Kyllä on seksistä tullut vaikea asia monessa parisuhteessa!
Vallankäyttöväline, koston väline, kiusaamisväline jne..... Mä taas kuulun niihin jonka mies vain ei halua! Itselle sopiva tahti olisi vaikkapa n. kaksi kertaa viikossa, kun taas miehelle kaksi kertaa vuodessa, jos sitäkään. Tarpeeksi monta kertaa kun tulee torjutuksi niin omakin seksuaalisuus kuolee, itsetunto murskaantuu pieniksi palasiksi kun ei kelpaa toiselle. Vähitellen sitä lakkaa yrittämästä kun se johtaa vain uusiin kipeisiin torjuntoihin. Olen yrittänyt unohtaa koko seksin, mutta välillä sitä kaipaa niin että tuntee halkeavansa. Mies ei enää kosketa mitenkään eroottisesti, pitää kyllä kainalossa ja pussaa, mutta varoo ettei vahingossakaan kosketa rintoja tai peppua. Itse välillä puristelen häntä sieltä sun täältä, ei reaktiota.
Hän ei itsekään osaa sanoa miksi seksi ei kiinnosta, mutta monta kertaa on sanonut ettei syy ole minussa. Ei se siltä kuitenkaan tunnu, miksi joku ei tahdo seksiä ellei kumppani ällötä?! ☹️ Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta ja takana on oikein hyvä seksielämä. Siksi en nyt ymmärrä tätä totaalikieltäytymistä. Parin vuoden ajan seksiä on ollut n. 3 x/vuosi, sitä ennen ihan mukavasti. Pistää miettimään että tähänkö mun seksielämä nyt loppui, nelikymppisenä. Ja samaan aikaan luen itku silmässä juttuja miten kuusikymppisenä seksi on parasta. Olen siinä vaiheessa varmaan jo kasvanut umpeen tai homehtunut. 😢 Muuten meillä menee hyvin ja asiat ovat suht tasapainossa, seksin takia en suhteesta viitsisi lähteä. Mutta kukas sitä tietää, ehkä jonain päivänä mitta tulee täyteen enkä jaksa enää odottaa että tämä vaihe menisi ohitse.
Kiitos kun sain avautua, vähäsen helpotti. Sinä joka olet samassa tilanteessa, tiedät täsmälleen miltä musta tuntuu. ❤️
Miksi ihmisten seksielämä ei voi olla normaalia, vaan siitä tuntuu tulleen mitä kummallisempi asia?!!! Kaukana luonnollisesta. Varsinkin kun olen lukenut teidän tarinoitanne täällä.
Tsemppiä kaikille samantyyppisten asioiden kanssa painiville! Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa. ❤️
N42
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisin oman kuivan kauden menemällä vieraisiin.
Liian kauan vaimo antoi pakkeja, joten hän se minut vieraisiin ajoi.
Nyt kaikki tyytyväisiä, mitä nyt vaimo ihmetteli hiivasienen ilmestymistä jokin aika sitten. Liekö eri bakteerikannat eri naisilla 🤔
Oikein teit. Itse teen saman liikun lähiakoina. Pakit alkaa riittää minullekin..
mies40 kirjoitti:
Todellakin komppaan muutamaa kirjoittelusta ettei se nautinto ole kiloista kiinni. Henkinen yhteys seksissä on kyllä ehdoton ainakin omalla kohdallani että siitä pääse oikeasti nauttimaan.
AP:lle paras varmaan olisi se kommunikaatio. Henkiset lukot ja paineet ei ilman puhumista aukea. Fyysiset ongelmat sitten urologille. Jos miehesi ei uskalla ja hävettää, ota sinä ohjat ja varaa aika yksityiselle urologille. Menet mukaan ja näin saat samalla hyvää tietoa.
Tiedän että miehelle voi olla kova paikka myöntää että on joku ongelma tuolla saralla. Itte sairastuin joku vuosi sitten krooniseen eturauhastulehdukseen. En mä siitä vaimolle puhunut, vaikka välillä oli todella kipeänä paikat. Jossain vaiheessa mukaan tuli erektio-ongelmat ja mulle iski niin käsittämättömän lukko häpeästä ja ahdistuksesta henkisesti että liki puoleen vuoteen ei harrastettu seksiä ollenkaan. Jossain vaiheessa vaimo suorastaan pakotti puhumaan asiat auki ja tilasi mulle ajan yksityiselle urologille. Siellä olimme molemmat ja vaikka se oli ihan älyttömän ahdistava ja nolo kokemus, pelasti se meidän seksielämä ja mahdollisesti jopa koko avioliiton.
Joskus mies vain menee henkisesti niin pahasti lukkoon huomatessaan että on jokin vialla. Silloin tukeva puoliso on arvossa arvaamatomassa, ja vaikka se tuntuu typerältä nii ehkä sun vaan pitää ottaa tilanne haltuun ja mies tutkimuksiin.
Kiitos tästä. 🙏🏻 Mulla on ollut mielessä tuo miehen lääkäriinvienti jonkin aikaa. Mutta ollaan kumpikin oltu ensin kuulostelevalla kantilla tässä, josko olisi joku tilapäinen stressitila/väsymys joka menisi ohitse. Mies ite on sitä mieltä että vähän aikaa nyt vielä kuulostellaan. Kuulostellaan, mutta vain vähän aikaa ja sitten mennään, minä vaikka maksan sen käynnin labroineen päivineen. Erektiolääkkeistä ei nyt tässä tapauksessa ole hyötyä, "se" kyllä toimii jos vain haluja löytyy.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisin oman kuivan kauden menemällä vieraisiin.
Liian kauan vaimo antoi pakkeja, joten hän se minut vieraisiin ajoi.
Nyt kaikki tyytyväisiä, mitä nyt vaimo ihmetteli hiivasienen ilmestymistä jokin aika sitten. Liekö eri bakteerikannat eri naisilla 🤔
Taisi olla mukava päästä kunnolla painamaan..;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paneminen paranee panemalla. Mitä enemmän seksiä sitä parempaa siitä tulee.
Tehkää kokeilu:
Sopikaa että harrastatte seksiä joka päivä 2 viikon ajan. Kummallakaan ei ole painetta aloitteen tekemiseen kun seksin harrastaminen on ennalta sovittu.Kahdenviikon jälkeen jos vielä tuntuu ettei nappaa, niin sitten ei voi mitään.
Jos ette puhu seksistä ettekä erityisesti edes tiedä mitä toinen haluaa, niin sopikaa etukäteen lukujärjestys mitä 2 viikon aikana teette:
Ma: Nainen päällä
Ti: Mies päällä
Ke: suihkussa takaapäin seisaallaan
To: mies antaa naiselle suuseksiä loppuun asti, jatko vapaavalintainen.
Pe: nainen antaa miehelle suuseksiä loppuun asti, jatko vapaavalintainen.
La; Nainen päättää mitä tehdään.
Su: Mies päättää mitä tehdään.
Jne.Etukäteissuunnittelu saattaa kuulostaa hassulta, mutta se poistaa paljon arpomista ja se seksi tulee helpommin harrastettua.
Ihan kiva, mutta se on se yhdyntä lähinnä miehen tyydytystä. Googlaa huviksesi "miltä tuntuu penis sisässä" yllätyt.
Valitetttavasti se totuus ei muutu, vaikka miehet alapeukkuttaisvat kuinka.

Kaikkensa yrittävät mutta TOTUUS ei muutu!

Onko tästä "miltä penis tuntuu sisässä" jokin kaikkia naisia koskeva TOTUUS? Omasta vaimosta tuntuu aivan ihanalta. Muiden tuntemukset eivät varsinaisesti kiinnosta, ihmettelen vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei haittaa miehen liikakilot, jos nyt ei aivan sairaalloisen lihava ole. Tiättekö että ennemmin ottaisin ns iskävartaloisen miehen pienellä pömppiksellä kuin itserakkaan bodarin joka palvoo ja elää omalle vartalolleen. Arvaatkaa kumpi vaihtoehto mut sytyttää paremmin? Tästä kun ollaan eri ikäisten naisten kanssa juteltu, niin jokainen heistä ottaisi ennemmin tuon ensimmäisen vaihtoehdon. Mutta toisinpäin ilmeisesti ei toimi? Mies vaatii nykypäivänä syttyäkseen fitnessbabyn tai missitytön? Ajatelkaa....muutama kymmenen vuotta sitten, minkä kokoisia naiset olivat ja hyvin kelpasivat miehilleen.
N44
Naisten tapa selittää liikakilojaan...tuttua. Mutta edelleen, kun ei sytytä se ylipainoinen vaimo..niin ei sytytä. Ei siinä selitykset auta.
Miehistä on tullut jostain syystä äärettömän ulkonäkökeskeisiä mitä tulee seksiin ja naisiin. Kun taas naisista ei. Mistä tämä johtuu?
Media, Insta jne....? Jotenkin miehet tuntuvat kuvittelevan että nainen näyttäisi nelikymppisenä samalta kuin näytti parikymppisenä. Hirveen epärealistista. Mä ainakin tajuan että ihmisen elämänkaareen kuuluu myöskin fysiologinen vanheneminen, mitä sitten? Normaalia. Aineenvaihdunta hidastuu, maan painovoima alkaa vetää osia alaspäin, hiukset harmaantuu, tulee selluliittiä ja ryppyjä. Nykyaika on todella kummallista, että nuoruuden ihannoimisesta on tullut uusi musta, eikä mies enää tunnu haluavan naista joka vanhenee, vaan mieluusti vaihtavat nuorempaan. Naista kun ei miehen vanheneminen niinkään tunnu haittaavaan. Ei mua ainakaan. Eipä se kuulkaas ihme ole että kun nainen jää leskeksi tai kokee avioeron, niin jää mieluummin ilman miestä tai vaihtaa miehen naiseen. Onko joku eri mieltä? Saa kertoa.

Kysymys vain, että mistä tuo ”miehet” koko sukupuolen kattavana määritteenä tulee? Henkilökohtaisesti en laske teinejä, nettitrolleja ja lähiökuppiloiden elämänkalluja ihan täysivaltaisten miesten joukkoon, ja en ihan suostu uskomaan, että nuo ryhmät pois jättämällä ”miehet” ihan kovin kattavasti olisivat noin pinnallisia. Ainakaan enempää kuin naisetkaan.

Aivan ihanalta voi tuntuakkin kun oikein rakastaa. Mutta aivan ihana ei olle sama kuin jumalaton orgasmi. Siinä se.

Vaan toiset naiset on saaneet tuhansia jumalattomia kokonaisvaltaisia naimaorgasmeja ja haluavat niitä jatkossakin jos vaan saavat ja voivat valita.
Ihme itkijöitä naiset nykyään. Onneksi omalla naisystävällä on terve itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Itse nyt 33v ja kaksi viimeisintä suhdetta mennyt niin että mä oon se joka kinuaa ja mies pihtaa. Siis en edes kinua ja valita vaan oikeasti olen yrittänyt. Tykkään pukeutua ja leikkiä, pitää toista hyvänä, tuottaa nautintoa ja kokeilla uusia juttuja. Silti ei. Miehet olleet vielä mua hieman nuorempia :(
Ja ennenkun veikataan, niin oon xs/s kokoinen, urheilen ja pidän itsestäni huolta. Ei tää naamakaan vielä niin kamala ole. Aikaa kulutetaan peleihin, kavereihin, kaljaan ja nettipokeen.
Aina sanotaan, että mies haluaa seksuaalisesti aktiivisen naisen, mutta ei siltä vaikuta. Itseasiassa kolme poikaystävää on sanonut mulle oonko joku nymfomaani kun oon ollut kimpussa niin usein, luulin omaavani vaan normaalin vietin.Huoh. Missä vaiheessa maailma kääntyi näin?
Aika moni mieskin on saanut kuulla olevansa ihan mahdoton halujensa kanssa. Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Ihme itkijöitä naiset nykyään. Onneksi omalla naisystävällä on terve itsetunto.
SUOMI "MIEHET" ne vasta itkijöitä on!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 39 kirjoitti:
Seksi on halvinta huvia tässä maailmassa. Siitä ei kannata pidättäytyä. Kannattaa haluta ja antaa aina kun toisen tekee mieli. Pysyy parisuhde hyvänä.
Tällaiset kannanotot voisi jättä laittamatta, kun asiat ei ole noin mustavalkoisia.
👍🏻👍🏻👍🏻
Mitä sitten haluatte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei haittaa miehen liikakilot, jos nyt ei aivan sairaalloisen lihava ole. Tiättekö että ennemmin ottaisin ns iskävartaloisen miehen pienellä pömppiksellä kuin itserakkaan bodarin joka palvoo ja elää omalle vartalolleen. Arvaatkaa kumpi vaihtoehto mut sytyttää paremmin? Tästä kun ollaan eri ikäisten naisten kanssa juteltu, niin jokainen heistä ottaisi ennemmin tuon ensimmäisen vaihtoehdon. Mutta toisinpäin ilmeisesti ei toimi? Mies vaatii nykypäivänä syttyäkseen fitnessbabyn tai missitytön? Ajatelkaa....muutama kymmenen vuotta sitten, minkä kokoisia naiset olivat ja hyvin kelpasivat miehilleen.
N44
Naisten tapa selittää liikakilojaan...tuttua. Mutta edelleen, kun ei sytytä se ylipainoinen vaimo..niin ei sytytä. Ei siinä selitykset auta.
Miehistä on tullut jostain syystä äärettömän ulkonäkökeskeisiä mitä tulee seksiin ja naisiin. Kun taas naisista ei. Mistä tämä johtuu?
Media, Insta jne....? Jotenkin miehet tuntuvat kuvittelevan että nainen näyttäisi nelikymppisenä samalta kuin näytti parikymppisenä. Hirveen epärealistista. Mä ainakin tajuan että ihmisen elämänkaareen kuuluu myöskin fysiologinen vanheneminen, mitä sitten? Normaalia. Aineenvaihdunta hidastuu, maan painovoima alkaa vetää osia alaspäin, hiukset harmaantuu, tulee selluliittiä ja ryppyjä. Nykyaika on todella kummallista, että nuoruuden ihannoimisesta on tullut uusi musta, eikä mies enää tunnu haluavan naista joka vanhenee, vaan mieluusti vaihtavat nuorempaan. Naista kun ei miehen vanheneminen niinkään tunnu haittaavaan. Ei mua ainakaan. Eipä se kuulkaas ihme ole että kun nainen jää leskeksi tai kokee avioeron, niin jää mieluummin ilman miestä tai vaihtaa miehen naiseen. Onko joku eri mieltä? Saa kertoa.
Kysymys vain, että mistä tuo ”miehet” koko sukupuolen kattavana määritteenä tulee? Henkilökohtaisesti en laske teinejä, nettitrolleja ja lähiökuppiloiden elämänkalluja ihan täysivaltaisten miesten joukkoon, ja en ihan suostu uskomaan, että nuo ryhmät pois jättämällä ”miehet” ihan kovin kattavasti olisivat noin pinnallisia. Ainakaan enempää kuin naisetkaan.
Kyllä jo näitäkin kommentteja täällä lukemalla aika hyvän kuvan saa miehen ajattelumaailmasta. Synnyttäneistä naisista, äideistä, puhutaan mätisäkkeinä, omaa naista ei haluta jos on liikaa röpelöä....
Vierailija kirjoitti:
Ihme itkijöitä naiset nykyään. Onneksi omalla naisystävällä on terve itsetunto.
Ehkä te miehet teette omalla käytöksellänne meistä naisista itkijöitä? Peilin eteen mars.
"Happy wife, happy life!" Ja kaikilla on mukavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme itkijöitä naiset nykyään. Onneksi omalla naisystävällä on terve itsetunto.
SUOMI "MIEHET" ne vasta itkijöitä on!!!!!
Kyllä tämä se vasta on fakta nykypäivänä. Jos joku on eri mieltä, sanokoot sen nyt.
Joo siis jotenkin kun kattoo noita etelänmiehiä miten pitävät naista kuin kukkaa, ei mikään ihme että Suomi-nainen ottaa puolisokseen etelänmiehen.
Vierailija kirjoitti:
Voi eikä...miten olis se vanha kunnon puhuminen?
Mikä on ettei enää voi puhua? Et kyllä 40 veenä ala kuivattamaan itseäsi. Miksi et kay vaan mieheesi kiinni? Onko hänellä pornoriippuvuus.. sehän se ekan tulee mieleen. Zemiä!
Eihän sitä nyt toiseen, vastentahtoiseen, voi noin vain käydä kiinni.
👍👍👍