Lue keskustelun säännöt.
Kateelliset! Teettekö asioiden "uudelleenkirjoitusta" päässänne ?
26.05.2021 |
Aloitin keskustelun eilen rajattomuudesta. En löytänyt juuri ketään kommentoimaan, joka kokisi samoin, ajattelin että kateus on ehkä lähestyttävämpi aihe. Laitan tuon keskustelun seuraavaan kommenttiin linkkinä.
Minussa kateus aiheuttaa pakonomaisen ”uudelleenkirjoittamisen” tarpeen. Jos jollain on kaunis piha niin ajattelen että he pystyy siihen koska heillä ei ole lapsia, ja koska heillä ei ole lapsia niin heidän elämä on sisällötöntä ja köyhää.
Tämän jälkeen voin sääliä heitä ja minulle tulee esim hyvä olo jos saan auttaa heitä pihansa kanssa. Mutta jos se kukoistaa ja he hankkii vaikka lapsia, niin tässä vaiheessa mulla on taas jo paljon tietoa jolla voin tyynnytellä itseäni. Että se mies on niin rassukka eikä olis halunnut lapsia ja ne on onnettomia. Ja taas voin sääliä heitä.
Ja heidän elämänsä on mun silmissä VAAN tätä. Jos heillä sitten on vaikka jotkut pihajuhlat missä ne vaikuttaa onnellisilta niin saatan suuttua todella pahasti päiviksi ja taas on pakko keksiä joku millä saan ne ”järjestykseen” päässäni.
Tää aiheuttaa myös huomattavaa ahdistusta välillä :(
Kokeeko muut samanlaista? Huomaatteko että teette näin siinä tilanteessa? Minkälainen tausta ja lapsuus teillä on ollut? Turvaton?
Kommentit (277)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monesti sellainen kombo tässä asiassa, että koen kateutta mutta myös näen asian epäoikeudenmukaisena. Monestihan myös se jos huomauttaa jostain epäoikeudenmukaisuudesta nähdään vain kateellisuutena.
En varsinaisesti kirjoita uusiksi tilanteita ja mene siihen "happamia sanoi kettu" -luokkaan, vaan toivon vain jotain pientä pahaa ihmisille joista olen kateellinen. Pääasiassa omat kateudenkohteeni liittyvät puhtaasti rahaan ja materiaan. Minulla on jo onnellinen suhde ja keskiluokkainen työ, mutta kaverina on esim. lääkäri joka häpeilemättä leuhkii rahoillaan ja kuinka kiertää veroja, se aiheuttaa yhtä aikaa kateutta mutta myös koen että se on epäreilua, kun jo varakkaalle ihmisille mahdollistetaan veronkierto. Toivon aina välillä, että hänelle tulisi vaikka jokin pieni vamma, joka estäisi työn teon vaikka muutamaksi vuodeksi ja sitten saisi palata normaaliin.
Varmaan ihan inhimillistä sinänsä, mutta ajattele jos hänelle tosiaan tulisi vamma. Se voisi viedä itsetunnon, perhosvaikutuksena rapauttaa kuntoa jne. Eikö inhimillinen ihminen sinussa tajua, että sinulla ei olisi sen jälkeen yhtään enempää tai vähempää, tilanteesi olisi sama kuin ennenkin, mutta toisen elämässä suuria hankaluuksia? Etkö näe, että toisen hyvä ei ole sinulta pois? Sinä voit olla yhtä onnellinen nyt kuin silloin olisit, ilman että kenellekään tarvitisi tulla hankaluuksia.
Tottakai ymmärrän sen, että jos häneltä jotain lähtisi se ei minulle tulisi suoraveloituksena tilille... Eihän kyseessä ole mikään rationaalinen tunne tai asia. Toki sitten SUHTEESSA häneen minulla olisi enemmän. Olemme olleet kuitenkin hyviä ystäviä ihan lapsuudesta asti eikä hänellä ole mitään käsitystä, että joka kerta kun hän pätee rahoillaan minä toivon jotain pientä pahaa hänelle, se ei näy missään tai mitenkään. Ei kateus ole minulle mikään jatkuva kokoaikainen tila jossa vellon, ihan vain sellainen oma pieni "synti".
Kuulostaa siltä että suurempi ongelma on se, että hän "pätee rahoillaan". Jos näin on, niin pitkäaikaiselle ystävälle sanoisin, että sitä on vähän kiusallista kuunnella ja että voisi hieman tarkastaa puhetyyliään.
Tämä on totta. Jollain voi olla tyhmä tyyli vaan.
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
ap
Linkki keskusteluun: https://www.vauva.fi/keskustelu/4170813/johtuuko-rajaton-kaytos-alkohol…;
Tässä varmaan se rajattomuus puhuu. Sörkit oman pääsi ongelmia muiden kautta, käytät heitä alustanasi. Sitten kun he paranevat ja sinä oikeastaan et, hätäännyt ja suutut kun he erkanevat sinusta. Sinä et olekaan osa heitä.
mikä on rajattomuuden ja kateuden yhteys?
Viikonloppuna huomasin, että sosiaalisessa mediassa en varmaankaan kertaakaan ajatellut että "onpa kiva juttu" tai "hauska tarina" tai "näyttääpä mukavalta".. asioita, joita toisten ihmisten elämästä ja sen erilaisista ulottuvuuksista olisi kai tervettä edes jonkin verran ajatella. Jossain vaiheessa en käyttänyt somea lainkaan koska koin että se vain ruokkii pahaa oloani, mutta toisaalta se myös ruokkii ajatteluani siitä että ihmiset jotka eivät juurikaan päivitä someen eivät myös tee juuri mitään (mukava ajatus). Päinvastainen (päivitys juhlista, vierailuista yms) on sitten vaikeaa.
Kiitos vilkkaasta keskustelusta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Kateuden myöntäminen tuntuu olevan joillekin ihmisille yksi tapa oikeuttaa oma kateellisuutensa, mutta toki se kateus jatkuu.
Toinen mitä olen huomannut on, että jotkut kateelliset tunnistavat ihmiset, jotka ovat heille "liikaa" ja alkavat idolisoimaan heitä. Suitsuttavat ja kehuvat, jotta itsestä ei tuntuisi aivan niin pahalta, mutta siinäkin on tarve häivyttää rajoja itsen ja tämän idolisoinnin kohteen välillä. Koska sillä tavalla pääsee osaksi tähtipölyä, ihan kuin itse olisi tuo ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Tuossa ei minusta ongelmana ole kateus, vaan projisointi eli rajattomuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Tuossa ei minusta ongelmana ole kateus, vaan projisointi eli rajattomuus.
Ja kateus. Eli yhdessä todnäk narsismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Kateuden myöntäminen tuntuu olevan joillekin ihmisille yksi tapa oikeuttaa oma kateellisuutensa, mutta toki se kateus jatkuu.
Toinen mitä olen huomannut on, että jotkut kateelliset tunnistavat ihmiset, jotka ovat heille "liikaa" ja alkavat idolisoimaan heitä. Suitsuttavat ja kehuvat, jotta itsestä ei tuntuisi aivan niin pahalta, mutta siinäkin on tarve häivyttää rajoja itsen ja tämän idolisoinnin kohteen välillä. Koska sillä tavalla pääsee osaksi tähtipölyä, ihan kuin itse olisi tuo ihminen.
Kiitos huomiosta, uskomatonta, mutta totta, niin hän on kertonut tehneensä asioita, jotka todellisuudessa olen tehnyt minä. Kun kuulin näistä, niin kuulosti kun olisin jossain elokuvassa. Eihän kukaan normaalisti tee tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Tuossa ei minusta ongelmana ole kateus, vaan projisointi eli rajattomuus.
Itse oli sanonut useampaankin kertaan, että on ollut aina mulle kateellinen. En vain tiedä miksi, mutta ei kai siihen mitään järkevää syytä tarvitakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Kateuden myöntäminen tuntuu olevan joillekin ihmisille yksi tapa oikeuttaa oma kateellisuutensa, mutta toki se kateus jatkuu.
Toinen mitä olen huomannut on, että jotkut kateelliset tunnistavat ihmiset, jotka ovat heille "liikaa" ja alkavat idolisoimaan heitä. Suitsuttavat ja kehuvat, jotta itsestä ei tuntuisi aivan niin pahalta, mutta siinäkin on tarve häivyttää rajoja itsen ja tämän idolisoinnin kohteen välillä. Koska sillä tavalla pääsee osaksi tähtipölyä, ihan kuin itse olisi tuo ihminen.
Kiitos huomiosta, uskomatonta, mutta totta, niin hän on kertonut tehneensä asioita, jotka todellisuudessa olen tehnyt minä. Kun kuulin näistä, niin kuulosti kun olisin jossain elokuvassa. Eihän kukaan normaalisti tee tuollaista.
Kyllä on hullua. Tuossa on jo sitten valehtelua. Eikö ihminen häpeä valehteluaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Kateuden myöntäminen tuntuu olevan joillekin ihmisille yksi tapa oikeuttaa oma kateellisuutensa, mutta toki se kateus jatkuu.
Toinen mitä olen huomannut on, että jotkut kateelliset tunnistavat ihmiset, jotka ovat heille "liikaa" ja alkavat idolisoimaan heitä. Suitsuttavat ja kehuvat, jotta itsestä ei tuntuisi aivan niin pahalta, mutta siinäkin on tarve häivyttää rajoja itsen ja tämän idolisoinnin kohteen välillä. Koska sillä tavalla pääsee osaksi tähtipölyä, ihan kuin itse olisi tuo ihminen.
Kiitos huomiosta, uskomatonta, mutta totta, niin hän on kertonut tehneensä asioita, jotka todellisuudessa olen tehnyt minä. Kun kuulin näistä, niin kuulosti kun olisin jossain elokuvassa. Eihän kukaan normaalisti tee tuollaista.
Kyllä on hullua. Tuossa on jo sitten valehtelua. Eikö ihminen häpeä valehteluaan?
Itse varmaan uskoi ne kertomansa asiat. Ne vain muuttuivat todeksi? Vähän samaa kuin ap kertoo eli muuttaa tosiasiat toiseksi omassa mielessään. Kertoili totena täysin perättömiä juttuja minusta, missä vain jutun alku oli totta. Esim että olen saanut auton työnantajalta vaikka ostin sen itse. Niissä pointti oli että muka hyödynsin työnantajaa ja muitakin ihmisiä vaikka itsellään oli ennemmin sellainen tapa. Jos vaikka lainasin jotain ei sitä saanut enää takaisin.
Näin kun kirjoittaaa ihmettelen kyllä
Miten pitkämielinen olinkaan. Oli hänessä tietysti hyvätkin puolet mutta silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Kateuden myöntäminen tuntuu olevan joillekin ihmisille yksi tapa oikeuttaa oma kateellisuutensa, mutta toki se kateus jatkuu.
Toinen mitä olen huomannut on, että jotkut kateelliset tunnistavat ihmiset, jotka ovat heille "liikaa" ja alkavat idolisoimaan heitä. Suitsuttavat ja kehuvat, jotta itsestä ei tuntuisi aivan niin pahalta, mutta siinäkin on tarve häivyttää rajoja itsen ja tämän idolisoinnin kohteen välillä. Koska sillä tavalla pääsee osaksi tähtipölyä, ihan kuin itse olisi tuo ihminen.
Kiitos huomiosta, uskomatonta, mutta totta, niin hän on kertonut tehneensä asioita, jotka todellisuudessa olen tehnyt minä. Kun kuulin näistä, niin kuulosti kun olisin jossain elokuvassa. Eihän kukaan normaalisti tee tuollaista.
Kyllä on hullua. Tuossa on jo sitten valehtelua. Eikö ihminen häpeä valehteluaan?
Itse varmaan uskoi ne kertomansa asiat. Ne vain muuttuivat todeksi? Vähän samaa kuin ap kertoo eli muuttaa tosiasiat toiseksi omassa mielessään. Kertoili totena täysin perättömiä juttuja minusta, missä vain jutun alku oli totta. Esim että olen saanut auton työnantajalta vaikka ostin sen itse. Niissä pointti oli että muka hyödynsin työnantajaa ja muitakin ihmisiä vaikka itsellään oli ennemmin sellainen tapa. Jos vaikka lainasin jotain ei sitä saanut enää takaisin.
Näin kun kirjoittaaa ihmettelen kyllä
Miten pitkämielinen olinkaan. Oli hänessä tietysti hyvätkin puolet mutta silti.
Tuo on juuri samaa, mitä lapsuuden perheeni tekee minulle. He oikeasti uskovat, että minä olen se ongelman lähde, alku ja juuri, eikä mikään puhe saa heitä ymmärtämään, että kyse on yleensä/usein heistä itsestään. Siitä seuraa vain syytöksiä, että valehtelen, tai että mielenterveydessäni olisi sanomista. Selvästi ajatus, että vika olisikin heissä itsessään, on heille kestämätön.
Tuommoisista on syytä pysyä kaukana, koska helposti siinä sitten kiltisti epäilee omaa todellisuudentajuaan. On kuitenkin hyvin raskasta kantaa niskassaan muidenkin ihmisten vikoja. Useimmilla on omissaan riittävästi tekemistä 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen ystävä kertoi itse olleensa mulle aina kateellinen. No olihan sieltä välillä tullut piikkiä ja pokasi "vahingossa" mun poikaystävän (ei tiennyt meidän eronneen), mutta en kuitenkaan ottanut kateutta tarpeeksi vakavasti. Sitten kuulin, miten hän oli kääntänyt monet mun elämäni asiat aivan päälaelleen tarkoituksena esittää mut huonossa valossa muille ihmisille. Hän esitti tietävänsä mun ajatukset asioista, vaikka todellisuudessa kertoi omia ajatuksiaan, jotka oli sijoittanut minuun. Lisäksi valehteli monenlaista ja loi siis minusta itse keksimänsä tyypin ja pyrki löytämään yleisön, jolle näitä mustamaalauksiaan esitti.
Tätä se rajattomuus juuri tarkoittaa. Hän tunsi muka minut paremmin kuin kukaan, vaikka tosiasiassa esitti vain omia ajatuksiaan! Kieroa ja outoa, mutta olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota, miten hän muka tiesi muiden ajatukset ja asiat paremmin kuin nämä itse. Johtuen siitä, että käytti muita ihmisiä omassa teatterissaan.
Sanomattakin selvää, että jatkossa pysyn erossa jokaisesta, joka osoittaa pienintäkin merkkiä kateudesta. Tai ihan sama mistä pahan puhuminen ja muiden jutuista vitsailu johtuu. Kun pysyy erossa, niin ei tule ongelmia.
Kateuden myöntäminen tuntuu olevan joillekin ihmisille yksi tapa oikeuttaa oma kateellisuutensa, mutta toki se kateus jatkuu.
Toinen mitä olen huomannut on, että jotkut kateelliset tunnistavat ihmiset, jotka ovat heille "liikaa" ja alkavat idolisoimaan heitä. Suitsuttavat ja kehuvat, jotta itsestä ei tuntuisi aivan niin pahalta, mutta siinäkin on tarve häivyttää rajoja itsen ja tämän idolisoinnin kohteen välillä. Koska sillä tavalla pääsee osaksi tähtipölyä, ihan kuin itse olisi tuo ihminen.
Kiitos huomiosta, uskomatonta, mutta totta, niin hän on kertonut tehneensä asioita, jotka todellisuudessa olen tehnyt minä. Kun kuulin näistä, niin kuulosti kun olisin jossain elokuvassa. Eihän kukaan normaalisti tee tuollaista.
Kyllä on hullua. Tuossa on jo sitten valehtelua. Eikö ihminen häpeä valehteluaan?
Itse varmaan uskoi ne kertomansa asiat. Ne vain muuttuivat todeksi? Vähän samaa kuin ap kertoo eli muuttaa tosiasiat toiseksi omassa mielessään. Kertoili totena täysin perättömiä juttuja minusta, missä vain jutun alku oli totta. Esim että olen saanut auton työnantajalta vaikka ostin sen itse. Niissä pointti oli että muka hyödynsin työnantajaa ja muitakin ihmisiä vaikka itsellään oli ennemmin sellainen tapa. Jos vaikka lainasin jotain ei sitä saanut enää takaisin.
Näin kun kirjoittaaa ihmettelen kyllä
Miten pitkämielinen olinkaan. Oli hänessä tietysti hyvätkin puolet mutta silti.Tuo on juuri samaa, mitä lapsuuden perheeni tekee minulle. He oikeasti uskovat, että minä olen se ongelman lähde, alku ja juuri, eikä mikään puhe saa heitä ymmärtämään, että kyse on yleensä/usein heistä itsestään. Siitä seuraa vain syytöksiä, että valehtelen, tai että mielenterveydessäni olisi sanomista. Selvästi ajatus, että vika olisikin heissä itsessään, on heille kestämätön.
Tuommoisista on syytä pysyä kaukana, koska helposti siinä sitten kiltisti epäilee omaa todellisuudentajuaan. On kuitenkin hyvin raskasta kantaa niskassaan muidenkin ihmisten vikoja. Useimmilla on omissaan riittävästi tekemistä 😅
Kamalaa. Ystävästä pääsee helposti eroon, mutta perheestä se varmaan on vaikeampaa.
Ihmettelijöitä riittää mutta vieläkään kukaan ei ole tunnustanut kärsivänsä samasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelijöitä riittää mutta vieläkään kukaan ei ole tunnustanut kärsivänsä samasta.
Mutta kärsiikö ap tästä?
Joku totesi, että kateellinen voi myöntää kateutensa ja oikeuttaa sen samalla. Olen kateellinen, koska asiani ovat huonosti. Olen kateellinen, koska lapsuuteni oli niin surkea. Olen kateellinen, koska muut ovat saaneet kaiken helpommalla.
Omia ajatuksia voi kyseenalaistaa, mutta se on varmaan vaikeaa, jos ei huomaa ajattelussaan mitään outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelijöitä riittää mutta vieläkään kukaan ei ole tunnustanut kärsivänsä samasta.
Mutta kärsiikö ap tästä?
Joku totesi, että kateellinen voi myöntää kateutensa ja oikeuttaa sen samalla. Olen kateellinen, koska asiani ovat huonosti. Olen kateellinen, koska lapsuuteni oli niin surkea. Olen kateellinen, koska muut ovat saaneet kaiken helpommalla.
Omia ajatuksia voi kyseenalaistaa, mutta se on varmaan vaikeaa, jos ei huomaa ajattelussaan mitään outoa.
Kyllä kai myöntäminen on välttämätön askel, jotta asiassa pääsisi eteenpäin. Vaikka kaikki eivät pääse, ei se silti poista välttämättömyyttä.
Syiden pohtiminen voi olla myös asian käsittelyä, ei aina ”oikeuttamista”.
Tässä on nyt monilla vähän semmoinen meininki, että jos joku tunnustaa olevansa edes joskus edes vähän kateellinen, hän on kaikin puolin sitten huono ihminen ja hänet kuuluu lynkata. Mikään, mitä hän sanoo tai tekee ei voi olla enää hyvää.
Kuitenkin pitäisi erottaa tunteet ja teot. Kateuden tunne voi olla vain ihmisen oma kiusa, ei se _välttämättä_ johda mihinkään ilkeyteen tai pahoihin tekoihin. Tässä nyt moni täydentää itse mukaan paljonkin huonoa käytöstä, mutta kyllähän kateellinen voi osata käyttäytyä.
Tunteita ei yleensä ole tapana pyydellä anteeksi. Niitä voi itse haluta oppia säätelemään paremmin, mutta se on yksityistä hommaa, ei kuulu muille.
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppuna huomasin, että sosiaalisessa mediassa en varmaankaan kertaakaan ajatellut että "onpa kiva juttu" tai "hauska tarina" tai "näyttääpä mukavalta".. asioita, joita toisten ihmisten elämästä ja sen erilaisista ulottuvuuksista olisi kai tervettä edes jonkin verran ajatella. Jossain vaiheessa en käyttänyt somea lainkaan koska koin että se vain ruokkii pahaa oloani, mutta toisaalta se myös ruokkii ajatteluani siitä että ihmiset jotka eivät juurikaan päivitä someen eivät myös tee juuri mitään (mukava ajatus). Päinvastainen (päivitys juhlista, vierailuista yms) on sitten vaikeaa.
Kiitos vilkkaasta keskustelusta.
ap
Mutta voihan ystävällisiä ajatuksia opetella tietoisestikin!
Itse opin kotona äidiltäni negatiivista ajattelutapaa. Juuri noin, että jos ympärillä tapahtuu jotain, pieni äidin ääni minussa tuhahtaa ja sanoo jotain lyttäävää. Jossain vaiheessa havahduin, että minulla on mukava isä, miksi en olisi enemmän hänen kaltaisensa? Ja niinpä aina käänsin mielessäni sen lyttäävän kommentin ystävälliseksi. Oikein mietin, miten ystävällinen ja mukava ihminen nyt reagoisi, ja larppasin huolella.
Se toimi, se alkoi vaikuttaa.
Tuo negatiivisuus on yksi perinteinen tapa toimia, monilla on sellaisia sukulaisia. Mutta eihän kaikkia perinteitä tarvitse jatkaa.
Kuulostaa siltä että suurempi ongelma on se, että hän "pätee rahoillaan". Jos näin on, niin pitkäaikaiselle ystävälle sanoisin, että sitä on vähän kiusallista kuunnella ja että voisi hieman tarkastaa puhetyyliään.