Minkälaisia ruokailusääntöjä teillä on 3-vuotiaiden kanssa?
Kertokaahan tavoistanne. Entä mitä seuraa sääntöjen rikkomisista? Miten puututte esim. sotkemiseen, pöydästä poistumiseen ynnä muihin juttuihin?
Kommentit (26)
Pöytään on tultava, oli nälkä tai ei. Ja pöytään tullaan nätisti. Meillä ei ole koskaan tarvinnut kantaa pöytään. Jos kiukuttaa, esikoinen viedään omaan huoneeseen rauhoittumaan. Sieltä hän tulee pöytään itse kunhan on rauhoittunut (menee ehkä kaksi minuuttia).
Pöydässä ei leikitä, ei leluilla eikä ruoalla. Ihan ehdotonta tämä ei ole. Joku voisi pitää esim. leivän syöntiä veneenmalliseksi ruoalla leikkimisenä. Meillä saa tehdä niin.
Kaikkea ei ole pakko syödä eikä maistaakaan. Tarjolla olevasta ruoasta saa syödä sen mitä haluaa. Mutta jääkaapista ei kaivella lisäruokia. Esim. jos salaatti ei kelpaa, ei etsitä sille korvaajaa, vaan syödään jotain muuta. Joskus houkuttelemme maistamaan jotain uutta.
Jos pyytää lisää maitoa, se on myös juotava. Ruokaa saa lisää, jos haluaa, mutta sitä ei ole pakko syödä.
Jälkiruokaa saa vain, jos on syönyt reippaasti eli jonkin verran (esikoinen on erittäin pieniruokainen). Jälkiruokaa on kerran viikossa, sunnuntaisin.
Pöydästä saa lähteä ennen aikuisia. Jos on lapsivieraita, on odotettava pöydässä, kunnes muutkin lapset ovat syöneet, paitsi vauvat ;-) Tämä on uusi sääntö tältä kesältä.
Astioita saa viedä koneeseen, ei ole pakko.
Pöydästä joutuu pois vain ja ainoastaan, jos alkaa kiukuttelemaan. Erittäin harvinaista nykyään. Tahallaan sotkeminen aiheuttaisi varmaankin myös pöydästä poistamisen, mutta sitä ei ole tapahtunut koskaan.
Muuta ei tule nyt mieleen. Ainiin, vain keittiössä syödään. Olohuoneeseen saa ainoastaan karkkipäiväkarkit lauantaiaamuisin. Ja joskus erittäin harvoin, ehkä kahden kuukauden välein, popcornia leffaevääksi. Kesällä saatetaan syödä jäätelöt ulkona. Muuten vain pöydän ääressä.
Ruokapöytään tullaan kun ruoka on valmista. Ruokaa maistetaan. Jos ei maistu niin ei ole pakko syödä. Tahallaan ei saa sotkea (en ole edes miettinyt mitä kävisi jos sotkisi koska en ole joutunut vielä siihen törmäämään) mutta jos sattuu vahinko niin se ei haittaa. Sillon sotkija saa itse hakea paperia esim ja pyyhkiä ja autamme toki tarvittaessa. Ruokapöydässä ei saa huutaa eikä pelleillä. Kun on valmis niin sanotaan kiitos ja sitten saa poistua pöydästä. Ekstraruokaa ei tule vaikka olisi syönyt puoli lusikkaa. Jälkiruokaa meilläkään ei ole kovin usein. Yleensä en anna mitään jälkkäreitä jos ruokaa on syönyt juuri tuon lusikallisen (koska kaikki ruuat mitä teen on periaatteessa sellasia mistä lapset tykkää, eli en pakota syömään ja rankase jos on jokin inhokkiruoka). Poikkeuksena on tietysti jos lapsi on eism kipeänä, vaikka kurkkukipu niin että tekee mieli vain kylmää.
-ruokapöytään tullaan nätisti (tulee itse,jos ei tule niin käy miettimässä hieman ja tulee sitten mietittyään)
-ruokaa maistetaan,jos ei maistu (osaa perustella miksi ei) niin saa leivän,seuraava ruoka on vasta kun muutkin syövät seuraavan ruoan. Leipää ei kuitenkaan saa ennenkuin on maistanut kunnolla,yleensä meillä kyllä syödään lautanen tyhjäksi
-Ruoan aikana ei juoda,koska silloin se maito/vesi vie ruoalta tilaa (siis en oo tiukkis,tää on sellainen yleissääntö,ettei poika litki 2 mukia maitoa ruoan tilalta heh),ruoan jälkeen saa juoda niin paljon kuin haluaa
-ruoalla juodaan maitoa tai vettä (mehua muutenkin aika harvoin ja limsat ym on täysin no-no!)
-pöydässä saa olla yksi pieni lelu,mutta sillä ei huidota eikä päristellä tmv ruoan aikana,saa siis olla vaan siinä
-ruoan jälkeen (hetkisen päästä) syödään aina xylitolia
Meillä saa pöydästä poistua jos kysyy luvan kunhan tulee pikaisesti takaisin,kokoajan ravaamista ei hyväksytä kuitenkaan :)
onneksi ette ole näkemässä meidän perheen ruokailua! =) Meidän tavat kuulostaa niin hirveen vapailta edellisiin teksteihin verrattuna... Mutta kukin tavallaan.
loviisa
Vähän alta 3-vuotiaamme on aika sisäsiisti tapaus. En muista, että olisi tarvinnut pöydästä poistaa tai toisaalta ruoan ääreen houkutella.
Pöydän ääressä istutaan nätisti. Leluja ei oteta ruokapöytään. Ei saa sotkea, pärisytellä tms. Kaikkea ei tarvitse syödä, mutta kaikkea pitää maistaa. Toisaalta emme laita tytön lautaselle sellaista ruokaa, josta tiedämme, ettei tyttö tykkää. Kaapeista ei haeta mitään ylimääräistä, jos jokin ei kelpaa.
Yritämme opettaa, ettei ruoka suussa saa puhua, ja miten pyydetään nätisti esim. lisää maitoa (" saisinko" ). Suu syödään tyhjäksi ennen kuin noustaan pois pöydästä. Ruoasta kiitetään. Kun on lähtenyt pöydästä, takaisin ei ole tulemista ennen seuraavaa ruoka-aikaa.
Hyvät tavat ovat ainakin meillä tärkeät, myös ruokaillessa. Istutaan ihmisiksi ja pyydetään kauniisti ja lopuksi sanotaan kiitos :-)
Neljän lapsen äitinä kuulostaa aika monimutkaiselta tuo syöntihomma. Maalaisjärjellä meillä saatu siististi ja kohtuullisessa ajassa kaikkien kuuden perheenjäsenen mahat täyteen, joskus joku syö enemmän ja joku vähemmän. Mutta en kyllä millään ehdi joka haarukan heilautusta katsomaan. Mutta kai sitä yhden kanssa ehtii värkätä...
Yksityiskohtasesti kerrottu mutta ei siinä musta ollut mitään outoa. Varmaan moni ihan automaattisestikin tekee joitakin niitä " toimia" mitä siinä oli.
Sitä paitsi, musta on ihan yksi lysti onko lapsia yksi vai viisi, minusta ruokapöytään(kin) kuuluu hyvät tavat. Pöytään tullaan kun ruoka on valmis, kaikille on sama ruoka (ihan poikkeuksia lukuunottamatta), maistetaan, ei sotketa, ei pelleillä, kiitetään. Meillä vain ja vain kolme lasta mutta siksi erityisesti haluan että ruokailussa on jotakin järjestystä. Meillä saa lapset leikkiä, toteuttaa itseään, tehdä pomppuratoja ja olla rennosti mutta siksi minusta on hyvä että on ruokailu jossa jokainen rauhottuu. Ei se tarkota että myrtsinä istutaan vaan siinä jutellaan ja nauretaan ja ollaan yhdessä.
Aina ihmetyttää kun jos sanoo että ruokapöydässä pitää käyttäytyä ja että kotona on siistiä niin siitä kaikki vetää johtopäätöksen että meillä ei suunnilleen lapset saa olla lapsia ja istutaan tiukkapiposina vahtaamassa jokaista liikettä.
Tottakai ruokailussa tulee sotkua, kun yksivuotias syö haarukalla riisiä tai spagettia niin sitä on sitten kaikkialla. Se siivotaan ruuan jälkeen. En kuitenkaan hyväksy sitä että meidän 3- tai 7-vuotiaat huvikseen nakkelisi spagetinpaloja maahan. 7-vuotiaan kuuluu jo osata nätisti pyytää mitä haluaa mutta yksivuotiaalle riittää että sanoo naama tuimana " vettä" . Esikoisella on esim yksi kaveri joka täällä joskus syö enkä voi ymmärtää että hän kesken ruokailun pujahtaa pöydän alle leikkimään ja jos kysyy että haluatko jotakin niin vastaus on usein tyyliin " yääääk, ällöttävää, tosi hirveetä" . Kyllä minä jo olen 3-vuotiaalle sanonut että jos ei tykkää niin ei tykkää mutta siitä ei tehdä kauheaa numeroa eikä varsinkaan ruveta huutamaan miten kaameaa ruoka on.
Ihan uteliaisuudesta nyt kysyisinkin että kaikki jotka kokee itsensä boheemeiksi jne ruokaillessa niin miten teillä sitten esim päivällinen sujuu, mitä sen aikana tehdään tai ei tehdä?
En mäkään oikein ymmärrä, mikä kuvauksessa oli niin kummallista. Eihän se tarkoita, että koko ajan oltaisiin etsimässä lapsen käytöksestä jotain sanomista.
Omassa lapsuudenkodissani meitä oli pöydän ääressä viisi lasta ja kaksi aikuista, ja kesälomalla maalla meitä saattaa olla nykyään 7 lasta ja 6-7 aikuista. Ihan selvää, että jos ruokailusta aikoo saada mukavan, joitakin sääntöjä on hyvä olla.
Pienimmät tietysti sotkevat, mutta isommat eivät saa siihen yllyttää. On kaikille mukavampaa, kun on suht rauhallista. Jutella saa, muttei möykätä; ruokapöydässä keskitytään lähinnä syömiseen eikä toisten häiritsemiseen; jos ei tykkää jostain ruoasta, sitä ei tarvitse kailottaa ja vetää muitakin mukaan; isommat pyytävät lupaa nousta pöydästä; ruoasta kiitetään jne. En näe mitään omituista siinä, että lapset opetetaan arvostamaan ruokaa ja ruokailua.
eli pöydässä saa jutella tavallisesti, ei leluja eikä kirjoja vaan keskitytään syömiseen, jos melskaus jatkuu kehotuksista huolimatta, lapsi nostetaan pois pöydästä
ruokaa ei moitita,
kaikkia tavallisia mietoja kotiruokia maistetaan, sääntönä jos ei halua syödä niin sanotaan kiitos ja mennään pois pöydästä... ei ole vielä sitä tapahtunut koska annos on mikä on eikä muuta tule (paitsi mummolassa tietysti, hohhoijjaa)
ei olla tuputettu eikä automatic laiteta lautaselle mitään aikuisten voimakkaita juustoja, oliiveja, etikkaisia säilykkeitä, chilejä tms mutta aina pyytävät itse saada ainakin maistaa kaikkea mitä mekin syödään- tämä on asia josta olen iloinen, että ilmeisesti syöminen heistä kiva juttu kuitenkin
jos haluaa jotain sitä saa vain pyytämällä tavallisesti, kiljuja saa viimeisenä
Voisiko " Pauliina2" hieman tarkentaa! Mikä meidän syömisessä on sun mielestä niin monimutkaista? Oisko se kenties hämännyt sua, kun kirjoitin niin yksityiskohtaisesti? Meillä käytetään myöskin maalaisjärkeä ja samalla tavalla kuin teillä, joskus joku syö enemmän ja joku vähemmän.
Musta on tärkeää, että lapsella on myös ruokapöydässä säännöt, joita noudatetaan. Mulla on paljon kavereita, joiden lapset saa tehdä ruokapöydässä, mitä lystäävät. Ottavat yhden lihapullan ja häipyvät sen kanssa leikkimään. Tulevat 5 min päästä uudelleen nappaamaan taas lisää ruokaa jne. Tai sanovat, etteivät halua syödä, jolloin äiti sanoo, että ei tarvitse, mutta seuraavan kerran saat ruokaa illalla. Hetken päästä lapsi tulee itkemään, että on nälkä ja äiti kaivaa lapsen ruoan jääkaapista, laittaa mikroon ja antaa lapselle. Lapsi on ihan pihalla, mikä äidin sanomisista pitää paikkansa ja mikä ei...
Kävimme kesällä kaupunkimme järjestämässä ilmaisessa puistoruokailussa ja siellä näytti olevan tosi yleistä se, että äidit juoksevat lautaset kädessä lastensa perässä, kun lapset halusivat välillä käydä vähän keinumassa tms. Tai lapsi leikkii hiekkalaatikolla samalla kuin äiti lappaa ruokaa lapsen suuhun. Mä en ymmärrä tollaista ollenkaan. On myös erittäin ikävää, kun meille tulee lapsivieraita ja he olettavat, että saavat täälläkin lähteä suklaakeksit käsissään leikkimään. Mä olen kyllä noissa asioissa niin tiukka, että sanon vieraille lapsille, ettei meillä voi tehdä niin, vaan ruoat ja myös ne keksit syödään keittiön pöydän ääressä.
Ja vaikka meillä onkin selkeät säännöt ruokapöydässä, niin kyllä mekin juttelemme ruokapöydässä ja esim. nauramme myös. Lapsi saa leikkiä, että mandariinin lohkot on jotain eläimiä tms. Meillä saa myös pomppia vanhempien sängyssä, jos aikuinen vahtii vieressä. saa juosta ympäri asuntoa paitsi ei enää illalla, kun pitää rauhoittua. Ulkona sateella lapsi saa vaikka uida vesilätäkössä, jos on kuravaatteet päällä. Eli kyllä meillä lapsi saa olla lapsi ja aika huolettomiakin ollaan joissain asioissa, mutta säännöt on silti olemassa ja niitä myös noudatetaan. Mä olen ainakin ylpeä siitä, että 3-v poikani osaa käyttäytyä ruokapöydässä myös kylässä ollessamme, vaikka onkin aikamoinen uhmis ja jääräpää. Kun hyvät tavat oppii jo pienenä, ne ovat lapsillakin selkärangassa, eikä tarvise sitten kouluikäisenä alkaa opettaa, miten kiitetään tai pyydetään anteeksi.
Mutta kertokaa tosiaan te, jotka olette niin boheemeja, että useampien vastaajien vastaukset kauhistuttivat (kuvittelen näin), miten teillä toimitaan ruokapöydässä.
pauliina2:
Neljän lapsen äitinä kuulostaa aika monimutkaiselta tuo syöntihomma. Maalaisjärjellä meillä saatu siististi ja kohtuullisessa ajassa kaikkien kuuden perheenjäsenen mahat täyteen, joskus joku syö enemmän ja joku vähemmän. Mutta en kyllä millään ehdi joka haarukan heilautusta katsomaan. Mutta kai sitä yhden kanssa ehtii värkätä...
Ruokapöydässä ei leikitä, mutta kirjoja saa katsella toisinaan esim. aamupalalla kun itsekin tykkään lukea lehteä (lapsi lukee vain kirjoja, joiden sotkemisella ei ole niin väliä..). Päivällä lounasta syödään usein kahden pojan kanssa ja joskus ellen itse syö niin saatan lukea samalla hänelle jotain. Lelut meillä jätetään odottamaan ruokapöydän toiseen päähän tai hyllylle syömisen ajaksi. Yleensä syödään pöydän vieressä, mutta jos me annamme luvan niin toisinaan aamupalaa tai iltapalaa saa syödä olohuoneessa sohvalla.
Sellaista hetkeä ei ole juuri tullut ettei poika haluaisi maistaa, yleensä ellei halua syödä vain sanon että suu auki ja laitan itse ekan lusikallisen suuhun niin huomaa itsekin että olihan se ihan hyvää. Yleensä kaikki ruuat nykyään kelpaa, vihanneksiä lukuunottamatta. ellei syö mitään, niin ei ole vielä tähän mennessä tullut vaatimaan ruokaa myöhemminkään, ruoka kun ei tunnu olevan kovin tärkeä juttu meidän lapsellemme... Jos ei yhtään tykkää niin leipää saa, muuta korvikeruokaa ei. Ruuan kanssa saa laihaa mehua tai vettä, niillä ei täytä mahaa, koska juo aina tosi vähän. Maidosta ei tykkää, sitä ei ole pakko juoda, mutta kalkkitabletti on otettava.
Muuten tapoja opetellaan koko ajan lisää (lapsemme on tullut meille vasta puoli vuotta sitten ulkomailta, kielikin vielä opettelun alla). Pääasia on se, ettei sotke tahallaan, tästä välillä tulee kinaa. Jos ei tottele, niin lähtee miettimään toiseen huoneeseen. Onneksi työ alkaa pikkuhiljaa kantaa hedelmää. Toinen asia missä olemme tiukkoja on se, että kesken syömisen ei lähdetä minnekään paitsi vessaan tarvittaessa.
en tiedä boheemista mutta en ole koskaan jaksanut piitata esim siitä kiittääkö lapsi jokaisen aterian jälkeen vai ei, pöydässä saa olla joskus leluja (kirjoja ei lueta ettei mene likaiseksi). Meillä ei ole mitään ruoka-aikoja etenkään nyt kesällä kun ei ole ollut säännöllistä menoa, eri asia on sitten kun hoito taas alkaa (silloinkin viikonloput mennään vaihtelevasti) eikä säännöllisiä karkki-/jälkiruokapäiviä. Karkkia tosi harvoin, rahka- tms. jälkiruokia kyllä aika usein.
Usein pyydän maistamaan ja jos ei maistu, laitan jotakin muuta tilalle. En jaksa tyrkyttää sellaista, mikä ei maistu. Kasviksien ja vihannesten kanssa on vähän nirso poika, joten annan porkkanaa ja paprikaa eli niitä jotka parhaiten maistuvat. Joskus käyvät myös tomaatti ja kurkku.
Joskus olen syyllistynyt myös syöttämiseen kesken pojan toisten touhujen tai antanut leikkiä pöydässä, mutta tämä meinaa mennä yli ja sen vuoksi sitä on nyt tiukasti lopeteltu. Sama juttu pöydästä lähtemisen kanssa, yhdessä vaiheessa yritti vain leikin välissä käydä suullisen haukkaamassa mutta se ei enää onnistu, ruoka menee kaappiin kun pöydästä on noussut. Vaikka ei aivan aina. Sorrun houkuttelemaan joka päivä. Poika nimittäin ei piittaa vähääkään jos ei saakaan ruokaa sitten. Mutta kärttyisä on.
Ruokaa tarjotaan kun on ruoka-aika, silloin sitä myös syödään. Mikäli tarjolla oleva ruoka ei maita on odoteltava seuraavaa ateriaa. Ja en todellakaan valmista lapselle mitään ruokia joista ei pidä. Tyttö oppi tasan kerrasta, että todellakin kannattaa syödä silloin kun tarjolla on.
Pöydässä ollaan siivosti, jutellaan ja nauretaan ja katsotaan tv:tä. Mutta ruualla ei leikitä! Leluja ei meidänkään ruokapöydässä nää.
Ruuasta kiitetään aina ja jotaikin halutessa käytetään " saisinko ja antaisitko" linjaa.
Tyttö 2,5v
Eihän se tarkoita sitä, että tiukkapipoisesti istutaan tuppisuina pöydässä. Tai että kaikki ois pahalla tuulella ja kytättäis virheitä tms.
Mutta ainakin meillä kun on huonosti syövä esikoinen, on äärimmäisen tärkeää, että hänelle on tietyt reunaehdot, joiden mukaan toimitaan. Jos hänen ei olisi pakko tulla käymään pöydässä, hän ei välttämättä tulisi. Esikoinen ei pienempänä selvästikään tunnistanut nälkäänsä. Nykyään, 4½-vuotiaana tunnistaa jo vähän paremmin.
Ja minusta itsestäni on kiva syödä, kun pöydässä ei ole liikoja esineitä (leluja/kirjoja). Eikä odotettavissa ruoanroiskeita tai maitoammuksia. Tämän takia on tietyt säännöt.
Se saako olohuoneessa syödä tai lastenhuoneessa juoda, on tietenkin ihan jokaisen itsensä valinta. Minä en halua valittaa likaisesta sohvasta tai valita tekstiilejä sen perusteella, että lapset kuitenkin sotkee ne rasvaan. Joten siksi meillä ei syödä kuin keittiössä. Näin vältetään myös napostelua, joka puolestaan on hampaille huonoksi.
Veikkaan myös vahvasti, että lähes jokaisessa perheessä on omat " sääntönsä" ruokailutilanteeseenkin. Toiset eivät vain ehkä määrittele niitä niin helposti säännöiksi kuin toiset.
Olisi kiva tietää, miten teillä boheemeilla ja maalaisjärkeä käyttävillä hoituvat ruokailut. Ovatko ne koko perheen yhteisiä rauhallisia hetkiä, vai kaoottisia meluisia tilanteita, joissa vanhemmat hosuvat hikipäässä. Ja yleensäkin ottaen, kuinka tärkeinä itsekukin meistä pitää yhteistä ruokailuhetkeä.
Minusta yhteinen ruokailu on tärkeää. Meillä miehen työaikojen vuoksi ollaan harvoin koko perhe yhtä aikaa syömässä. Siksi arvostan näitä yhteisiä hetkiä erittäin paljon. Haluan, että kaikki viihdymme.
Olen omassa tuttavapiirissäni usein se tiukkapipo, korostuu varsinkin näissä ruokailutilanteissa. Mielestäni meillä opetetaan tavallista hyvää käytöstä, mutta muut näköjään haluavat juosta lusikka kourassa lapsen perässä pitkin kämppää (tai sitä puistoruokailua), houkutella ja lahjoa ties millä ja kasata pienen lapsen lautaselle ihan kaikkea, mitä lapsi sattuu kahvi- tai ruokapöydästä haluamaan - ja lapsi maistaa yhtä ja häipyy pöydästä -> koko lautasellinen ruokaa roskiin. Mielestäni jo pienelle lapselle voi ja on viisasta opettaa, että ensin syödään esim. kahvipöydästä jotain suolaista ja kun on syönyt sen, saa sitten seuraavaa lajia. Näinhän aikuisetkin toimivat. Turha ihmetellä, mikseivät lapset osaa käyttäytyä, jos heidän vanhempansa eivät heitä opeta. Toiset vanhemmat tuntuvat odottavan, että käytöstavat tulevat kuin kirkkaalta taivaalta, kun lapsi esim. täyttää 3 tai 4. Kun näin ei käy, todetaan vain tyynesti, että " meidän lapsi nyt vain on tällainen /muita haastavampi tapaus" . ARGH!
Meillä on 3v. poika, joka jo tietää säännöt ja useimmiten toimii niitten mukaan eli käyttäytyy kauniisti ja asiallisesti ruokapöydässä, mutta testaa rajojaan myös. Meidän säännöt ovat siis hyvin samat kuin suurimmalla osalla teistä, erityisen samalta kuulosti Ninni-03:n perheen ruokailutavat.
Meillä lapsi on joutunut pois pöydästä, kun on alkanut tökkiä lusikalla vierustoveria eikä ole varoituksen jälkeen lopettanut. Samoin hän on joskus poistunut pöydästä, kun ei ole halunnut syödä - ja on jaksanut aivan hyvin seuraavaan ruokailuun, jolloin onkin sitten maistunut hyvin. Tätä, että lapsi joutuu pois pöydästä ja mahdollisesti jää vähän nälkäiseksi, monet tuntuvat pitävän suunnilleen kidutukseen rinnastettavana. Luulen, että niille ihmisille on jäänyt mieleen vauva-aika, jolloin lapsi todella tarvitsee tankkausta usein. Terve leikki-ikäinen ei kuole nälkään, jos ruokaa on säännöllisesti tarjolla.
Yhdyn edellisiin siinä, että minustakaan Fassilooran kirjoituksessa ei ollut mitään ihmeellistä, tavallisia hyviä käytöstapoja ja toimintamalleja kuvattu.
Minua huvittaa näiden boheemien kasvattajien touhu: Ollaan olevinaan niin lapsilähtöisiä, kun lapsi saa haluamansa suupalan silloin tällöin, mutta jos yhtään ajattelisi lapsen kannalta, tajuaisi, että lasta todellakin hämmentää se, etteivät mitkään säännöt ole pysyviä. Sitten samat ihmiset valittavat, kun " meidän lapsi on aina ollut niin vaikea ruokittava" . No onko ihme, ettei kunnon ruokaa mene silloin kun sitä tarjotaan, kun vatsaa täytetään vähän väliä jollakin herkulla. Kyllähän jokainen periaatteessa söisi vain herkkuja ennemmin kuin jotain tavallista - meidän vanhempien kaukonäköinen tehtävä vain on opettaa lapsillemme terveelliset ruokailutottumukset ja se, että herkku maistuu herkulta vain, jos sitä ei syödä koko ajan. Arjen ei kuulukaan olla aina juhlaa, vaan ihan tyydyttävää arkea.
Tulipa sepustus :-)
- tiukkis
Ihanaa, että tässä ketjussa suurin osa on yhtä " tiukkapipoista" porukkaa kuin mekin =) Meillä siis ihan samanlaiset säännöt kuin esim. Tiukkiksella ja Ninnillä.
Mielestäni on lasta kohtaan epäreilua tuollainen " boheemius" . Kotona, kylässä, hoidossa ja koulussa on eri ruokailusäännöt. Vähemmästäkin lapsi hämmentyy.
-Ruokapöytään pitää tulla, vaikka ei haluaisikaan syödä. Jos ei suostu tulemaan, kannetaan pöytään.
-Ei ole pakko maistaa, mutta houkutellaan maistamaan. Usein tehdään niin, että kun poika alkaa kiukutella, ettei halua syödä, laitetaan pojan lautanen kauemmas pöydälle ja aletaan itse syödä kiinnittämättä poikaan mitään huomiota. Hetken päästä poika yleensä sitten haluaa alkaa syömään.
-Jos ei halua syödä yhtään ruokaa, pitää kuitenkin istua jonkin aikaa pöydässä, kun muut syövät. Seuraavan kerran saa ruokaa sitten seuraavalla aterialla (3-4 h päästä). Kaikkea ei tarvitse syödä, mutta jos pyytää esim. lisää leipää, pitää sitä syödä edes vähän, kun on kerran pyytänyt sen. Jos leivässä on kovat/tummat reunat, niitä ei tarvitse syödä, jos ei halua (itse en nimittäin syö...).
-Ruoan kanssa saa pari pientä mukillista maitoa. Sen jälkeen vettä. Maidolla ei siis täytetä mahaa, mutta sitä saa ruoan aikana juoda (esim. joissain päiväkodeissa saa juotavaa vasta ruoan jälkeen, mikä on musta aika karua).
-Jälkiruokia on meillä harvoin, mutta jos on, niin poika saa jälkiruokaa, vaikka söisi vain vähän ruokaa. Silloin ei kuitenkaan saa jälkiruokaa lisää. Jos ei suostu syömään ollenkaan ruokaa, ei saa ollenkaan jälkiruokaa (toi lähinnä siksi, että mulla itsellä tulee huono olo, jos maha on tyhjä ja syön jotain makeaa).
-Ruokapöydässä istutaan nätisti, ei heiluta, ei lauleta tms. Lapsi ei myöskään saa lukea ruokapöydässä, vaikka mä itse luen aamupalalla Hesaria. Muuten poikakin saisi silloin lukea, jos haluaisi, mutta mä en halua, että sotkee kirjoja/lehtiä. Siksi meillä ei ole myöskään koskaan pidetty leluja pöydässä, kun syödään. Lautasta ei hakata lusikalla, eikä mukiin päristellä. Jos tekee jotain edellä mainittua, asiasta huomautetaan. Sen jälkeen varoitetaan, että joutuu jäähylle ja jos edelleen jatkaa, joutuu sinne jäähylle.
-Ruoasta kiitetään (yleensä poika sanoo esim. aamupalalla " Kiitos jugurtista, kiitos leivästä, kiitos maidosta" ja aina ilman erillistä pyyntöä), sitä pyydetään lisää kauniisti (" Saisinko maitoa?" ). Lapsi saa poistua pöydästä, vaikka vanhemmat vielä söisivät, mutta yleensä me aikuiset syödään poikaa nopeammin.
Meillä on harvoin ongelmia tossa ruokapöydässä, mitä nyt välillä poika haluaa, että syötetään. Viikottain on kyllä sitten taistelua siitä, kun poika ei haluaisi ollenkaan tulla pöytään.
Mielenkiintoista kuulla, miten muilla toimitaan!