ok, kun tiedän pääseväni heistä parissa tunnissa eroon, mutta joku sukulaislapsi yökylässäkin olisi jo liikaa.

Puoliso on ja koiria. Kumppani aikuisena osaa huolehtia itsestään ja jättää mut rauhaan silloin, kun kaipaan omaa aikaa (=usein ja paljon), eivätkä koirat vaadi jatkuvaa huomiota ja ohjelmatoimistona oloa niinkuin pikkulapset. Ne osaavat ihan keskenään leikkiä, käydä tarpeillaan jne. yhteisen tekemisen välissä. Ne eivät myöskään kilju, sotke ja tappele, vaan köllivät rauhassa sohvalla silloin, kun "mamma" tekee töitä, kotihommia jne.

Tykkään mun elämästä ihan hirveästi niinkuin se nyt on. Olen 26v opiskelija ja mulla on koira. Tykkään kun voin elää ja sisustaa jne ihan miten haluan ja käyttää omat rahat itseeni (ja koiraan tietysti). Suunnitelmissa ja haaveissa on suorittaa tohtorin tutkinto ja on mulla pari bisnesideaakin. Joskus voisin ehkä alkaa sellaiseen parisuhteeseen että kummallakin olisi omat kodit.

Ajatus perhe-elämästä saa minut masentuneeksi ja ahdistuneeksi.

Hyvää ja varsin ymmärrettävää pohdintaa Ukilta, seuraa vielä maailman menoa ja asiat herättävät ajatuksia. Ja kenenkäs muun kanssa sitä parempi olisikaan asiaa pohtia, kuin nykynuoren itsensä. Oli Ukki itse mitä mieltä tahansa, niin se, että haluaa kuulla myös omista poikkeavia näkemyksiä ymmärtääkseen, on vain ja ainoastaan terve merkki iästä riippumatta. Jutelkaa!

Se on kyllä kumma, ettei vanhukset ymmärrä ja tajua maailman muuttuneen. Ei yhdenkään nuoren naisen haave ole enää olla kävelevä kodinkone ja kotiäidin rooki, vaikkakin ehkä työssäkäyviä kotiäitejä enemmänkin oli ennen. Peruskaava oli kuitenkin ennen vanhaan et mies oli hyväpalkkainen ja nainen pienipalkkainen. Mutta nykypäivänä naiset opiskelevat paljon enemmän kuin miehet ja sen myötä vaatimustaso kasvanut. Entisinä aikoina korkeakoulututkinnot olivat harvinaisempia ja ajatusmaailma myös koulutuksen osalta oli se, ettei rahvaan asia ollut opiskella. Nykypäivänä on paljon muitakin mahdollisuuksia elää kuin se perinteinen tapa. En tiedä onko tuo jotain vanhuudenhöppänyyttä sitten kun ei ymmärretä eikä tajuta, ettei enää eletä 70-lukua. 

Lasten tekeminen on moraalisesti arveluttavaa, koska syntymättömältä lapselta ei voi saada suostumusta syntymiseen eikä ole mitään takeita, että lapsi eläisi onnellisen elämän.

Itseäni ahdistaa nämä kysymykset. Heille se on se ja sama, kuka se puoliso on. Heillä kun ei ole enää ulkonäköasioilla merkitystä, kun viimeisestä kovasta ja rajusta panosta nätin nuoren pikkupupun kanssa on aikaa vuosikymmeniä ja oman ikäiset naiset ovat rumia kuin rullatuoli eikä seiso enää muutenkaa. 

Nuorten maailma on täysin erilaista kuin heillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luonnonvalinta hoitaa tämänkin väestön lisääntymisongelman. Ne jotka ei halua lisääntyä, eivät levitä vaimean lisääntymisvietin geenejä, eivätkä opeta lapsettomuuden kulttuuria seuravaalle sukupolvelle.

Evoluutio on sillä tavalla armoton tautologia, että ne jotka saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, he saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ihmisellä lisääntymiskyky riippuu paitsi geeneistä, myös kulttuurista.

Mites noissa isyysketjuissa missä näkyy aika paljon vastentahtoisia isejä? Hehän ovat levittäneet "velageeniä"

Panovietti heillä oli kuitenkin niin kova, että silti hoitivat naisen raskaaksi, syystä tai toisesta mutta kuitenkin ihan itse (ei nyt mietitä niitä marginaalitapauksia, joissa nainen on ihan oikeasti pakolla ottanut miehen niin että on tullut raskaaksi). Ei evoluutiossa merkitse, mitä lisääntyjä haluaa tai kuvittelee haluavansa, vaan se, että tuleeko niitä lisääntyviä jälkeläisiä vai ei.

Tälläistä se on näillä vanhuksilla, kun ei ole enää seissyt viimeiseen 20 vuoteen. Silloin jää enää jäljelle vanhanaikaisten kristillisten arvojen ihannointi kuin tuo avioliitto. Viimeisimmistä rajusta panosta aikaa 30 vuotta ja seksuaalisuus kadonnut myös 30 vuotta sitten, niin mitä jää jäljelle?

Kerran kanssa minulta vanhempi ihminen asiaa tenttasi. Tuli aika hiljasta kun täräytin ääneen et sen pitäisi olla pieni ja sievä, pantavan näköinen pikkupupu. 

M36