Lue keskustelun säännöt.
Kateelliset! Teettekö asioiden "uudelleenkirjoitusta" päässänne ?
26.05.2021 |
Aloitin keskustelun eilen rajattomuudesta. En löytänyt juuri ketään kommentoimaan, joka kokisi samoin, ajattelin että kateus on ehkä lähestyttävämpi aihe. Laitan tuon keskustelun seuraavaan kommenttiin linkkinä.
Minussa kateus aiheuttaa pakonomaisen ”uudelleenkirjoittamisen” tarpeen. Jos jollain on kaunis piha niin ajattelen että he pystyy siihen koska heillä ei ole lapsia, ja koska heillä ei ole lapsia niin heidän elämä on sisällötöntä ja köyhää.
Tämän jälkeen voin sääliä heitä ja minulle tulee esim hyvä olo jos saan auttaa heitä pihansa kanssa. Mutta jos se kukoistaa ja he hankkii vaikka lapsia, niin tässä vaiheessa mulla on taas jo paljon tietoa jolla voin tyynnytellä itseäni. Että se mies on niin rassukka eikä olis halunnut lapsia ja ne on onnettomia. Ja taas voin sääliä heitä.
Ja heidän elämänsä on mun silmissä VAAN tätä. Jos heillä sitten on vaikka jotkut pihajuhlat missä ne vaikuttaa onnellisilta niin saatan suuttua todella pahasti päiviksi ja taas on pakko keksiä joku millä saan ne ”järjestykseen” päässäni.
Tää aiheuttaa myös huomattavaa ahdistusta välillä :(
Kokeeko muut samanlaista? Huomaatteko että teette näin siinä tilanteessa? Minkälainen tausta ja lapsuus teillä on ollut? Turvaton?
Kommentit (277)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus vie kalatkin vedestä, sanoo vanha sananlasku. Se on voimakas tunne, syntynyt varmasti evoluution alkuajoilla. Elämän ylläpidon elinehto, sotien syy, väkivallan alku. Käsittää monia tunteita, jotka limittyvät ja lomittuvat epämääräisiksi olotiloiksi, aina pettymyksestä ja katkeruudesta voimakkaaseen vihaan. Ehkä vaikein eriteltävissä oleva tunnetila. Syntyy ehkä juuri silloin, kun perheeseen syntyy uusi vauva, joka vie kaiken huomion. Vanhempi sisarus tarvitsee silloin erityistä huomiota. Kysymys on rakkauden menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelosta. Jään yksin, mutta silti minun käsketään rakastaa tuota vierasta vauvaa, jota kaikki palvovat, ja sanovat minulle, että sinä olet jo iso tyttö/poika.
Mitä pelkään kun naapuri hankkii uuden auton, lähtee matkalle, tai saa suuren perinnön? Näen itseni pienenä lapsena, joka on muuttunut näkymättömäksi muiden silmissä. Mutta minunhan pitäisi kestää, olenhan jo iso tyttö/poika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
ap
Linkki keskusteluun: https://www.vauva.fi/keskustelu/4170813/johtuuko-rajaton-kaytos-alkohol…;
Voihan se olla noinkin, mutta vaikea arvata, miten tämä aloittajan terapia nyt sitten toimii. Siis millä tavalla aloittaja ”muuttuu myrkyksi”?
Terapeuttikin kuitenkin elää sillä, että terapiassa ihmisistä löytyy ongelmia.
Hiukan myös suhtaudun kriittisesti lapsuuden kokemusten penkomiseen. Itse olin lapsena musta lammas, siskoni suosikkilapsi. Sisko oli todella kateellinen aina ja avoimesti, jos minä sain jotain. Lohdutukseksi hän sai yleensä jotain parempaa tai yhtä hyvää (yhtä hyvä ei yleensä kelvannut, vaan silloin epäili saaneensa sittenkin vähemmän ja vaati lisää hyvityksiä). Minua kehuttiin siitä, että en ollut ollenkaan kateellinen, vaan lauhkeasti sallin sisaren suosimisen. Mitäpä minä olisin edes tarvinnut!
Nyt aikuisena sisko on saanut vanhemmilta paljon merkittävää taloudellista ”apua”. Hän ei ole enää lainkaan kateellinen, vaan hyveellisenä kertoo päässeensä tuosta täysin yli (kukaan ei tosin luota, etteikö siskon kateus palaisi, jos siihen ilmenisi joskus joku aihe). Minulla taas alkaa kateuden tunne nostaa päätään, kun olen saanut etäisyyttä kotiin, jossa kateus oli minulta kielletty ja vain siskolle sallittu tunne. Epäreiluus tuntuu vaan niin räikeältä.
Kateuden tunteelleni on siis selitys. Se ei kumminkaan auta sitä, että tuo tunne ei paranna yhtään kenenkään elämänlaatua. Näin aikuisena ihmisenä pitää vaan päästä omasta kateuden tunteesta yli ja ohitse, ei todellakaan kannata velloa ja kaivella menneisyyttä, jota ei pysty mitenkään korjaamaan.
Toisaalta taas, jos se epäreiluus toistuu koko ajan edelleen, onko todellakin oltava NIIN epäkateellinen, että sen edelleen vaan lauhkeasti hyväksyy?
Tarkoitatko epäreiluuden toistumista sillä, että vanhempasi tukevat taloudellisesti siskoasi, mutta eivät sinua? Sehän ei ole menneisyyttä, vaan tätä päivää. Oletko puhunut asiasta vanhemmillesi?
Rahallahan on paitsi symbolinen myös käytännön merkitys. Kilpailu vanhempien suosiosta voi jatkua elämän loppuun asti ja usein jatkuukin, jos siemenet on kylvetty jo lapsena vertailemalla lapsia toisiinsa. Tasan saman verran antaminen ja tasajaon vahtiminen on myös yksi keino lisätä kateutta, vaikka se ehkä kuulostaakin yllättävältä. Lapsen tulee saada se mitä hän tarvitsee eikä saman verran kuin sisar. Tällainen ajattelu ehkäisee kateutta.
Tukeminen on vähän absurdi sana ehkä, kun molemmat olemme hyvätuloisia aikuisia. Siskolla hiukan minua paremmat tulot, jos sillä on väliä kun molemmat pärjäisivät omillaan oikein hyvin. Lahjoitukset ovat kumminkin isoja, ei mitään kymppitonneja vaan satoja tuhansia.
Siis summia, joiden säästämiseen menee hyvätuloisellakin kymmeniä vuosia.Olen puhunut vanhemmille epätasapuolisuudesta, mutta he vain syyttävät minua kateelliseksi tai ahneeksi. Kun heidän mielestään hyvät asiat ”sopivat” siskolle ja minulle ilmeisesti ”sopivat” huonot asiat. Nimittäin jos suutun, aletaan paiskoa mt-syytöksiä ja muuta aivan asiatonta, ja manataan kuinka joudun köyhyyteen tätä menoa (mitä tuskin käy, minulla on hyvä ammatti ja työ).
Tilanne on kaikkiaan epäreilu, on aina ollut, enkä minä voi sitä muuttaa. Olenkin ottanut etäisyyttä. Joudun nyt kumminkin muun riesan lisäksi käymään läpi kateuden tunteita, kun ne olivat minulta ”kiellettyjä” silloin kun niitä olisi yleensä kuulunut tuntea. Riesa sekin, mutta enköhän minä tästäkin selviä.
Satojentuhansien lahjoituksia vain sisarellesi? Nyt kyllä kuulostaa jo aika uskomattomalle, tuostahan kiinnostuu jo verottajakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
ap
Linkki keskusteluun: https://www.vauva.fi/keskustelu/4170813/johtuuko-rajaton-kaytos-alkohol…;
Voihan se olla noinkin, mutta vaikea arvata, miten tämä aloittajan terapia nyt sitten toimii. Siis millä tavalla aloittaja ”muuttuu myrkyksi”?
Terapeuttikin kuitenkin elää sillä, että terapiassa ihmisistä löytyy ongelmia.
Hiukan myös suhtaudun kriittisesti lapsuuden kokemusten penkomiseen. Itse olin lapsena musta lammas, siskoni suosikkilapsi. Sisko oli todella kateellinen aina ja avoimesti, jos minä sain jotain. Lohdutukseksi hän sai yleensä jotain parempaa tai yhtä hyvää (yhtä hyvä ei yleensä kelvannut, vaan silloin epäili saaneensa sittenkin vähemmän ja vaati lisää hyvityksiä). Minua kehuttiin siitä, että en ollut ollenkaan kateellinen, vaan lauhkeasti sallin sisaren suosimisen. Mitäpä minä olisin edes tarvinnut!
Nyt aikuisena sisko on saanut vanhemmilta paljon merkittävää taloudellista ”apua”. Hän ei ole enää lainkaan kateellinen, vaan hyveellisenä kertoo päässeensä tuosta täysin yli (kukaan ei tosin luota, etteikö siskon kateus palaisi, jos siihen ilmenisi joskus joku aihe). Minulla taas alkaa kateuden tunne nostaa päätään, kun olen saanut etäisyyttä kotiin, jossa kateus oli minulta kielletty ja vain siskolle sallittu tunne. Epäreiluus tuntuu vaan niin räikeältä.
Kateuden tunteelleni on siis selitys. Se ei kumminkaan auta sitä, että tuo tunne ei paranna yhtään kenenkään elämänlaatua. Näin aikuisena ihmisenä pitää vaan päästä omasta kateuden tunteesta yli ja ohitse, ei todellakaan kannata velloa ja kaivella menneisyyttä, jota ei pysty mitenkään korjaamaan.
Toisaalta taas, jos se epäreiluus toistuu koko ajan edelleen, onko todellakin oltava NIIN epäkateellinen, että sen edelleen vaan lauhkeasti hyväksyy?
Tarkoitatko epäreiluuden toistumista sillä, että vanhempasi tukevat taloudellisesti siskoasi, mutta eivät sinua? Sehän ei ole menneisyyttä, vaan tätä päivää. Oletko puhunut asiasta vanhemmillesi?
Rahallahan on paitsi symbolinen myös käytännön merkitys. Kilpailu vanhempien suosiosta voi jatkua elämän loppuun asti ja usein jatkuukin, jos siemenet on kylvetty jo lapsena vertailemalla lapsia toisiinsa. Tasan saman verran antaminen ja tasajaon vahtiminen on myös yksi keino lisätä kateutta, vaikka se ehkä kuulostaakin yllättävältä. Lapsen tulee saada se mitä hän tarvitsee eikä saman verran kuin sisar. Tällainen ajattelu ehkäisee kateutta.
Tukeminen on vähän absurdi sana ehkä, kun molemmat olemme hyvätuloisia aikuisia. Siskolla hiukan minua paremmat tulot, jos sillä on väliä kun molemmat pärjäisivät omillaan oikein hyvin. Lahjoitukset ovat kumminkin isoja, ei mitään kymppitonneja vaan satoja tuhansia.
Siis summia, joiden säästämiseen menee hyvätuloisellakin kymmeniä vuosia.Olen puhunut vanhemmille epätasapuolisuudesta, mutta he vain syyttävät minua kateelliseksi tai ahneeksi. Kun heidän mielestään hyvät asiat ”sopivat” siskolle ja minulle ilmeisesti ”sopivat” huonot asiat. Nimittäin jos suutun, aletaan paiskoa mt-syytöksiä ja muuta aivan asiatonta, ja manataan kuinka joudun köyhyyteen tätä menoa (mitä tuskin käy, minulla on hyvä ammatti ja työ).
Tilanne on kaikkiaan epäreilu, on aina ollut, enkä minä voi sitä muuttaa. Olenkin ottanut etäisyyttä. Joudun nyt kumminkin muun riesan lisäksi käymään läpi kateuden tunteita, kun ne olivat minulta ”kiellettyjä” silloin kun niitä olisi yleensä kuulunut tuntea. Riesa sekin, mutta enköhän minä tästäkin selviä.
Satojentuhansien lahjoituksia vain sisarellesi? Nyt kyllä kuulostaa jo aika uskomattomalle, tuostahan kiinnostuu jo verottajakin.
Juu ja kannattaa olla tietoinen, että nuo kyllä lasketaan jo ennakkoperinnöksi tai otetaan muuten huomioon perinnönjaossa, ole valmis olemaan sillä hetkellä aktiivinen ja tiedä oikeutesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
ap
Linkki keskusteluun: https://www.vauva.fi/keskustelu/4170813/johtuuko-rajaton-kaytos-alkohol…;
Voihan se olla noinkin, mutta vaikea arvata, miten tämä aloittajan terapia nyt sitten toimii. Siis millä tavalla aloittaja ”muuttuu myrkyksi”?
Terapeuttikin kuitenkin elää sillä, että terapiassa ihmisistä löytyy ongelmia.
Hiukan myös suhtaudun kriittisesti lapsuuden kokemusten penkomiseen. Itse olin lapsena musta lammas, siskoni suosikkilapsi. Sisko oli todella kateellinen aina ja avoimesti, jos minä sain jotain. Lohdutukseksi hän sai yleensä jotain parempaa tai yhtä hyvää (yhtä hyvä ei yleensä kelvannut, vaan silloin epäili saaneensa sittenkin vähemmän ja vaati lisää hyvityksiä). Minua kehuttiin siitä, että en ollut ollenkaan kateellinen, vaan lauhkeasti sallin sisaren suosimisen. Mitäpä minä olisin edes tarvinnut!
Nyt aikuisena sisko on saanut vanhemmilta paljon merkittävää taloudellista ”apua”. Hän ei ole enää lainkaan kateellinen, vaan hyveellisenä kertoo päässeensä tuosta täysin yli (kukaan ei tosin luota, etteikö siskon kateus palaisi, jos siihen ilmenisi joskus joku aihe). Minulla taas alkaa kateuden tunne nostaa päätään, kun olen saanut etäisyyttä kotiin, jossa kateus oli minulta kielletty ja vain siskolle sallittu tunne. Epäreiluus tuntuu vaan niin räikeältä.
Kateuden tunteelleni on siis selitys. Se ei kumminkaan auta sitä, että tuo tunne ei paranna yhtään kenenkään elämänlaatua. Näin aikuisena ihmisenä pitää vaan päästä omasta kateuden tunteesta yli ja ohitse, ei todellakaan kannata velloa ja kaivella menneisyyttä, jota ei pysty mitenkään korjaamaan.
Toisaalta taas, jos se epäreiluus toistuu koko ajan edelleen, onko todellakin oltava NIIN epäkateellinen, että sen edelleen vaan lauhkeasti hyväksyy?
Tarkoitatko epäreiluuden toistumista sillä, että vanhempasi tukevat taloudellisesti siskoasi, mutta eivät sinua? Sehän ei ole menneisyyttä, vaan tätä päivää. Oletko puhunut asiasta vanhemmillesi?
Rahallahan on paitsi symbolinen myös käytännön merkitys. Kilpailu vanhempien suosiosta voi jatkua elämän loppuun asti ja usein jatkuukin, jos siemenet on kylvetty jo lapsena vertailemalla lapsia toisiinsa. Tasan saman verran antaminen ja tasajaon vahtiminen on myös yksi keino lisätä kateutta, vaikka se ehkä kuulostaakin yllättävältä. Lapsen tulee saada se mitä hän tarvitsee eikä saman verran kuin sisar. Tällainen ajattelu ehkäisee kateutta.
Tukeminen on vähän absurdi sana ehkä, kun molemmat olemme hyvätuloisia aikuisia. Siskolla hiukan minua paremmat tulot, jos sillä on väliä kun molemmat pärjäisivät omillaan oikein hyvin. Lahjoitukset ovat kumminkin isoja, ei mitään kymppitonneja vaan satoja tuhansia.
Siis summia, joiden säästämiseen menee hyvätuloisellakin kymmeniä vuosia.Olen puhunut vanhemmille epätasapuolisuudesta, mutta he vain syyttävät minua kateelliseksi tai ahneeksi. Kun heidän mielestään hyvät asiat ”sopivat” siskolle ja minulle ilmeisesti ”sopivat” huonot asiat. Nimittäin jos suutun, aletaan paiskoa mt-syytöksiä ja muuta aivan asiatonta, ja manataan kuinka joudun köyhyyteen tätä menoa (mitä tuskin käy, minulla on hyvä ammatti ja työ).
Tilanne on kaikkiaan epäreilu, on aina ollut, enkä minä voi sitä muuttaa. Olenkin ottanut etäisyyttä. Joudun nyt kumminkin muun riesan lisäksi käymään läpi kateuden tunteita, kun ne olivat minulta ”kiellettyjä” silloin kun niitä olisi yleensä kuulunut tuntea. Riesa sekin, mutta enköhän minä tästäkin selviä.
Satojentuhansien lahjoituksia vain sisarellesi? Nyt kyllä kuulostaa jo aika uskomattomalle, tuostahan kiinnostuu jo verottajakin.
Juu ja kannattaa olla tietoinen, että nuo kyllä lasketaan jo ennakkoperinnöksi tai otetaan muuten huomioon perinnönjaossa, ole valmis olemaan sillä hetkellä aktiivinen ja tiedä oikeutesi.
Aivan. En itse välittäisi olla tekemisissä, jos omat vanhempani toimisivat noin. Kuulostaa aivan uskomattomalle, että miettii voiko olla totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin muutama vuosi sitten aidosti kateellinen ihmisille, joilla oli onnellinen parisuhde selväpäisen, kivannäköisen ja fiksun miehen kanssa. Rukoilin samaa itselleni ja kappas, tapasin niin upean miehen, etten uskonut sellaisia olevan olemassakaan.
Ja vielä pari kuukautta sitten olin kateellinen ihmisille, joilla oli oman alansa akateeminen työpaikka. Tarkoitan siis siistiä toimistotyötä, jota voi tehdä etäillen ja liukuvalla työajalla ja jonka palkalla tulee ihminen toimeen. Rukoilin tätäkin ja sama onnenpotku sitten iski todella yllättäen omalle kohdalle.
Nyt en keksi mitään, mitä elämässäni enää toivoisin. Minulla on ihan kaikki, kiitos yläkerran. Toivon vaan, että hyväksikäytetyt ja kaltoinkohdellut eläimet pääsevät taivaaseen. Sitä pyydän lähes päivittäin rukouksissani. Joku tuolla selvästikin minua kuuntelee.
Tämä kaikki on muuten totta, vaikka kukaan ei varmasti uskokaan :)
Minun siskoni on tismalleen tuollainen. Sanasta sanaan kuin olisi hänestä kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun siskoni on tismalleen tuollainen. Sanasta sanaan kuin olisi hänestä kirjoitettu.
Osaatko arvioida mistä johtuu? Minkälainen lapsuus hänellä/teillä? Tunnistaako itsessään tätä jne?
Vierailija kirjoitti:
Mä olin muutama vuosi sitten aidosti kateellinen ihmisille, joilla oli onnellinen parisuhde selväpäisen, kivannäköisen ja fiksun miehen kanssa. Rukoilin samaa itselleni ja kappas, tapasin niin upean miehen, etten uskonut sellaisia olevan olemassakaan.
Ja vielä pari kuukautta sitten olin kateellinen ihmisille, joilla oli oman alansa akateeminen työpaikka. Tarkoitan siis siistiä toimistotyötä, jota voi tehdä etäillen ja liukuvalla työajalla ja jonka palkalla tulee ihminen toimeen. Rukoilin tätäkin ja sama onnenpotku sitten iski todella yllättäen omalle kohdalle.
Nyt en keksi mitään, mitä elämässäni enää toivoisin. Minulla on ihan kaikki, kiitos yläkerran. Toivon vaan, että hyväksikäytetyt ja kaltoinkohdellut eläimet pääsevät taivaaseen. Sitä pyydän lähes päivittäin rukouksissani. Joku tuolla selvästikin minua kuuntelee.
Tämä kaikki on muuten totta, vaikka kukaan ei varmasti uskokaan :)
Tuli näistä rukoilijoista mieleen, että eräs tällainen ap:n kaltainen kenet tunnen, on myös uskovainen. Kun sain uuden työpaikan hän sanoi rukoilleensa minun puolestani ja nyt siihen vastattiin. Että hänen ja hänen rukouksiensa ansiota minun työpaikkani. Hyvä kun en tukehtunut kahviini miten sekaisin joku voi olla, ei ole helppoa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin muutama vuosi sitten aidosti kateellinen ihmisille, joilla oli onnellinen parisuhde selväpäisen, kivannäköisen ja fiksun miehen kanssa. Rukoilin samaa itselleni ja kappas, tapasin niin upean miehen, etten uskonut sellaisia olevan olemassakaan.
Ja vielä pari kuukautta sitten olin kateellinen ihmisille, joilla oli oman alansa akateeminen työpaikka. Tarkoitan siis siistiä toimistotyötä, jota voi tehdä etäillen ja liukuvalla työajalla ja jonka palkalla tulee ihminen toimeen. Rukoilin tätäkin ja sama onnenpotku sitten iski todella yllättäen omalle kohdalle.
Nyt en keksi mitään, mitä elämässäni enää toivoisin. Minulla on ihan kaikki, kiitos yläkerran. Toivon vaan, että hyväksikäytetyt ja kaltoinkohdellut eläimet pääsevät taivaaseen. Sitä pyydän lähes päivittäin rukouksissani. Joku tuolla selvästikin minua kuuntelee.
Tämä kaikki on muuten totta, vaikka kukaan ei varmasti uskokaan :)
Tuli näistä rukoilijoista mieleen, että eräs tällainen ap:n kaltainen kenet tunnen, on myös uskovainen. Kun sain uuden työpaikan hän sanoi rukoilleensa minun puolestani ja nyt siihen vastattiin. Että hänen ja hänen rukouksiensa ansiota minun työpaikkani. Hyvä kun en tukehtunut kahviini miten sekaisin joku voi olla, ei ole helppoa :D
Siis tyyliin "Minua on kuunneltu *hymyilyä" Onneksi olkoon"
Minulla on monesti sellainen kombo tässä asiassa, että koen kateutta mutta myös näen asian epäoikeudenmukaisena. Monestihan myös se jos huomauttaa jostain epäoikeudenmukaisuudesta nähdään vain kateellisuutena.
En varsinaisesti kirjoita uusiksi tilanteita ja mene siihen "happamia sanoi kettu" -luokkaan, vaan toivon vain jotain pientä pahaa ihmisille joista olen kateellinen. Pääasiassa omat kateudenkohteeni liittyvät puhtaasti rahaan ja materiaan. Minulla on jo onnellinen suhde ja keskiluokkainen työ, mutta kaverina on esim. lääkäri joka häpeilemättä leuhkii rahoillaan ja kuinka kiertää veroja, se aiheuttaa yhtä aikaa kateutta mutta myös koen että se on epäreilua, kun jo varakkaalle ihmisille mahdollistetaan veronkierto. Toivon aina välillä, että hänelle tulisi vaikka jokin pieni vamma, joka estäisi työn teon vaikka muutamaksi vuodeksi ja sitten saisi palata normaaliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monesti sellainen kombo tässä asiassa, että koen kateutta mutta myös näen asian epäoikeudenmukaisena. Monestihan myös se jos huomauttaa jostain epäoikeudenmukaisuudesta nähdään vain kateellisuutena.
En varsinaisesti kirjoita uusiksi tilanteita ja mene siihen "happamia sanoi kettu" -luokkaan, vaan toivon vain jotain pientä pahaa ihmisille joista olen kateellinen. Pääasiassa omat kateudenkohteeni liittyvät puhtaasti rahaan ja materiaan. Minulla on jo onnellinen suhde ja keskiluokkainen työ, mutta kaverina on esim. lääkäri joka häpeilemättä leuhkii rahoillaan ja kuinka kiertää veroja, se aiheuttaa yhtä aikaa kateutta mutta myös koen että se on epäreilua, kun jo varakkaalle ihmisille mahdollistetaan veronkierto. Toivon aina välillä, että hänelle tulisi vaikka jokin pieni vamma, joka estäisi työn teon vaikka muutamaksi vuodeksi ja sitten saisi palata normaaliin.
Varmaan ihan inhimillistä sinänsä, mutta ajattele jos hänelle tosiaan tulisi vamma. Se voisi viedä itsetunnon, perhosvaikutuksena rapauttaa kuntoa jne. Eikö inhimillinen ihminen sinussa tajua, että sinulla ei olisi sen jälkeen yhtään enempää tai vähempää, tilanteesi olisi sama kuin ennenkin, mutta toisen elämässä suuria hankaluuksia? Etkö näe, että toisen hyvä ei ole sinulta pois? Sinä voit olla yhtä onnellinen nyt kuin silloin olisit, ilman että kenellekään tarvitisi tulla hankaluuksia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monesti sellainen kombo tässä asiassa, että koen kateutta mutta myös näen asian epäoikeudenmukaisena. Monestihan myös se jos huomauttaa jostain epäoikeudenmukaisuudesta nähdään vain kateellisuutena.
En varsinaisesti kirjoita uusiksi tilanteita ja mene siihen "happamia sanoi kettu" -luokkaan, vaan toivon vain jotain pientä pahaa ihmisille joista olen kateellinen. Pääasiassa omat kateudenkohteeni liittyvät puhtaasti rahaan ja materiaan. Minulla on jo onnellinen suhde ja keskiluokkainen työ, mutta kaverina on esim. lääkäri joka häpeilemättä leuhkii rahoillaan ja kuinka kiertää veroja, se aiheuttaa yhtä aikaa kateutta mutta myös koen että se on epäreilua, kun jo varakkaalle ihmisille mahdollistetaan veronkierto. Toivon aina välillä, että hänelle tulisi vaikka jokin pieni vamma, joka estäisi työn teon vaikka muutamaksi vuodeksi ja sitten saisi palata normaaliin.
Onpa karmeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monesti sellainen kombo tässä asiassa, että koen kateutta mutta myös näen asian epäoikeudenmukaisena. Monestihan myös se jos huomauttaa jostain epäoikeudenmukaisuudesta nähdään vain kateellisuutena.
En varsinaisesti kirjoita uusiksi tilanteita ja mene siihen "happamia sanoi kettu" -luokkaan, vaan toivon vain jotain pientä pahaa ihmisille joista olen kateellinen. Pääasiassa omat kateudenkohteeni liittyvät puhtaasti rahaan ja materiaan. Minulla on jo onnellinen suhde ja keskiluokkainen työ, mutta kaverina on esim. lääkäri joka häpeilemättä leuhkii rahoillaan ja kuinka kiertää veroja, se aiheuttaa yhtä aikaa kateutta mutta myös koen että se on epäreilua, kun jo varakkaalle ihmisille mahdollistetaan veronkierto. Toivon aina välillä, että hänelle tulisi vaikka jokin pieni vamma, joka estäisi työn teon vaikka muutamaksi vuodeksi ja sitten saisi palata normaaliin.
Varmaan ihan inhimillistä sinänsä, mutta ajattele jos hänelle tosiaan tulisi vamma. Se voisi viedä itsetunnon, perhosvaikutuksena rapauttaa kuntoa jne. Eikö inhimillinen ihminen sinussa tajua, että sinulla ei olisi sen jälkeen yhtään enempää tai vähempää, tilanteesi olisi sama kuin ennenkin, mutta toisen elämässä suuria hankaluuksia? Etkö näe, että toisen hyvä ei ole sinulta pois? Sinä voit olla yhtä onnellinen nyt kuin silloin olisit, ilman että kenellekään tarvitisi tulla hankaluuksia.
Eikös tuossa viestissä ilmenneet ole juuri kateuden tunnusmerkkejä. Eli toisen hyvä on itseltä pois ja pahan toivominen kateuden kohteelle tuottaa mielihyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monesti sellainen kombo tässä asiassa, että koen kateutta mutta myös näen asian epäoikeudenmukaisena. Monestihan myös se jos huomauttaa jostain epäoikeudenmukaisuudesta nähdään vain kateellisuutena.
En varsinaisesti kirjoita uusiksi tilanteita ja mene siihen "happamia sanoi kettu" -luokkaan, vaan toivon vain jotain pientä pahaa ihmisille joista olen kateellinen. Pääasiassa omat kateudenkohteeni liittyvät puhtaasti rahaan ja materiaan. Minulla on jo onnellinen suhde ja keskiluokkainen työ, mutta kaverina on esim. lääkäri joka häpeilemättä leuhkii rahoillaan ja kuinka kiertää veroja, se aiheuttaa yhtä aikaa kateutta mutta myös koen että se on epäreilua, kun jo varakkaalle ihmisille mahdollistetaan veronkierto. Toivon aina välillä, että hänelle tulisi vaikka jokin pieni vamma, joka estäisi työn teon vaikka muutamaksi vuodeksi ja sitten saisi palata normaaliin.
Varmaan ihan inhimillistä sinänsä, mutta ajattele jos hänelle tosiaan tulisi vamma. Se voisi viedä itsetunnon, perhosvaikutuksena rapauttaa kuntoa jne. Eikö inhimillinen ihminen sinussa tajua, että sinulla ei olisi sen jälkeen yhtään enempää tai vähempää, tilanteesi olisi sama kuin ennenkin, mutta toisen elämässä suuria hankaluuksia? Etkö näe, että toisen hyvä ei ole sinulta pois? Sinä voit olla yhtä onnellinen nyt kuin silloin olisit, ilman että kenellekään tarvitisi tulla hankaluuksia.
Tottakai ymmärrän sen, että jos häneltä jotain lähtisi se ei minulle tulisi suoraveloituksena tilille... Eihän kyseessä ole mikään rationaalinen tunne tai asia. Toki sitten SUHTEESSA häneen minulla olisi enemmän. Olemme olleet kuitenkin hyviä ystäviä ihan lapsuudesta asti eikä hänellä ole mitään käsitystä, että joka kerta kun hän pätee rahoillaan minä toivon jotain pientä pahaa hänelle, se ei näy missään tai mitenkään. Ei kateus ole minulle mikään jatkuva kokoaikainen tila jossa vellon, ihan vain sellainen oma pieni "synti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on monesti sellainen kombo tässä asiassa, että koen kateutta mutta myös näen asian epäoikeudenmukaisena. Monestihan myös se jos huomauttaa jostain epäoikeudenmukaisuudesta nähdään vain kateellisuutena.
En varsinaisesti kirjoita uusiksi tilanteita ja mene siihen "happamia sanoi kettu" -luokkaan, vaan toivon vain jotain pientä pahaa ihmisille joista olen kateellinen. Pääasiassa omat kateudenkohteeni liittyvät puhtaasti rahaan ja materiaan. Minulla on jo onnellinen suhde ja keskiluokkainen työ, mutta kaverina on esim. lääkäri joka häpeilemättä leuhkii rahoillaan ja kuinka kiertää veroja, se aiheuttaa yhtä aikaa kateutta mutta myös koen että se on epäreilua, kun jo varakkaalle ihmisille mahdollistetaan veronkierto. Toivon aina välillä, että hänelle tulisi vaikka jokin pieni vamma, joka estäisi työn teon vaikka muutamaksi vuodeksi ja sitten saisi palata normaaliin.
Varmaan ihan inhimillistä sinänsä, mutta ajattele jos hänelle tosiaan tulisi vamma. Se voisi viedä itsetunnon, perhosvaikutuksena rapauttaa kuntoa jne. Eikö inhimillinen ihminen sinussa tajua, että sinulla ei olisi sen jälkeen yhtään enempää tai vähempää, tilanteesi olisi sama kuin ennenkin, mutta toisen elämässä suuria hankaluuksia? Etkö näe, että toisen hyvä ei ole sinulta pois? Sinä voit olla yhtä onnellinen nyt kuin silloin olisit, ilman että kenellekään tarvitisi tulla hankaluuksia.
Tottakai ymmärrän sen, että jos häneltä jotain lähtisi se ei minulle tulisi suoraveloituksena tilille... Eihän kyseessä ole mikään rationaalinen tunne tai asia. Toki sitten SUHTEESSA häneen minulla olisi enemmän. Olemme olleet kuitenkin hyviä ystäviä ihan lapsuudesta asti eikä hänellä ole mitään käsitystä, että joka kerta kun hän pätee rahoillaan minä toivon jotain pientä pahaa hänelle, se ei näy missään tai mitenkään. Ei kateus ole minulle mikään jatkuva kokoaikainen tila jossa vellon, ihan vain sellainen oma pieni "synti".
Taidat trollata tai sitten sulla on outo käsitys ystävyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun siskoni on tismalleen tuollainen. Sanasta sanaan kuin olisi hänestä kirjoitettu.
Osaatko arvioida mistä johtuu? Minkälainen lapsuus hänellä/teillä? Tunnistaako itsessään tätä jne?
En osaa sanoa. Omituisinta on se että hän on minua kohtaan kateellinen, vaikka minä olen sisaruksista saanut kaikkein vähiten. Hänen mielestään minä en saisi saada mitään.
Hän on AINA mitätöinyt minua ja kaikki on AINA minun syytäni. Jopa se että aviomiehensä häipyi ja minä maksoin heidän vuokrarästinsä hän sai käännettyä minun syykseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun siskoni on tismalleen tuollainen. Sanasta sanaan kuin olisi hänestä kirjoitettu.
Osaatko arvioida mistä johtuu? Minkälainen lapsuus hänellä/teillä? Tunnistaako itsessään tätä jne?
En osaa sanoa. Omituisinta on se että hän on minua kohtaan kateellinen, vaikka minä olen sisaruksista saanut kaikkein vähiten. Hänen mielestään minä en saisi saada mitään.
Hän on AINA mitätöinyt minua ja kaikki on AINA minun syytäni. Jopa se että aviomiehensä häipyi ja minä maksoin heidän vuokrarästinsä hän sai käännettyä minun syykseni.
Olen se, jonka sisko on saanut paljon ja minä en niinkään. Lapsuuden perheelläni on juuri tätä, että ensimmäinen ja ehkä ainoa keino käsitellä mitä tahansa ikävää asiaa on syyttää siitä minua.
Minulla meni kauan tajuta tämä, siis ehdin nelikymppiseksi asti nöyränä pohtia mistä kummasta minuun pelmahtaa ihan puskista kaikenlaisia hirveitä vikoja milloin mitenkin. Kunnes tajusin: vanhempi on itse yksinäinen -> syyttää minua, etten tule toimeen ihmisten kanssa. Vanhempi jää eläkkeelle ja kaipaa työtään -> alkaa voimakkaasti puhua, että minä olen oikeastaan menettämässä työni ja pian en ole enää ollenkaan työelämässä. Sisko tuntee syyllisyyttä laiminlyötyään sairasta sukulaista -> syyttää minua sukulaisen laiminlyömisestä ja ilmoittaa, että hän on juuri minun takiani niin sairas. Joku heistä eroaa tai jää leskeksi -> ilmoittaa minulle, että avioliittoni tuhoutuu aivan pian, koska olen niin viallinen ihminen.
Kyllä muuten helpotti huomata, mistä tuo kaikki kumpuaa. Mutta yllätys yllätys, ei lämmittänyt välejä.
Vierailija kirjoitti:
Kateus vie kalatkin vedestä, sanoo vanha sananlasku. Se on voimakas tunne, syntynyt varmasti evoluution alkuajoilla. Elämän ylläpidon elinehto, sotien syy, väkivallan alku. Käsittää monia tunteita, jotka limittyvät ja lomittuvat epämääräisiksi olotiloiksi, aina pettymyksestä ja katkeruudesta voimakkaaseen vihaan. Ehkä vaikein eriteltävissä oleva tunnetila. Syntyy ehkä juuri silloin, kun perheeseen syntyy uusi vauva, joka vie kaiken huomion. Vanhempi sisarus tarvitsee silloin erityistä huomiota. Kysymys on rakkauden menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelosta. Jään yksin, mutta silti minun käsketään rakastaa tuota vierasta vauvaa, jota kaikki palvovat, ja sanovat minulle, että sinä olet jo iso tyttö/poika.
Mitä pelkään kun naapuri hankkii uuden auton, lähtee matkalle, tai saa suuren perinnön? Näen itseni pienenä lapsena, joka on muuttunut näkymättömäksi muiden silmissä. Mutta minunhan pitäisi kestää, olenhan jo iso tyttö/poika.
Kateus ei kyllä ole mitenkään vierasta kuopuslapsillekaan.
Ainoana lapsena kasvaneet eivät ehkä ole saaneet kuulla olevansa kateellisia, niin ovat voineet vapaammin verhota vastaavat tunteensa paremman kuuloiseen pakettiin. Itse perustunne kyllä varmaan heitäkin koskee ihan yhtä lailla, mutta kutsuvat sitä vähän eri nimellä.
Onko nuo kaksi viimeisintä molemmat saman ihmisen mielipiteitä? Mistä kaikesta ammattitrollaaja mahtaa olla kateellinen?