Palstapsykologit: olenkohan lievästi asperger

Olen nainen, joka on koko ikänsä kokenut olevansa erilainen tai outo ikäistensä kanssa. Lapsena tukeuduin aikuisiin, olin lapsiryhmissä ulkopuolinen. Minua kiusattiin sekä itseäni vanhempien että nuorempien toimesta. Oman ikäiseni lapset juoksivat minua karkuun, mutta en ns. ymmärtänyt vihjettä, vaan yritin edelleen olla heidän kaverinsa ja juoksin perässä. Olin alkuun koulussa todella puhelias (viittasin joka aiheeseen ja kerroin ummet ja lammet isovanhemmistani), jossakin kohtaa tajusin että niin ei toimita. Opettelin käytöstapoja ja sosiaalisia normeja kirjoista yläasteikäisenä, luin kaikkia tapaoppaita ja etikettikirjoja. Koin itseni sosiaalisesti kömpelöksi, kuin kulmikkaaksi palikaksi joka yrittää sovitella itseään pyöreään reikään. Yhteen poikaan olin ihastunut, ja käytiin kerran treffeillä. Seuraavia treffejä ei tullut, kun sain päähäni että en haluakaan lähteä elokuviin, ja soitin hänelle varmaankin 20 kertaa putkeen, kun hän ei vastannut heti puhelimeen. Olen ollut se tyyppi, joka seisoo juhlissa eteisessä "etsimässä tavaraa laukusta", kun ei tiedä mitä tekisi tai sanoisi muiden seurassa. Aikuisena olen päälle päin aika normaali, mutta seurassa edelleen joko dominoin keskustelua ja puhun muiden päälle, jos aihe on mielenkiintoinen tai sitten jutellaan säästä. Suhde omaan naiseuteen on aina ollut kompleksinen, koen että yritän edelleenkin imitoida naisena olemista jossakin määrin, seuraan somessa "naisellisia" naisia ja yritän sieltä kopioida asioita. Aistiherkkyyksistä herkkä olen ainoastaan hajuille, oudossa hajussa en pysty syömään tai nukkumaan, jääkaapissakin kaikkien ruokien pitää olla ilmatiiviisti pakattu. Tavalliset pienet päätökset (mitä syödään? -> mitä pitää ostaa kaupasta? moneltako ruokaa pitää alkaa valmistaa? pitääkö ennen syömistä siivota keittiö? mihin kaikki tavarat kuuluvat? onko tämä säilytettävä paperi vai roskiin heitettävä paperi?) väsyttävät ja saavat minut todella ärtyneeksi. Isoissa päätöksissä (ostin talon) en kuormitu läheskään niin paljon. Olin vähemmän stressaantunut talokaupoilla kuin marketissa ruokaostoksia tehdessä (ja sitä jo etukäteen stressatessa).

Varsinkin vaikeudet vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa suhteissa (ikäisiini) naisiin ovat saaneet minut tuntemaan oloni tosi erilaiseksi ja kummalliseksi. Teininä ajattelin, että olen ihminen ja nainen vain päällisin puolin, sisälläni ei ole kaikkia oikeita palikoita. Lapsena rakastin ja hoivasin hyönteisiä ja kaikkia pieniä eläimiä, koin enemmän yhteyttä niihin kuin vaikka oman perheeni jäseniin.

Olen koko aikuisikäni rampannut terapioissa reipastumassa ja opettelemassa ratkaisukeskeistä maailmankuvaa, nyt olen havahtunut pohtimaan, voisinko ehkä olla lievästi autismin kirjolla? Ehkä kaikki vaikeudet eivät olekaan olleet omassa päässäni ja vain väärästä asenteesta kiinni, vaan ehkä mulla oikeasti on jotakin muutakin taustalla. Tai ehkä olen vain kuten kaikki keskiluokkaiset naiset, ja yritän identifioitua johonkin viiteryhmään vaikka väkisin (erityisherkät, crossfittaajat, kiintymyssuhdevanhemmat, sarjayrittäjät, mitä näitä nyt on).