Yhtäkkiä todella epätodelline olo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä tuo niin kuin tarkoittaa käytännössä? Missä olet henkisesti ja miten päiväsi kuluvat?"

Ehkä voin sivusta tähän vastata, vaikka kysymys olikin toiselle tarkoitettu. Omassa tapauksessa jos on dissosiaatiota niin elän kuin sumussa ja tuntuu kuin maailma olisi epätodellinen. Vähän kuin olisin osa jotain elokuvaa. Minulla tosin myös usein depersonalisaatio kokemuksia ja ne sitten tulevat vielä siihen mukaan. Eli olo on hutera ja huimaa. Kävellessä vaikeaa tuntea jalkojaan ja pitää tasapaino. Vähän sellainen leijuva olo. Kädet tuntuvat voimattomilta. En sillä tavalla tunne itseäni on vaikeaa hahmottaa peilikuva. Tiedän siis, että olen siinä, mutta näytän "omissa silmissänikin" oudolta. Joskus oma käsi tai jalka näyttää myös vieraalta. En toivo kenellekään tälläistä. Itsellä ollut näitä aika vähän, mutta kuitenkin säännöllisesti. Nyt kun muutenkin vaikea vuosi ja ahdistusta niin on nämäkin olot pahentuneet. Minulla ei ole edes mitään diagnoosia, mutta saa nähdä kuinka kauan pärjään. Samalla ne vähät läheiset eivät ymmärrä näitä juttuja lainkaan ja vältän puhumasta heille. Kirjoitin tuon 21 viestin jo. Pahoittelut, kun nyt puran tätä oloa näköjään pitkiin viesteihin.

Jotain tämänsuuntaista olisin vastannut, olen siis tuo joka kertoi, ettei pääse takaisin "normaaliin". Mulla on enimmäkseen tuota ympäristön epätodellisuutta, ihan kuin olisi elokuvassa tai unessa ja koko ajan on jotenkin vääränlainen tunnelma. Kaikki näyttää kyllä normaalilta, mutta joku on pielessä, muutaman kerran olen nähnyt ympäristön kutistuneena. Joskus lapsena näin itseni peilistä toisena ihmisenä, oli kiharat ruskeat hiukset vaikka oikeasti ne oli vaaleat ja suorat. Pahinta tässä on se, että kun maailma on niin outo, ei voi luottaa siihen, että se toimisi tavanomaisesti vaan jotain kummallista voi tapahtua milloin vain, mörköjä tai jotain.

Ala rukoilla tuon asian takia, minulla on auttanut moneen

Miten ap nyt voi? Itsellä kävi hyvin ja olo alkoi ennen nukkumaan menoa vähitellen paranemaan. Nyt aamulla aika normaali olo taas. Toivottavasti sinullakin. Kevät minullekin ehkä pahinta aikaa näiden kanssa.

Ai niin. Mun oloa helpottaa se, että menen ulkomaille tai johonkin vieraaseen paikkaan. Niissä ei koskaan ole vääränlainen tunnelma, kun en ole kokenut niiden tunnelmaa aiemmin enkä tiedä mikä niissä on normaali. Mitä meluisampaa ja kaoottisempaa, sen parempi. Kotona on kaikkein pahin.

T. 39

Vierailija kirjoitti:

Mulla on enimmäkseen tuota ympäristön epätodellisuutta, ihan kuin olisi elokuvassa tai unessa ja koko ajan on jotenkin vääränlainen tunnelma. Kaikki näyttää kyllä normaalilta, mutta joku on pielessä, muutaman kerran olen nähnyt ympäristön kutistuneena.

Tulipa elävä flashback nuoruudesta, minulla oli tätä samaa. Hetken ajan jossain yhteyksissä maailma näytti väärältä, kutistuneelta, kuin olisin putken päästä katsonut. Ja tavallaan silloinkin se tuli mieleen vain flashbackina, eli en saanut kiinni niistä hetkistä kuin niin olisi tapahtunut. Nyt varsinkaan, mutta muistan tuon tunteen. Mutta tämä oli tosiaan hyvin nuorena, nyt jo liki 50 eikä ole enää vuosikymmeniin ollut.

Minullakin tulee aina välillä tuollaisia tuntemuksia, vaikkei ole traumoja tai migreeniä... Mietin usein kaikenlaista syvällistä ja usein tässä yhteydessä tulevat, joskus tosin ilman mitään syytä. Pelkään etten saa kysymyksiini koskaan vastauksia ja tämä olo jatkuu läpi elämän aina kun en ole hälinässä ihmisten ympäröimänä. T. 19

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä tuo niin kuin tarkoittaa käytännössä? Missä olet henkisesti ja miten päiväsi kuluvat?"

Ehkä voin sivusta tähän vastata, vaikka kysymys olikin toiselle tarkoitettu. Omassa tapauksessa jos on dissosiaatiota niin elän kuin sumussa ja tuntuu kuin maailma olisi epätodellinen. Vähän kuin olisin osa jotain elokuvaa. Minulla tosin myös usein depersonalisaatio kokemuksia ja ne sitten tulevat vielä siihen mukaan. Eli olo on hutera ja huimaa. Kävellessä vaikeaa tuntea jalkojaan ja pitää tasapaino. Vähän sellainen leijuva olo. Kädet tuntuvat voimattomilta. En sillä tavalla tunne itseäni on vaikeaa hahmottaa peilikuva. Tiedän siis, että olen siinä, mutta näytän "omissa silmissänikin" oudolta. Joskus oma käsi tai jalka näyttää myös vieraalta. En toivo kenellekään tälläistä. Itsellä ollut näitä aika vähän, mutta kuitenkin säännöllisesti. Nyt kun muutenkin vaikea vuosi ja ahdistusta niin on nämäkin olot pahentuneet. Minulla ei ole edes mitään diagnoosia, mutta saa nähdä kuinka kauan pärjään. Samalla ne vähät läheiset eivät ymmärrä näitä juttuja lainkaan ja vältän puhumasta heille. Kirjoitin tuon 21 viestin jo. Pahoittelut, kun nyt puran tätä oloa näköjään pitkiin viesteihin.

Jotain tämänsuuntaista olisin vastannut, olen siis tuo joka kertoi, ettei pääse takaisin "normaaliin". Mulla on enimmäkseen tuota ympäristön epätodellisuutta, ihan kuin olisi elokuvassa tai unessa ja koko ajan on jotenkin vääränlainen tunnelma. Kaikki näyttää kyllä normaalilta, mutta joku on pielessä, muutaman kerran olen nähnyt ympäristön kutistuneena. Joskus lapsena näin itseni peilistä toisena ihmisenä, oli kiharat ruskeat hiukset vaikka oikeasti ne oli vaaleat ja suorat. Pahinta tässä on se, että kun maailma on niin outo, ei voi luottaa siihen, että se toimisi tavanomaisesti vaan jotain kummallista voi tapahtua milloin vain, mörköjä tai jotain.

Ala rukoilla tuon asian takia, minulla on auttanut moneen

Arvasin että raivoissaan naputatte alapeukkua.

No, onpahan kuitenkin sanottu.

Lapsena oli sellaisia Liisa ihmemaassa -kokemuksia, joskus kun meni nukkumaan. Ympäristö tai ruumiinjäsenet tuntui liian pieniltä tai suurilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä tuo niin kuin tarkoittaa käytännössä? Missä olet henkisesti ja miten päiväsi kuluvat?"

Ehkä voin sivusta tähän vastata, vaikka kysymys olikin toiselle tarkoitettu. Omassa tapauksessa jos on dissosiaatiota niin elän kuin sumussa ja tuntuu kuin maailma olisi epätodellinen. Vähän kuin olisin osa jotain elokuvaa. Minulla tosin myös usein depersonalisaatio kokemuksia ja ne sitten tulevat vielä siihen mukaan. Eli olo on hutera ja huimaa. Kävellessä vaikeaa tuntea jalkojaan ja pitää tasapaino. Vähän sellainen leijuva olo. Kädet tuntuvat voimattomilta. En sillä tavalla tunne itseäni on vaikeaa hahmottaa peilikuva. Tiedän siis, että olen siinä, mutta näytän "omissa silmissänikin" oudolta. Joskus oma käsi tai jalka näyttää myös vieraalta. En toivo kenellekään tälläistä. Itsellä ollut näitä aika vähän, mutta kuitenkin säännöllisesti. Nyt kun muutenkin vaikea vuosi ja ahdistusta niin on nämäkin olot pahentuneet. Minulla ei ole edes mitään diagnoosia, mutta saa nähdä kuinka kauan pärjään. Samalla ne vähät läheiset eivät ymmärrä näitä juttuja lainkaan ja vältän puhumasta heille. Kirjoitin tuon 21 viestin jo. Pahoittelut, kun nyt puran tätä oloa näköjään pitkiin viesteihin.

Jotain tämänsuuntaista olisin vastannut, olen siis tuo joka kertoi, ettei pääse takaisin "normaaliin". Mulla on enimmäkseen tuota ympäristön epätodellisuutta, ihan kuin olisi elokuvassa tai unessa ja koko ajan on jotenkin vääränlainen tunnelma. Kaikki näyttää kyllä normaalilta, mutta joku on pielessä, muutaman kerran olen nähnyt ympäristön kutistuneena. Joskus lapsena näin itseni peilistä toisena ihmisenä, oli kiharat ruskeat hiukset vaikka oikeasti ne oli vaaleat ja suorat. Pahinta tässä on se, että kun maailma on niin outo, ei voi luottaa siihen, että se toimisi tavanomaisesti vaan jotain kummallista voi tapahtua milloin vain, mörköjä tai jotain.

Ala rukoilla tuon asian takia, minulla on auttanut moneen

Arvasin että raivoissaan naputatte alapeukkua.

No, onpahan kuitenkin sanottu.

En ollut ollenkaan raivoissani, kun painoin pienellä liikkeellä alapeukkua (en naputtanut). Ei vaan ole uskoa noihin asioihin, eli se oli vähän niinkuin kiitos, mutta ei kiitos.