Kemikaaliali
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kemikaaliali kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vanhin tunnettu kaupunki oli Catal Hüyük n. 9000v sitten ja se eli kivikautta.
Ap on ilmeisesti viehättynyt joistain pseudohistorioitsijoista, jokä höpisevät muinaisista mielikuvitussivilisaatioista.
No mielenkiintoinen teoria, Maltalta löytyy esimerkiksi kärrypolkuja, jotka ovat veden alla.
Monissa erikulttuureissa puhutaan vedenpaisumuksesta eri puolilla maapalloa, joista selviytyi vain harvat. Veden paisumus selittää myös miksi Maltan kärrypolut jäivät veden alle.
Tiedetään, että meren pinta kohosi nopeasti tai äkillisesti maapallolla noin 12000 vuotta sitten 130m.
Uutta tietoa on, että meteoriitti tai komeetta iski maapallolle 12800 vuotta sitten ja poltti isoja maa-alueita monelle eri mantereella. Kuumuus on ollut valtava, koska maaperästä on löydetty ns sukupuuttokerroksia, joissa on aineita, joita syntyy vain todella kuumissa olosuhteissa >2000°C. Mustasta maakerroksesta löytyy myös merkittäviä määriä iridiumia ja platinaa, jotka kertovat että ne ovat peräisin maapalon ulkopuolelta. Vastaavanlainen kerros maaperään syntyi 65miljoonaa vuotta sitten, kun dinosaurukset hävisivät.
Grönlannista on äskettäinen löytynyt yksi meteoriitin synnyttämä kraateri, jonka halkaisija on 31km. Grönlannin mannerjäässä oleva painauma kertoo sen että se on syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana.
Pohjois-Amerikassa on viitteitä suurista tulvista, jotka ovat pyyhkäisseet koko mantereen poikki.
Komeetan tai meteoriitin iskiessä pohjoiselle pallonpuoliskolle mannerjää aluille, ovat sulattaneet suuret määrät mannerjäätä, jotka ovat sitten voineet vapautua ja aiheuttaa veden paisumuksen. Suomen kohdalla mannerjään paksuus on ollut kolme kilometriä. Tällaisten vesimassojen vapautuminen äkillisesti on aiheuttanut todella valtavia tsunameja ympäri maapalloa. Hyökyaallot ovat voineet olla kilometrin korkuisia. Veden voima on on ollut valtava ja se on pystynyt pyyhkäisemään lähes koko Euroopan ylitse ja monien muidenkin mantereiden yli samalla tavalla. Tälläkin hetkellä suurin osa maapallon väestöstä asuu alle kilometrin korkeudessa.
Ihmiskunta on ollut sukupuuton partaalla tai olemassa oleva sivilisaatio on tuhoutunut täysin.
Ensin meteoriittien iskiessä niiden synnyttämä tulimeri polttaa kaiken, myöhemmin valtavat tsunamit pyyhkivät kaiken muun pois. Jäljelle ei jää paljon mitään. Aivan hyvin on voinut tapahtua ihmiskunnan reset, josta ei ole jäänyt oikein mitään jälkiä. Selviytyjiä ovat olleet ihmiskunnan rippeet maapallon eteläpuolella asuneet ihmiset ja korkeilla paikoilla asuneet ihmiset.
Vedenpinnan nousun selittää paljon uskottavammin jääkauden hidas hellittäminen ja esim. Suomen päällä olleet jäät sulivat sadoissa tai jopa tuhansissa vuosissa eikä äkillisesti kilometrisia tsunameja aiheuttaen.
Välimeren rannikko on manertenvälisenä liikuntasaumana maanjäristys aluetta. Siellä on Maltan kärrypolkujen lisäksi maanjäristyksissä uponnut kokonaisia kaupunkeja mereen.
Ja nosti se jääkauden loppuminen myös Välimeren pintaa. Tosin siinä vaiheessa Maltalla ei taidettu vielä kärryillä ajella. Sikäläisiä rantojen kyliä ja luola-asumuksia jäi varmasti veden alle.
Ihan puhdasta sattumaa, mutta törmäsin tallaiseen sivuun, Perämerelle olisi myös osunut meteoriitti noin 12000 vuotta sitten
Suomeen iski meteoriitti 12000 vuotta sitten. (mielipiteemme.fi)
Vierailija kirjoitti:
Rauta säilyy eri tavoin eri paikoissa. Kuivassa erämaassa ruostuminen on hidasta.
Myös rautamalmissa olevat muut metallit saattavat lisätä sen säilymistä verrattuna puhtaaseen rautaan. Runsashiilinen valurauta voi myös vastustaa ruostumista yllättävän hyvin.
Olen nähnyt esim. suht ruosteettoman yli 1000 v. vanhan rautapylvään Delhissä.
1000 vuotta on vielä lyhyt aika.
5000-7000 vuotta sitten Sahara ja muut erämaat olivat kosteita paikkoja. Voi olla, että ei niinkään pitkää aikaa, koska esimerkiksi on keskeltä Saharaa löytyy pienistä juomapaikoista löytyy vieläkin krokotiilipopulaatioita, jotka sinnittelevät siellä kamelin jätöksillä. Näin ollen nykyään kuivista erämaistakaan ei rautatyökaluja löydy, koska ne ovat olleet kosteikkoja tai kosteita paikkoja muutama tuhat vuotta sitten.
Assburger kirjoitti:
Vanhin tunnettu kaupunki oli Catal Hüyük n. 9000v sitten ja se eli kivikautta.
Ap on ilmeisesti viehättynyt joistain pseudohistorioitsijoista, jokä höpisevät muinaisista mielikuvitussivilisaatioista.
No mielenkiintoinen teoria, Maltalta löytyy esimerkiksi kärrypolkuja, jotka ovat veden alla.
Monissa erikulttuureissa puhutaan vedenpaisumuksesta eri puolilla maapalloa, joista selviytyi vain harvat. Veden paisumus selittää myös miksi Maltan kärrypolut jäivät veden alle.
Tiedetään, että meren pinta kohosi nopeasti tai äkillisesti maapallolla noin 12000 vuotta sitten 130m.
Uutta tietoa on, että meteoriitti tai komeetta iski maapallolle 12800 vuotta sitten ja poltti isoja maa-alueita monelle eri mantereella. Kuumuus on ollut valtava, koska maaperästä on löydetty ns sukupuuttokerroksia, joissa on aineita, joita syntyy vain todella kuumissa olosuhteissa >2000°C. Mustasta maakerroksesta löytyy myös merkittäviä määriä iridiumia ja platinaa, jotka kertovat että ne ovat peräisin maapalon ulkopuolelta. Vastaavanlainen kerros maaperään syntyi 65miljoonaa vuotta sitten, kun dinosaurukset hävisivät.
Grönlannista on äskettäinen löytynyt yksi meteoriitin synnyttämä kraateri, jonka halkaisija on 31km. Grönlannin mannerjäässä oleva painauma kertoo sen että se on syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana.
Pohjois-Amerikassa on viitteitä suurista tulvista, jotka ovat pyyhkäisseet koko mantereen poikki.
Komeetan tai meteoriitin iskiessä pohjoiselle pallonpuoliskolle mannerjää aluille, ovat sulattaneet suuret määrät mannerjäätä, jotka ovat sitten voineet vapautua ja aiheuttaa veden paisumuksen. Suomen kohdalla mannerjään paksuus on ollut kolme kilometriä. Tällaisten vesimassojen vapautuminen äkillisesti on aiheuttanut todella valtavia tsunameja ympäri maapalloa. Hyökyaallot ovat voineet olla kilometrin korkuisia. Veden voima on on ollut valtava ja se on pystynyt pyyhkäisemään lähes koko Euroopan ylitse ja monien muidenkin mantereiden yli samalla tavalla. Tälläkin hetkellä suurin osa maapallon väestöstä asuu alle kilometrin korkeudessa.
Ihmiskunta on ollut sukupuuton partaalla tai olemassa oleva sivilisaatio on tuhoutunut täysin.
Ensin meteoriittien iskiessä niiden synnyttämä tulimeri polttaa kaiken, myöhemmin valtavat tsunamit pyyhkivät kaiken muun pois. Jäljelle ei jää paljon mitään. Aivan hyvin on voinut tapahtua ihmiskunnan reset, josta ei ole jäänyt oikein mitään jälkiä. Selviytyjiä ovat olleet ihmiskunnan rippeet maapallon eteläpuolella asuneet ihmiset ja korkeilla paikoilla asuneet ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikkeavuus ja woke on muotia. Kannattaa kasvattaa lapsesta mahdollisimman poikkeava. Mitä feikimpi, sitä parempi.
Kun kouluja ja oppilaita ongelmineen katselee, niin tulokset näkyvät jo selvästi, joka toinen on ihan sekaisin.
No ei ole. Ihan tutkimustenkin mukaan lapset ja nuoret voivat monin osin paremmin kuin koskaan ennen. Sitten on se pieni vähemmistö jonka ongelmat ovat usein pahempia kuin ennen. Ennen siis voitiin tasaisemmin "ihan ok", nyt se enemmistö voi entistä paremmin mutta vähemmistö entistä huonommin.
Ei varmasti voi. Tutkimus on höttöä. Työelämässä on jo enemmässä määrin ihmisiä nuoria aikuisia, jotka eivät voi hyvin ja osa jotka ovat töissä, eivät pysty tekemään yhtä paljon töitä, kuin vanhemmat sukupolvet. Palataan loppuun liian nopeasti.
Minulle käynyt sama juttu hotellimajoituksen suhteen. Booking.com ja Hotelli siirtelivät vastuuta. Todellinen vastuunkantaja olin minä itse. 500€.
Booking.com kautta varasin hotellin. Varausta ei näkynyt varasin toisen kerran. Nyt onnistui. Sitten meni maksut kahteen kertaan.