IL: Marin ateriaedustaan: ”On kohtuullista, että pääministeri saa avun ja tuen arkeensa”
Moni kahta työtä perheensä elättämiseksi tekevä yksinhuoltaja odottaisi varmaan samanlaista kohtuullisuutta arkeensa. Miehensä ilmeisesti makoilee illat sohvalla?
Kommentit (3679)
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6bedf78f-297d-4864-a430-340e7405f…
Pulinat pois. Verohallinto on päätöksensä tehnyt.
Tästä ei ollut pienintäkään epäilystä, pl vnk jonka osaaminen on nolla veroasioissa(kin).
Verkkouutiset 10.3.2021 Pääministerillä on monta tapaa puhua esitetyn asian ohi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) oli tiistai-iltana tästä avautuvassa MTV:n Kymmenen Uutisten haastattelussa oltuaan sitä ennen poissa julkisuudesta useita vuorokausia.
MTV:n uutisankkuri kysyi Sanna Marinilta 7-8 kysymystä.
Seuraavasta litteroinnista näkee, ettei Marin vastannut yhteenkään hänelle esitettyyn kysymykseen. Joitain kertoja hän tosin vastasi varsin lähelle niitä.
Laitan tähän muutaman toim.huom.
TOIM. HUOM. Kysymys oli ”tehtiinkö kuntavaalipäätös THL:n lukeman perusteella”. Sanna Marin ei vastannut siihen. Vastauksen alkuosassa hän totesi syyn olleen puoluesihteereissä, loppuosassa puhui tartuntaluvuista ja rajoituksista yleisellä tasolla.)
TOIM. HUOM. Kysymys oli ”tuliko brittimuunnos yllätyksenä”. Sanna Marin ei vastannut siihen.)
TOIM. HUOM. Kysymys oli rajojen pakkotestien yhä jatkuvasta puuttumisesta ja kaverilenkkeilystä. Marin ei vastannut kysymykseen lainkaan.)
Jaakko Loikkanen
@jaakkoloikkanen
Ymmärrän oikein hyvin, jos suoraan tv-lähetykseen valmistautuva poliitikko tai kuka tahansa muu on keskittynyt ja jopa töykeän oloinen eikä halua small talkia. Se on yleistä ja täysin inhimillistä. Ongelma on, jos ei vastaa siihen mitä kysytään.
1.45 ip. · 10. maalisk. 2021
Eija-Riitta Korhola
@ER_Korhola
Kyky puhua sanomatta mitään. Voiko olla niin että elämme aikoja jolloin juuri se on menestyksen salaisuus?
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6bedf78f-297d-4864-a430-340e7405f…
Pulinat pois. Verohallinto on päätöksensä tehnyt.
Ainoa oikea päätös. Kaikille muillekin tälläinen ateriaetu on veronalaista tuloa. Taitaa Marinille tulla aika mätkyt näistä catering-aterioista ja aamupaloista. Varsinkin jos hinnat ovat alvittomia, niin hän joutuu maksamaan vielä alvit päälle.
Vierailija kirjoitti:
Verkkouutiset 10.3.2021 Pääministerillä on monta tapaa puhua esitetyn asian ohi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) oli tiistai-iltana tästä avautuvassa MTV:n Kymmenen Uutisten haastattelussa oltuaan sitä ennen poissa julkisuudesta useita vuorokausia.MTV:n uutisankkuri kysyi Sanna Marinilta 7-8 kysymystä.
Seuraavasta litteroinnista näkee, ettei Marin vastannut yhteenkään hänelle esitettyyn kysymykseen. Joitain kertoja hän tosin vastasi varsin lähelle niitä.Laitan tähän muutaman toim.huom.
TOIM. HUOM. Kysymys oli ”tehtiinkö kuntavaalipäätös THL:n lukeman perusteella”. Sanna Marin ei vastannut siihen. Vastauksen alkuosassa hän totesi syyn olleen puoluesihteereissä, loppuosassa puhui tartuntaluvuista ja rajoituksista yleisellä tasolla.)
TOIM. HUOM. Kysymys oli ”tuliko brittimuunnos yllätyksenä”. Sanna Marin ei vastannut siihen.)
TOIM. HUOM. Kysymys oli rajojen pakkotestien yhä jatkuvasta puuttumisesta ja kaverilenkkeilystä. Marin ei vastannut kysymykseen lainkaan.)
Jaakko Loikkanen
@jaakkoloikkanen
Ymmärrän oikein hyvin, jos suoraan tv-lähetykseen valmistautuva poliitikko tai kuka tahansa muu on keskittynyt ja jopa töykeän oloinen eikä halua small talkia. Se on yleistä ja täysin inhimillistä. Ongelma on, jos ei vastaa siihen mitä kysytään.
1.45 ip. · 10. maalisk. 2021Eija-Riitta Korhola
@ER_Korhola
Kyky puhua sanomatta mitään. Voiko olla niin että elämme aikoja jolloin juuri se on menestyksen salaisuus?
Se, että kuntavaalit siirrettiin, oli puoluesihteereiden syytä. Niinhän Marin vastasi kun tätä kysyttiin.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6bedf78f-297d-4864-a430-340e7405f…
Pulinat pois. Verohallinto on päätöksensä tehnyt.
Ja mihin katosikaan nyt se demaritrolli? Vai oliko kenties itse Sanna
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6bedf78f-297d-4864-a430-340e7405f…
Pulinat pois. Verohallinto on päätöksensä tehnyt.
Kiitos tälle toimittajalle joka tämän asian toi julki. Kymmenen pistettä ja papukaija -merkki.
Kiitos Jarno Liski /Iltalehti 👍
Ihan kujalla koko tyyppi. Kehtaa vielä yrittää uhriutua että on nyt ihmiset niin kohtuuttomia ettei pm saa apua hankkia. Ei kyse ole siitä mokomakin pässi. Noilla palkoilla on varaa maksaa ihan omasta pussista sen sijaan että laitetaan kansa maksamaan. Eikö yhtään hävetä?
On kohtuullista että kaikki saavat tarvittavan avun ja tuen arkeensa. On kohtuullista että jos on paljon tuloja niin käyttää niitä, esim apulaiseen.
On kohtuullista että julkisia varoja käytetään läpinäkyvästi. On kohtuullista että yksilö tietää mistä saadut varat tai hyödykkeet tulevat.
On kohtuullista että jos saa etuja ymmärtää ovatko ne verotettavaa tuloa ja on kohtuullista että kysyy verottajalta ellei tiedä onko saadut ruokatulot asuntoetua vai ei.
On kohtuullista puhua selvästi ja on kohtuullista puhua totta.
Jos Sannan perheellä ei ole koskaan aikaa käydä siellä prismassa niin miten kaikki elintarvikkeet lämpimiin ruokiin, vaipat ja hygienia tarvikkeet ynnä muut ilmestyvät kesärantaan? Onko nyt käynyt niin että näitäkin asioita löytyisi salatuista kuiteista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6bedf78f-297d-4864-a430-340e7405f…
Pulinat pois. Verohallinto on päätöksensä tehnyt.
Kiitos tälle toimittajalle joka tämän asian toi julki. Kymmenen pistettä ja papukaija -merkki.
Sitten syytteet veronkierrosta perään, Rinne, Marin, Alivaltiosihteerit, ym. roistokoplalle.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6bedf78f-297d-4864-a430-340e7405f…
Pulinat pois. Verohallinto on päätöksensä tehnyt.
Voi mIten Sanna saa nyt ruokaa kun ei saa enää ilmaisia aterioita eikä ole aikaa mennä Prismaan?
Tuli tieto just se on verotettavaa tuloa!! Sanna joutuu maksaa ruokansa 2 vuoden ajalta. Ihan oikein. Toisilla ei ole ruokaa lainkaan ja marinin pitäisi vielä 900kk saada lisää etuja. Menisi myllypuron ruoka jonoa katsomaan tänään ainakin 2km jono! Häpeä marin suomi!!👎👎
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6bedf78f-297d-4864-a430-340e7405f…
Pulinat pois. Verohallinto on päätöksensä tehnyt.
Kiitos tälle toimittajalle joka tämän asian toi julki. Kymmenen pistettä ja papukaija -merkki.
Sitten syytteet veronkierrosta perään, Rinne, Marin, Alivaltiosihteerit, ym. roistokoplalle.
Eikö tämä Rinne ollut jotenkin vaikuttamassa myös Tytti Yli-Viikarin palkankorotukseen vai muistanko oikein?
Vierailija kirjoitti:
Ihan kujalla koko tyyppi. Kehtaa vielä yrittää uhriutua että on nyt ihmiset niin kohtuuttomia ettei pm saa apua hankkia. Ei kyse ole siitä mokomakin pässi. Noilla palkoilla on varaa maksaa ihan omasta pussista sen sijaan että laitetaan kansa maksamaan. Eikö yhtään hävetä?
Ei selvästikään osaa hävetä, pyytäisi anteeksi ja lähtisi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kujalla koko tyyppi. Kehtaa vielä yrittää uhriutua että on nyt ihmiset niin kohtuuttomia ettei pm saa apua hankkia. Ei kyse ole siitä mokomakin pässi. Noilla palkoilla on varaa maksaa ihan omasta pussista sen sijaan että laitetaan kansa maksamaan. Eikö yhtään hävetä?
Tämä. Ja varsinkin kun hän vasemmistolaisena ajaa veroprogression kiristämistä. Hänhän siis ajaa näkemystä, jonka mukaan hyvätuloiset eivät tarvitse nykyverotuksella käteen jäävää summaa itse vaan siitä voi huoletta ottaa entistä enemmän pois. Samaan aikaan hän pitää kohtuuttomana ajatusta, että hänen pitäisi liki 20 tonnin kk palkasta maksaa ruokatilauksensa itse. Siis kaikille muille hyvätuloisille jää hänen mielestään liikaa rahaa ja siitä pitää ottaa enemmän pois, paitsi hänelle itselleen jää liian vähän ja hänelle pitää antaa enemmän. Kaksinaamaista ja syö häneltä uskottavuutta. Tuohon vielä ylimielinen esiintyminen päälle niin ei ole mikään ylläri että kansa älähtää.
Veronkiertäjä ei voi olla säätämässä toisten veronkorotuksia. Eroa, Sanna Marin.
Laitoin Toimittaja Jarno Liskille onnittelut hyvästä työstä. Sen hän on ansainnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääministerille tulee lukuisia asia yllättäen tai hyvin nopealla valmiusajalla. Hän johtaa koko Suomen sisäpolitiikkaa + EU-politiikkaa.
Hän saattaa joutua milloin tahansa johonkin videokonferenssiin tai puhelinkeskusteluun muiden EU-johtajien kanssa ja paljon muuta vastaavaa.
Osa asioista on pidempää valmistelua tietysti.
Juuri tämä. Tässä on jotenkin mennyt ihmisiltä mittakaava aivan sekaisin, ikään kuin kaikki muu pitäisi nyt laittaa syrjään ja puhua pelkästään jostain ateriaedusta, jonka selvittäminen oikeasti kuuluisi juuri ohjeita antaneille virkamiehille ja verottajalle.
Se on jollain tasolla tietysti hyvä, että ihmiset mieltää pääministerin(kin) tavalliseksi perheenäidiksi, jonka pitäisi ehtiä sinne Prismaan jos kaikki muutkin onnistuu sen tekemään. Pääministerin virka-aika kun ei vaan osu siihen klo 8-16 aikahaarukkaan vaan tulee kaikenlaista pientä lentokonekaappausta, pandemianhoitoa ynnä muuta. Ei todellakaan voida sanoa, että kaikki on valmisteltu viikkokausia etukäteen, ja jos nyt puhutaan ihan vaan koronasta, niin siihenhän ei nyt vaan edes ole mitään valmiita proseduureja, jotka voidaan vaan ottaa käyttöön. Että jaahas, ollaan menossa tässä kohdassa, epidemia kestää vielä x kuukautta, joten nyt tehdään näin ja näin.
Marin on varmasti ollut tietoinen asian tiimoilta. Yhdessä VNK.n kanssa on sovittu, miten vedotaan yksityisyydensuojaan, kun maa on alkanut polttaa jalkojen alla.
Kaikki vitkuttelu ja edun todellisen summan lopullinen paljastaminen medialle VNK.n suunnalta kertoo jo paljon.
Ei ole sattumaa, miten Kulmunin tapauksen jälkeen on haluttu asia salata.Marin on sen kanslia esimies. Hän on vastuussa niistä ohjeista.
Ja työntekijänä hän on vastuussa siitä mitä etuuksia vastaanottaa.
Verovelvollisena hän on vastuussa verotuksestaan.
Ja jos sattuu ottamaan vahingossa lahjuksen, siltikin on vastuussa.
Minusta on aika pelottavaa, jos tämä demarien kuvaama "valtakunnan ykkönen" on jokin hupakko, jolle joku jossain mukaväittää ja hän hölmönä on vietävissä.
Ei kai se kuvio Brysselissäkin ollut sitten tämä? Vastuu on tuolla ulkona?
Marin ei ole kanslian esimies. Kansliapäällikkö on kanslian esimies. Marin on valtioneuvoston esimies. Jos hän haluaisi muuttaa lainsäädäntöä, hänen täytyisi viedä lakiesitys eduskuntaan. Eduskunta säätää lakeja, ei Marin.
Kansliapäällikkö jää jäljelle silloinkin kun Marin lähtee. Hän on virassa, pääministeriys on pätkätyöpesti. Pääministeri ei saa äitiyslomaakaan, sellaista ei tunneta, koska joku all-male-panel vuonna sotakorvaukset ja savikiekko on aikanaan kuvitellut, etteivät akat ikinä yllä siihen hommaan.
Kun katsoo lakia valtioneuvoston jäsenille maksettavista palkkioista ja korvauksista, huomaa nopeasti, että laissa nimenomaan annetaan hyvin paljon harkintavaltaa valtioneuvoston kanslialle. Se tarkoittaa sitä, että valtioneuvoston kanslian linjaus on silloin laki. Sama jos laissa sanotaan, että tarkemmat säädökset annetaan asetuksella, niin silloin ne annetaan asetuksella eikä laissa.
Tuo kyseinen laki eri edes tunne tilannetta, jossa pääministeri ei asu Kesärannassa. Lakia tiukkaan tulkitsemalla tullaan tulokseen, jossa pääministerin on nimenomaan asuttava Kesärannassa. Kataiset, Stubbit, Rinteet ja Kiviniemet ovat näin olleen rikkoneet lakia. Tai eivät välttämättä rikkoneet, mutta tulkinta on epäselvä. Ihan samalla tavalla kuin aamupaloissakin.
Minua ihmetyttää se, että lehdissä kerrottiin, kuinka Antti Rinne oli pääministeriksi noustuaan nimenomaan kysynyt kansliasta yksityiskohtaisesti siitä, mitkä kaikki edut kuuluvat pääministerille. Luulisi hänen oikeustieteen kandina kertoneen tämän Marinillekin. Jos nääs Timo Lankinen sanoi Rinteelle, että mikroateriat pitopalvelusta kuuluu sitten maksaa itse, niin a) miksi pitopalvelu ei lähetä niistä laskua suoraan käyttäjälle eli syöjälle, olkoon vaikka tili, joka kuitataan kerran kuussa, tai b) miksei kukaan sanonut Marinille, että näistä maksat sitten veron.
Marin ei ole itse voinut muuttaa ohjeistusta. Hän on voinut tietysti kysyä, kuuluuko ruuat näihin korvattaviin kuluihin ja saanut myöntävän vastauksen, mutta hän ei voi itse vain ilmoittaa, että syön jatkossa veronmaksajien piikkiin, halusitte tai ette. Mitä hän olisi voinut tehdä, jos näitä laskuja ei olisikaan kuitattu joltain momentilta? Maksaa kiltisti? Hän ei voi edes erottaa kansliapäällikköä, koska ei ole tämän esimies. Marin ei ylipäätään ole kenenkään esimies. Siis sillä tavalla, etä kansliapäällikkö soittaisi Sannalle aamulla ja sanoisi, että mulla on kurkku kipeä, jään tänään kotiin saikulle.
Pelottavaa, jos oikeasti kuvittelet että Suomen pääministeri on joku ajopuu, joka ei oikein mitään voi kansliansa ohjeistukselle eikä oikein ole vastuussa, mitä kansliassa tehdään. Pääministeri on luottamustoimessa ja johtaa tätä maata kaikissa kriiseissä. Valtiojohtotehtävissä vastuuta on kannettava aina eikä siitä voi pitää vapaata samaan tapaan kuin työsuhteisesta normaalityöstä. Jos tätä vastuuta ei ei ymmärrä eikä ole valmis kantamaan, ei ole oikea henkilö pääminsteriksi.
Pelottavaa, että sinä kuvittelet Suomen olevan diktatuuri.
Totta kai Marin voi kieltäytyä ilmaisista ruuista. Ei niitä kukaan hänen suuhunsa väkisin työnnä. Virkavastuu ja poliittinen vastuu ovat kaksi eria asiaa, mutta turha niitä on tyhmälle selittää. Et tajuaisi kuitenkaan. Sama laulu jatkuu viestistä toiseen.
Marin ei voi määrätä itselleen ilmaista ruokaa, tämä on se pointti.
Joku hänen laskunsa maksaa tai sitten pitopalvelu harrastaa hyväntekeväisyyttä.
Presidentinkanslia on kokonaan eri virasto. Sauli saa kolme ja puolisataatuhatta euroa joka vuosi verotonta kulukorvausta sen palkkansa lisäksi, niin luultavasti siellä on katsottu, että sillä rahalla on pärjättävä myös aamumurojen suhteen.
Tämä. Naisena ottaa niin päähän, että tämän naiskortin taaksen mennään piiloon huonoja päätöksiä. Demokratiassa poliitikkoja saa ja pitää arvostella huonosta politiikasta. Tällä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.