Paras ikäero esikoisen ja toisen lapsen välillä?

Voi hyvänen aika, kaikkea sitä kysytäänkin!!

4-6 vuotta.

Muutama vuosi on paras ikäero, voin kokemuksesta sanoa.

Nää on niin perhe/yksilö kohtaisia asioita. Tähän vaikuttaa perheen dynamiikka ja lasten temperamentti, miten osuvat yhteen.

Jonkun tutkimuksen joskus luin (löytynee jotenkin googlesta) että alle 3 v ikäero on terveydellinen riski koko perheelle. Mitä pienempi ikäero, sitä suurempi riski niin fyysisesti kun psyykkisesti. Ihmisen keho ei ole luotu synnyttämään lapsia pienillä ikäeroilla,silti tämä tuntuu olevan muotia tänä päivänä. Usein halutaan mahdollisimman pienet ikäerot.

Meidän lapsilla ikäeroa kaksi vuotta ja rankkaa oli ekat pari vuotta. Nykyään lapset ovat hyviä kavereita keskenään. Ikäeroa olisi minusta voinut olla enemmänkin. Itse ainakin kärsin kuopuksen syntymän jälkeen vaikeasta raudanpuute anemiasta. (varastorauta ei ollut täyttynyt vielä kunnolla ennen kun tulin toisen kerran raskaaksi) lapsellanikin oli oireinen raudanpuute. Odotan nyt kolmatta lastamme, esikoinen on 7 ja kuopus 5 ja nyt tuntuu helpolta, toki vauva vielä vatsassa :)

Meillä on 4 vuotta. Esikoinen oli omatoiminen vauvan syntyessä, ja nyt melkein parin vuoden päästä saavat kyllä leikinkin yhdessä aikaan. Ei tietenkään koko ajan, mutta joka päivä jotain.

Meillä ikäeroksi ekan ja tokan väliin tuli hieman alle kolme vuotta ja se on ollut tosi hyvä. Tytöt ovat nyt jo 18 ja 20 vuotiaat, mutta ovat olleet aina tosi hyvissä väleissä ja leikit ovat menneet hyvin yhteen.

Kun ensimmäinen lapsi oli melkein 3 vuotias siskon syntyessä, niin hän sai kivasti aikaa olla se perheen vauva ja pikkusiskon syntyessä hän oli heti hyvä isosisko, josta oli oikeasti apua monessa asiassa.

Kolmas syntyi niin, että toka ja kolmannen väliin jäi taas alle kolme vuotta ja velipoika otti heti perheessä oman paikkansa. Lapsista on ollut aina kaverit toisilleen ja viimeksi toissapäivänä katsoin kuinka he istuivat höpöttämässä ja nauramassa kaikkea.

20 vuotta. Lapsi kerrallaan ja aikuisesta on oikeasti pikkusisaruksen leikittäjäksi ja hoitajaksi eikä kiusaajaksi ja riitapukariksi.

Kakspiippunen juttu. Varmaan parasta seuraa toisilleen ovat kun tarpeeksi peräkkäin. Varsinkin jos samaa sukupuolta sattuisi tulemaan. Perhe voi parhaiten, kun hankkii seuraavan silloin, kun on voimavaroja.

Aikanaan oli rahallisesti paras, kun väli ei mennyt yli kolmen vuoden, nykyään en tiedä onko sama juttu enää.

Vierailija kirjoitti:

Nää on niin perhe/yksilö kohtaisia asioita. Tähän vaikuttaa perheen dynamiikka ja lasten temperamentti, miten osuvat yhteen.

Jonkun tutkimuksen joskus luin (löytynee jotenkin googlesta) että alle 3 v ikäero on terveydellinen riski koko perheelle. Mitä pienempi ikäero, sitä suurempi riski niin fyysisesti kun psyykkisesti. Ihmisen keho ei ole luotu synnyttämään lapsia pienillä ikäeroilla,silti tämä tuntuu olevan muotia tänä päivänä. Usein halutaan mahdollisimman pienet ikäerot.

Meidän lapsilla ikäeroa kaksi vuotta ja rankkaa oli ekat pari vuotta. Nykyään lapset ovat hyviä kavereita keskenään. Ikäeroa olisi minusta voinut olla enemmänkin. Itse ainakin kärsin kuopuksen syntymän jälkeen vaikeasta raudanpuute anemiasta. (varastorauta ei ollut täyttynyt vielä kunnolla ennen kun tulin toisen kerran raskaaksi) lapsellanikin oli oireinen raudanpuute. Odotan nyt kolmatta lastamme, esikoinen on 7 ja kuopus 5 ja nyt tuntuu helpolta, toki vauva vielä vatsassa :)

No en usko, että olisi mitenkään terveydellinen riski saada alle kolmen vuoden päästä toinen lapsi! :D Vuoden uskon hyvin, puoliyoista vuottakin, mutta siinäpä se onkin. Jos mamma on terve, niin kyllä hön jaksaa oikein hyvin lapsiarkea.

Meillä pojilla on ikäeroa 1v 7kk ja ovat olleet aina ihan erottamattomat (ovat nyt yli 20v). Tämä on ollut hyvä meille (pojilla paljon yhteisiä kavereita) ja ihan suunniteltua kun mies halusi lapset suht pienellä ikäerolla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ikäeroksi ekan ja tokan väliin tuli hieman alle kolme vuotta ja se on ollut tosi hyvä. Tytöt ovat nyt jo 18 ja 20 vuotiaat, mutta ovat olleet aina tosi hyvissä väleissä ja leikit ovat menneet hyvin yhteen.

Kun ensimmäinen lapsi oli melkein 3 vuotias siskon syntyessä, niin hän sai kivasti aikaa olla se perheen vauva ja pikkusiskon syntyessä hän oli heti hyvä isosisko, josta oli oikeasti apua monessa asiassa.

Kolmas syntyi niin, että toka ja kolmannen väliin jäi taas alle kolme vuotta ja velipoika otti heti perheessä oman paikkansa. Lapsista on ollut aina kaverit toisilleen ja viimeksi toissapäivänä katsoin kuinka he istuivat höpöttämässä ja nauramassa kaikkea.

Keskimmäinen on siis juuri täyttänyt 18, vanhin on pian täyttämässä 21, nuorin täytti 15 aikaisemmin.

Minulla ja sisaruksellani 2v, emme tulleet toimeen alkuunkaan. Aikuisiällä kylläkin oikein hyvin. Kolmannella sitten minuun 5v ja keskimmäiseen 3v. Me olimme jo ihan eri maailmoissa, mutta nuorimmat keskenään oikein hyvää pataa.

Omilla myös 3v ja tähän asti ollut hyvä. Tällä perusteella vastaan 3v, joskin uskon tämän olevan melko pitkälti tuurista kiinni.

Ei tähän nyt oikein voi vastata. Riippuu monesta eri asiasta. Pieni ikäero on raskas vauvavaiheessa, mutta mahdollistaa lasten läheisemmät välit sitten myöhemin (mutta ei takaa tätä). 

Samanikäisten lasten kanssa on myös helpompi keksiä tekemistä, joka kiinnostaa molempia. 

2-3 vuotta. Ei ole liian lyhyt aika mutta lapsista sitten vähän myöhemmin myös seuraa toisilleen. Lisäksi ainakin meillä huomasi monesti että isompi ikäero olisi vaikeuttanut vauva-arkea kun isompi olisi ollut "pakko" viedä kerhoon ja harrastuksiin, tuolla ikäerolla ainakin ensimmäisen vuoden kahden lapsen kanssa selvisi näistäkin

Kaksi vuotta

Ei ole yhtä oikeaa ikäeroa. Meillä kolme lasta ja kaikilla 1,5 vuoden ikäerot. Oli todella rankkaa, kun lapset olivat pieniä ja nyt teini-iässä tietysti hieman ärsyttää, että kaikilla sama vaihe yhtäaikaa. Toisaalta olen nauttinut lasten pienistä ikäeroista paljon. Parasta on, että kaikki tykkää samoista asioista suunnilleen samaan aikaan eli koko perhe voi tehdä samaa oli se sitten hiekkakakkuleikit, kallioilla kiipeily tai toimintaelokuvat. Kouluiässä leikkivät vielä hyvin paljon keskenään ja nyt teini-iässä välillä haluavat nukkua samassa huoneessa ja viettää kolmestaan esimerkiksi elokuvailtaa. 

Pieni ikäero on siis minusta paras. Olisi kauheaa, jos se pikkulapsiaika vain jatkuisi ja jatkuisi. Kannattaa kuitenkin huomioida, että mitä pienempi ikäero, sitä enemmän lapsia joutuu kasvattamaan "yhteen". Sisarussuhde vaatii aikuisen työstämistä, sitä että opetetaan selvittämään riitoja rakentavasti, ottamaan muut huomioon ja kunnioittamaan muita ja panostetaan siihen, että lapsilla on keskenään hauskaa, yhteistä kivaa tekemistä ja toisesta välitetään.

Ainakin toistaiseksi omat lapseni ovat läheisiä. Usein tehdään ihan vain sellainen tyhmä kierros, jossa jokainen sanoo toisista ihania ja mukavia asioita. Sisarusten on tärkeää kuulla toisiltaan, mitä hyvää toinen hänestä ajattelee. Aikuisuus on sitten erikseen, silloin merkitystä on ikäeroa enemmän persoonalla. 

Riippuu lapsista, riippuu perheestä ja riippuu ikävaiheesta.

Sanoisin että kun lapset on pieniä, niin mitä isompi ikäero, sitä helpompaa. Isompi nukkuu yöt ja sillä on rutiinit, leikkii itsekseen tai kaverien kanssa, ehkä jopa auttaa pienesti tai voi vahtia pienempää sen pari minuuttia, kun esim roskapussin vienti tai vessassa käynti ottaa

Sitten kun ne kasvaa, sanotaan vaikka kouluikäisiksi, niin pieni ikäero tuntuu paremmalta. Ei tarvitse miettiä kovasti kompromisseja, jos ollaan lomalla tai haluaa tehdä koko perheen kanssa jotain. Teini-iän kuohuissa saattaa myös sisarus tukea enemmän kuin ärsyttää, jos ikäero on pieni.

Ei näihin taida olla "oikeaa" vastausta ja jokaisella ikäerolla on puolensa :)

Jos ajattelee, mikä lasten kannalta on paras, niin 1v paras. Tarpeet on lapsilla samanlaiset eikä esikoinen menetä äitiä uudelle vauvalle, kun molemmat mahtuvat syliin ja päivärytmi on vielä samankaltainen. Sisarukset kasvavat tiiviiksi tiimiksi, jotka tulevat toimeen kuin kaksoset. Ilman puhetaitoakin jo räkättivät toistensa jutuille ja iloitsivat toisistaan

Nyt ovat 18 ja 19 v , joilla toisensa elämässä tukena ja yhteinen historia juurina, bonuksena läheinen suhde.

Juu, oli rankkaa pari ekaa vuotta äidillä, mutta kyllä kannatti. Parasta mitä lapsilleni oon voinut rakkauteni lisäksi tarjota on toisensa.

Lasteni ikäero on 2 vuotta ja samaa sukupuolta ovat, niin luulisi, että heistä on seuraa toisilleen, mutta ei kun riitelevät vain. Siskon perheessä oli ihan sama juttu, kun lapset olivat pienä, mutta nyt ovat aikuisena parhaat kaverit. Kaverini perheessä lapsilla on 5 vuotta ikäeroa, niin on paljon rauhallisempaa. Mutta eihän näitä voi tietää. On sellaisiakin perheitä joissa lapset pienellä ikäerolla ovat hyvissä väleissä tai päinvastoin.