Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde teki minusta seksistin. Ennen olin mies joka kyseenalaisti seksismiä.
03.06.2021 |
Olen huomannut, että jos pidän hulluna samanlaista käytöstä, mitä miesten kohdalla pitäisin, niin parisuhde muuttuu helvetiksi. Parempi vaan hyväksyä, että nainen odottaa minun osaavan lukevan hänen ajatuksiaan ja että minun on fiksuinta vaan etsiä koko ajan viestejä jotka ovat rivien välissä.
Jos ja kun (etupäässä kun) kuitenkin epäonnistun tässä, niin annan mennä toisesta korvasta sisään ja mennä toisesta ulos. Ei ole järkevää ajatella, että "onpa mulkkua käytöstä vaatia minulta mahdottomia", vaan että se on nainen, ei ole mitään hätää. Tämmöistä tämä on ja kyllä se kohta rauhoittuu jos en liikaa ahdistu valituksesta. Tämä kaikkihan on kuin jostain seksistisestä stand up -rutiinista, jossa kerrotaan ns. pölyttyneitä näkemyksiä siitä, millaisia miehet ja naiset ovat. Mutta pakko ajatella hänen kohdallaan "no mut se on nainen", koska hän on yleisesti oikein fiksu nainen.
Kommentit (151)
Monessa kommentissa nousee esiin miesten kuuntelemattomuus. Näin myös meillä. Miehen mielestä tapani ottaa asiat puheeksi on kuulemma riidanhaluinen, töykeä, valittava tai milloin mitäkin. Kuitenkin ne useampi rakentava ja positiivinen avaus (kulta, musta olisi ihanaa jos...) ovat jääneet täysin huomiotta ja lopulta jämäkämmin sanottaessa asia tulee ihan yllätyksenä ja "raivoamisena".
Enkä usko että asiaa ei oltaisi fyysisesti kuultu, vaan jotenkin tuo liittyy siihen vastuunoton välttelyyn josta pari viestä aiemmin kirjoitin. Mistä tämä miesten passiivisuus ja johdettavaksi heittäytyminen johtuu? Työelämässä olen johtavassa asemassa eikä mulla ole pienintäkään tarvetta saada kotona päättää miten mikäkin homma tehdään, päin vastoin pidän sitä erittäin kuormittavana ja epäkiihottavana että jatkuva organisointi ja ohjeistaminen jatkuu töistä tultuakin. Tämänkin olen lukemattomia kertoja miehelleni kertonut, mutta toistaiseksi en ole tullut kuulluksi ja ymmärretyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apta muistuttaisin että parisuhteessa on (yleensä) kaksi osapuolta.
Hänen ongelmansa ovat myös sinun ongelmiasi ja hänen menestyksensä ovat ylepydenaiheita sinullekin.
Jos kumppani mainitsee että jokin asiaa kaipaa hoitamista, hän odottaa sinulta kommenttia asiaan. Ynähdys ei riitä. Hyväksyttäviä vastauksia ovat esimerkiksi "Mennäänkö heti tekemään yhdessä?" tai "Nyt ei millään jaksaisi mutta hoidetaanko se huomenna?". Tai sitten voit olla oikein enkelimäinen ja sanoa jtn tyyliin "Minäpä hoidan sen huomenna töistä palatessa". Riippuu tietysti myös hoidettavasta asiasta.
Mutta tosiaan, hän ottaa tuollaiset arkiset käytännön asiat puheeksi siksi että hän tahtoo teidän sopivan sille työlle jonkin ajankohdan. Jos homma on sellainen mihin sinua ei tarvita, hän hoitaa sen itse eikä edes mainitse sinulle koko asiaa.
Ruokailu.. sen että joka päivä on nälkä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Ihmiset yleisesti ottaen syövät päivittäin. Siksi tällaisista jutuista pitää sopia, lyhyesti, etukäteen. Kuka tuo ainekset, kuka kokkaa. MIlloin syödään (vai syökö toinen vaikka jossain kaupungilla/yksin joskus myöhemmin).
Jos olet luvannut tuoda ainekset ruokaa varten, kumppanisi odottaa niitä.
Huolehtivaisena ja välittävänä kumppanina sinua kiinnostaa miten hän syö ja nukkuu, miten hän voi noin ylipäätään. Ihan lyhyt kysymys riittää "Mitä me syödään tänään illalla?" Sitten voit heitellä ehdotuksia mitä haluat syödä. Hänellä on varmasti niistä mielipide. Jonkinlainen kompromissi löytyy muutaman min. sisällä.
Sitä et voi olettaa että te syötte eri ruokia eri aikaan ja jättää koko kysymyksen kumppanisi harteille , kun kerran yhteisessä taloudessa asutte ja jaatte sängyn jne.
Selvittäkää ruokailuasia etukäteen ja muut tuollaiset arjen asiat jotka nyt vaan pitää selvittää. Jos hän ei ole muistanut ottaa jotain asiaa puheeksi niin ole aktiivinen ja kysy.
Miksi tuossa hoidettava asia -tapauksessa ei voi sanoa, että haluaa miehen hoitavan sen tai haluaa, että sovitaan aika asian yhdessä hoitamiseksi?
"Miksi tuossa hoidettava asia -tapauksessa ei voi sanoa, että haluaa miehen hoitavan sen tai haluaa, että sovitaan aika asian yhdessä hoitamiseksi?" Koska se olisi määräilyä, jota miehet tunnetusti vihaavat (ainut vaan että eivät vihaa, todellakin tahtoisivat sinne tossun alle). Mutta virallisen tiedon mukaan vihaavat eikä sitä nyt ruveta tässä oikomaan.
Siis kertauksen vuoksi ; nainen ottaa asioita puheeksi siksi että hän haluaa paitsi puhua aiheesta itse, myös että kuulet mitä hän sanoo ja että kerrot oman mielipiteesi.
Minä kyllä enemmin runkkaan loppuelämäni kuin olen tossun alla. Ihan vain huomiona.
T. Ap
No tämä kertoikin hyvin, miksi olet edes suhteessa. Mietipä sitä, miksei teillä asiat toimi.
En ymmärrä tätä kommenttia. Ei tossun alla oleminen tee hyvä ihmisen heniselle hyvinvoinnille. Pahimmillaan vie itsetunnon ja pahasti. En minäkään haluaisi olla mieheni tossun alla.
Taas joku Pena, jolle tissien koko on ensisijainen puolison valintakriteeri. Sitten ruikutetaan siitä mitä on itse valinnut.
Vierailija kirjoitti:
Minä en kestänyt ja ahdistuin jo muutamien ensimmäisten valitusten aikana. Otettakoon huomioon sekin että se oli käytännössä eka kerta kun parisuhdetta yritin. Olin itse vasta siinä herkässä ihastumisvaiheessa niin eihän se kivalta tuntunut, kun toinen jo valitti ja vaati kuin oltais 10v oltu yhdessä, tuli olo että olen naisen mielestä ihan paska.
Olihan se tällaiselle ikämiehelle, joka ensimmäistä parisuhdettaan yritti aika mielenkiintoinen kokemus. Olin naivi, täysillä ihastunut ja miellyttämishaluinen ja yritin tehdä kaiken oikein ensimmäisen tyttikseni kanssa. Olin sellaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä kuin joku teini. Tämä kokeneempi nainen otti taas varsin arkisen asenteen jo pian jutun alkuvaiheessa ja alkoi sellainen, no, valitus ja suutahtelu asioista. Minun oli vaikea käsittää, että mitä se nyt oikein tarkoittaa, eikö hän pidäkään minusta? Toki tein virheitä, muttei ne nyt sellaisia maailmanloppuja voineet olla, että ihan suuttua aina piti. Ei minulla ihastuksissani olisi tullut mieleenkään suuttua hänelle, vaikkei hänenkään käytös täydellistä aina ollut. Kepeästi vaan sanoin niistä, että älä nyt viitti tollasia ja voisitko silleen. Jotenkin ajattelin, että sellainen vakavampi riitelyvaihe tulisi myöhemmin kun ollaan oltu enemmän yhdessä. Tuli sellainen tunne, kuin nainen olisi ollut "miehet on niin nähty"-asenteella, enkä ollut hänelle oikeasti mitenkään erikoinen ja ihmeellinen kuten hän oli minulle. Niin kai se sitten olikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kestänyt ja ahdistuin jo muutamien ensimmäisten valitusten aikana. Otettakoon huomioon sekin että se oli käytännössä eka kerta kun parisuhdetta yritin. Olin itse vasta siinä herkässä ihastumisvaiheessa niin eihän se kivalta tuntunut, kun toinen jo valitti ja vaati kuin oltais 10v oltu yhdessä, tuli olo että olen naisen mielestä ihan paska.
Olihan se tällaiselle ikämiehelle, joka ensimmäistä parisuhdettaan yritti aika mielenkiintoinen kokemus. Olin naivi, täysillä ihastunut ja miellyttämishaluinen ja yritin tehdä kaiken oikein ensimmäisen tyttikseni kanssa. Olin sellaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä kuin joku teini. Tämä kokeneempi nainen otti taas varsin arkisen asenteen jo pian jutun alkuvaiheessa ja alkoi sellainen, no, valitus ja suutahtelu asioista. Minun oli vaikea käsittää, että mitä se nyt oikein tarkoittaa, eikö hän pidäkään minusta? Toki tein virheitä, muttei ne nyt sellaisia maailmanloppuja voineet olla, että ihan suuttua aina piti. Ei minulla ihastuksissani olisi tullut mieleenkään suuttua hänelle, vaikkei hänenkään käytös täydellistä aina ollut. Kepeästi vaan sanoin niistä, että älä nyt viitti tollasia ja voisitko silleen. Jotenkin ajattelin, että sellainen vakavampi riitelyvaihe tulisi myöhemmin kun ollaan oltu enemmän yhdessä. Tuli sellainen tunne, kuin nainen olisi ollut "miehet on niin nähty"-asenteella, enkä ollut hänelle oikeasti mitenkään erikoinen ja ihmeellinen kuten hän oli minulle. Niin kai se sitten olikin.
Jep, sama tyyppi. Sadasti on sanottu, että ensin terapia, parisuhde ei tule onnistumaan noilla spekseillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kestänyt ja ahdistuin jo muutamien ensimmäisten valitusten aikana. Otettakoon huomioon sekin että se oli käytännössä eka kerta kun parisuhdetta yritin. Olin itse vasta siinä herkässä ihastumisvaiheessa niin eihän se kivalta tuntunut, kun toinen jo valitti ja vaati kuin oltais 10v oltu yhdessä, tuli olo että olen naisen mielestä ihan paska.
Olihan se tällaiselle ikämiehelle, joka ensimmäistä parisuhdettaan yritti aika mielenkiintoinen kokemus. Olin naivi, täysillä ihastunut ja miellyttämishaluinen ja yritin tehdä kaiken oikein ensimmäisen tyttikseni kanssa. Olin sellaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä kuin joku teini. Tämä kokeneempi nainen otti taas varsin arkisen asenteen jo pian jutun alkuvaiheessa ja alkoi sellainen, no, valitus ja suutahtelu asioista. Minun oli vaikea käsittää, että mitä se nyt oikein tarkoittaa, eikö hän pidäkään minusta? Toki tein virheitä, muttei ne nyt sellaisia maailmanloppuja voineet olla, että ihan suuttua aina piti. Ei minulla ihastuksissani olisi tullut mieleenkään suuttua hänelle, vaikkei hänenkään käytös täydellistä aina ollut. Kepeästi vaan sanoin niistä, että älä nyt viitti tollasia ja voisitko silleen. Jotenkin ajattelin, että sellainen vakavampi riitelyvaihe tulisi myöhemmin kun ollaan oltu enemmän yhdessä. Tuli sellainen tunne, kuin nainen olisi ollut "miehet on niin nähty"-asenteella, enkä ollut hänelle oikeasti mitenkään erikoinen ja ihmeellinen kuten hän oli minulle. Niin kai se sitten olikin.
Näin naisena tällaisesta, kuten ap:nkaan tapauksesta, paha sanoa mitään tyhjentävää. Voi olla että nainen koki että hän ylikuormittuu ja että et noteeraa mitä hän puhuu sinulle, mutta voi myös olla että nainen oli vain täynnä itseään ja mikään mitä muut tekivät ei kelvannut hänelle. Kyllä niitä sellaisiakin naisia on (esim. oma siskoni) ja koskaan ei voi sanoa, että vika on vain miehessä. Siskon miestä käy sääliksi kun hän puurtaa ja miellyttää, mutta saa ihan kunnon solvauksia osakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kestänyt ja ahdistuin jo muutamien ensimmäisten valitusten aikana. Otettakoon huomioon sekin että se oli käytännössä eka kerta kun parisuhdetta yritin. Olin itse vasta siinä herkässä ihastumisvaiheessa niin eihän se kivalta tuntunut, kun toinen jo valitti ja vaati kuin oltais 10v oltu yhdessä, tuli olo että olen naisen mielestä ihan paska.
Olihan se tällaiselle ikämiehelle, joka ensimmäistä parisuhdettaan yritti aika mielenkiintoinen kokemus. Olin naivi, täysillä ihastunut ja miellyttämishaluinen ja yritin tehdä kaiken oikein ensimmäisen tyttikseni kanssa. Olin sellaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä kuin joku teini. Tämä kokeneempi nainen otti taas varsin arkisen asenteen jo pian jutun alkuvaiheessa ja alkoi sellainen, no, valitus ja suutahtelu asioista. Minun oli vaikea käsittää, että mitä se nyt oikein tarkoittaa, eikö hän pidäkään minusta? Toki tein virheitä, muttei ne nyt sellaisia maailmanloppuja voineet olla, että ihan suuttua aina piti. Ei minulla ihastuksissani olisi tullut mieleenkään suuttua hänelle, vaikkei hänenkään käytös täydellistä aina ollut. Kepeästi vaan sanoin niistä, että älä nyt viitti tollasia ja voisitko silleen. Jotenkin ajattelin, että sellainen vakavampi riitelyvaihe tulisi myöhemmin kun ollaan oltu enemmän yhdessä. Tuli sellainen tunne, kuin nainen olisi ollut "miehet on niin nähty"-asenteella, enkä ollut hänelle oikeasti mitenkään erikoinen ja ihmeellinen kuten hän oli minulle. Niin kai se sitten olikin.
Jep, sama tyyppi. Sadasti on sanottu, että ensin terapia, parisuhde ei tule onnistumaan noilla spekseillä.
Mikä ihmeen sama tyyppi? Kirjoitin ensimmäisen kerran ketjuun. Ja miten terapia auttaa kokemattomuuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kaikki nämä modernit ja progressiiviset ajatukset maailmasta toimivat niin kauan, kun ei joudu kohtaamaan tiettyjä asioita reaalimaailmassa. Kauniita satuja. Onneksi olkoon, olet herännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen parisuhteen vakiintumista kannattaisi tarkkailla kumppanin vanhempien keskinäistä suhdetta. Nainen kohtelee miestään kuten äitinsä, ja mies naistaan kuten isänsä. Tätä ei suhteen alussa huomaa, mutta niin käy kun aikaa kuluu ja suhde arkipäiväistyy.
Toi on jo tosi deterministinen ajatus. Ihmiset voi irtautua vanhempiensa malleista. Jos äiti pli narsisti, se ei todellakn takoita että tyttärestäkin tulee sellainen.
Ap
Tietyt asenteet imeytyvät ihmisiin jo lapsena. Niistä on vaikea päästä eroon, ei toki mahdotonta. Jos miehellä on lämmin ja mutkaton suhde äitiinsä, ennustan että suhteessa vaimoon myös aika mutkaton. Jos on puhumaton ja koskettamaton suhde äitiin, kyllä mieskin aika juro naisen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä palstalla on kyllä vallalla outo ajatus, että jos törmää kusipäähän, niin hänen käytöksensä johtuu sukupuolesta eikä kusipäisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kestänyt ja ahdistuin jo muutamien ensimmäisten valitusten aikana. Otettakoon huomioon sekin että se oli käytännössä eka kerta kun parisuhdetta yritin. Olin itse vasta siinä herkässä ihastumisvaiheessa niin eihän se kivalta tuntunut, kun toinen jo valitti ja vaati kuin oltais 10v oltu yhdessä, tuli olo että olen naisen mielestä ihan paska.
Olihan se tällaiselle ikämiehelle, joka ensimmäistä parisuhdettaan yritti aika mielenkiintoinen kokemus. Olin naivi, täysillä ihastunut ja miellyttämishaluinen ja yritin tehdä kaiken oikein ensimmäisen tyttikseni kanssa. Olin sellaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä kuin joku teini. Tämä kokeneempi nainen otti taas varsin arkisen asenteen jo pian jutun alkuvaiheessa ja alkoi sellainen, no, valitus ja suutahtelu asioista. Minun oli vaikea käsittää, että mitä se nyt oikein tarkoittaa, eikö hän pidäkään minusta? Toki tein virheitä, muttei ne nyt sellaisia maailmanloppuja voineet olla, että ihan suuttua aina piti. Ei minulla ihastuksissani olisi tullut mieleenkään suuttua hänelle, vaikkei hänenkään käytös täydellistä aina ollut. Kepeästi vaan sanoin niistä, että älä nyt viitti tollasia ja voisitko silleen. Jotenkin ajattelin, että sellainen vakavampi riitelyvaihe tulisi myöhemmin kun ollaan oltu enemmän yhdessä. Tuli sellainen tunne, kuin nainen olisi ollut "miehet on niin nähty"-asenteella, enkä ollut hänelle oikeasti mitenkään erikoinen ja ihmeellinen kuten hän oli minulle. Niin kai se sitten olikin.
Jep, sama tyyppi. Sadasti on sanottu, että ensin terapia, parisuhde ei tule onnistumaan noilla spekseillä.
Mikä ihmeen sama tyyppi? Kirjoitin ensimmäisen kerran ketjuun. Ja miten terapia auttaa kokemattomuuteen?
Sadannen kerran: ei terapian tarvitse auttaa kokemattomuuteen, kokemattomuus ei ole se ongelma. Terapia voi auttaa niihin syihin, minkä vuoksi on kokematon, ne syyt ovat se ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa se nainen naiseutensa takia huutaa vaan siksi että on paha olla.
Sinulla on erityisasema hänen elämässään. Tekosi ja tekemättä jättämisesi vaikuttavat häneen enemmän kuin muiden ihmisten.
On myös paljon naisia jotka ovat rauhallisia ja tyytyväisiä, eivätkä huuda = heillä on rakastavat ja ymmärtäväiset kumppanit.
Tässä on outo oletus, että kaikki johtuisi aina miehestä, jos naisella on paha olla.
Esim. eräällä naisella oli kivulias sairaus ja mt-ongelmia, sen vuoksi hänellä oli huono olla eikä paljoa vaadittu, että pinna katkesi. Lisäksi vielä kivuliaat kuukautiset. Siinä ei miehen kohdalla silloin auta, vaikka olisi itse Jeesus ja haukkua ja huutoa tulee väkisinkin.
Niinpä, ja tästä seuraa sellainen lieveilmiö, että on paljon naisia jotka eivät osaa erottaa sitä että mistä se paha olo tulee ja se laitetaan suhteen tai miehen piikkiin. "Kun musta nyut tuntuu tältä niin suhteessa on varmaan jotain vikaa". Kuinkahan monta turhaa eroa tulee tämän takia..
Vierailija kirjoitti:
Tottahan toi on, mut kalliohipsterit hirttäis sut palleista kattoon jos sanoisit niiden seurassa tollasta.
Modernit soijapojat eivät ketään hirtä, menevät korkeintaan vessaan itkemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kestänyt ja ahdistuin jo muutamien ensimmäisten valitusten aikana. Otettakoon huomioon sekin että se oli käytännössä eka kerta kun parisuhdetta yritin. Olin itse vasta siinä herkässä ihastumisvaiheessa niin eihän se kivalta tuntunut, kun toinen jo valitti ja vaati kuin oltais 10v oltu yhdessä, tuli olo että olen naisen mielestä ihan paska.
Olihan se tällaiselle ikämiehelle, joka ensimmäistä parisuhdettaan yritti aika mielenkiintoinen kokemus. Olin naivi, täysillä ihastunut ja miellyttämishaluinen ja yritin tehdä kaiken oikein ensimmäisen tyttikseni kanssa. Olin sellaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä kuin joku teini. Tämä kokeneempi nainen otti taas varsin arkisen asenteen jo pian jutun alkuvaiheessa ja alkoi sellainen, no, valitus ja suutahtelu asioista. Minun oli vaikea käsittää, että mitä se nyt oikein tarkoittaa, eikö hän pidäkään minusta? Toki tein virheitä, muttei ne nyt sellaisia maailmanloppuja voineet olla, että ihan suuttua aina piti. Ei minulla ihastuksissani olisi tullut mieleenkään suuttua hänelle, vaikkei hänenkään käytös täydellistä aina ollut. Kepeästi vaan sanoin niistä, että älä nyt viitti tollasia ja voisitko silleen. Jotenkin ajattelin, että sellainen vakavampi riitelyvaihe tulisi myöhemmin kun ollaan oltu enemmän yhdessä. Tuli sellainen tunne, kuin nainen olisi ollut "miehet on niin nähty"-asenteella, enkä ollut hänelle oikeasti mitenkään erikoinen ja ihmeellinen kuten hän oli minulle. Niin kai se sitten olikin.
Jep, sama tyyppi. Sadasti on sanottu, että ensin terapia, parisuhde ei tule onnistumaan noilla spekseillä.
Mikä ihmeen sama tyyppi? Kirjoitin ensimmäisen kerran ketjuun. Ja miten terapia auttaa kokemattomuuteen?
Sadannen kerran: ei terapian tarvitse auttaa kokemattomuuteen, kokemattomuus ei ole se ongelma. Terapia voi auttaa niihin syihin, minkä vuoksi on kokematon, ne syyt ovat se ongelma.
Ahaa. Ja se syykö ei nyt millään voi olla sama kuin naisilla, että on päättänyt vaan olla mieluummin ilman kuin kenen tahansa kanssa. Ei kai kaikilla läheskään joka kuukausi tule vastaan mitään elämän miestä/naista jonka kanssa halua elää elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko kertoa muutaman esimerkin, mitä mahdottomia sinulta on vaadittu ja mitä sinun olisi pitänyt lukea rivien välistä?
Itse olen myös kahdessakin eri parisuhteessa kuullut, että ei voi muka koskaan tietää, mistä minä suutun ja miksi. Tämä hämmästyttää minua todella paljon, koska olen ne syyt kertonut noin tuhat kertaa, mutta ei vain mene perille. Mies ensin muka kysyy, mikä minun ongelmani on ja miksi suutun ja mitä haluan. Sitten kun vastaan, sen miehen korvat menevätkin kiinni ja hetken päästä ollaan täsmälleen samassa tilanteessa. En tiedä olenko jotenkin huono artikuloimaan vai ovatko miehet tyhmiä tai huonomuistisia, mutta näin käy todella usein.
Olen esimerkiksi noin tuhat kertaa sanonut, että suunnitelmien muuttaminen ja peruminen pitäisi kertoa heti kun ne on tiedossa eikä viime hetkellä. Olen myös sanonut, että on epäkunnioittavaa tuollaisessa tilanteessa sanoa "no mitä väliä". Onko näissä sanoissa jotain, mitä miehen korvat eivät pysty rekisteröimään vai mikä siinä on, että joka kerta miehen pitää kysyä uudelleen ja uudelleen, mikä nyt taas meni vikaan.
Meillä se on sellaista, että kun nainen puhuu että etty asia pitäisi tehdä, hän tarkoittaa että minun pitäisi tehdä se, vaikka äänensävysrtä tai lauseesta ei voisi asiaa arvata. Pitää vaan tajuta, että se että hän puhuu asiasta tarkoittaa sitä että a) hän haluaa minun mielipiteeni ja/tai b) haluaa minun hoitavan sen. Myös minun pitäisi pystyä lukemaan, että milloin hänellä on nälkä ja että hän haluaa minun vaikka hoitavan kaupassakäynnin. Hän ei kysy tai pyydä, vaan odottaa minun tajuavan sen itse. Tai jos hän odottaa syntymäpäivänään jotain tietynlaista, niin se pitää osata lukea vihjeistä rivien välistä. Lattialle jätetyt tavarat ovat myös vihje siitä, itä hän haluaa minun korjaavan/tekevän, eivätkä vain sattumalta jääneet häneltä siihen. Jotain tämän tapaisia juttuja.
Ap
Ensimmäinen kohta on minusta ihan järkeenkäypä naisen taholta. Jos nainen sanoo, että jokin asia pitää tehdä, miksi ihmeessä oletat, että hän sen asian mainitsisi, ellei odottaisi sinun tekevän sen asian tai kommentoivan siihen jotain? Minusta ihan normaalia kommunikointia, että toiveet esitetään passiivimuodossa eikä suorana käskynä.
Oletko varma, ettei tuossa nälän ja kaupassakäynnin tapauksessa ole kyse tilanteesta, että nainen on pyytänyt sinut käymään kaupassa, että pääsee tekemään ruokaa, mutta sinä vitkuttelet iltaan asti. Tämä on nimittäin tuttu tilanne minullekin. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että jos kerron, että tarvitsen kaupasta tavarat x,y ja z, ennen kuin voin tehdä ruokaa, viiden tunnin päästä alkaa olla nälkä, kun ei ole vieläkään päässyt tekemään sitä ruokaa.
Lahjoista ei tietenkään voi tietää, mutta tässä voi myös olla takana se, että nainen on kertonut toiveestaan aiemmin, mutta sinä et ole kuunnellut. Juuri luin erään naisen kommentin, jossa hän kertoi, että exänsä kantoi vuodesta toiseen hänelle koruja vaikka nainen ei pitänyt koruja ja sanoi monta kertaa, että ei halua ja tarvitse sellaisia. Erotessa oli antanut täysin koskemattomat korut exälleen takaisin. Uudessa suhteessa oli iloinen kukkakimpusta.
Lattialle jätettyjä tavaroita en ymmärrä. Mitä ne tavarat sitten ovat?
Jos naisen mielestä on joku asia mitä pitäisi tehdä, miksi hän ei tee sitä itse, vaan jättää jotain omituisia passiivisia vihjeitä miehelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen parisuhteen vakiintumista kannattaisi tarkkailla kumppanin vanhempien keskinäistä suhdetta. Nainen kohtelee miestään kuten äitinsä, ja mies naistaan kuten isänsä. Tätä ei suhteen alussa huomaa, mutta niin käy kun aikaa kuluu ja suhde arkipäiväistyy.
Toi on jo tosi deterministinen ajatus. Ihmiset voi irtautua vanhempiensa malleista. Jos äiti pli narsisti, se ei todellakn takoita että tyttärestäkin tulee sellainen.
Ap
Tietyt asenteet imeytyvät ihmisiin jo lapsena. Niistä on vaikea päästä eroon, ei toki mahdotonta. Jos miehellä on lämmin ja mutkaton suhde äitiinsä, ennustan että suhteessa vaimoon myös aika mutkaton. Jos on puhumaton ja koskettamaton suhde äitiin, kyllä mieskin aika juro naisen suhteen.
Aikuisella ihmisellä on kuitenkin valta ja vastuu muuttaa oppimiaan asenteita. Moni sukupuoleen katsomatta käyttää tekosyynä sitä, että "mä nyt vaan on tämmönen, kun mut on kasvatettu silleen ja silleen". Tämä pätee myös parisuhteeseen. Lapsuudenkodin parisuhdeasenteet ja -mallit eivät ole mikään pyhä lehmä, joita ei saisi tai voisi kyseenalaistaa. Kuitenkin moni - edelleen sukupuoleen katsomatta - ei edes vaivaudu miettimään ja reflektoimaan niiden vaikutusta omaan käytökseen. Ilmeisesti siksi, että se vaatii oman vastuun ottamista ja sehän ei kaikille passaa lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa se nainen naiseutensa takia huutaa vaan siksi että on paha olla.
Sinulla on erityisasema hänen elämässään. Tekosi ja tekemättä jättämisesi vaikuttavat häneen enemmän kuin muiden ihmisten.
On myös paljon naisia jotka ovat rauhallisia ja tyytyväisiä, eivätkä huuda = heillä on rakastavat ja ymmärtäväiset kumppanit.
Tässä on outo oletus, että kaikki johtuisi aina miehestä, jos naisella on paha olla.
Esim. eräällä naisella oli kivulias sairaus ja mt-ongelmia, sen vuoksi hänellä oli huono olla eikä paljoa vaadittu, että pinna katkesi. Lisäksi vielä kivuliaat kuukautiset. Siinä ei miehen kohdalla silloin auta, vaikka olisi itse Jeesus ja haukkua ja huutoa tulee väkisinkin.
Niinpä, ja tästä seuraa sellainen lieveilmiö, että on paljon naisia jotka eivät osaa erottaa sitä että mistä se paha olo tulee ja se laitetaan suhteen tai miehen piikkiin. "Kun musta nyut tuntuu tältä niin suhteessa on varmaan jotain vikaa". Kuinkahan monta turhaa eroa tulee tämän takia..
1800 luvun lopulla syy kaikkiin naisten vaivoihin mieslääköreiden mielestä oli hysteria, joka johtui kohdusta. Kohdun poiston diagnoosi on hysterektomia.
Mikään ei ole muuttunut vähän yli 100 vuodessa, paitsi että jopa avioeron syy on vain ja ainoastaan naisten hysteria. Miehessähän ei voi olla mitään vikaa.b
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apta muistuttaisin että parisuhteessa on (yleensä) kaksi osapuolta.
Hänen ongelmansa ovat myös sinun ongelmiasi ja hänen menestyksensä ovat ylepydenaiheita sinullekin.
Jos kumppani mainitsee että jokin asiaa kaipaa hoitamista, hän odottaa sinulta kommenttia asiaan. Ynähdys ei riitä. Hyväksyttäviä vastauksia ovat esimerkiksi "Mennäänkö heti tekemään yhdessä?" tai "Nyt ei millään jaksaisi mutta hoidetaanko se huomenna?". Tai sitten voit olla oikein enkelimäinen ja sanoa jtn tyyliin "Minäpä hoidan sen huomenna töistä palatessa". Riippuu tietysti myös hoidettavasta asiasta.
Mutta tosiaan, hän ottaa tuollaiset arkiset käytännön asiat puheeksi siksi että hän tahtoo teidän sopivan sille työlle jonkin ajankohdan. Jos homma on sellainen mihin sinua ei tarvita, hän hoitaa sen itse eikä edes mainitse sinulle koko asiaa.
Ruokailu.. sen että joka päivä on nälkä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Ihmiset yleisesti ottaen syövät päivittäin. Siksi tällaisista jutuista pitää sopia, lyhyesti, etukäteen. Kuka tuo ainekset, kuka kokkaa. MIlloin syödään (vai syökö toinen vaikka jossain kaupungilla/yksin joskus myöhemmin).
Jos olet luvannut tuoda ainekset ruokaa varten, kumppanisi odottaa niitä.
Huolehtivaisena ja välittävänä kumppanina sinua kiinnostaa miten hän syö ja nukkuu, miten hän voi noin ylipäätään. Ihan lyhyt kysymys riittää "Mitä me syödään tänään illalla?" Sitten voit heitellä ehdotuksia mitä haluat syödä. Hänellä on varmasti niistä mielipide. Jonkinlainen kompromissi löytyy muutaman min. sisällä.
Sitä et voi olettaa että te syötte eri ruokia eri aikaan ja jättää koko kysymyksen kumppanisi harteille , kun kerran yhteisessä taloudessa asutte ja jaatte sängyn jne.
Selvittäkää ruokailuasia etukäteen ja muut tuollaiset arjen asiat jotka nyt vaan pitää selvittää. Jos hän ei ole muistanut ottaa jotain asiaa puheeksi niin ole aktiivinen ja kysy.
No joo. Nää on vaikeita. Joskus on tällaista, että "kaverin mies teki näin" ja mun pitäisi ymmärtää se viestiksi, että odottaa samaa minulta. Toki tuo että hän puhuu jostain... no periaatteessahan en voi tietää että höpötteleekö hän vain lämpimikseen. Hän puhuu ajatuksiaan jatkuvasti eikä niillä nyt kaikilla ole mitään sen syvempää merkitystä eikä odota minulta reaktiota. Mutta olen tosiaan alkanut nyt haistella, että kaikenlainen tekemiseen liittyvä on ilmeisesti jotain mikä vaatii reagointia vaikka olisi heitetty vaan ohimennen.
Ap
Ei se sinun vikasi ole, jos aikuinen ihminen ei osaa selkeästi ja suorasti ilmaista omia toiveitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että olit 'seksisti' jo ennen suhdetta....ei naisvihaajakaan tunnusta/tunnista omaa naisvihaansa.
Minusta tuntuu ettette edes rakasta toisianne. Miksi edes aloit seurustelemaan hänen kanssaan? Pitikö vaan saada 'joku nainen'?
Juu, sori, me naiset ollaan usein siinä vähän rasittavia, että halutaan kumppanimme olevan kiinnostunut meistä ja haluavan oppia tuntemaan meidät. Koska niin ajattelemme parisuhteesta itsekin.Ei tuossa heitossasi kyllä osu mikään minuun. Aika ilkeitä oletuksia.
Ap
Peruskamaa palstalla, sinulle aletaan keksiä tyhjästä vaikka mitä vikoja, koska julkesit arvostella palstalaisille täysin vierasta naista.
Tietenkin lapsen etu on aina etusijalla. Arvostelun sijasta kannattaa antaa rakentavaa palautetta. Toimii yleensä huomattavasti paremmin kaikissa tilanteissa kuin toisen arvostelu.