10veen synttäritoiveet: Ryhmä Hau-rekka ja Pipsa Possu-lakanat. Nyt alkaa jotenkin iskeä tajuntaan lapsen kaikki diagnoosit ja huoli tulevasta ylä-asteesta

Siis eikö 10v. ole vasta joku 4-luokkalainen? Itse tuon ikäisenä leikin kaverien kanssa kaikenlaista ja leluilla myös. Ei ollut edes mitään kehitysviivästymää tai muita diagnooseja. Parissa vuodessa alkoi kuitenkin jo kiinnostus lopahtaa ja kehiin tuli entistä enemmän teinijuttuja. Tuossa iässä kasvaa aika nopeasti.

Ei leikkiminen mitään estä. Kehityimme kaverini kanssa myöhään ja toisella on nyt isoja lapsia lähes 40v ja toisella ei. Voi, lapsuuden leikit on parasta mitä ihmisellä on. Teini-iässä monet suositut harrastivat seksiä kavereidensa kanssa, hieman inhoan meidän sekopäistä aikaa. Seksi kuuluu kyllä hauskanpitoonkin ja parisuhteisiin, mutta ei se mikään pelleilyn asia ole!

Mikä ihme on Kaja kainalossa...aina oppii uutta.

Minä ymmärrän aloittajan huolen. Koulumaailma voi olla brutaalin julmaa, siellä on monen itsetunto murskattu loppuelämäksi vain sen takia, ettei ole sulautunut joukkoon. Niin kovasti kuin haluaisimmekin antaa lastemme olla juuri sellaisia kuin ovat, reaalimaailma voi tulla julmasti vastaan. Ei ole ihan yksinkertainen asia tämä.

Ja mun 16v yhdessä 18v poikaystävän kanssa katsoo Barbie-elokuvia ja Ice Agea...

Luulen että nuo ryhmä Hau- jutut ja pipsa possut tuo ap:n lapselle turvaa.

Oma tyttö 12v, hänellä on myös ainakin ADHD ja mahdollisesti jotain muutakin neuropsykiatrista ongelmaa. 10-vuotiaana oli ihan samanlainen, melkein takertui noihin pienten lasten juttuihin. Nyt kaksi vuotta myöhemmin on ihan tyypillinen esiteini.

Mun oppilaat täyttävät 10v. tänä vuonna ja leikkivät kyllä ahkerasti. Tykkäävät katsoa Muumeja ja Hot Wheelsit ja legot on jees. Pipsa possusta nekin jauhaa. Katsovat kyllä tubettajia ja pelaavat Among Usia. En olisi vielä huolissani lapsestasi, mutta kyllähän kehitysviivästymä alkaa jossain vaiheessa näkyä.

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäret ovat nyt yläkoululaisia ja teinejä. Urheilevat paljon, kavereita on paljon, tykkäävät laittaa hiuksiaan ja meikkaavat vähän. Ihan tavallisia teinejä.

Aloittajan teksti sai minut muistelemaan millaisia olivat 10-vuotiaina.

Todellakin leikkivät vielä. Tuolloin pitivät todella paljon Pet Shop-hahmoista ja niillä hahmoilla oli laivaa ja autoa ja kahvilaa plus muuta härpäkettä ja hahmot seikkailivat tyttöjen leikeissä tuntikausia.

Myös Lego Friends ja Polly Pocket olivat suosittuja, ajoittain myös Barbie.

Kaverit myös tuolloin olivat innokkaita leikkijöitä ja porukkaan mahtui myös kaverin eskarilaista pikkusiskoa ja joskus myös muutama vuosi nuorempi serkkupoika, jonka mielestä Pet Shop-koirat olivat ihania.

Tiettävästi kenelläkään ei ole tai ollut mitään diagnoosia.

Anna lapsesi leikkiä, teini-ikä kyllä tulee ihan varmasti ja siinä on omat kuvionsa. Aikuisuudesta nyt puhumattakaan.

Lisäksi olen huomannut, että nykyteinit suhtautuvat ns lapsellisiin juttuihin eri tavalla kuin me vanhemmat aikoinamme.

Minunkin tytöt nukkuvat mielellään muumi-lakanoissa ja välillä kaivavat esiin kavereiden kanssa Barbie-elokuvat. Laulavat sitten elokuvan kappaleiden mukana ja hihittelevät iloisesti ja mussuttavat karkkia.

Älä stressaa sitä että lapsesi leikkii ja nauttii elämästä.

Pitäisiköhän meidän muitten ottaa opiksemme.

Ps. Eikä se Aspergerkaan mikään kauhea asia ole. Mun miehellä on, ja ihana aviomies ja isä on.

Hyvässä työpaikassa ja elämäänsä tyytyväinen mies.

Vedet silmissä minä 35v luin viestisi. Voi, saisinpa olla lapsi taas!

Teini-ikäiseksi siirtyminen tapahtuu yllättävän nopeasti. Yhdessä hetkessä leikit on kaikki kaikessa ja parin kuukauden päästä ne on ihan teinejä. 

Mutta ymmärrän sua kyllä ap. Vanhemmuus on yhtä harmaalla alueella taiteilua. Lapsen omalaatuisuutta haluaa rohkaista ja viattomuutta vaalia, mutta toisaalta, kuka muu opastaa kovassa maailmassa suuremmalla rakkaudella kuin vanhemmat? 

Pyrin pitämään hyvää keskusteluyhteyttä lapsiini. Sanon ääneen säännöllisesti, että minuta saa ja pitää kysyä kaikesta. Kuuntelen lasten juttuja (niitä tylsiäkin) ja yritän olla tuomitsematta. 

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö 10v. ole vasta joku 4-luokkalainen? Itse tuon ikäisenä leikin kaverien kanssa kaikenlaista ja leluilla myös. Ei ollut edes mitään kehitysviivästymää tai muita diagnooseja. Parissa vuodessa alkoi kuitenkin jo kiinnostus lopahtaa ja kehiin tuli entistä enemmän teinijuttuja. Tuossa iässä kasvaa aika nopeasti.

Itsellä oli leikkijuttuja tuolloin ja teininä muita, mutta myös teinit leikkivät. Lasten kanssa on hauska vieläkin leikkiä, ei siitä melkein nelikymppinenkään leikkitäti kasva varmaan ikinä yli.

"Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa" sanoo jo vanha sananlaskukin. Itse leikin 13-vuotiaaksi asti, kunnes sitten se pikkuhiljaa jäi pois. Ihan normaali aikuinen olen nykyään. 10-vuotias on vielä lapsi. Älä hätäile. Lapsesi saattaa kehittyä hyvinkin nopeasti, kun sen aika tulee.

Ymmärrän kyllä aloittajan huolen, mutta haluan myös rauhoitella.

Leikin itse tuossa iässä vielä kavereiden kanssa nukeilla täyttä häkää ja leikittiinpä myös mielikuvitusleikkejä. Kukaan ei ollut huolissaan eikä kiusattu, minäkin olin rintava jo noihin aikoihin ja aikuisen naisen mitoissa.

Jonkin sortin neurokirjon oireitakin silloin epäiltiin, mutta täysin normaali nuori nainen minusta tuli.

Mielelläni nukuin Bratz-lakanoissa ja katselin lastenohjelmia, mutta samaan aikaan luin Mein Kampfit ja Marxit sujuvasti.

Yläasteelle mennessä ei tullut enää leikittyä, mutta lastenohjelmia taisin vielä katsoa silloinkin toisinaan.

Hyvin on ehtinyt ryypätä, tehdä useammassa eri organisaatiossa töitä ja elää sitä nuoruutta, nyt olen pyrkimässä vielä kaupunginvaltuustoon.

Ei kannata liikaa jumittua noihin leluihin ja toiveisiin jos asiat ovat muuten kunnossa, en olisi lainkaan huolissani. Enemmän surettaa liian aikaisin aikuistuvat lapset.

Kehitysviivästymä ei ole mikään lopullinen tuomio, voi diagnoosikin vielä muuttua.

N18

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän aloittajan huolen. Koulumaailma voi olla brutaalin julmaa, siellä on monen itsetunto murskattu loppuelämäksi vain sen takia, ettei ole sulautunut joukkoon. Niin kovasti kuin haluaisimmekin antaa lastemme olla juuri sellaisia kuin ovat, reaalimaailma voi tulla julmasti vastaan. Ei ole ihan yksinkertainen asia tämä.

Meillä ainakin alakoulussa suurin osa oli vielä ihan lapsia (vuosituhannen alussa siis) . Jotkut jo kovasti leikkivät "Tyttö ja poikaystävää" ja varsinkin tytöt 'jakoivat' poikia keskenään (pojat olivat sitten sitä mieltä, että ihan sama, jos tuo Essi on sitä mieltä että mä olen sen poikaystävä kunhan mä saan rauhassa pelata futista kavereitten kanssa).

Mutta kun siirryttiin yläkouluun niin leikki kyllä katosi lasten keskinäisestä puuhastelusta ja futis välitunneilta. Esimurkut kipuilivat ja todellakin, jos jollain oli 'liian lapsellista' touhua niin häntä saatettiin kiusatakin (tai ainakin heittää jotain tyhmää läppää).

Oma lapseni oli tällainen vähän rauhallisemmin teiniksi muuttuva, ja hän sitten vain valikoi ystävänsä harrastuksista ja muualta, ja jättäytyi luokan teiniprinsessojen draamailun ulkopuolelle.

Kyllä hänellekin sitten kuitenkin murrosikä koitti ja nykyään on ihan 'normi' aikuinen ja opiskelee yliopistossa, että annetaan kaikkien kukkien kukkia, eikä luoda lapselle stressiä siitä, että kotonakin ollaan sitä mieltä, että hän on jotenkin vääränlainen. Toki, samalla lailla kuin kielsin isosiskoa menemästä 'diskovaatteissa' kouluun en sallinut nuoremman menevän 'keijusiivet selässä' , ei sitä ehdoin tahdoin kannata altistaa lastansa kiusaamiselle.

Ihan normaalilta kuulostaa. Mieti nyt miten nykyteinitkin ihan meemiarvon vuoksi katselee lastenohjelmia ja nukkuu teinipojatkin prinsessalakanoissa

Ei ole mitenkään erikoista.

Itselläni on aikuisena saatu Asperger-diagnoosi. Leikin 13-vuotiaaksi asti vauvanukeilla ja barbeilla.

Huomioonottaen miten paljon Asperger, jota ei edes vielä tuolloin tiedetty mulla olevan vaan tutkittiin mt-ongelmaksi, aiheutti mulle ongelmia hyvin laaja-alaisesti eri elämänalueilla, niin leikkiminen oli niihin nähden täysin normaali asia.

Itselläni ei ollut yhtään minkäänikäistä kaveria, joten jos lapsellasi on edes minkä ikäinen kaveri tahansa, on se parempi juttu omaan taannoiseen tilanteeseeni nähden.

Mitä sinä itse haluaisit hänelle antaa? Tai mitä hänen "kuuluisi" haluta?

Anna lapsen olla lapsi

Pääseeköhän vapaaehtoiseksi iltapäiväkerhoon helposti vai onko niilläkin joku tarkka systeemi pedareiden varalta? Mikään outo en ole vaan itsekin tykkäisin leikkiä lasten kanssa höpöhöpö-leikkejä. Omia lapsia ei ole ja en varmaan saakaan.

N35

Hau-rekka ja Possu-lakanat. Vai oliko sittenkin Ryhmä Hau -rekka ja Pipsa Possu -lakanat?

51 lisää, että tänäänkin juttelin kirjastossa erään miehen kanssa, joka oli kokoamassa Lego-näyttelyä kirjastoon. Ihan aikuinen mies ja todella terävä päästään, en ollut huolissani hänenkään leikkimisestä. Miten Legoritarit loppujen lopuksi eroaa Pipsa Possusta tai Ryhmä Hausta?