~o~o~HELMINAUHAT VIIKONLOPPUUN~o~o~
[color=lime]Heips![/color]
Taas ehtii kirjoitteleen kun ollut pari päivää niin kiireistä, ettei ole edes rauhassa ehtinyt muiden kuulumisia täältä lukea![color=pink]=)[/color]
Meillä alkoi eilen puinnit, mies oli pellolla myöhään iltaan saakka. Kotiin pääsimme vasta lähempänä puolta yötä.. Ja kohta pitäisi taas lähteä hommiin! Onneksi en itse joudu pellolle[color=blue];)[/color]
[b]Finneistä:[/b] itsellä kanssa naama kukkii kuin mummun pelargoniat, tosin näillä helteillä varmaan komiamminkin! Ja finnejä ilmestynyt myös rintakehään, mikä todella inhottavaa kun näkyvät sitten paitojen kaula-aukoista..:(
[color=lightblue]Maha kasvaa[/color] myös täällä kovaa vauhtia, ihan alusta lähtien olen joutunut käyttämään äitiyshousuja kun muut eivät mahdu päälle.. Ei siinä mitään, saa se maha kasvaa, kunhan ei paino nousisi niin kovaa vauhtia, nyt jo tullut ainakin 6kg lisää..:(
Kertokaapas muuten mistä tilaatte niitä [color=red]kantoliinoja?[/color] Olen itse miettinyt pitäisikö hankkia. Esikoiselle en hankkinut, kun ei ollut varaa.. mutta nyt tilanne on toinen ja lapsikin syntyy talvella, niin varmasti tuo liina myös lämmittäisi:)
Itse en ole vielä pohtinut sairaala-aikaa sen kummemmin.. En edes tiedä löytyykö Seinäjoelta niitä perhehuoneita.. Tosin olisi varmasti ihan mukavaa, jos huoneessa olisi seuraakin [color=pink];)[/color]
Esikoisen kanssa olimme ihan normi huoneessa ja hyvin sujui vaikka seurakin vaihtui kesken kaiken..
Eipä tässä taas kummempia tällä kertaa.. [color=red]Hyvää viikonloppua kaikille![/color]
[color=red]♥[/color] [color=blue]frog2[/color] + [color=lime]rv16+0[/color]
PS. Saa nähdä osasinko kaikki hienoudet;)
Kommentit (24)
Moni on kertonut lääkäriin menevänsä...Ihan uteliaisuuttani, miten teillä ajoittuu lääkärikäynnit? Kun monella tuntuu olevan jo heti alkuraskaudesta. Täällä on eka lekuri vasta joskus puolen välin jälkeen! Tosi myöhään mun mielestä.
Nyt lounasta vääntämään (yäks, edelleen, mutta pakkohan se on, että toiset saa syödäkseen)
kieppuli & nasu 13+6
ja hyvää viikonloppua kaikille!
Mulla oli tuo finniongelma ihan kamala sillon ihan ekoilla viikoilla, mutta on jo muutaman viikon ollut ihan " hallinnassa" . Normaalisti mulla ei oo finnejä lainkaan, joten siihen nähden niitä nyt kyllä edelleen on enemmän...lähinnä kaulassa ja selässä. Mut onneksi ne rumat, isot rintakehän finnit on kadonneet :)
Lääkäri mulla on rv15+4, mut en tiedä olisko ollut jo aiemmin jos olisin jo Suomessa. Kertokaahan viisaammat! Ja mitä siellä tehdään? Tehdäänkö muuta ku gynetutkimus?
Makkara rv14+0
Täällä on koittanut ihana rauha! Mies lähti lasten kanssa mummolaan, joten saan olla muutaman tunnin yksin. Mahtavaa! Nyt näitä lepohetkiä todella arvostaa, saa vain olla ja kuulostella hiljaisuutta... No jaa, pyykkikone pauhaa taustalla ja onhan sitä kaikkea pientä hommaakin.
Kieppuli kyseli lääkärintarkastuksista. Täällä " Länsirannikolla" (en halua paljastaa kotipaikkaani) on aika neuvolalääkärille alkuraskaudessa (vkon 12 paikkeilla) ja sitten vasta loppuraskaudessa (olikohan vko 36 tai jotain). Tietysti ongelmien ilmaantuessa useammin.
Minulla oli kuluneella viikolla hiivatulehdus, mutta sekin hoidettiin ilman lääkäriä. Soitin neuvolaan ja sieltä laitettiin lähete laboratorioon. Käväisin siellä antamassa näytteen ja samana iltapäivänä tuli tulos, että Canesten kuuri on paikallaan. Hyvä, että asia selvisi, mutta tosi rasittavaa tälläiset tulehdukset. Terkkari sanoi, että raskauden aikanahan nämä tulehdukset ovat yleisiä... Ja varsinkin, jos syö paljon makeaa ja vaaleaa leipää. Hemmetti... Mulle ei ole maistunut mikään makea koko raskauden aikana. Todella terveellisesti olen syönyt, eikä meillä syödä pelkkää vaaleaa leipää. Tätä en jaksanut tietenkään sille terkkarille valittaa, kunhan miehelle tästä marmatin.... Jotenkin ei hermot kestä tuollaisia olettamuksia ;) Onkohan muita kohtalotovereita tässä hiiva-asiassa? Ajattelin vaan, että kuinka helposti tulehdus uusiutuu näin raskauden aikana? Toivottavasti ei enää...
Taitaa olla pyykkikone lingonnut... Hyviä viikonloppuja kaikille!
t. Rouva Pihlaja ja pieni möhömaha
Finniasiaa tulin kommentoimaan... Mulla ongelmallinen iho normaalisti, mutta nyt raskausaikaina siloinen kuin vauvan peppu :-) Että aivan päinvastoin kuin muilla. Ihon puolesta haluaisin olla raskaana kaiken aikaa...
Mun on ollut jo pakko siirtyä täysin mammahousuihin, ei mahdu muut enää päälle ja tuntuu että töissä ihmiset tuijottaa mun vyötärön seutua, kukaan ei vielä ole rohjennut kysymään asiain tilaa. Taitavat katsoa, että onpas rva kumonnut kaljaa sisuksiinsa lomalla ;-)
Meidän esikoinen sai neljän päiväkotipäivän jälkeen nuhakuumeen. Viime yönä oli kuumetta liki 40 astetta ja yövalvomisharjoitukset vanhemmilla alkoivat. Kyllä aamulla kauhuissani mietin, miten sitä vauvan kanssa sitten jaksaa. Ja äsken luin näiltä sivuilta, että raskauden aikainen flunssa aiheuttaisi lapselle skitsofreniaa. No, en ooneksi usko ihan kaikkea mitä luen, mutta flunssaa yritän vältellä toki viimeiseen asti.
Mukavaa viikonloppua kaikille nyt on sukellettava " viinimarjaplantaaseille" pelastamaan satoa, kun pitkästä aikaa on kuivaa.
-Timbe ja P2 (rv 15+1)
Ai niin, en tunne vielä vauvan liikkeitä. Aika moni tuntui jo ne tuntevan. Odotellen...
Moi taas!
Meillä täällä keski-suomessa on raskauden aikana yhteensä kolme lääkärintarkastusta. Alkuraskaudessa, puolessa välissä ja loppuraskaudessa. Sekin näköjään vaihtelee eri puolilla maata.
miube85 & Tökö 12+5
lauantai-iltapäivää,
täällä päin ei välttämättä näe lääkäriä raskauden aikana kertaakaan! Jos on siis " tavallinen" terve odottaja ja aikoo synnyttää kotona (täällä aika tavallista), niin kätilön luona harvakseltaan vierailu riitää. Itse kun en ole ihan normiodottaja, niin pääsen/joudun lääkäriin 2-4 viikon välein. Sisätutkimusta ei tehdä koskaan (!) mutta ultra joka kerta. Hiukan eri systeemit siis, ja pikkuisen jännittää kyllä, minkälaista on täällä sairaalassa sitten kun se aika tulee.. onneksi ei ole eka kerta kuitenkaan :)
lennard&kupla 15+1
olikos se timbe jolla oli samat viikot..?
oli pakko tulla kommentoimaan, vaikka järkevästi totesitkin ettet usko kaikkea mitä luet :) Mutta siis älä ees mieti tota flunssa-skitsofrenia -yhteyttä... Skitsofrenian syitä ei tiedetä, mutta missään nimessä niitä ei oo yhtä ainoota - monen tekijän summa kuten moni muukin asia.
Kävin oksentamassa nektariinin ja pari mehulasillista vähän aikaa sitten. Hitto sentään....
Makkara
Piti toki Timbelle sanoa, että toivotaan että pikkuisenne toipuu pian ja vältytte muut taudilta :) Eihän se flunssa kiva tauti ole, todellakaan.
Makkara taas
Mulla ei mitään erikoisempaa asiaa, mutta löpisenpä muuten vaan..
Taitaa tosiaan olla jonkunlainen " suvantovaihe" raskaudessa kun 12 viikkoa on ylitetty ja odotellaan viidennen raskauskuukauden alkamista..
Tuntuu, että kun saa 12 viikkoa täyteen, niin voi olla jo ihan oikeasti raskaana (ultra, lääkäri, neuvola..nämä ajoittuu yleensä rv 12 tienoille)
ja sen jälkeen odotellaan sitten seuraavaa etappia (rakenne ultra rv 20 aikoihin), kun sillä välillä ei oikeastaan tapahdu mitään..
Tietysti neuvola saattaa olla siinä välissä ja pääsee kuuntelemaan [color=red]♥[/color]-ääniä, mutta muuten vaan odotellaan..
[color=purple]Tietysti koko 40 viikkoa on yhtä odotusta...[/color]
Mulla ei siis tämän ihmeellisempää...
mammutti ja vili rv 14+5
Pikauusinta.
Finneistä
Mulla taas nyt ei ole finnejä. Normaalist on menkkojen aikaan.
Lekurista
Meillä alkuraskauden lekurin on vaihdettu np-ultraan. Parempi niin. Joskus keskiraskaudessa on sitten lääkäri ja kait ihan lopussakin, en tiedä.
RouvaPihlaja.
Harmi, että sulla on ollut jo hiiva. Itselläni on hiivaongelma, mutta se pysyy kurissa maitohappobakteereilla ja Gefilus-piimällä (myös Asidophilus tuotteet on hyviä). Piimää juon päivittäin ja heti jos alkaa kaikerrusta alapäässä tuntua, niin otan reilusti maitohappobakteeritabuja ja ongelma on hoidettu sillä!!! Ei tarvii ottaa oikeaa lääkettä.
Mammavaatteista.
Löysin KappAhlista farkut 9e. Jee!!! (norml. 39.95)
Ja isojen tyttöjen mallistosta löytyi monta puseroa jotka sopi raskaana oleville.
Myös Lindexistä löysin pari puseroa.
Ja pelkäsin, että rintsikoiden löytäminen tuottaa tuskaa, mutta toisin kävi. Ensimmäiset ja ainoat joita sovitin, sopi päälle täydellisesti. Todella harvinaista mulle!!!!!
Piiperoisellekin löytyi pari vaatetta =D
Nyt esikoisen kanssa iltatouhuihin, mies on työmatkalla Suurajoissa...
Kedelig ja Piipero rv 13+1 (tai jotain sinne päin)
Nyt on sitten meilläkin varmistunut, että kyllä masussa joku asuu! Ultrassa siis vihdoin ja viimein käyty - kyllä sitä olikin pitkä aika odottaa! Mutta nyt on ihana olo ja helpottunut mieli. Niskaturvotusta ei ollut ja vauveli muutenkin niin täydellinen... Viikot vastasivat oletettuja, kätilön puheissa tosin päivä heitti yhdellä, mutta papereihin lukemia ei muutettu.
Oli siinä hillitsemistä, kun ultrasta piti mennä suoraan töihin. Olis tehnyt mieli kailottaa kaikille vastaantulijoille ja työkavereille, että arvatkaas mitä! Mutta aion vielä jatkaa salailulinjalla kunnes maha alkaa selvästi näkyä (pystyn vielä piilottelemaan tätä turvotusmahaa, koska se paisuu vasta iltapäivästä :) JOko muut helmikset on kertoneet työpaikoillaan?
FINNEJÄ mulla oli raskaaksi tullessa selässä, mutta nyt ei juuri missään. PERHEHUONEISTAKIN täällä olitte keskustelleet - me oltiin viimeksi sellaisessa ja oli ihanaa kun sai olla omassa rauhassa, mutta apuakin oli kiitettävästi tarjolla. Nyt en ole vielä päättänyt toivotaanko sellaista - ja eihän sitä välttämättä edes saa vaikka toivoisikin. Täytyy vielä miettiä mikä olis esikoisen (4v) kannalta paras ratkaisu.. Ehkä hänestä tuntuisi oudolta majailla sairaalassa? Voipi olla että päädyn " naisten huoneeseen" ja otan sen " loman" kannalta :D
Viherrys 13+1
Miube85: hauskaa, me mennään ihan samoissa viikoissa! Ja me myös asutaan keski-suomes. Ja ihan sama homma, kolme lääkärintarkastusta on täälläkin. Mietin just että eihän sitä tiiä vaikka asuttais kuinka lähekkäin! Saa nähä ollaanko sitten Jyväskyläs yhtäaikaa synnyttämässä! Oliskin jännä siellä sitten tavata.
Perhehuoneessa oltiin esikon synnyttyä, ja oli kyllä mahtava kokemus. Nyt ei olla sellasta aateltukaan, kun iskän on tarkotus kuitenkin olla kotona esikon kanssa. Tai en sitten tiedä käykö töissä ja tyttö on mummulassa. Meiltä on matkaa jonkun verran tonne sairaalaan, mutta varmaan mies käy kuitenkin joka päivä vierailemassa. Kyllä mua vähän jännittää millasta se sitten on olla samas huonees muiden äitien kanssa, mutta samassa tilanteessahan siellä tosiaan ollaan ja vaivat ym. tuttuja kaikille.
Loviisa rv 12+5
[b][size=2][color=pink](.) [/color][/size][/b]Kotiuduttiin Muumimaailman retkeltä erittäin onnellisen (mutta väsyneen) esikoisen kanssa. Halaili Muumipapan ihan perusteellisesti, punki syliin ja osoitti varsin takiaismaista sinnikkyyttä :) Vähän etukäteen jännitti, että saako juuri 2 v täyttänyt reissusta mitään irti, mutta kyllä sai ja koko rahalla. Viime yönä jännitti reissua niin, että heräsi keskellä yötä kolmesti vaatimaan välitöntä lähtöä. Vain Haisuli pelotti etukäteen, muttei lopulta nähty vilaustakaan ko. otuksesta :D
[b]Pihlaja [/b]: mulla kerkesi myös olemaan yksi hiivatulehdus. Enkä tosiaan ole tämän raskauden aikana mättänyt makeaa tai vaaleita jauhoja. Täytyy toivoa, ettei riesaksi asti ala uusia. Tuo Kedeligin maitohappobakteerivinkki kannattaa ottaa vaarin!
[b]Frog [/b]kyseli kantoliinakauppiaita. Itse tykkään nettishoppailla ja jälleenmyyjien sivuja löytyykin pilvin pimein. Osalla on myös ihka oikeat putiikit, joissa liinoja pääsee hypistelemään. Googletapa hakusanalla " kantoliina" , niin saat iltapuhdetta moneksi surffailuillaksi :) Itse ostan myös käytettyjä, varsinkin tykkään bongailla erikoisuuksia, joita Suomen putiikeista ei löydy. Huuto.Net ja Babyidean kirppis ovat hyviä käytettyjen bongauspaikkoja:
http://www.huuto.net/fi/
http://www.babyidea.fi/phorum/index.php?f=11
Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!
[color=red]♥ [/color]Pomelo ja Erittäin Salainen, rv 16+0
Viidennellä kuulla
jo
!
Loviisa78
vautsi, onpas tosiaan kiva ja hauska kuulla että teillä mennään samoissa viikoissa ja päivissä kun meillä! Kaiken kruunais kun oltais oikeasti yhtaikaa synnyttämässä. Täytyy muistaa ilmotella täällä sit kun lähtö oikeasti tulee, ties vaikka saatais " treffit" aikaan sairaalassa.. =)
miube85 & Tökö 12+5
Kommentoin tähän hiiva-asiaan nyt minäkin. Eli raskauden aikana kannattaa, mikäli mahdollista, käydä ottamassa labrassa näyte, koska tulehdus saattaa olla hiivaa tai sitten emätintulehdus. Näillä on samanlaiset oireet, mutta emätintulehdus ei lähde hiivalääkkeillä pois. Tulehdus tulisi tietenkin hoitaa pois kuitenkin, koska hoitamattomana saattaa aiheuttaa supisteluja ja näin siis lisää ennenaikaisen synnytyksen vaaraa hieman. Itselläni Canesten-kuuri vei oireita pois siinä määrin, etten välttämättä olisi huomannut emätintulehdusta, mutta onneksi oli neuvolalääkäri viikko kuurin ottamisen jälkeen ja tämä huomasi tulehduksen vielä kytevän.
Maitohappobakteereista sen verran, että apteekissa sanottiin, että suun kautta otettavat eivät auta kuin suoliston bakteerikannan tasapainottamiseen, mutta apteekissahan on sitten myytävänä maitohappobakteerivalmisteita juuri nimenomaan alapäähän ja näitä voi hyvin käyttää ennaltaehkäisevänä tai oireiden ilmaannuttua lievinä. Voi olla, että Kegeligin kertoma kuuri suun kautta auttaa, mutta apteekkari valisti, että tehokkaampia ovat emättimen alueelle varta vasten suunnatut valmisteet.
Tälläistä tähän hätään.
Jolanda + koukkuhammas rv 14+1 (sunnuntain puolella jo näköjään :))
Vieläkö he nukkuu??;) Toivottavasti näin sunnuntai aamuna..:) En tiedä mikä on alkanu vaivaamaan, mutta en ite saa enää aamusin kunnolla nukuttua:( Tänäänkin pyörin sängyssä jo viiden maissa varmaankin ja kuudelta sit nousin ku ei uni enää tullu..
Ja kamala päänsärky jatkuu!:( Taitaa olla hormooneista johtuvaa [color=red]migreeniä[/color] (jota neuvolassa ei viimeksi suostuneet myöntämään), joten eipä tässä taida olla ees tiedossa helpotustakaan raskausaikana..
Myös [color=lime]pahoinvointi[/color] on tullut takas rajumpana. Tai ei se oikeestaa koskaan kunnolla loppunutkaan, mutta ei tarvinnut oksentaakaan.. Nyt toissa iltana oli niin huono olo et kun kotiin päästiin, niin kävelin suoraan halaileen posliinijumalaa..
Se on kyllä jännä juttu, miten eritavalla ihmisten elimistö sopeutuu raskauteen. Toiset tuntuu olevan elämänsä kunnossa ja ja niillä riittää energiaa vaikka mihin! Itsellä taas tuntuu et oisin sairaana sen yhdeksän kuukautta, voimat ihan lopussa ja koko ajan tuntuu joku vaivaavan.. Tää toinen raskaus tuntuu vielä pahemmalta kun ensimmäinen vaikka sillonkin oli tosi paha anemia ja nukuin suurimman osan ajasta..
No mut, hyvän asian puolestahan tässä kärsitään=) Ja ihmisellä on myös kumma tapa unohtaa suurin tuska melkeinpä saman tien kun se lakkaa..:) Ja onneks täällä löytyy juttuseuraa ja kohtalotovereita ni saa edes puhua asioista valittamatta koko ajan miehelle;)
[color=blue]frog2[/color]+[color=red]rv16+1[/color]
Viikonlopun juhlinnat mennyt hyvin - mutta kyllä on
kestävyys aika huonoilla kannattimilla
nykyään.
No, mut hyvin meni ja se on pääasia. Jalat huutaa hallelujaa kaiken seisoskelun ja kävelyn ja höösäämisen jälkeen..
Joku jalkakylpy vois olla paikallaan.
[b](.)[/b] Wilson on nyt tökkässy mulle pienen [color=blue]pienen vauvamahan[/color].
Sain jopa ihmetystä osakseni kun kuulemma " kaverin 6kk pitkällä oleva" ei näy, mut mun näkyy. Ei mulla siis iso maha todellakaan ole, mutta tuohon se pompsahti pari päivää sitten.
Aika tarkalleen kaikki alko n. 4 päivää sitten jomotuksista alavatsalla.
Tänään kokeilin olla mahallani ja siellä se tuntuu :)
Maha ollut juhlaruuasta tosi kipeä :(
Alkaa taas kireä viikko ruokailun suhteen.
Mutta ei mulla muuta. Olo väsy mutta hyvä :)
Repohukka ja Wilson Kirva tasan 13
Ollaan miehen kanssa pohdittu kuinka ihanaa on odottaa tätä toista kun tästä osaa nauttia ihan eri tavalla :)
Mulla on paljon leppoisampi ja varmempi olo kaiken suhteen.
Ihana tunne :)
Repo
Totta. Eri tavalla kropat ottaa raskaudet. Tiedän kaikenlaisia ihmisiä aina " vihaan raskautta" --> " haluan aina olla raskaana" välitä.
Itelleni on sattunut sellanen pakkaus kropaksi että esikoisesta oli pahoinvointia, mutta ihan siedettävissä, jotkut hajut oli tosi pahoja, en oksentanut kertaakaan. Olin tosi raivopää, sen muistan - mielettömät mielialavaihtelut. Ällötysten jälkeen pahimmat hermonraastajat oli turvotus ja närästys.
Tästä kakkosesta ällötystä oli viikosta 8(?) johonkin ehkä viikolle 11(?) ja nyt kaikki hyvin. Väsymyskin ihan kontrollissa. Mielialat on aika tasasella. Virtaa on paljon. Oikein mikään haju ei hetkauta, edes tupakka tai kahvi - mitkä ykkösen kanssa oli [b]ihan sietämättömiä[/b].
Haenkin muuten kahvia..
:)
Heitin muuten kahvit jalalle. Ensiavut hoidettu - vähän kuumottaa jalkaa.. HÖH! Oon varmaan vielä ihan unessa ;)
Toivottavasti [b]frog2[/b] posliinijumala lähtee palvottavaksi muille maille :(
Moikka!
Ihanaa,sain just esikoisen päikkäreillä ja nyt saa olla vähän aikaa ihan omassa rauhassa. Mies oli itseasiassa tänään kiltti ja nousi tytön kanssa aamulla ylös, että sain nukkua pidempään.
Meillä olisi muutto isompaan asuntoon tässä syksyn aikana edessä, kunhan saadaan tämä vanha asunto myydyksi. Olisi ihana jo päästä muuttamaan. Nyt alkaa toivottavasti lähiaikoina väsymyskin helpottamaan, niin jaksaa sitten muuttaa paremmin.
Itse en ole huomannut mahan kasvua,ainoastaan iltaisin tuntuu olevan turvotusta. Tosin illalla mies sanoi että " mahas on alkanu kasvamaan" .. enpä siis tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua kun itse en sitä huomaa... =) kiloja ei ole tullut lisää.
Teidän rv-lukemat näyttää niin ihanan isoilta, itsellä on vasta 12+5. Maanantaina on sit se eka lääkärintarkastus, jota jännitän ihan kauheasti. Tai itseasiassa en sitä gynekologista tutkimusta,vaan sitä että kuuluuko sydänäänet. HUI!
No, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta,ei voi muuta kun nauttia! Hyvää viikonloppua kaikille!
miube85 & Tökö 12+5