Vanha ukkini otti minut eilen puhutteluun ja kysyi että miksi nykynuorilla on koira muttei puolisoa ja lasta?

Sanoisin ukille että feminismi olisi pitänyt torpata silloin kun asiat oli vielä hyvin. Feminisimi on sekoittanut nuorten naisten ajatukset.

Koska saan itse päättää millaisen elämän elän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin vähän tuolla lenkkipoluilla tulee vastaan miehiä koirien kanssa, eiköhän niitä koiria ole enempi naisilla. Syntyvyyden lasku johtuu naisista, nykynaiset ovat pilalla.

PASKAA SUOLLAT! Koiria on eniten perheellisillä. Tutkitusti naiset ulkoiluttavat ja hoitavat miestensäkin koirat, koska miehet eivät sitä suostu tekemään. Syntyvyyden lasku on positiivinen asia, maailmassa on nytkin liikaa ihmisiä. Syntyvyys on nytkin liian suuri. Nykymiehet ovat pilalla.

Syntyvyys on liian suurta muualla paitsi Suomessa mutta ethän sinä sitä älyä.

Nimenomaan Suomessa syntyvyys on liian suurta. Suomen syntyvyys on Euroopan suurinta, ja Suomen lestadiolaisalueilla syntyvyys on maailman suurin.

Suomessa naiset synnyttävät keskimäärin 1,37 lasta. Se on kaukana siitä 2,1 lapsesta, joka pitäisi väkiluvun ennallaan.

https://www.stat.fi/til/vamuu/2020/12/vamuu_2020_12_2021-01-21_tie_001_…

N54

Hyvä vain että laskee, väestöräjähdys on liian suurta. Tila, puhdas vesi ja ruoka ei riitä kaikille.

Miellän kyllä kumppanini puolisokseni vaikka emme ole naimisissa saati asu yhdessä. Kahden työtön pätkä silppu kierteessä olevan on helpompi pitää erilliset taloudet vaikka yhdessä olkaankin. Lapsettomuus syy löytyy tuosta työttömyyden silpun ja pätkien kierteestä. Koiraa ei ole koska olen allerginen.

Vierailija kirjoitti:

95% vastauksista osoittaa että ette osaa keskustella, omaatte todella vajaavaiset sosiaaliset taidot ja haastatte riitaa ihan tavallisissa kysymyksissä. Tutkijana olen pettynyt tasoon.

Mitä ihmettä tutkija täällä tekisi? Ei yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin ukille että feminismi olisi pitänyt torpata silloin kun asiat oli vielä hyvin. Feminisimi on sekoittanut nuorten naisten ajatukset.

Toisessa topassa väännetään kättä pienituloisista naisista mitkä "kiusaa" miehiä. Nehän tulisi mielellään viihdyttämään miehiä, mutta sekin nähdään pahana asiana.

Periaatteen mies ei elätä 😬

Nykyään maailma on monimutkaisempi. Kaikki ei myös halua asioita samoihin aikoihin, jos edes haluavat.

Maailmassa on moni asia parantunut mutta jotkut asiat huonontuneet paljon. Huoli tulevaisuudesta ja toimeentulosta jo itsensä takia on kurjaa.

Naista moititaan jos sillä on lapsi ja käy töissä mutta myös jos ei käy töissä ja elää miehen rahoilla lapsia hoitaen. Sekin on huono jos ei ole lasta! Mutta sekin on huono jos tuilla elää lapsen kanssa!

Koira on suojaksi lenkillä tai kaveriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela. kirjoitti:

Ennen ehkäisyn keksimistä lapsia vain tuli, kun harrastettiin seksiä. Nykyisin sen voi halutessaan estää, mikä tuntuu vanhuksille olevan käsittämätön asia.

Älä nyt puhu reikiä päähäsi. Mun viime vuonna 86-vuotiaana kuollut äitinikin söi ehkäisypillereitä. Ehkäisyä on käytetty jo 50 vuotta. Pikkuisen nyt lähihistoriaa kannattaa kerrata.

Joo, mutta sosiaalinen pakko hankkia lapsia ei silti väistynyt mihinkään vielä vuosikymmeniin, vaikka ehkäisy yleistyikin jo 60-luvulla.

Mitään sosiaalista pakkoa ole. Trendejä ehkä, muttei ketään ole suljettu sosiaalisesta elämästä siksi, ettei hänellä ole lapsia.

Ei minuakaan nyt sentään ole suljettu sosiaalisesta elämästä sen takia, ettemme puolisoni kanssa hankkineet lapsia, mutta kyllä sitä ääneen ovat ihmetelleet paitsi vanhat, myös jotkut ikäisemme ihmiset. Olemme syntyneet 70-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkisi varmaan on ollut liitossa jossa vähintään toinen on tyytymätön. Erittäin yleistä vanhoilla. Avioliitosta ei ole ollut ulospääsyä koska mainetahra ja kaikki perheenrikkojasyytökset ja taloudellinen puoli. Tiedän kaikkien tätieni olevan naimisissa ihan vaan tavasta ja kummitätini jopa avautui huppelissa että "enää ei pääse pois". Aiheeseen ei voi koskea ilman mielenterveyspuolta.

Joten, tuon tiivistäisin vähän parempaan muotoon ja sanoisin että täällä eletään vain kerran ja omasta pääkopasta pitää huolehtia. Lapsia syntyy tähän maailmaan ihan tarpeeksi jo nyt ja lapsen saa ilman miestäkin jos haluaa.

Itse tykkään pienistä terveistä koiraroduista.

Näin voi varmasti olla mutta vanhoilla sukupolville on ollut erilainen mindset avioliittoon liittyen. Tyyliin 'tässä ollaan meni suhteen tai saveen ja myötä ja vastamäessä". Avioliitto oli turvallinen instituutti eikä ajateltu että avioliitto on yhtä Instagram "lovelove" läppää. Oltiin samassa veneessä ja perheen etu meni aina oman edun edelle. Ei haihateltu ikuisesta intohimosta jne ...

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Avioliitto oli/on vaarallisinta mitä nainen voi tehdä! Jos nainen haluaa suojella itseään joutumasta rikoksen uhriksi, hän pysyy sinkkuna. PISTE.

Muutenkin harhasi entisajan avioliitoista on ruusunpunaista haihattelua.

Oma avioliittoni on kestänyt jo 15vuotta. Uskon vielä avioliittoon, rakkauteen ja kumppanuuteen. On hienoa kasvattaa perhettä yhdessä. Jakaa elämää yhdessä. Itkeä työmurheita miehen olkaa vasten ja keskustella kuopuksen puheviasta saunanlauteilla. Tukea toista. Tuntea rakastavansa ja olevansa rakastettu. Juuri sellaisena kuin on. Intohimoakin on. Joskus voi olla parin kuukauden kuivempi kausi ja joskus hyvinkin kiihkeää. Joskus riidellään ja sitten sovitaan.

Päivän päätteeksi nainen uhrautuu melkeinpä joka asiassa. Tämä tosiasia peittyy rakkauden alle. Jotkut herää vasta kuolinvuoteellaan elämänsä vajavaisuuteen. Muutamille tätä tunnetta ei tule. Aika monille kuitenkin tulee

Totta. Tutkitusti naiset katuvat kuolinvuoteellaan eniten sitä, että luopuivat omista unelmistaan ja elämästään palvellakseen lapsia ja miestä.

Kyllä, eniten kuolinvuoteella katuvat lapsia ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Surevat tekemättömiä ylitöitä ja sitä toimitusjohtajan paikkaa jota eivät saaneet. Surevat niitä harmaantuneita hiuksia, ylikiloja ja ryppyjä naamassa. Tuntien suurta kiitollisuutta 75tinderseksikerrasta, Luis Vuittonin laukusta, indeksi rahastosta ja Life coach -tittelistään.

Lapset saattavat muuttaa ulkomaille tai ruveta narkiksi. Ei kaikilla mummoilla käy vieraita. Yhdenkin isäntä kuoli nuorena ja mummo jäi nuorena leskeksi.

Hirveintä on varmasti jäädä yksin vanhainkodissa ja homehtua yksinään sinne.

Dementikkona et enää tajua muutenkaan mistään mitään, joten mitäpä lapset auttaisi?

Vierailija kirjoitti:

95% vastauksista osoittaa että ette osaa keskustella, omaatte todella vajaavaiset sosiaaliset taidot ja haastatte riitaa ihan tavallisissa kysymyksissä. Tutkijana olen pettynyt tasoon.

Niinpä. Tahallista väärinymmärtämistä ja tuntemattoman vanhan ihmisen haukkumista hänen neutraalista kysymyksestään.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset haluavat tarjota lapsilleen samaa kuin itse ovat lapsuudessa saaneet. Maailma on muuttunut. Moni kokee että elämän pitää olla vakaata ennen lasta. Jokainen tietää että on lapsena ikävää vaihtaa luokkaa ja koulua monta kertaa. Lapset tarvitsevat paljon myös taloudellisesti. Oma huone on nykypäivänä perus standardi. Koulut ja päiväkodit ovat turvattomia. Päivittäin uutisoidaan ympäristökatastrofeista.

Vakiintuneet työpaikat ja parisuhteet ovat harvinaisia.

niin

väkivaltaiset alkkisvanhemmat

muutin 16 vuotiaana himasta

mun ukki ei kysellyt tyhmiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaisin, että nykymies ei uskalla sitoutua ja nykynainen ei uskalla synnyttää.

Nuo ne perimmäiset ongelmat ovat.

Molemmat ovat tältä osin tyytyväisiä omissa kopeissaan. Onko ongelma?

Ilmeisesti sille ukille on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkisi varmaan on ollut liitossa jossa vähintään toinen on tyytymätön. Erittäin yleistä vanhoilla. Avioliitosta ei ole ollut ulospääsyä koska mainetahra ja kaikki perheenrikkojasyytökset ja taloudellinen puoli. Tiedän kaikkien tätieni olevan naimisissa ihan vaan tavasta ja kummitätini jopa avautui huppelissa että "enää ei pääse pois". Aiheeseen ei voi koskea ilman mielenterveyspuolta.

Joten, tuon tiivistäisin vähän parempaan muotoon ja sanoisin että täällä eletään vain kerran ja omasta pääkopasta pitää huolehtia. Lapsia syntyy tähän maailmaan ihan tarpeeksi jo nyt ja lapsen saa ilman miestäkin jos haluaa.

Itse tykkään pienistä terveistä koiraroduista.

Näin voi varmasti olla mutta vanhoilla sukupolville on ollut erilainen mindset avioliittoon liittyen. Tyyliin 'tässä ollaan meni suhteen tai saveen ja myötä ja vastamäessä". Avioliitto oli turvallinen instituutti eikä ajateltu että avioliitto on yhtä Instagram "lovelove" läppää. Oltiin samassa veneessä ja perheen etu meni aina oman edun edelle. Ei haihateltu ikuisesta intohimosta jne ...

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Avioliitto oli/on vaarallisinta mitä nainen voi tehdä! Jos nainen haluaa suojella itseään joutumasta rikoksen uhriksi, hän pysyy sinkkuna. PISTE.

Muutenkin harhasi entisajan avioliitoista on ruusunpunaista haihattelua.

Oma avioliittoni on kestänyt jo 15vuotta. Uskon vielä avioliittoon, rakkauteen ja kumppanuuteen. On hienoa kasvattaa perhettä yhdessä. Jakaa elämää yhdessä. Itkeä työmurheita miehen olkaa vasten ja keskustella kuopuksen puheviasta saunanlauteilla. Tukea toista. Tuntea rakastavansa ja olevansa rakastettu. Juuri sellaisena kuin on. Intohimoakin on. Joskus voi olla parin kuukauden kuivempi kausi ja joskus hyvinkin kiihkeää. Joskus riidellään ja sitten sovitaan.

Päivän päätteeksi nainen uhrautuu melkeinpä joka asiassa. Tämä tosiasia peittyy rakkauden alle. Jotkut herää vasta kuolinvuoteellaan elämänsä vajavaisuuteen. Muutamille tätä tunnetta ei tule. Aika monille kuitenkin tulee

Totta. Tutkitusti naiset katuvat kuolinvuoteellaan eniten sitä, että luopuivat omista unelmistaan ja elämästään palvellakseen lapsia ja miestä.

Kyllä, eniten kuolinvuoteella katuvat lapsia ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Surevat tekemättömiä ylitöitä ja sitä toimitusjohtajan paikkaa jota eivät saaneet. Surevat niitä harmaantuneita hiuksia, ylikiloja ja ryppyjä naamassa. Tuntien suurta kiitollisuutta 75tinderseksikerrasta, Luis Vuittonin laukusta, indeksi rahastosta ja Life coach -tittelistään.

Lapset saattavat muuttaa ulkomaille tai ruveta narkiksi. Ei kaikilla mummoilla käy vieraita. Yhdenkin isäntä kuoli nuorena ja mummo jäi nuorena leskeksi.

Hirveintä on varmasti jäädä yksin vanhainkodissa ja homehtua yksinään sinne.

Dementikkona et enää tajua muutenkaan mistään mitään, joten mitäpä lapset auttaisi?

Onhan näitä tapauksia kun on elämässä ollut kaikki ja yhtäkkiä puoliso jättää, sairastut niin vaikeasti että olet hoivakotikamaa loppuelämäsi. Eli viedään kaikki tärkeä elämässä. Muut jatkaa elämistä ja sinä kidut avustettavana ihmisjämänä vuosikymmeniä kunnes armosta saat kuolla. Mielestäni on pahempaa saada kaikki ja menettää se niin, että jäät kaiken ulkopuolelle ilman mitään mahdollisuutta olla enää osa tätä maailmaa. Unohdut jo eläessäsi ihmisenä muilta.

Vierailija kirjoitti:

Taisi osua arkaan paikkaan? Tottahan tämä kaikki on. Naisilla on kyllä koiria ja muita karvaisia otuksia, mutta ilm. miehet eikä seksikään kiinnosta tippaakaan? Elukoita kai pitää olla jotta profiloidutaan koiraihmisiksi eikä looserisinkuiksi?

Taidat olla vaan sinä, joka pitää sinkkuja "loosereina"

Koska koiraihmisen on vaikea löytää ketään joka suostuisi ottaan toisen koiran riesaksi. Siksi sinkut kävelyttää yksin piskejään

Vierailija kirjoitti:

Koska koiraihmisen on vaikea löytää ketään joka suostuisi ottaan toisen koiran riesaksi. Siksi sinkut kävelyttää yksin piskejään

Koira onkin parempaa seuraa. Seksiä saa satisfyerilta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkisi varmaan on ollut liitossa jossa vähintään toinen on tyytymätön. Erittäin yleistä vanhoilla. Avioliitosta ei ole ollut ulospääsyä koska mainetahra ja kaikki perheenrikkojasyytökset ja taloudellinen puoli. Tiedän kaikkien tätieni olevan naimisissa ihan vaan tavasta ja kummitätini jopa avautui huppelissa että "enää ei pääse pois". Aiheeseen ei voi koskea ilman mielenterveyspuolta.

Joten, tuon tiivistäisin vähän parempaan muotoon ja sanoisin että täällä eletään vain kerran ja omasta pääkopasta pitää huolehtia. Lapsia syntyy tähän maailmaan ihan tarpeeksi jo nyt ja lapsen saa ilman miestäkin jos haluaa.

Itse tykkään pienistä terveistä koiraroduista.

Näin voi varmasti olla mutta vanhoilla sukupolville on ollut erilainen mindset avioliittoon liittyen. Tyyliin 'tässä ollaan meni suhteen tai saveen ja myötä ja vastamäessä". Avioliitto oli turvallinen instituutti eikä ajateltu että avioliitto on yhtä Instagram "lovelove" läppää. Oltiin samassa veneessä ja perheen etu meni aina oman edun edelle. Ei haihateltu ikuisesta intohimosta jne ...

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Avioliitto oli/on vaarallisinta mitä nainen voi tehdä! Jos nainen haluaa suojella itseään joutumasta rikoksen uhriksi, hän pysyy sinkkuna. PISTE.

Muutenkin harhasi entisajan avioliitoista on ruusunpunaista haihattelua.

Oma avioliittoni on kestänyt jo 15vuotta. Uskon vielä avioliittoon, rakkauteen ja kumppanuuteen. On hienoa kasvattaa perhettä yhdessä. Jakaa elämää yhdessä. Itkeä työmurheita miehen olkaa vasten ja keskustella kuopuksen puheviasta saunanlauteilla. Tukea toista. Tuntea rakastavansa ja olevansa rakastettu. Juuri sellaisena kuin on. Intohimoakin on. Joskus voi olla parin kuukauden kuivempi kausi ja joskus hyvinkin kiihkeää. Joskus riidellään ja sitten sovitaan.

Päivän päätteeksi nainen uhrautuu melkeinpä joka asiassa. Tämä tosiasia peittyy rakkauden alle. Jotkut herää vasta kuolinvuoteellaan elämänsä vajavaisuuteen. Muutamille tätä tunnetta ei tule. Aika monille kuitenkin tulee

Totta. Tutkitusti naiset katuvat kuolinvuoteellaan eniten sitä, että luopuivat omista unelmistaan ja elämästään palvellakseen lapsia ja miestä.

Kyllä, eniten kuolinvuoteella katuvat lapsia ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Surevat tekemättömiä ylitöitä ja sitä toimitusjohtajan paikkaa jota eivät saaneet. Surevat niitä harmaantuneita hiuksia, ylikiloja ja ryppyjä naamassa. Tuntien suurta kiitollisuutta 75tinderseksikerrasta, Luis Vuittonin laukusta, indeksi rahastosta ja Life coach -tittelistään.

Lapset saattavat muuttaa ulkomaille tai ruveta narkiksi. Ei kaikilla mummoilla käy vieraita. Yhdenkin isäntä kuoli nuorena ja mummo jäi nuorena leskeksi.

Hirveintä on varmasti jäädä yksin vanhainkodissa ja homehtua yksinään sinne.

Dementikkona et enää tajua muutenkaan mistään mitään, joten mitäpä lapset auttaisi?

Onhan näitä tapauksia kun on elämässä ollut kaikki ja yhtäkkiä puoliso jättää, sairastut niin vaikeasti että olet hoivakotikamaa loppuelämäsi. Eli viedään kaikki tärkeä elämässä. Muut jatkaa elämistä ja sinä kidut avustettavana ihmisjämänä vuosikymmeniä kunnes armosta saat kuolla. Mielestäni on pahempaa saada kaikki ja menettää se niin, että jäät kaiken ulkopuolelle ilman mitään mahdollisuutta olla enää osa tätä maailmaa. Unohdut jo eläessäsi ihmisenä muilta.

Tällä pelkurinlogiikalla ei ole mitään järkeä haluta tai edes suostua vastaanottamaan mitään hyvää, koska sen menettäminen olisi pahempaa kuin sen tuoma ilo. Noin elämänvastainen asenne saa kysymään, miksi sitten pitäisi elää ollenkaan. Vain siksikö, että itsemurhan pelko on joka päivä suurempi kuin ehdottoman turrutetun päivän neutraalius? 

Kuulostaa käsittämättömältä, mutta ehkä tosiaan moni on keittänyt soppansa tämän reseptin mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkisi varmaan on ollut liitossa jossa vähintään toinen on tyytymätön. Erittäin yleistä vanhoilla. Avioliitosta ei ole ollut ulospääsyä koska mainetahra ja kaikki perheenrikkojasyytökset ja taloudellinen puoli. Tiedän kaikkien tätieni olevan naimisissa ihan vaan tavasta ja kummitätini jopa avautui huppelissa että "enää ei pääse pois". Aiheeseen ei voi koskea ilman mielenterveyspuolta.

Joten, tuon tiivistäisin vähän parempaan muotoon ja sanoisin että täällä eletään vain kerran ja omasta pääkopasta pitää huolehtia. Lapsia syntyy tähän maailmaan ihan tarpeeksi jo nyt ja lapsen saa ilman miestäkin jos haluaa.

Itse tykkään pienistä terveistä koiraroduista.

Näin voi varmasti olla mutta vanhoilla sukupolville on ollut erilainen mindset avioliittoon liittyen. Tyyliin 'tässä ollaan meni suhteen tai saveen ja myötä ja vastamäessä". Avioliitto oli turvallinen instituutti eikä ajateltu että avioliitto on yhtä Instagram "lovelove" läppää. Oltiin samassa veneessä ja perheen etu meni aina oman edun edelle. Ei haihateltu ikuisesta intohimosta jne ...

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Avioliitto oli/on vaarallisinta mitä nainen voi tehdä! Jos nainen haluaa suojella itseään joutumasta rikoksen uhriksi, hän pysyy sinkkuna. PISTE.

Muutenkin harhasi entisajan avioliitoista on ruusunpunaista haihattelua.

Oma avioliittoni on kestänyt jo 15vuotta. Uskon vielä avioliittoon, rakkauteen ja kumppanuuteen. On hienoa kasvattaa perhettä yhdessä. Jakaa elämää yhdessä. Itkeä työmurheita miehen olkaa vasten ja keskustella kuopuksen puheviasta saunanlauteilla. Tukea toista. Tuntea rakastavansa ja olevansa rakastettu. Juuri sellaisena kuin on. Intohimoakin on. Joskus voi olla parin kuukauden kuivempi kausi ja joskus hyvinkin kiihkeää. Joskus riidellään ja sitten sovitaan.

Päivän päätteeksi nainen uhrautuu melkeinpä joka asiassa. Tämä tosiasia peittyy rakkauden alle. Jotkut herää vasta kuolinvuoteellaan elämänsä vajavaisuuteen. Muutamille tätä tunnetta ei tule. Aika monille kuitenkin tulee

Totta. Tutkitusti naiset katuvat kuolinvuoteellaan eniten sitä, että luopuivat omista unelmistaan ja elämästään palvellakseen lapsia ja miestä.

Kyllä, eniten kuolinvuoteella katuvat lapsia ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Surevat tekemättömiä ylitöitä ja sitä toimitusjohtajan paikkaa jota eivät saaneet. Surevat niitä harmaantuneita hiuksia, ylikiloja ja ryppyjä naamassa. Tuntien suurta kiitollisuutta 75tinderseksikerrasta, Luis Vuittonin laukusta, indeksi rahastosta ja Life coach -tittelistään.

Lapset saattavat muuttaa ulkomaille tai ruveta narkiksi. Ei kaikilla mummoilla käy vieraita. Yhdenkin isäntä kuoli nuorena ja mummo jäi nuorena leskeksi.

Hirveintä on varmasti jäädä yksin vanhainkodissa ja homehtua yksinään sinne.

Dementikkona et enää tajua muutenkaan mistään mitään, joten mitäpä lapset auttaisi?

Onhan näitä tapauksia kun on elämässä ollut kaikki ja yhtäkkiä puoliso jättää, sairastut niin vaikeasti että olet hoivakotikamaa loppuelämäsi. Eli viedään kaikki tärkeä elämässä. Muut jatkaa elämistä ja sinä kidut avustettavana ihmisjämänä vuosikymmeniä kunnes armosta saat kuolla. Mielestäni on pahempaa saada kaikki ja menettää se niin, että jäät kaiken ulkopuolelle ilman mitään mahdollisuutta olla enää osa tätä maailmaa. Unohdut jo eläessäsi ihmisenä muilta.

Tällä pelkurinlogiikalla ei ole mitään järkeä haluta tai edes suostua vastaanottamaan mitään hyvää, koska sen menettäminen olisi pahempaa kuin sen tuoma ilo. Noin elämänvastainen asenne saa kysymään, miksi sitten pitäisi elää ollenkaan. Vain siksikö, että itsemurhan pelko on joka päivä suurempi kuin ehdottoman turrutetun päivän neutraalius? 

Kuulostaa käsittämättömältä, mutta ehkä tosiaan moni on keittänyt soppansa tämän reseptin mukaan. 

Plus että lopputulos on täsmälleen sama. Unohdut jo eläessäsi ihmisenä muilta, koska he eivät ole sinua koskaan alkaneet tärkeänä pitääkään. Onneksi koirasi lapset kertovat omilleen sukutarinoita siitä, miten  hieno ihminen olit. 

Ukin kysymys on ihan hyvä, vaikka maailma on tietysti toisenlainen kuin hänen nuoruudessaan.

"AINA on ollut nuorilla vaikeuksis löytää kumppani ja vakiinnuttaa uraa ja hankiia omaisuutta, mutta erona on, että aiemmin ei katsottu, että lapset ovat jotain ylimääräistä härpäkettä, joita hankitaan ehkä "sitten joskus myöhemmin kun on kaikki kasassa, omakotitalo ja kesämökki ja kaksi Audia ajotiellä parkissa"."

Tämä lainaus ei mielestäni pidä täysin paikkaansa. Minun nuoruudessani eli 1960- ja 1970-luvuilla kumppanin löytäminen ei ollut yleisesti ottaen kovin vaikeaa ehkä siksi, että löytämiseen oli pakko panostaa lähtemällä itse tanssilavalle tai diskoon. Ja silloin kelpasivat muutkin kuin missit tai adonikset.

Kumppanin löytämistä ja perheen perustamista helpotti varmasti myös se, ettei tuohon aikaan ollut töistä pulaa, ja vähemmälläkin koulutuksella saattoi hankkia ihan kelvollisen elämisen tason, vaikkei välttämättä omakotitaloa Helsingistä ja kahta Audia sen pihaan. Mutta kerrostaloasunto lähiöstä kelpasikin aivan hyvin ja siinäkin lapset kasvoivat kelpo kansalaisiksi.

Omalla kohdallani sjattelen, että olisin varmaan hsnkkinut lapsia vain siinä tapauksessa, että olisin syntynyt kulttuuriin jossa minulla ei olisi muutakaan tekemistä (ts naiset eivät saisi käydä töissä tai vaan jossain paskaduuneissa), tai jos ei olisi sosiaaliturvaa ja lapset pitäisi tehdä vanhuuden turvaksi kuten joissain maissa nykyäänkin, tai jos niitä tarvittaisiin tyyliin perheen maatilalle työvoimaksi.

Lapset ja varsinkin vauvat ovat minusta lähinnä inhottavia (juuh on päässä vikaa tiedän). Minulta siis puuttuu hoivavietti ihmislapsia kohtaan, joten onneksi synnyin tähän aikakauteen jossa sekä minä että syntymättömät lapseni säästytään äitiydeltäni. Vanhempana minusta ei olisi kuin sellaiseksi 50-luvun mainosten isäksi joka tuo leivän pöytään ja ehkä hieman jutustelee lapsille työpäivän jälkeen.