Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä pitää tehdä, jos oma aikuinen lapsi kohtelee vanhempiaan huonosti?
26.05.2021 |
Siis lapsi on kohtelias vain, kun saa vanhemmiltaan jotain. Jos ei tarvitse mitään, niin ei vastaa viesteihin tai on epäkohtelias. Mutta kun tarvitsee jotain, niin vain silloin on yhteydessä. Kyse on huonoista käytöstavoista.
Miten vanhemman tulisi reagoida?
Jos kyseessä olisi kaveri, niin tälle ei koskaan viestittelisi, ja vain harkiten tarjoaisia apuaan. Silloin yhteydenpito automaattisesti loppuisi jossain vaiheessa.
Mutta mitä, kun kyseessä on oma lapsi?
Lapsen kanssa on jo keskusteltu.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Annat hänen olla ja autat pyyteettömästi, tietenkin. Muuhan olisi henkistä kiristämistä.
Niin olen auttanut, ja venynyt vielä pidemmällekin, mutta ylläpidänkö silloin lapseni illuusiota, että hän saa kohdella muita ihmisiä ihan miten haluaa, ja siitä vielä palkitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
En minäkään soittele tai viestittele ilman asiaa kuin silloin, kun mitään ei ole kuulunut pariin viikkoon.
Hän elää aivan omaa elämäänsä.
Kysymykseni kuuluukin, lopetanko tämänkin viestittelyn? Että en koskaan ota häneen yhteyttä, ellei hän ota minuun yhteyttä?
Miksi siis tarkalleen silloin viestittelet?
Esim. Miten menee? Joko sait x? Oletko jo parantunut? Tuletko kesällä mökille?
Yksi lyhyt kysymys tai laitan kuvan jotain citypupusta tai linkitän uutisen.
No tuo on just tismalleen sellaista ärsyttävää roikkumista.
Ok. Eli sinun mielestäsi minun pitää lopettaa tämäkin yhteydenpito 10-14 päivän välein kokonaan? Ei koskaan mitään viestiä, paitsi jos on pakko: tuletko mummosi hautajaisiin?
Minulla on aika viileä suhtautuminen vanhempiini... Syynä lapsuusajan traumat (molemmat alkoholisteja), elävät, kuin pellossa, jatkuvaa muiden ihmisten arvostelua, minua ei olla ikinä kiitelty tai kehuttu mistään - aina jotain negatiivista. Ei vaan kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Annat hänen olla ja autat pyyteettömästi, tietenkin. Muuhan olisi henkistä kiristämistä.
Niin olen auttanut, ja venynyt vielä pidemmällekin, mutta ylläpidänkö silloin lapseni illuusiota, että hän saa kohdella muita ihmisiä ihan miten haluaa, ja siitä vielä palkitaan?
Nonni. Ja sitten alkaa myös uhriutuminen.
Autat normaalisti, et uhriudu tai veny säälipisteitä anoen, annat tilaa, etkä roiku. Siitä se lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Lapsesi on jotain velkaa? Etkä halua auttaa pyyteettömästi? Kuulostaa tyyliltä "ilmaisia lounaita ei ole" enkä nyt tarkoita syömistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
En minäkään soittele tai viestittele ilman asiaa kuin silloin, kun mitään ei ole kuulunut pariin viikkoon.
Hän elää aivan omaa elämäänsä.
Kysymykseni kuuluukin, lopetanko tämänkin viestittelyn? Että en koskaan ota häneen yhteyttä, ellei hän ota minuun yhteyttä?
Miksi siis tarkalleen silloin viestittelet?
Esim. Miten menee? Joko sait x? Oletko jo parantunut? Tuletko kesällä mökille?
Yksi lyhyt kysymys tai laitan kuvan jotain citypupusta tai linkitän uutisen.
No tuo on just tismalleen sellaista ärsyttävää roikkumista.
Ok. Eli sinun mielestäsi minun pitää lopettaa tämäkin yhteydenpito 10-14 päivän välein kokonaan? Ei koskaan mitään viestiä, paitsi jos on pakko: tuletko mummosi hautajaisiin?
Kohtele häntä kuin aikuista.
Ja mummon tilasta kerrot ennen hautajaisia ja tuet surussa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen viileän asiallinen vanhempiani kohtaan (en itse koskaan yhteyksissä, mutta kohteliaasti vastaan jos soittavat mikäli on aikaa puhua puhelimessa, muutoin painan punaista luuria enkä soita takaisin) siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole kiinnostunut "lähentymään" heidän kanssaan enkä pitämään heitä osana elämääni.
En vihaa enkä ole katkera, en vain juurikaan välitä enkä näe syytä esittää välittäväni.
Minunkaan lapseni ei välitä muista ihmisistä. Se on ollut hänessä aina. Hän on suoraan sanonut, ettei häntä kiinnosta muut ihmiset, ellei hän saa heiltä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso peiliin ja mieti oikein kovasti. Kukas sen lapsen tuollaiseksi kasvatti? Taisit itse kohdella omia vanhempiasi samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Lopeta yhteydenpito. Kyllä täysi-ikäiselle lapsellekin voi näyttää, että suhde vanhempiin on vastavuoroinen. Jos hänelle kelpaa yhteydenpidon syyksi vain raha, niin käske mennä töihin. Voi olla kyse itsenäistymisestäkin, mutta voi olla myös luonnevikainen (kyllä lapsissakin voi olla näitä). Voihan toki kyseessä olla myös mielenterveyshäiriö, mutta on kyllä todella outoa käytöstä - teini tuskin enää on kyseessä. Anna tilaa ja anna olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Annat hänen olla ja autat pyyteettömästi, tietenkin. Muuhan olisi henkistä kiristämistä.
Niin olen auttanut, ja venynyt vielä pidemmällekin, mutta ylläpidänkö silloin lapseni illuusiota, että hän saa kohdella muita ihmisiä ihan miten haluaa, ja siitä vielä palkitaan?
Nonni. Ja sitten alkaa myös uhriutuminen.
Autat normaalisti, et uhriudu tai veny säälipisteitä anoen, annat tilaa, etkä roiku. Siitä se lähtee.
Vastakysymys ei ole uhriutumista. Se on vain kysymys.
Eli sinun mielestäni jatkan toimimista siten, etten koskaan kysy mitään, mutta autan, kun hän pyytää? En huomauta käytöstavoista, vaan annan hänen lyödä luuria korvaan?
Teidän mielipiteitänne täällä kyselen.
Minkälainen suhde teillä oli teininä? Annoitko hänelle tilaa jo silloin ja parittelurauhan vai kyttäsitkö kimpussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Lapsesi on jotain velkaa? Etkä halua auttaa pyyteettömästi? Kuulostaa tyyliltä "ilmaisia lounaita ei ole" enkä nyt tarkoita syömistä.
Autän häntä mielelläni, ei se siitä ole kysysmys. Kysymys kuuluu, miten reagoin huonoihin käytöstapoihin? Annanko hänen kohdella minua huonosti? Jos joo, niin jatkan samalla tavalla toimimista: autan ja annan kaiken, mitä hän haluaa. Jos en, miten voin hänen käyttäytymistä muuttaa? Sanomisella se ole muuttunut.
Mitä tarkoitat huonolla kohtelulla? Huono kohtelu ei ole yhtäkuin ettei halua seuraanne. Itse lakkasin ensin vastaamasta, kun koko ajan, päivittäin pommitettiin viesteillä. En jaksanut koko ajan jauhaa jostain yhdentekevästä ja suoraan sanottuna ärsytti melkein kolmekymppisenä kun viestit olivat sisällöltään olethan hoitanut sitä ja tätä, muista kellojen siirto, vaihtakaa talvirenkaat ym. ihan kuin olisin pikkulapsi.
Aina kun nähtiin juttujen sisältö oli sitä samaa sen ja tämän arvostelua, pällistelyä tai oman ulkonäköni haukkumista ym. nälvimistä. Aina jos toin jotain omia asioitani esille alkoi vähättely ja naureskelu. Tyyliin kerroin että pääsin yliopistoon niin se on ihan naurettavaa ja tyhmää ja mitä sinä sielläkin teet pysyt nyt vaan töissä.
Tätä vain jatkui ja jatkui, joten enää en vaan viesteihin vastannut enkä suostunut tapaamaan. Onneksi tajusivat ja eivät itsekkään enää sitten olleet yhteydessä. Tästä on nyt neljä vuotta, eikä ole ikävä takaisin. Ovat aina olleet vieraita ihmisiä, ei mitään yhteistä, ei ikinä aitoja keskusteluja tai aitoa välittämistä.
N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katso peiliin ja mieti oikein kovasti. Kukas sen lapsen tuollaiseksi kasvatti? Taisit itse kohdella omia vanhempiasi samalla tavalla.
Syyllistä nyt vielä lisää. En muuten kohdellut vanhempiani huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Annat hänen olla ja autat pyyteettömästi, tietenkin. Muuhan olisi henkistä kiristämistä.
Niin olen auttanut, ja venynyt vielä pidemmällekin, mutta ylläpidänkö silloin lapseni illuusiota, että hän saa kohdella muita ihmisiä ihan miten haluaa, ja siitä vielä palkitaan?
Nonni. Ja sitten alkaa myös uhriutuminen.
Autat normaalisti, et uhriudu tai veny säälipisteitä anoen, annat tilaa, etkä roiku. Siitä se lähtee.
Vastakysymys ei ole uhriutumista. Se on vain kysymys.
Eli sinun mielestäni jatkan toimimista siten, etten koskaan kysy mitään, mutta autan, kun hän pyytää? En huomauta käytöstavoista, vaan annan hänen lyödä luuria korvaan?
Teidän mielipiteitänne täällä kyselen.
Juurihan sinä kerroit että nimenomaan kyselet.
Että koet lapsesi olevan sinulle jotain velkaa.
Että koet tarvetta kiristää jos hän ei toimi kuten sinä haluat.
Uhriudut.
Uhkailet avun lopettamisella, jos hän ei ole sellainen kuin sinä haluat.
Etkö todella näe nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 19-vuotias. En minä hänelle viestittele tai soittele, ellei ole asiaa. Teinistä asti olen antanut tilaa ja hänen päättää. Tärkeintä on ollut se, että me tuemme häntä hänen päätöksissään ja kunnioitamme häntä.
Asuu vielä kotona, mutta omassa siivessä. Tulee meille jos ja kun haluaa.
Inhosin itse sitä yli kaiken, että roikutaan ja määirtellään miten pitää olla. Äitini tunki jopa työpaikalleni, kun en vastannut tyhjänpäiväisiin puheluihin.
En minäkään soittele tai viestittele ilman asiaa kuin silloin, kun mitään ei ole kuulunut pariin viikkoon.
Hän elää aivan omaa elämäänsä.
Kysymykseni kuuluukin, lopetanko tämänkin viestittelyn? Että en koskaan ota häneen yhteyttä, ellei hän ota minuun yhteyttä?
Miksi siis tarkalleen silloin viestittelet?
Esim. Miten menee? Joko sait x? Oletko jo parantunut? Tuletko kesällä mökille?
Yksi lyhyt kysymys tai laitan kuvan jotain citypupusta tai linkitän uutisen.
No tuo on just tismalleen sellaista ärsyttävää roikkumista.
Ainakin tuo "Tuletko kesällä mökille" - ei voi vielä tietää. Samoin tuo "Oletko jo parantunut" on aika turha, voisiko ennemmin sanoa, että toivottavasti voit jo paremmin tms. Sävyeroja. Näyttää välittämisen, mutta ei utele eikä tunkeudu.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen suhde teillä oli teininä? Annoitko hänelle tilaa jo silloin ja parittelurauhan vai kyttäsitkö kimpussa?
Suhteemme oli keskusteleva. Annoin silloinkin tilaa. Toista sukupuolta ei ole näkynyt koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat huonolla kohtelulla? Huono kohtelu ei ole yhtäkuin ettei halua seuraanne. Itse lakkasin ensin vastaamasta, kun koko ajan, päivittäin pommitettiin viesteillä. En jaksanut koko ajan jauhaa jostain yhdentekevästä ja suoraan sanottuna ärsytti melkein kolmekymppisenä kun viestit olivat sisällöltään olethan hoitanut sitä ja tätä, muista kellojen siirto, vaihtakaa talvirenkaat ym. ihan kuin olisin pikkulapsi.
Aina kun nähtiin juttujen sisältö oli sitä samaa sen ja tämän arvostelua, pällistelyä tai oman ulkonäköni haukkumista ym. nälvimistä. Aina jos toin jotain omia asioitani esille alkoi vähättely ja naureskelu. Tyyliin kerroin että pääsin yliopistoon niin se on ihan naurettavaa ja tyhmää ja mitä sinä sielläkin teet pysyt nyt vaan töissä.
Tätä vain jatkui ja jatkui, joten enää en vaan viesteihin vastannut enkä suostunut tapaamaan. Onneksi tajusivat ja eivät itsekkään enää sitten olleet yhteydessä. Tästä on nyt neljä vuotta, eikä ole ikävä takaisin. Ovat aina olleet vieraita ihmisiä, ei mitään yhteistä, ei ikinä aitoja keskusteluja tai aitoa välittämistä.
N32
Huono kohtelu on luurin korvaan lyöminen, en saa edes asiaani esitettyä, ja viesteihin vastaamattomuus.
Korostan: laitan viestiä vain 10-14 päivän välein ja soitan kerran kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan miettiä miten lastaan kohtelee.
Avaus voisi kuvata mua.
Syy on se että mua ei kuunnella, ei kiinnosta minä tai mun elämä. Ohittavat minut täysin, ei kuunnella.Mut muistetaan kun pitää painavaa tulla kantamaan, valitetaan (samoista vanhoista) asioista, keksitään kipuja, haukutaan muita.
Yritetään määräillä miten pukeutua, lihavuuttani pilkataan, hiuksiani en saa leikata, lista jatkuu.....
Ja muuta mukavaa....Arvasin, että av syyllistää. En voi muuta kuin toistaa itseäni: en neuvo, en valita, en hauku muita. Olen aina antanut hänen olla oma itsensä.
Enkä etsi tässä ketjusta syyllistä, vaan kysyn, miten minun tulisi reagoida? Unohdanko lapsen, lopetan yhteydenpidon kokonaan omalta puoleltani, ja vain odotan, joko hän joskus tarvitsee jotain? Ja kun hän tarvitsee, niin autanko silloin pyyteettömästi?
Annat hänen olla ja autat pyyteettömästi, tietenkin. Muuhan olisi henkistä kiristämistä.
Niin olen auttanut, ja venynyt vielä pidemmällekin, mutta ylläpidänkö silloin lapseni illuusiota, että hän saa kohdella muita ihmisiä ihan miten haluaa, ja siitä vielä palkitaan?
Nonni. Ja sitten alkaa myös uhriutuminen.
Autat normaalisti, et uhriudu tai veny säälipisteitä anoen, annat tilaa, etkä roiku. Siitä se lähtee.
Vastakysymys ei ole uhriutumista. Se on vain kysymys.
Eli sinun mielestäni jatkan toimimista siten, etten koskaan kysy mitään, mutta autan, kun hän pyytää? En huomauta käytöstavoista, vaan annan hänen lyödä luuria korvaan?
Teidän mielipiteitänne täällä kyselen.
Juurihan sinä kerroit että nimenomaan kyselet.
Että koet lapsesi olevan sinulle jotain velkaa.
Että koet tarvetta kiristää jos hän ei toimi kuten sinä haluat.
Uhriudut.
Uhkailet avun lopettamisella, jos hän ei ole sellainen kuin sinä haluat.
Etkö todella näe nyt?
Näen, koska minulla on kiire. Palaveri alkaa ihan kohta. Siksi lyhyesti kirjoitan vain vaihtoehtoja.
Mutta en tarkoita uhriutua. Kysymys kuuluu, miten saan lapseni normaalille käytöstavoille? Kysyn vastakysymyksiä, jotta ehdotatte miten pitää toimia.
Alue: Aihe vapaa
No tuo on just tismalleen sellaista ärsyttävää roikkumista.