Lue keskustelun säännöt.
Kestäisitkö uraihmisen puolisona?
19.05.2021 |
Minä en kestänyt loppujen lopuksi, kun koko yhteinen elämä pyöri sen uran ympärillä. Arki ja kaikki lomat suunniteltiin hänen mukaansa ja jopa lomilla teki töitään eikä koskaan irrottautunut siitä arjesta. Sitä alkoi itsekin stressata niin paljon, että lopulta päätin erota.
Tsemppiä niille, jotka kestävät.
Mulla oli siis myös omaa elämää, mutta kun toisen elämä alkaa vaikuttaa liikaa myös omaan elämään, niin sitten pistin tilanteen poikki.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
En koska uraihmiset ovat yleensä itsekkäitä ja heitä vain kiinnostaa raha.
Ei välttämättä. Uraohminen voi tuntea intohimoa itse työtä kohtaan, tai hän on niin uppoutunut ratkaisemaan työn ongelmia.
”Itsekkyyttä ei ole se, että tekee niin kuin tahtoo. Itsekkyyttäon se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse tahtoo”.
Tiettyä reilua on etukäteen kertoa tulevalle puolisolle, että työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä. Sen jälkeen ei ole itsekkyyttä elää haluamallaan tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ongelmaa, mulla on itsellänikin ura. Hyvin on mennyt jo yli 25 vuotta, kolme lastakin on. Kun lapset oli pieniä, isovanhemmat auttoivat ja palkattiin myös kotiapua.
Edustus / kotirouvaksi en olisi suostunut. Sellainen elämä olisi niin kovin tyhjää ja sisällötöntä heti kun lapset kasvavat.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on uraihminen, eikö ura ole sama kuin työ?
Uraihminen tekee usein töitä paljon enemmän kuin 8 h. Läppäri on mukana kotona ja lomilla. Irrottautuminen töistä ja läsnäolo perheen kanssa kovin vaikeaa. Jonkinlainen addiktio.
Näissä perheissä usein puoliso hoitaa sekä oman työn että perheen.
Itse olen perheihminen ja mies on uraihminen ja kumpikin saa olla sellaisia kuin on ja tehdä sitä missä on hyvä. Tärkeintä olisi olla hyvä tiimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koska uraihmiset ovat yleensä itsekkäitä ja heitä vain kiinnostaa raha.
Ei välttämättä. Uraohminen voi tuntea intohimoa itse työtä kohtaan, tai hän on niin uppoutunut ratkaisemaan työn ongelmia.
”Itsekkyyttä ei ole se, että tekee niin kuin tahtoo. Itsekkyyttäon se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse tahtoo”.
Tiettyä reilua on etukäteen kertoa tulevalle puolisolle, että työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä. Sen jälkeen ei ole itsekkyyttä elää haluamallaan tavalla.
Mitä tapahtuu eläkkeelle jäädessä, kun työ on ykkösprioriteetti?
Puoliso on häipynyt tai häipymässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uraihmisen puolisona kestän mainiosti paraikaa. Työnarkomaanin puolisoksi en suostuisi ikinä.
Mieheni tekee töitä 8 h päivässä 5 x viikossa. Pyrkii jatkuvasti ylöspäin ja hakee uusia paikkoja, kouluttautuu ja kehittyy. Vapaa-ajalla ja lomilla ei uhraa työlle ajatustakaan, kuten en minäkään.
Jotain on vialla, jos töistä ei voi irrottautua ollenkaan. Millä pohjalla on esimerkiksi yritys, jos se on vaarassa kaatua ellei omistaja ole töissä 24/7? Tai millainen johto on firmassa, jonka työntekijät eivät voi rentoutua edes lomalla?
Uraihminen ei siis ole sama asia kuin työnarkkari.
Miehesi ei kyllä kuulosta uraihmiseltä. Eikä tuo muutoinkaan kuulosta mahdolliselta. Missä työssä työtehtävät jakautuvat tasaisesti pitkin viikkoa siten, että normaalia 9-17 riittää? Eikö ole mitään ruuhkahuippuja? Ehkä julkisella sektorilla tuo on mahdollista tai jossain tutkimustehtävissä, mutta yksityisellä puolella ura ei lähde lentoon tuolla panostuksella.
En jaksaisi jos se aiheuttaa riitoja mutta jos sovussa osataan elää vaikka ollaan erilaisia niin sitten jaksan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koska uraihmiset ovat yleensä itsekkäitä ja heitä vain kiinnostaa raha.
Ei välttämättä. Uraohminen voi tuntea intohimoa itse työtä kohtaan, tai hän on niin uppoutunut ratkaisemaan työn ongelmia.
”Itsekkyyttä ei ole se, että tekee niin kuin tahtoo. Itsekkyyttäon se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse tahtoo”.
Tiettyä reilua on etukäteen kertoa tulevalle puolisolle, että työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä. Sen jälkeen ei ole itsekkyyttä elää haluamallaan tavalla.
Mitä tapahtuu eläkkeelle jäädessä, kun työ on ykkösprioriteetti?
Puoliso on häipynyt tai häipymässä.
Moni jatkaa töitä myös eläkkeellä esimerkiksi konsulttina, neuvonantajana, hallitusvastuussa tms.
Esimerkiksi näin:
"Eläköityneet professorit vahvasti mukana yliopistojen toiminnassa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koska uraihmiset ovat yleensä itsekkäitä ja heitä vain kiinnostaa raha.
Ei välttämättä. Uraohminen voi tuntea intohimoa itse työtä kohtaan, tai hän on niin uppoutunut ratkaisemaan työn ongelmia.
”Itsekkyyttä ei ole se, että tekee niin kuin tahtoo. Itsekkyyttäon se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse tahtoo”.
Tiettyä reilua on etukäteen kertoa tulevalle puolisolle, että työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä. Sen jälkeen ei ole itsekkyyttä elää haluamallaan tavalla.
Mitä tapahtuu eläkkeelle jäädessä, kun työ on ykkösprioriteetti?
Puoliso on häipynyt tai häipymässä.
Eivät he jää eläkkeelle. Jäävät konsultiksi tai alkavat vapaaehtoistyöhön harrastuksensa pariin.
Miten niin puoliso on häipynyt? Tässäkin ketjussa on monta, jotka eivät ole häipymässä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koska uraihmiset ovat yleensä itsekkäitä ja heitä vain kiinnostaa raha.
Ei välttämättä. Uraohminen voi tuntea intohimoa itse työtä kohtaan, tai hän on niin uppoutunut ratkaisemaan työn ongelmia.
”Itsekkyyttä ei ole se, että tekee niin kuin tahtoo. Itsekkyyttäon se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse tahtoo”.
Tiettyä reilua on etukäteen kertoa tulevalle puolisolle, että työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä. Sen jälkeen ei ole itsekkyyttä elää haluamallaan tavalla.
Mitä tapahtuu eläkkeelle jäädessä, kun työ on ykkösprioriteetti?
Puoliso on häipynyt tai häipymässä.
Käyn joskus yhdellä yksityisellä lääkärillä, joka on jo vanha pappara, mutta tosi skarppi ja osaa asiansa, ja sen takia siellä käyn, kun apua olen aina saanut. Olisi varmaan voinut jäädä eläkkeelle jo 15 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Olen uraihmisen puoliso ja kyllä ärsyttää. Meillä on pienet lapset, jotka ovat vastuullani suurimman osan ajasta. Pärjään kyllä itsekseni oikein hyvin, mutta käytännössä minulla ei voi olla esimerkiksi harrastuksia, koska lapset ovat kanssani. Omaa uraani en voi juuri edistää, koska en voi koskaan tehdä ylitöitä, koska lapset pitää hakea hoidosta. Mä jopa saisin niistä ylitöistä ihan rahaa, toisin kun mies. En todellakaan nauti kotitöistä ja kaipaisin omaa aikaa.
Ennen lapsia mies oli alemmassa asemassa ja töitä oli vähemmän. Mies ei edes tienaa erityisen hyvin (toki ihan ok) ja yksityistä lastenhoitoapua emme ole palkanneet koronan takia. Ero tässä varmaan tulee. Jos nyt valitsisin puolison, etsisin koti-ihmistä, joka pitää normaalit kesälomat ja iltaisinkin voisi joskus tehdä jotain.
Muakin ärsyttää koska mies tästä asiasta syyllistää ja riitelee..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koska uraihmiset ovat yleensä itsekkäitä ja heitä vain kiinnostaa raha.
Ei välttämättä. Uraohminen voi tuntea intohimoa itse työtä kohtaan, tai hän on niin uppoutunut ratkaisemaan työn ongelmia.
”Itsekkyyttä ei ole se, että tekee niin kuin tahtoo. Itsekkyyttäon se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse tahtoo”.
Tiettyä reilua on etukäteen kertoa tulevalle puolisolle, että työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä. Sen jälkeen ei ole itsekkyyttä elää haluamallaan tavalla.
Mitä tapahtuu eläkkeelle jäädessä, kun työ on ykkösprioriteetti?
Puoliso on häipynyt tai häipymässä.Moni jatkaa töitä myös eläkkeellä esimerkiksi konsulttina, neuvonantajana, hallitusvastuussa tms.
Esimerkiksi näin:
"Eläköityneet professorit vahvasti mukana yliopistojen toiminnassa"
Aivan, ja juurihan itsekin kerroin, ettei mies enkä minä itsekään aio ikinä jäädä eläkkeelle. Toki ymmärrämme, ettei kaikkien työ ole samalla tavalla koukuttavaa ja kiinnostavaa. Yleensä hyvin palkatut työtä ovat sellaisia töitä, joissa on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa työn sisältöön ja muutenkin olla luova, joten niissä viihdytään mieluusti niin kauan kuin järki juoksee. Ei enää päivittäin, mutta jossain roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uraihmisen puolisona kestän mainiosti paraikaa. Työnarkomaanin puolisoksi en suostuisi ikinä.
Mieheni tekee töitä 8 h päivässä 5 x viikossa. Pyrkii jatkuvasti ylöspäin ja hakee uusia paikkoja, kouluttautuu ja kehittyy. Vapaa-ajalla ja lomilla ei uhraa työlle ajatustakaan, kuten en minäkään.
Jotain on vialla, jos töistä ei voi irrottautua ollenkaan. Millä pohjalla on esimerkiksi yritys, jos se on vaarassa kaatua ellei omistaja ole töissä 24/7? Tai millainen johto on firmassa, jonka työntekijät eivät voi rentoutua edes lomalla?
Uraihminen ei siis ole sama asia kuin työnarkkari.
Miehesi ei kyllä kuulosta uraihmiseltä. Eikä tuo muutoinkaan kuulosta mahdolliselta. Missä työssä työtehtävät jakautuvat tasaisesti pitkin viikkoa siten, että normaalia 9-17 riittää? Eikö ole mitään ruuhkahuippuja? Ehkä julkisella sektorilla tuo on mahdollista tai jossain tutkimustehtävissä, mutta yksityisellä puolella ura ei lähde lentoon tuolla panostuksella.
Ei minustakaan kuulosta ja tuosta tutkijan työstä sinulla on todella hatara käsitys :D Tutkijat tekevät varmaan kaikkein eniten töitä, jopa enemmän kuin yrittäjät, he ovat kutsumusammatissa olivat sitten tutkimuslaitoksissa, yrityksissä tai yliopistolla. Siitä urasta ei yksinkertaisesti tule mitään, jos ei ole työhullu, kilpailu on niin kovaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kestänyt jo yli 30 vuotta. Elämä on pitkälti mennyt miehen uran ehdoilla, mutta vastapainona on sitten varallisuuden karttuminen ja hyviä asioita lapsille.
Olin pitkään kotiäitinä ja nykyisin kotirouvana. Todennäköisesti olen saanut nauttia elämästä paljon enemmän näin, koska oma ammatti on todella rankka, jos sitä tekee kokopäiväisesti. Minulla on siis ollut harrastusluonteista yritystoimintaa oman ammattini puitteissa ja ansiotuloja keskiverron palkansaajan verran tai vähän vähemmän. Eläke jää tietysti pieneksi, kun olen maksanut vain kallista yrittäjäeläkettä.
Veikkaan, että vähemmälläkin työlle omistautumisella saa hyviä asioita lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koska uraihmiset ovat yleensä itsekkäitä ja heitä vain kiinnostaa raha.
Ei välttämättä. Uraohminen voi tuntea intohimoa itse työtä kohtaan, tai hän on niin uppoutunut ratkaisemaan työn ongelmia.
”Itsekkyyttä ei ole se, että tekee niin kuin tahtoo. Itsekkyyttäon se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse tahtoo”.
Tiettyä reilua on etukäteen kertoa tulevalle puolisolle, että työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä. Sen jälkeen ei ole itsekkyyttä elää haluamallaan tavalla.
Olen itse ammatiltani taiteilija, ja työni on aina ollut minulle merkittävä osa omaa identiteettiäni. Vaikka se onkin tärkeimpiä asioita omassa elämässäni, niin en silti ymmärrä ollenkaan sitä, jos joku sanoo, että "työ tulee aina olemaan ykkösprioriteetti elämässä". Kyllähän se käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että perhe ja lapsetkin tulevat kakkosena. Itse en ajattele niin. Kyllä minulle lopulta kuitenkin on lapseni tärkeintä - esimerkiksi oma työni väistyy, jos pitää hoitaa vaikka sairasta lasta, ja jos olen lasten kanssa lomamatkalla, en vetäydy omiin oloihini tekemään töitäni. Itse karsastaisin noita "työ on ykkösprioriteetti" -ihmisiä, koska kyllä se aika usein tarkoittaa sitä, että ihminen hyppii pomonsa käskyjen mukaan selittäen nöyryytensä ja joustavuutensa työn mielekkyydellä. Työ pitää tarvittaessa osata jättää taakse ja nauttia lomasta yksin tai perheen kanssa.
Sanotaan niin että urakeskeisen ihmisen puolisona en jaksaisi. Tottakai minä ja puolisoni haluamme käydä töissä, tehdä työmme hyvin sekä mahdollisuuksien mukaan edetä uralla mutta se ei ole kummallakaan meistä elämämme tavoite. Olemme enemmän perhekeskeisiä ja se sopii meille. Meillä on periaatteena että työaika on työaikaa ja vapaalla ollaan sitten vapaalla. Itselläni on takana vielä työuupumus joten olen oppinut arvostamaan vapaa-aikaa ja erityisesti perheen ja puolison kanssa vietettyä aikaa. Työ ei tekemällä lopu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uraihmisen puolisona kestän mainiosti paraikaa. Työnarkomaanin puolisoksi en suostuisi ikinä.
Mieheni tekee töitä 8 h päivässä 5 x viikossa. Pyrkii jatkuvasti ylöspäin ja hakee uusia paikkoja, kouluttautuu ja kehittyy. Vapaa-ajalla ja lomilla ei uhraa työlle ajatustakaan, kuten en minäkään.
Jotain on vialla, jos töistä ei voi irrottautua ollenkaan. Millä pohjalla on esimerkiksi yritys, jos se on vaarassa kaatua ellei omistaja ole töissä 24/7? Tai millainen johto on firmassa, jonka työntekijät eivät voi rentoutua edes lomalla?
Uraihminen ei siis ole sama asia kuin työnarkkari.
Miehesi ei kyllä kuulosta uraihmiseltä. Eikä tuo muutoinkaan kuulosta mahdolliselta. Missä työssä työtehtävät jakautuvat tasaisesti pitkin viikkoa siten, että normaalia 9-17 riittää? Eikö ole mitään ruuhkahuippuja? Ehkä julkisella sektorilla tuo on mahdollista tai jossain tutkimustehtävissä, mutta yksityisellä puolella ura ei lähde lentoon tuolla panostuksella.
Ei minustakaan kuulosta ja tuosta tutkijan työstä sinulla on todella hatara käsitys :D Tutkijat tekevät varmaan kaikkein eniten töitä, jopa enemmän kuin yrittäjät, he ovat kutsumusammatissa olivat sitten tutkimuslaitoksissa, yrityksissä tai yliopistolla. Siitä urasta ei yksinkertaisesti tule mitään, jos ei ole työhullu, kilpailu on niin kovaa.
En sanonutkaan, etteikö tutkijat tekisi paljon töitä. Mutta joillekin tutkijoille tuo teoriassa voisi olla mahdollista. Esimerkiksi historian tutkimus on yksinäistä puurtamista, missä todennäköisesti voi itse määrittää oman aikataulunsa juuri niin kuin haluaa. Eli voisi teoriassa tehdä 8 tunnin työpäiviä. Osana isompia tutkimusprojekteja se ei onnistu, kun työtä pitää synkronoida muiden projektiin osallistuvien kanssa.
Liiketoiminnan johtamisessa tai asiakastyössä tuollainen ei olisi koskaan mahdollista. Aina tulee jotain yllättävää, mihin pitää reagoida kiireisesti eikä siinä silloin mietitä joko työaika loppui tältä päivältä. En rehellisesti sanottuna usko, että julkisella sektorillakaan pääsee kovin pitkälle, jos pitää tiukasti kiinni virka-ajasta.
sitä alkaa yskimään sinä omassa kuplassa kun juoma menee takakurkkuun.