Äitini on ilmeisesti yksinäinen enkä tiedä mitä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan mies halua tuollaista katkeraa vanhaa akkaa, se on selvä. Sinunkin pitäisi viimeinkin katkaista napanuora. Äitisi seura on haitallista, sinuna en pitäisi yhteyttä.

No haluaisin että äitini pääsisi tuosta katkeruudesta eroon, katsos ilman sitä hän on ihana huumorintajuinen ihminen. En nyt tiedä onko haitallista, mutta joo...

Vierailija kirjoitti:

Osta sille kissa.

Tai koira. Tulee liikuntaa ja tutustuu helposti ihmisiin. Lisäksi voi mennä johonkin koiraharrastukseen.

Minä en jaksa ihmisiä enkä varsinkaan uusia ihmisiä. Ymmärrän äitiäsi paljon, mutta ei ole oikein, että kuormittaa sinua. Äitisi on aikuinen ja voi keksiä mukavaa tekemistä ihan yksinkin. En tiedä millaiset keskusteluvälit teillä keskenänne on, mutta jos pystyt, niin ota asia esiin. Me ihmiset emme usein osaa ajatella miten toinen kokee tilanteet ja siksi asiat on hyvä puhua auki.

Voidaanko tutustuttaa äitimme? Täällä sama ongelma. Ei halua tutustua kehenkään, varsinkaan miehiin. On ollut yksin viimeiset 18vuotta,ei kaipaa kuulemma miestä elämäänsä. Ei harrasta mitään, ei käy missään, ripustautuu vain meihin lapsiin. On syyllinen olo, kun ei aina jaksa puhelimeen vastata kun äiti soittaa... Samaa valittelua se on kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Voidaanko tutustuttaa äitimme? Täällä sama ongelma. Ei halua tutustua kehenkään, varsinkaan miehiin. On ollut yksin viimeiset 18vuotta,ei kaipaa kuulemma miestä elämäänsä. Ei harrasta mitään, ei käy missään, ripustautuu vain meihin lapsiin. On syyllinen olo, kun ei aina jaksa puhelimeen vastata kun äiti soittaa... Samaa valittelua se on kuitenkin.

Onko äitisi minkä ikäinen? 

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa ihmisiä enkä varsinkaan uusia ihmisiä. Ymmärrän äitiäsi paljon, mutta ei ole oikein, että kuormittaa sinua. Äitisi on aikuinen ja voi keksiä mukavaa tekemistä ihan yksinkin. En tiedä millaiset keskusteluvälit teillä keskenänne on, mutta jos pystyt, niin ota asia esiin. Me ihmiset emme usein osaa ajatella miten toinen kokee tilanteet ja siksi asiat on hyvä puhua auki.

Mutta ei hän halua... mitä yli 60.vuotiaat sitten yleensä "harrastaa"? Itse kunn olen vain netissä (olen alle 30v)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen tai vielä liian kiinni sinussa.

Hanki sinä elämä - siis niin että 'joudut' sanomaan hänelle, ettei nyt sovi tulla, sulla on aina tiistaisin jooga / Espanjantunnit ja huomenna olet menossa Maisan kanssa leffaan / syömään ihan mitä vaan - nyt hän vielä oppii omaan elämään, 10 vuoden kuluttua tilanne on entistä hankalampi.

Joo, tulee vain kamalan syyllinen olo

Mistä olet saanut mallin, jossa tytär huolehtii aikuisesta äidistään? Oliko äitisi ja hänen äitinsä välinen suhde jotenkin symbioottinen?

Yleensä nuorilla aikuisilla on omat menonsa.

Asuin aika myöhään lapsuudenkodissani ja tehtiin äitini kanssa kaikki asiat kahdestaan. Jäänyt jotenkin sellainen olo että minä olen se joka pitäisi viihdyttää ja tehdä äitini onnelliseksi, mutta eihän se näin ole. Äitini ei edes halunnut että muuttaisin pois kotoa vaikka olin jo yli 25v. Keksi aina tekosyitä miksi sinne paikkaan ei kannata muuttaa jne. 

Normaalisti vanhemmat kannustavat lapsiaan itsenäistymään. Ovat iloisia kun lapsella siivet kantaa.

Pidä nyt huoli siitä ettet itse jää äitisi seuraneidiksi. Katkeroituminen ja negatiivisuus tarttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voidaanko tutustuttaa äitimme? Täällä sama ongelma. Ei halua tutustua kehenkään, varsinkaan miehiin. On ollut yksin viimeiset 18vuotta,ei kaipaa kuulemma miestä elämäänsä. Ei harrasta mitään, ei käy missään, ripustautuu vain meihin lapsiin. On syyllinen olo, kun ei aina jaksa puhelimeen vastata kun äiti soittaa... Samaa valittelua se on kuitenkin.

Onko äitisi minkä ikäinen? 

Hän on 62. Sairaseläkkeellä ollut jo pitemmän aikaa,eli varmasti aikakin käy pitkäksi yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voidaanko tutustuttaa äitimme? Täällä sama ongelma. Ei halua tutustua kehenkään, varsinkaan miehiin. On ollut yksin viimeiset 18vuotta,ei kaipaa kuulemma miestä elämäänsä. Ei harrasta mitään, ei käy missään, ripustautuu vain meihin lapsiin. On syyllinen olo, kun ei aina jaksa puhelimeen vastata kun äiti soittaa... Samaa valittelua se on kuitenkin.

Onko äitisi minkä ikäinen? 

Hän on 62. Sairaseläkkeellä ollut jo pitemmän aikaa,eli varmasti aikakin käy pitkäksi yksin.

minunkin äiti yli 60v... mutta tiedän jo vastauksen jos esim. ehdottaisin jotain sähköposti ystävää :/ Hän kuitenkin osaa käyttää nettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa ihmisiä enkä varsinkaan uusia ihmisiä. Ymmärrän äitiäsi paljon, mutta ei ole oikein, että kuormittaa sinua. Äitisi on aikuinen ja voi keksiä mukavaa tekemistä ihan yksinkin. En tiedä millaiset keskusteluvälit teillä keskenänne on, mutta jos pystyt, niin ota asia esiin. Me ihmiset emme usein osaa ajatella miten toinen kokee tilanteet ja siksi asiat on hyvä puhua auki.

Mutta ei hän halua... mitä yli 60.vuotiaat sitten yleensä "harrastaa"? Itse kunn olen vain netissä (olen alle 30v)

Mitä äitisi on yleensä tehnyt? Missä isäsi on?

Ihmiset voi harrastaa töiden jälkeen kotoilua, lukemista, elokuvia, käsitöitä, joogaa, lenkkeilyä, kuntosalia, tanssia ja ties mitä marttapiiriä. Tai mennä katsomaan ACDC:tä tai festareille tai Tangomarkkinoille jne... paitsi nyt korona aikaan.

Sinunhommasi ei ole olla äitisi seuraneiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa ihmisiä enkä varsinkaan uusia ihmisiä. Ymmärrän äitiäsi paljon, mutta ei ole oikein, että kuormittaa sinua. Äitisi on aikuinen ja voi keksiä mukavaa tekemistä ihan yksinkin. En tiedä millaiset keskusteluvälit teillä keskenänne on, mutta jos pystyt, niin ota asia esiin. Me ihmiset emme usein osaa ajatella miten toinen kokee tilanteet ja siksi asiat on hyvä puhua auki.

Mutta ei hän halua... mitä yli 60.vuotiaat sitten yleensä "harrastaa"? Itse kunn olen vain netissä (olen alle 30v)

Mitä äitisi on yleensä tehnyt? Missä isäsi on?

Ihmiset voi harrastaa töiden jälkeen kotoilua, lukemista, elokuvia, käsitöitä, joogaa, lenkkeilyä, kuntosalia, tanssia ja ties mitä marttapiiriä. Tai mennä katsomaan ACDC:tä tai festareille tai Tangomarkkinoille jne... paitsi nyt korona aikaan.

Sinunhommasi ei ole olla äitisi seuraneiti.

Eipä kummempia, käy kaupassa ja katsoo tv:tä. Osaa kuitenkin käyttää nettiä.. Mutta ei hänellä ole sellaisia harrastuksia mihin lähtee ja missä tapaisi ihmisiä. Se on iso kynnys hänelle lähteä tälläisiin. Vaikka en usko että hänellä mitään sos.tilanteiden pelkoa on?

Vierailija kirjoitti:

Voidaanko tutustuttaa äitimme? Täällä sama ongelma. Ei halua tutustua kehenkään, varsinkaan miehiin. On ollut yksin viimeiset 18vuotta,ei kaipaa kuulemma miestä elämäänsä. Ei harrasta mitään, ei käy missään, ripustautuu vain meihin lapsiin. On syyllinen olo, kun ei aina jaksa puhelimeen vastata kun äiti soittaa... Samaa valittelua se on kuitenkin.

Eihän tuo ole mahdollista! Tämän palstan mukaan kaikki vanhat naiset ovat onnellisia ja voimaantuneita ja tahtovat elää yksin ilman miestä.... eivät ikävöi kuulemma yhtään eksiään jotka vaihtoivat nuorempaan jo vuosia sitten. :=DDDDDD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa ihmisiä enkä varsinkaan uusia ihmisiä. Ymmärrän äitiäsi paljon, mutta ei ole oikein, että kuormittaa sinua. Äitisi on aikuinen ja voi keksiä mukavaa tekemistä ihan yksinkin. En tiedä millaiset keskusteluvälit teillä keskenänne on, mutta jos pystyt, niin ota asia esiin. Me ihmiset emme usein osaa ajatella miten toinen kokee tilanteet ja siksi asiat on hyvä puhua auki.

Mutta ei hän halua... mitä yli 60.vuotiaat sitten yleensä "harrastaa"? Itse kunn olen vain netissä (olen alle 30v)

Mitä äitisi on yleensä tehnyt? Missä isäsi on?

Ihmiset voi harrastaa töiden jälkeen kotoilua, lukemista, elokuvia, käsitöitä, joogaa, lenkkeilyä, kuntosalia, tanssia ja ties mitä marttapiiriä. Tai mennä katsomaan ACDC:tä tai festareille tai Tangomarkkinoille jne... paitsi nyt korona aikaan.

Sinunhommasi ei ole olla äitisi seuraneiti.

Isäni asuu kaukana. Äitini ei ole tehnyt töitä vuosiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voidaanko tutustuttaa äitimme? Täällä sama ongelma. Ei halua tutustua kehenkään, varsinkaan miehiin. On ollut yksin viimeiset 18vuotta,ei kaipaa kuulemma miestä elämäänsä. Ei harrasta mitään, ei käy missään, ripustautuu vain meihin lapsiin. On syyllinen olo, kun ei aina jaksa puhelimeen vastata kun äiti soittaa... Samaa valittelua se on kuitenkin.

Eihän tuo ole mahdollista! Tämän palstan mukaan kaikki vanhat naiset ovat onnellisia ja voimaantuneita ja tahtovat elää yksin ilman miestä.... eivät ikävöi kuulemma yhtään eksiään jotka vaihtoivat nuorempaan jo vuosia sitten. :=DDDDDD

Minä olen ap ja äitini otti jo eron isästäni kun olin jotain 8-9v. Sen jälkeen hän on deittaillui jonkin verran ja hänellä on ollut paljon miesehdokkaitakin mutta ei ole huolinut heistä ketään :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee kipeää, mutta sinun on pakko repäistä itsesi irti oman mielenterveytesi vuoksi.

Tunsin vähän pistoa sydämessä, koska koen olevani vähän liikaa kiinni omassa tyttäressäni. Yritän kovasti hankkia "elämää", mutta paras herätys on ollut se, kun tytär on alkanut sanoa "huomenna ei käy, mutta ensi viikon keskiviikkona töiden jälkeen kyllä sopisi". Tämä on ihan uutta ja luulen, että tytär on kokenut vähän samoin kuin sinä (sillä erotuksella että olen kyllä sosiaalinen, mutta korona on sekoittanut pakkaani).

Mutta voisit siis yrittää tuota samaa keinoa, joka on herättänyt minut. Älä tyrmää äitiäsi täysin, mutta anna hänelle sinun määrittelemäsi aikaikkuna. Ajan käytöstähän tässä paljolti on kyse.

okei, mutta onko siihen joku erityinen syy mikset halua tavata uusia ihmisiä? minusta ainakin tuntuu että äidilläni riittääisi puhuttavaa pilvin pimein ja mistä vaan , mutta vain minun kanssa?

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta viihdyn erittäin hyvin tyttäreni seurassa ja meillä on yleensä oikein mukavaa. Hänen kanssaan on helppo olla. Ehkä vähän liian helppo? Olemme asuneet 20 vuotta kahdestaan, nyt hänellä on oma asunto.

Tytär on kiinteä osa minua ja elämääni. Joudun nyt kuitenkin opettelemaan uuden tavan olla. Mutta tähän "eriytymiseen" tarvitaan meitä molempia. Sinä voit aloittaa omalta osaltasi ja äitisi on loppujen lopuksi pakko muuttaa omaakin käytöstään, kun pidät omista rajoistasi kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee kipeää, mutta sinun on pakko repäistä itsesi irti oman mielenterveytesi vuoksi.

Tunsin vähän pistoa sydämessä, koska koen olevani vähän liikaa kiinni omassa tyttäressäni. Yritän kovasti hankkia "elämää", mutta paras herätys on ollut se, kun tytär on alkanut sanoa "huomenna ei käy, mutta ensi viikon keskiviikkona töiden jälkeen kyllä sopisi". Tämä on ihan uutta ja luulen, että tytär on kokenut vähän samoin kuin sinä (sillä erotuksella että olen kyllä sosiaalinen, mutta korona on sekoittanut pakkaani).

Mutta voisit siis yrittää tuota samaa keinoa, joka on herättänyt minut. Älä tyrmää äitiäsi täysin, mutta anna hänelle sinun määrittelemäsi aikaikkuna. Ajan käytöstähän tässä paljolti on kyse.

okei, mutta onko siihen joku erityinen syy mikset halua tavata uusia ihmisiä? minusta ainakin tuntuu että äidilläni riittääisi puhuttavaa pilvin pimein ja mistä vaan , mutta vain minun kanssa?

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta viihdyn erittäin hyvin tyttäreni seurassa ja meillä on yleensä oikein mukavaa. Hänen kanssaan on helppo olla. Ehkä vähän liian helppo? Olemme asuneet 20 vuotta kahdestaan, nyt hänellä on oma asunto.

Tytär on kiinteä osa minua ja elämääni. Joudun nyt kuitenkin opettelemaan uuden tavan olla. Mutta tähän "eriytymiseen" tarvitaan meitä molempia. Sinä voit aloittaa omalta osaltasi ja äitisi on loppujen lopuksi pakko muuttaa omaakin käytöstään, kun pidät omista rajoistasi kiinni.

mutta mikset halua tavata toista ihmistä kenen kanssa on myös mukavaa? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee kipeää, mutta sinun on pakko repäistä itsesi irti oman mielenterveytesi vuoksi.

Tunsin vähän pistoa sydämessä, koska koen olevani vähän liikaa kiinni omassa tyttäressäni. Yritän kovasti hankkia "elämää", mutta paras herätys on ollut se, kun tytär on alkanut sanoa "huomenna ei käy, mutta ensi viikon keskiviikkona töiden jälkeen kyllä sopisi". Tämä on ihan uutta ja luulen, että tytär on kokenut vähän samoin kuin sinä (sillä erotuksella että olen kyllä sosiaalinen, mutta korona on sekoittanut pakkaani).

Mutta voisit siis yrittää tuota samaa keinoa, joka on herättänyt minut. Älä tyrmää äitiäsi täysin, mutta anna hänelle sinun määrittelemäsi aikaikkuna. Ajan käytöstähän tässä paljolti on kyse.

okei, mutta onko siihen joku erityinen syy mikset halua tavata uusia ihmisiä? minusta ainakin tuntuu että äidilläni riittääisi puhuttavaa pilvin pimein ja mistä vaan , mutta vain minun kanssa?

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta viihdyn erittäin hyvin tyttäreni seurassa ja meillä on yleensä oikein mukavaa. Hänen kanssaan on helppo olla. Ehkä vähän liian helppo? Olemme asuneet 20 vuotta kahdestaan, nyt hänellä on oma asunto.

Tytär on kiinteä osa minua ja elämääni. Joudun nyt kuitenkin opettelemaan uuden tavan olla. Mutta tähän "eriytymiseen" tarvitaan meitä molempia. Sinä voit aloittaa omalta osaltasi ja äitisi on loppujen lopuksi pakko muuttaa omaakin käytöstään, kun pidät omista rajoistasi kiinni.

mutta mikset halua tavata toista ihmistä kenen kanssa on myös mukavaa? :)

Kyllä minä muitakin tapaan, mutta tämä korona on aiheuttanut mulle tiettyä eristäytyneisyyttä. Voi olla, että sinunkin äidilläsi se lisää ahdistusta. Se huoli voi purkautua monella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekee kipeää, mutta sinun on pakko repäistä itsesi irti oman mielenterveytesi vuoksi.

Tunsin vähän pistoa sydämessä, koska koen olevani vähän liikaa kiinni omassa tyttäressäni. Yritän kovasti hankkia "elämää", mutta paras herätys on ollut se, kun tytär on alkanut sanoa "huomenna ei käy, mutta ensi viikon keskiviikkona töiden jälkeen kyllä sopisi". Tämä on ihan uutta ja luulen, että tytär on kokenut vähän samoin kuin sinä (sillä erotuksella että olen kyllä sosiaalinen, mutta korona on sekoittanut pakkaani).

Mutta voisit siis yrittää tuota samaa keinoa, joka on herättänyt minut. Älä tyrmää äitiäsi täysin, mutta anna hänelle sinun määrittelemäsi aikaikkuna. Ajan käytöstähän tässä paljolti on kyse.

okei, mutta onko siihen joku erityinen syy mikset halua tavata uusia ihmisiä? minusta ainakin tuntuu että äidilläni riittääisi puhuttavaa pilvin pimein ja mistä vaan , mutta vain minun kanssa?

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta viihdyn erittäin hyvin tyttäreni seurassa ja meillä on yleensä oikein mukavaa. Hänen kanssaan on helppo olla. Ehkä vähän liian helppo? Olemme asuneet 20 vuotta kahdestaan, nyt hänellä on oma asunto.

Tytär on kiinteä osa minua ja elämääni. Joudun nyt kuitenkin opettelemaan uuden tavan olla. Mutta tähän "eriytymiseen" tarvitaan meitä molempia. Sinä voit aloittaa omalta osaltasi ja äitisi on loppujen lopuksi pakko muuttaa omaakin käytöstään, kun pidät omista rajoistasi kiinni.

mutta mikset halua tavata toista ihmistä kenen kanssa on myös mukavaa? :)

Kyllä minä muitakin tapaan, mutta tämä korona on aiheuttanut mulle tiettyä eristäytyneisyyttä. Voi olla, että sinunkin äidilläsi se lisää ahdistusta. Se huoli voi purkautua monella tavalla.

Missä yli 60 vuotiaat voi tavata ystäviä?

Tärkeintä on että ymmärrät, että sinä et voi järjestää äidillesi "elämää". Ihmisen täytyy itse tehdä omasta elämästään mielekästä. Aseta lempeän jämäkät rajat. Keksi itsellesi ohjelmaa ja tekemistä. Et ole vastuussa äitisi elämästä. Vain omastasi.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä on että ymmärrät, että sinä et voi järjestää äidillesi "elämää". Ihmisen täytyy itse tehdä omasta elämästään mielekästä. Aseta lempeän jämäkät rajat. Keksi itsellesi ohjelmaa ja tekemistä. Et ole vastuussa äitisi elämästä. Vain omastasi.

Totta!