Veikkaan että nyt kun ihmisillä on hallitusta myöten asenne että "jes, pandemia on ohi" niin nyt se vasta alkaa :D pahin on yhä edessä.
Kommentit (29)
Ruotsissa Tegnell hehkutti viime keväänä 2020, että kuinka laumasuoja on lähellä. Kaikki terveysviranomaiset vähättelevät tautia ja aliarvioivat kuolleisuuden.
Nyt Ruotsissa tilanne on vielä pahempi kuin viime vuonna. Espanjantauti kiersi maapalloa kolme vuotta ja eiköhän tässäkin niin kauan mene. Korotekierroksiakin pitää olla ehkä vielä kolmena vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Rajoituksia aletaan purkamaan, ei sen takia että virus olisi melkein poissa vaan siksi koska ihmiset ei enää jaksa.
ja siksikin kun on niin paljon kokeilltu koronapiikkiä omalla vastuulla eli huikeesti on jo syntynyt säästöjä kun on tullut vahinkoa jota ei piikin tarjoajan onneksi tartte korjata eikä korvata ja myöhemminkö tulee lisää vahinkoa eli lisää säätöä niin ollan vielä iloisempia ja annetaan yhä lisää vapauksia
no nyyh nyyh kun kulttuurin ja räkälöiden edustajat eivät saa tukia kun tähänkään mennessä eivät ole veroja maksaneet EI OLE KUITTEJA ESITTÄÄ.silti ovat tukia anomassa ja elyt ja kunnat ovat hyvinkin avokätisesti tonneja jakaneet ilman tositteita.
Vierailija kirjoitti:
Rajoituksia aletaan purkamaan, ei sen takia että virus olisi melkein poissa vaan siksi koska ihmiset ei enää jaksa.
Ei jaksa mitä?
Eihän täällä edelleenkään ole kummemmin mitään rajoitettu. Töissä käyty ja kaupoissa ostoksilla ilman rajoituksia.
Toki, jos viinanhimo on niin kamalaa, kun ei ravintoloihin ole päässyt, niin voi voi. Tai salille ja uimahalliin harrastamaan.
Maassamme arki on pyörinyt ihan normaalisti ja rajoitukset olleet nimellisiä. Ei tässä ole ollut mitään jaksamista
Sitähän se ap-ressu toivoo. Vaan rokotteet puree 👌 Lääketiede on virusta ja av:n hysteerikkoja vahvempi.
Veikkaan, että ap vielä vuonna 2031 tutisee peloissaan, kun Juupajoella on todettu yksi koronatartunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajoituksia aletaan purkamaan, ei sen takia että virus olisi melkein poissa vaan siksi koska ihmiset ei enää jaksa.
Ei jaksa mitä?
Eihän täällä edelleenkään ole kummemmin mitään rajoitettu. Töissä käyty ja kaupoissa ostoksilla ilman rajoituksia.Toki, jos viinanhimo on niin kamalaa, kun ei ravintoloihin ole päässyt, niin voi voi. Tai salille ja uimahalliin harrastamaan.
Maassamme arki on pyörinyt ihan normaalisti ja rajoitukset olleet nimellisiä. Ei tässä ole ollut mitään jaksamista
Olet niin oikeassa. Aika harvan arki on muuttunut yhtään mitenkään. No nuorilla joo, mutta ei meillä nuorten vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
No sitähän te koronahysteerikot olette jo vuoden toitottaneet ja kovasti toivoneet....
Jep..siitä puhe mistä puute. Kyllähän se toteutuu kun oikein kovasti toivotaan ja mässäillään asialla. Itse oon unohtanut koko koronan. Tulee tai ei tule. Ihan sama.
kaaksi viikkoa aikaa, kaaksi viikkoa aikaa, herranen aika sentään, nyt huudetaan!