Koko elämä ilman yhtäkään parisuhdetta?

Eiköhän puolet elämästä ole jo täyttynyt aikaa sitten.

Poikuus 48

Itse 37 ja tuskin tulen seurustelemaan.

Yleisempää kuin kuvitellaan. Siitä ei vain puhuta, koska elämänmittaista parisuhteettomuutta pidetään tragediana ja epäonnistumisena ja koko ikänsä sinkkuna olleita säälittävinä vanhoinapoikina ja -piikoina. Ei sellainen suhtautuminen kauheasti houkuttele avautumaan riippumatta siitä, onko sinkkuus ollut oma valinta vai ei.

Mahdollista kumppanin löytäminen on toki vielä viisikymppisenä ja yli. Tunnen kaksi henkilöä, joista toinen aloitti ensimmäisen parisuhteensa 53-vuotiaana ja avioituikin sittemmin. Ovat käsittääkseni edelleen yhdessä ja onnellisia. Toinenkin löysi puolivahingossa kumppanin hiukan vajaa viisikymppisenä, sitä ennen hänellä oli ollut vain joitain lyhyitä tapailuja parikymppisenä. Myös tämä pariskunta avioitui ja ovat onnellisesti yhdessä tänäkin päivänä. Tämän pikkuruisen otannan perusteella voisi sanoa, että kun rakkaus yllättää ns. kypsällä iällä, niin se on todellakin menoa ja vain paranee vuosien myötä :D

On niitä muitakin, et ole ainoa. Tuossa iässä on jo lähes mahdoton enää edes aloittaa sitä ensimmäistä suhdetta, olet noin 30v myöhässä. Ajatella, samalla tasolla kuin teini-ikäiset. Yksin vaan hautaan asti, surullinen ja yksinäinen vanhuus edessä.

Tunnen muutaman eläkeikäisen, vaikuttavat onnellisilta. :)

Tunnen ja tiedän useita.

Olen 49 ja samassa tilanteessa enkä usko muutosta tapahtuvan. Onneksi ei haittaa.

No itselläni kyllä oli nuorena parikin eri poikaystävää, mutta ei niitä kyllä näin jälkeenpäin voi miksikään seurusteluksi saati parisuhteeksi kutsua vaikka silloin oli kiire saman katon allekin. Enemmänkin jotain epätoivoa ja kumpainenkin näistä vielä oli täysin vääränlainen (tiesin sen siis jo silloin) mutta jotenkin sitä vaan kuvitteli että kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu. No ei muuttunut ja olin sinkkuna liki kaksi vuosikymmentä.

Itselläkin sitten nyt päälle 40-vuotiaana on iskenyt aivan valtava läheisyyden kaipuu ja jotenkin sitä todellakin haluaisi tavata miehen joka olisi aidosti elämänkumppani. Jotenkin ahdistava ajatuskin, että tässä joutuisi elämään loppuelämänsäkin yksin.

Näitä ikisinkkujakin on erilaisia. Jotkut rietastellut ympäriinsä ja seuraa kyllä ollut vaikka kuinka paljon. Sitten on niitäkin jolla ei oikeastaan mitään ,edes treffejä ollut ikinä. Lähtökohdat parisuhteen löytymiselle viisikymppisenä ovat näillä täysin erilaiset.

Ainakaan ulkoisten paineiden takia ei kannata suhdetta aloittaa.

Onhan se mahdollista. Mulla ei oo ollut ensimmäistäkään parisuhdetta ei edes treffejä. Kohta on viiskymppiset. En usko että mitään yksinäistä vanhuutta tulee. Onhan noita kavereita kuitenkin. Moni sanoo että entä sitten kun muut menee naimisiin. No moni on menny, mutta toiset on taas eronnu. Ainoo varotuksen sana teille lukijat. Lapsettomat pariskunnat, kun toiselle tulee lähtö, niin sitten on yksinäinen vanhuus. Ei tietenkään kaikille, mutta tässä lähipiirissä näin on käynyt ja kun ite en vielä niin vanhus, niin ei oikein voi auttaa. Kun tässä vielä olisi mielellään mukana vähän tälläsissä aktiivisemmissa harrastuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Näitä ikisinkkujakin on erilaisia. Jotkut rietastellut ympäriinsä ja seuraa kyllä ollut vaikka kuinka paljon. Sitten on niitäkin jolla ei oikeastaan mitään ,edes treffejä ollut ikinä. Lähtökohdat parisuhteen löytymiselle viisikymppisenä ovat näillä täysin erilaiset.

Täyskokemattoman näkökulmasta olen varmaan tuollainen ympäriinsä rietastelija. Menetin poikuuteni parikymppisenä ja sen jälkeen oli naisten suhteen hiljaiseloa jonnekin kolmikymppiseksi saakka, jolloin kaverin kanssa satuttiin olemaan ainoat miehet baarissa parin naisen lisäksi. Sen erikoisempaa ei vaadittu, että lähti naiset mukaan ja toinen heistä asunnolleni, missä oli pussailua ja kaikenlaista kopelointia, muttei seksiä. Siitä eteenpäin taas 10 vuotta hiljaista, kunnes törmäsin netissä naiseen jonka kanssa alkoi viestittely. Päädyimme treffeille, jotka yllätyksekseni menivät hyvin. Mutta sen jälkeen ei mennyt enää kauhean hyvin ja juttu tuli päätökseen. Muutaman kuukauden ajan sentään kesti, eipä sitä nyt varmaan edes tapailusuhteeksi voi kutsua kun nähtiin vain muutama kerta. Jos sama kaava jatkuu, niin seuraavan kerran tulee naista tarjolle viisikymppisenä.

Tiedän yksi pari, löysivät toisiaan vasta 50+ ikäisenä ja menivät naimisiin. Ei tietääkseni koskaan seurustellut ennen. Olivat todella rakastuneita ja aina yhdessä. 😍 Nykyään molemmat kuolleet mutta saivat olla yhdessä yli 20 v. Antaa toivoa.

Ikisinkku 38 v.

Onhan noita, tietääkseni 89-vuotias isotätini esimerkiksi. Ainakaan kukaan sukulainen ei ole tietoinen että hänellä koskaan mitään suhdetta olisi ollut, asui aikuiikänsä ensin siskonsa perheen luona, sitten äitinsä kanssa ja sen jälkeen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Itse 37 ja tuskin tulen seurustelemaan.

Hei aloittaja ap-setä. Olen Milla 8v. Mulla on kiva pitsikukkamekko ja kukkakengät ja saparo. Haluisitko tehä mun kaa jotain kivaa? Mitä haluisit tehä?

Katsoin joskus tilastoja, ja kyllä se hyvin harvinaista on, ilman kumppania koko ikänsä olleita ja ilman seksiäkin, on vain muutama prosentti ihmisistä.

Nuorempana tuli muutama lyhyempi suhde kokeiltua, mutta parisuhde ei ole minua varten. Nautin seksistä eri naisten kanssa ja näin sinkkuna voin tuota toteuttaa. Kaikenlaiset vaatimukset mitä naisilta alkaa patisuhteessa tulemaan pilaavat minun nautintoni, joten ei vain sovi. Paljon mukavampaa nauttia hetken huumasta ja sitten kun vaatimukset alkaa, vaihtaa vain toiseen.

Tiedän monta noin 60v miestä, joilla ei ole naisia nähty. Kaikki asuvat keskellä ei mitään..,