Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieletön erotuska
29.05.2021 |
4kk mennyt erosta ja täyttä tuskaa on edelleen. En saa elämästä ollenkaan kiinni ja olo on käsittämättömän masentunut jatkuvasti. Yritän tehdä asioita joista saisin iloa, mutta kun mikään ei tunnu hyvältä. Itsensä saaminen liikkeelle on myös hyvin työlästä, tekisi mieli vaan maata kotona. Ystävät eivät enää ymmärrä miksi vieläkin olen tässä tilassa, joten heille en enää viitsi puhua. Työterveyden kautta kävin muutamia kertoja psykologilla, mutta eipä sekään pidemmän päälle auttanut. Tällä hetkellä on olo etten voi enää koskaan olla aidosti onnellinen. Mielessä on ollut ajatuksia, etten jaksa edes elää koska tuska on niin suuri. Onko täällä muita joilla on ottanut ero näin koville?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään osaa ymmärtää, miksi ihmiset surevat parisuhteen päättymistä. Jos ex-kumppani on elossa, miksi surra?
Sulla ei ole siis koskaan ollut parisuhdetta, jossa olet nauttinut tehdä asioita toisen ihmisen kanssa ja nauttinut myös hänen seurastaan. Erossa kun tämän menettää, niin se surettaa.
Sivusta - surettaa toki, mutta täällä tuntuu olevan vallalla ajatus, että jätetyksi tulemisen kuuluu olla joku maailmanloppu, eikä yhtään haluta nähdä sitä että se on samalla myös uusi alku. Elämä on yhtä luopumista, luovut lapsuudesta, luovut lapsesta, luovut työelämän rutiinista, luovut terveydestä. Jos haluaa keskittyä kaikkeen, minkä on menettänyt, ei yhtään huomaa sitä minkä voi samassa saavuttaa. Toinen osapuoli teki päätöksen päättää suhtee, jossa ei ollut molemminpuolista rakkautta. Nyt voit tuhlata kaiken rakkautesi itseesi ja muihin läheisiin, kunnes löydät kumppanin joka rakastaa sinua takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään osaa ymmärtää, miksi ihmiset surevat parisuhteen päättymistä. Jos ex-kumppani on elossa, miksi surra?
Sulla ei ole siis koskaan ollut parisuhdetta, jossa olet nauttinut tehdä asioita toisen ihmisen kanssa ja nauttinut myös hänen seurastaan. Erossa kun tämän menettää, niin se surettaa.
En ole koskaan ollut parisuhteessa, koska en pidä draamasta, jota parisuhteet synnyttävät. Maailman pahin synti on unohtaa hankkia lahja kumppanin syntymäpäivää varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään osaa ymmärtää, miksi ihmiset surevat parisuhteen päättymistä. Jos ex-kumppani on elossa, miksi surra?
Sulla ei ole siis koskaan ollut parisuhdetta, jossa olet nauttinut tehdä asioita toisen ihmisen kanssa ja nauttinut myös hänen seurastaan. Erossa kun tämän menettää, niin se surettaa.
Sivusta - surettaa toki, mutta täällä tuntuu olevan vallalla ajatus, että jätetyksi tulemisen kuuluu olla joku maailmanloppu, eikä yhtään haluta nähdä sitä että se on samalla myös uusi alku. Elämä on yhtä luopumista, luovut lapsuudesta, luovut lapsesta, luovut työelämän rutiinista, luovut terveydestä. Jos haluaa keskittyä kaikkeen, minkä on menettänyt, ei yhtään huomaa sitä minkä voi samassa saavuttaa. Toinen osapuoli teki päätöksen päättää suhtee, jossa ei ollut molemminpuolista rakkautta. Nyt voit tuhlata kaiken rakkautesi itseesi ja muihin läheisiin, kunnes löydät kumppanin joka rakastaa sinua takaisin.
No, itselläni se oli ainakin sellainen todellinen luopuminen ja suuri loppu. Olin nimittäin keski-iän korville saakka ollut parisuhdekokematon kunnes viimein kuvittelin törmänneeni oikeanlaiseen ihmiseen. Kaikesta huolimatta se päättyi ja sen jälkeen oli sellainen tunne, etten minä enää ketään koskaan löydä. Minullahan kesti lähes 40 vuotta löytää tämäkin ihminen. Joten toiset 40 vuotta jos menee toisen kohdalla, niin minähän olen jo mullan alla. Ei se ainakaan minusta ole niin itsestäänselvää, että "ihmisiä tulee ja menee", niinkuin muilla vaikuttaa olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään osaa ymmärtää, miksi ihmiset surevat parisuhteen päättymistä. Jos ex-kumppani on elossa, miksi surra?
Sulla ei ole siis koskaan ollut parisuhdetta, jossa olet nauttinut tehdä asioita toisen ihmisen kanssa ja nauttinut myös hänen seurastaan. Erossa kun tämän menettää, niin se surettaa.
Sivusta - surettaa toki, mutta täällä tuntuu olevan vallalla ajatus, että jätetyksi tulemisen kuuluu olla joku maailmanloppu, eikä yhtään haluta nähdä sitä että se on samalla myös uusi alku. Elämä on yhtä luopumista, luovut lapsuudesta, luovut lapsesta, luovut työelämän rutiinista, luovut terveydestä. Jos haluaa keskittyä kaikkeen, minkä on menettänyt, ei yhtään huomaa sitä minkä voi samassa saavuttaa. Toinen osapuoli teki päätöksen päättää suhtee, jossa ei ollut molemminpuolista rakkautta. Nyt voit tuhlata kaiken rakkautesi itseesi ja muihin läheisiin, kunnes löydät kumppanin joka rakastaa sinua takaisin.
Ei sen KUULU olla yhtään mitään. Jokaisella on oikeus kokea kuten kokee eikä kukaan voi toiselle sanoa miten pitäisi tuntea. Tuo on ihan totta, että tottakai se ero on myös uusi alku. Mutta pahimmassa vaiheessa ihminen ei vain yksinkertaisesti välttämättä pysty näkemään asiaa noin kun kipu on vahvimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään osaa ymmärtää, miksi ihmiset surevat parisuhteen päättymistä. Jos ex-kumppani on elossa, miksi surra?
Sulla ei ole siis koskaan ollut parisuhdetta, jossa olet nauttinut tehdä asioita toisen ihmisen kanssa ja nauttinut myös hänen seurastaan. Erossa kun tämän menettää, niin se surettaa.
Sivusta - surettaa toki, mutta täällä tuntuu olevan vallalla ajatus, että jätetyksi tulemisen kuuluu olla joku maailmanloppu, eikä yhtään haluta nähdä sitä että se on samalla myös uusi alku. Elämä on yhtä luopumista, luovut lapsuudesta, luovut lapsesta, luovut työelämän rutiinista, luovut terveydestä. Jos haluaa keskittyä kaikkeen, minkä on menettänyt, ei yhtään huomaa sitä minkä voi samassa saavuttaa. Toinen osapuoli teki päätöksen päättää suhtee, jossa ei ollut molemminpuolista rakkautta. Nyt voit tuhlata kaiken rakkautesi itseesi ja muihin läheisiin, kunnes löydät kumppanin joka rakastaa sinua takaisin.
No, itselläni se oli ainakin sellainen todellinen luopuminen ja suuri loppu. Olin nimittäin keski-iän korville saakka ollut parisuhdekokematon kunnes viimein kuvittelin törmänneeni oikeanlaiseen ihmiseen. Kaikesta huolimatta se päättyi ja sen jälkeen oli sellainen tunne, etten minä enää ketään koskaan löydä. Minullahan kesti lähes 40 vuotta löytää tämäkin ihminen. Joten toiset 40 vuotta jos menee toisen kohdalla, niin minähän olen jo mullan alla. Ei se ainakaan minusta ole niin itsestäänselvää, että "ihmisiä tulee ja menee", niinkuin muilla vaikuttaa olevan.
Miksi sinun pitäisi löytyy joku ihminen? Yksin voi elää myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään osaa ymmärtää, miksi ihmiset surevat parisuhteen päättymistä. Jos ex-kumppani on elossa, miksi surra?
Sulla ei ole siis koskaan ollut parisuhdetta, jossa olet nauttinut tehdä asioita toisen ihmisen kanssa ja nauttinut myös hänen seurastaan. Erossa kun tämän menettää, niin se surettaa.
Sivusta - surettaa toki, mutta täällä tuntuu olevan vallalla ajatus, että jätetyksi tulemisen kuuluu olla joku maailmanloppu, eikä yhtään haluta nähdä sitä että se on samalla myös uusi alku. Elämä on yhtä luopumista, luovut lapsuudesta, luovut lapsesta, luovut työelämän rutiinista, luovut terveydestä. Jos haluaa keskittyä kaikkeen, minkä on menettänyt, ei yhtään huomaa sitä minkä voi samassa saavuttaa. Toinen osapuoli teki päätöksen päättää suhtee, jossa ei ollut molemminpuolista rakkautta. Nyt voit tuhlata kaiken rakkautesi itseesi ja muihin läheisiin, kunnes löydät kumppanin joka rakastaa sinua takaisin.
No, itselläni se oli ainakin sellainen todellinen luopuminen ja suuri loppu. Olin nimittäin keski-iän korville saakka ollut parisuhdekokematon kunnes viimein kuvittelin törmänneeni oikeanlaiseen ihmiseen. Kaikesta huolimatta se päättyi ja sen jälkeen oli sellainen tunne, etten minä enää ketään koskaan löydä. Minullahan kesti lähes 40 vuotta löytää tämäkin ihminen. Joten toiset 40 vuotta jos menee toisen kohdalla, niin minähän olen jo mullan alla. Ei se ainakaan minusta ole niin itsestäänselvää, että "ihmisiä tulee ja menee", niinkuin muilla vaikuttaa olevan.
Miksi sinun pitäisi löytyy joku ihminen? Yksin voi elää myös.
Ei se siinä eron hetkellä tuntunut siltä, että "jippii voin elää nyt yksin". Toki nyt, kun siitä erosta on yli päässyt niin ei tämä yksinelo hassumpaa ole.
Alue: Aihe vapaa
Sulla ei ole siis koskaan ollut parisuhdetta, jossa olet nauttinut tehdä asioita toisen ihmisen kanssa ja nauttinut myös hänen seurastaan. Erossa kun tämän menettää, niin se surettaa.