Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Paras ystävä suuttui tyttäreni nimestä, olenko tehnyt väärin?

Vierailija
21.05.2021 |

Kerroin tänään parhaalle ystävälleni/tyttäreni tulevalle sylikummille tytölle annettavan nimen, ja ystävä suuttui todella paljon. Kyseessä on nimi, josta pidämme molemmat todella paljon, ja jota olemme molemmat pitäneet ns. "jos sitten joskus saan lapsen"-nimilistalla, joskin ystäväni on ollut äänekkäämpi omalla listallaan olevista nimistä.

Mä satuin saamaan tyttären ensin, ystävä ei ole raskaana eikä hänellä lasten hankinta ei ole vielä mitenkään ajankohtaisena, hän on viime vuosina pohdiskellut paljon ääneen myös sitä, ettei välttämättä tule lapsia koskaan saamaan (ei ole parisuhteessa ja omien sanojensa mukaan "biologinen kello tikittää"). Hänen mielestään olen kuitenkin varastanut hänen valitsemansa nimen.

Tilanne tuntuu tosi ikävältä, en haluaisi väliemme menevän tällaisen takia. Samalla kuitenkin ärsyttää, koska olen itsekin miettinyt nimeä pitkään, valitsimme tämän tytölle kuukausia sitten ja siihen on jo totuttu ja se tuntuu ns. "omalta" ja oikealta. Selvennyksenä siis, että kyseessä on meidän molempien rakastamasta kirjasarjasta erään sivuhahmon nimi, ei kai mikään yleisin Suomessa, mutta ei erityisen harvinainenkaan (2020 alusta syntynyt 135 tämännimistä tyttöä).

Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Mitä teitte? Pitäisikö mun mielestänne valita tytölle joku toinen nimi?

Kommentit (387)

Vierailija
121/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En muista omasta lapsuudesta tällaista nimien omimista ja erikoisuuden tavoittelua. Ei vanhempiani haitannut, että nimeni - Hanna - oli superyleinen. Samalla luokalla oli monta Hannaa, lisäksi Hanna-Riikka ja Hannele. Samoin luokalla oli monta Kirsiä ja Sannaa. Ne olivat sen hetken muotinimiä. Pari vuotta myöhemmin tuli Laura, Henna ja Jenni. Sitten Jenna ja Aino, ja niin edelleen. Joka toisella tytöllä sama nimi. Toinen nimi oli yleensä Maria tai Johanna. 

Missä vaiheessa tästä tuli tällaista? Ja kuitenkin erikoisuuden tavoittelijat keksivät usein saman nimen, josta tulee uusi muotijuttu. Minun lapsuudessani oli todella vähän Emiliaa, ja monet vanhemmat ajattelivat että siinäpä kiva ja harvinainen nimi. Nyt varmaan joka luokalla on vähintään yksi Emilia, ja lisäksi vielä kaikki joilla se on toisena nimenä. Voi olla, että se on jopa ylittänyt suosiossa Marian ja Johannan. 

Vierailija
122/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo teidän naislinjanne nimi on nytkin suvun naisella. Siskon ja veljen lapset ovat tasan yhtä paljon sukua isoäidilleen. Minusta todella tahditonta ja töykeää mennä vaatimaan veljen vaimolta perusteluja nimelle. Oma tyttäremme sai puolivahingossa tällaisen miehen siskon varaaman nimen. Minä en asiasta tiennyt, mies ei sanomansa mukaan muistanut koko asiaa ja kyseinen nimi on kaunis. Ristiäisissä sitten nakeltiin niskoja lähinnä mulle, ihan kuin minä olisin ollut syyllinen suureenkin rikokseen. Naurettavaa.

Jos on niin vähän mielikuvitusta, että pitää ehdoin tahdoin saada lapselleen sama nimi, jonka tietää, että puolison sisko antaa omalle tytölleen, niin sitten on näin. Mutta en kehtaisi kyllä itse ristiä lastani samalle nimelle, jonka tietäisin, että serkku myös tulee saamaan. Vai oletatko, että miehesi sisko ei sitten enää antaisi tätä äidiltä tytölle kulkevaa nimeä, kun olit ehtinyt "kahmia" sen omalle lapsellesi

Mistä tiedetään, että koko serkkua edes tulee? Mieheni sisko ei saanut enää yhtäkään lasta, mutta tämä tärkeä tytön nimi jää elämään meidän tyttärellämme. Minusta tämä on aika win-win tilanne.

Sitten vain näytät naurettavalta, kun miehesi sisko saakin tytön. Mutta kun mun pitää ehdottomasti saada lapselleni se erikoinen nimi, joka on annettu perinteisesti äidiltä tytölle, vaikka nimiä olisi valita kuinka paljon. Mä oon eka eka eka, kerkesin ensin, lällälläää

No on melkoinen ihme, kun eronneena 50-vuotiaana vielä tyttären pyöräyttää. Mutta pääasia lienee suvun vanhimmille että tytön nimi jää elämään ja siirtyy toivottavasti eteenpäinkin. Miehen sisko ei siihen pystynyt. Ilman meitä nimen kulku olisi katkennut.

Nimen kulku katkennut 🤣 teetteko enkkaa? Voihan sieltä tulevat sukupolvet nimen napata jos kiinnostaa, sanoin nämä THE nimen saaneet jättää siirtämättä eteenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän ystävääsi.

Ehkä hän leppyy, ehkä ei. Riippuu paljon siitä kuinka hyvin osaat lepytellä.

Vierailija
124/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos nimi on Luna, niin älä missään tapauksessa anna lapsellesi sitä nimeä!!!!

Koulukiusaajat hyökkäävät:

Lunatic, Luunappi, Pil-Luna...

Meinaatko oikeasti, että lapset sanovat "pil-luna"?? 

Kaikista nimistä voi keksiä jotain. Anna, anna mun panna, jne. 

Ei se ole mikään syy olla antamatta nimeä. 

Luna tulee olemaan supersuosittu nimi pian, ja sen jälkeen kun sitä on joka toisella tytöllä, ei kukaan keksi siitä mitään naurettavaa.

Eikä Harry Potter-kirjatkaan ole välttämättä enää niin suosittuja nyt syntyvillä lapsilla, heille tulee joku muu, oman sukupolven juttu. 

Vierailija
125/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsellista pähkäilyä, oletteko teinejä. Ystävä vain kateellinen, kun saat lapsen eikä hän. Eihän mikään nimi voi olla varattuna hänelle. Epäkohteliasta sanoa se ääneen.

Vierailija
126/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kutsuin mun lapsia lempinimillä siihen asti et kastettiin. Kyllä sieltä yks lempinimi vieläkin käytössä vaikkei kastettukkaan sellaseks. En lähtis riskeeraamaan ystävyyttä jonkun nimiasian takia. Sentään parasystävä. Ystävälles se on niin tärkeä asia kuitenkin että vauvaaikana siittä sinulle sanoo. Sillä että onko siinä järkeä ei niinkään ole väliä. Paitsi jos ystäväsi yleensäkkin saa tälläsiä päähänpistoja muistakin asioista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen sisko suuttui aikanaan, kun varastettiin hänen varaamansa tytön nimi. En ollut ikinä kuullutkaan, että hänellä oli joku nimi varattuna. Hänellä tosin oli jo lapsiluku täynnä ja lopulta hän sitten leppyi ja antoi luvan meidän käyttää nimeä.

Meillä suvussa kulkee nimi, joka on kulkenut äidiltä tyttärelle useita sukupolvia. Minulla on tämä nimi. Olin vähän ihmeissäni, kun veljeni tyttö kastettiin tällä nimellä. Hänen vaimonsa oli halunnut tytölle tämän nimen, kun se oli hänestä niin nätti. Mutta erikoista minusta tämä toki oli, että halusi väkisin tytölleen juuri sen nimen, joka perinteisesti annettu äidiltä tyttärelle. 

Mutta en toki suuttunut. Kun sain tytön, nimi jatkui hänellä, kuten suvussa on ollut tapana. On siis harvinaisempi nimi, joka kulkee toisena nimenä.

Ei teidän suku sitä nimeä omista, mikä sinua siinä niin ihmetyttää?

Et tainnut ihan hoksata? Nimi on nyt samassa suvun kahdella melko läheisellä sukulaisella eli melko samanikäisillä serkkutytöillä.

-eri

Toisena nimenä. Kuka niitä edes tietää tai muistaa?

Vierailija
128/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä ongelma siinä on, jos Lunaa on lemmikkien nimenä? 

Onhan monen tytön nimi Essi, vaikka se on tosi yleinen lemmikin nimi. Mullakin on kissa nimeltä Essi, mutta ei herätä mitään reaktiota, jos tapaan ihmis-Essin. Kiva nimi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli parhaan ystäväni kanssa vähän sama tilanne. Olimme itseasiassa samaan aikaan raskaana ja pyöriteltiin paljonkin nimiä ja tytölle sitten haluttiin sama. No, hän sai tytön ja minä pojan joten selvähän se oli kumpi sen sai.

Parin vuoden päästä minäkin sain tytön ja tuolloin jopa kysyin häneltä, mitä mieltä jos annan saman, koska se nyt sitten oli myös sitä "samaa sarjaa" kuin poikanikin nimi. Hän totesi että anna pois vaan. Päädyttiin sitten kuitenkin antamaan eri etunimi, toinen nimi on sama.

Vierailija
130/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luna on koiran nimi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi herranjestas.

Ensinnäkin: ystäväsi ei välttämättä aaa lapsia ikinä. Kaikki eivät saa, vaikka haluaisivatkin. Ja jos hän saa lapsia, ei ole mitään takeita siitä, että hän saa tyttölapsen.

Olisi hiukan eri asia, jos ystäväsi olisi raskaana ja odottaisi tyttöä ja olisi suunnitellut antavansa saman nimen lapselleen kun sinä.

Vierailija
132/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En muista omasta lapsuudesta tällaista nimien omimista ja erikoisuuden tavoittelua. Ei vanhempiani haitannut, että nimeni - Hanna - oli superyleinen. Samalla luokalla oli monta Hannaa, lisäksi Hanna-Riikka ja Hannele. Samoin luokalla oli monta Kirsiä ja Sannaa. Ne olivat sen hetken muotinimiä. Pari vuotta myöhemmin tuli Laura, Henna ja Jenni. Sitten Jenna ja Aino, ja niin edelleen. Joka toisella tytöllä sama nimi. Toinen nimi oli yleensä Maria tai Johanna. 

Missä vaiheessa tästä tuli tällaista? Ja kuitenkin erikoisuuden tavoittelijat keksivät usein saman nimen, josta tulee uusi muotijuttu. Minun lapsuudessani oli todella vähän Emiliaa, ja monet vanhemmat ajattelivat että siinäpä kiva ja harvinainen nimi. Nyt varmaan joka luokalla on vähintään yksi Emilia, ja lisäksi vielä kaikki joilla se on toisena nimenä. Voi olla, että se on jopa ylittänyt suosiossa Marian ja Johannan. 

Joitakin on ärsyttänyt olla aina vaikka Hanna S., kun luokalla on useampi samanniminen. Halutaan sitten lapselle sellainen nimi, että ei joudu olemaan monen kaiman kanssa samalla luokalla, mutta kannattaisi katsoa ensin netistä, mitkä nimet ovat sillä hetkellä suosittuja. 

Jostain syystä samaan sukupolveen kuuluvat tykkäävät samoista nimistä. Monet uudet nimet ovat peräisin jostain kirjoista/leffoista, tyyliin Pieni runotyttö(Emilia), Ronja Ryövärintytär, Peppi PItkätossu. Samat ihmiset on niitä lukeneet ja päättäneet, että onpas kiva harvinainen nimi, ja nyt sitten on Ronjaa ja Peppiä vaikka miten monta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäresi saa juuri sen nimen jonka sinä haluat, ei sen minkä ystäväsi haluaa.

Kunhan varautuu siihen, että ystävä voi olla entinen ystävä. Ja se on ihan oma moka.

Jep, sen ystävän moka kun suuttuu tuollaisesta asiasta.

Vierailija
134/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset xD

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä vaihda enää nimeä, mutta lepyttele ystävääsi silti, sano että nimihän on yhä vapaa. Jos et ole ollut yhtä äänekäs toiveistasi hän kuvittelee että oikeasti pöllit idean.

Vierailija
136/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hänkin voi tehdä Lunan, sitten teillä on Iso-Luna ja Pikku-Luna.

Vierailija
137/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luna on koiran nimi

Jep, Luna on tosiaan Suomessa suosituin koiran nimi kennel-liiton rekisterin mukaan. Itsellänikin on sen niminen koira ja harva se päivä tulee kaimoja vastaan.

Vierailija
138/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä väliä, vaikka on koiran nimi? Ihmisen nimi siitä tulee silloin, kun se annetaan ihmiselle. Ihan sama onko Pluto, Rekku vai Luna. Mustikin on ihmisen nimi heti, kun sitä kantaa ihminen.

Vierailija
139/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Essi on ihana nimi.

Paljon kauniinpi kuin joku tyhmä Luna.

Vierailija
140/387 |
21.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lila vois olla parempi vaihtoehto.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi kuusi