Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävän hylkääminen silloin kun hänellä on vaikeaa

Vierailija
17.05.2021 |

Moni on tähän varmasti sortunut. Isojen ongelmien kanssa painiva ei ole hohdokasta seuraa eikä ainaista valitusta jaksa kuunnella.

Mutta oletteko ottaneet huomioon kaksi asiaa: Ensinnäkin, kriisit menevät yleensä ohi. Joku päivä ystäväsi on taas oma, iloinen itsensä. Ja kun hän saa apua, hän toipuu todennäköisesti nopeammin. Toiseksi, kukaan meistä ei todennäköisesti tässä elämässä säästy ongelmilta. Eikö olisi silloin hyvä, että on ystävä joka kuuntelee? Jos olet auttanut ystävääsi joskus, hän todennäköisesti auttaa myös sinua tulevaisuudessa. Vai elätkö siinä käsityksessä, ettei sinua voi kohdata sairaus, aviopulisp pettää tsi jättää? Omasta kokemuksesta voin sanoa, että elämä yllättää...

Kannattaa siis miettiä vielä kerran kannattaako ystävä jättää hädän hetkellä yksin.

Kommentit (62)

Vierailija
41/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi edellisen kriisin keskellä lähtivät ne jotka olivat lähteäkseen, joten tämän nyt tulleen kriisin keskellä olen rakkaiden ihmisten ympäröimänä.

Vierailija
42/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.

Onko kiva, että sinut hylätään sitten kun ei ole enää motiiveja jatkaa? Miehesi ei esim enää tyydyty vanhasta, rupsahtaneesta vartalostasi? Onko ok silloin vaihtaa nuorempaan?

Minusta täysin eri tilanne, tässähän puhuttiin ystävyydestä eikä parisuhteesta. -eri

Minusta ystävyys- ja parisuhteissa on ns samoja lainalaisuuksia ja niitä voidaan verrata keskenään. Parisuhteita päättyy ja ystävyyssuhteita päättyy. Kumpikaan ei auttamatta kestä hautaan asti vaan ne esim vaatii molemmin puolista joustoa, kuuntelemista, jne.

Minun mielestä ei voida verrata. Parisuhteita on yleensä kerrallaan vain yksi, ja ne ovat luonteeltaan hyvin tiiviitä. Asutaan yhdessä, ollaan samaa perhettä, jaetaan suku, lomat, talous, suunnitelmat.

Ystäviä sen sijaan voi olla monia ja ystävyys voi kestää hyvin erilaisia aikoja. Joskus ollaan etäisempiä, joskus läheisempiä, asutaan naapureina tai toisella puolella maapalloa. Voidaan olla hyvin erilaisia mitä tulee tavoitteisiin, arvoihin, ajanviettotapoihin.

Ystävyys kestää paljon sellaisia eroavaisuuksia, mitä parisuhde ei välttämättä kestäisi. Toisaalta ystävyydestä saatetaan luopua helpommin ja alkaa vetäytyä suhteesta siinä kohdassa, missä parisuhteessa alettaisiin tehdä hartiavoimin töitä suhteen pelastamiseksi. 

Mielestäni hyvin erilaiset ihmissuhteet kyseessä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä tulee mieleen eksäni. Hän jutteli niin paljon omista asioistaan ja elämä pyöri oman napansa ympärillä, ettei hän todellisuudessa tienyt minusta juuri mitään. Aina kun yritin kertoa jotain elämästäni tai ajatuksistani, se kääntyi nopeasti häneen.

On tällaisia ystäviäkin ollut. Ei sitä jaksa sellaisten kanssa olla pitkään.

Vierailija
44/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun mut raiskattiin 15-vuotiaana, jäin aivan yksin. Minua alettiin kiusata koulussa ja ystäväni hylkäsivät minut pikkuhiljaa. Sairastuin masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön. Silloin lähtivät jopa ne ystävät, jotka olivat minulle kuin siksoja ;( . En edelleenkään käsitä miten elämä vei näin. Itkettää kun ajattelee sitä aikaa.

Oma vinkkini on niille joilla ystävä esim masentunut tai keskellä kriisiä, ja koet hänen ongelmansa taakaksi : Älä luovuta hänen suhteensa. Tulee se päivä kun saat sen kaiken kiitoksena takaisin. Saat ystäväsi entistä parempana ja lojaalimpana sinulle takaisin.

Te olitte lapsia ja yhdenkään lapsen harteille ei pitäisi tuollaista taakkaa asettaa. Ei lapset osaa tuollaisissa asioissa tukea vaan se on aikuisten vastuulla. Myös ystäväsi olisi tarvinnut tukea miten he olisivat voineet olla tukena, eikä odottaa että he automaattisesti osaavat.

Vierailija
45/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun mut raiskattiin 15-vuotiaana, jäin aivan yksin. Minua alettiin kiusata koulussa ja ystäväni hylkäsivät minut pikkuhiljaa. Sairastuin masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön. Silloin lähtivät jopa ne ystävät, jotka olivat minulle kuin siksoja ;( . En edelleenkään käsitä miten elämä vei näin. Itkettää kun ajattelee sitä aikaa.

Oma vinkkini on niille joilla ystävä esim masentunut tai keskellä kriisiä, ja koet hänen ongelmansa taakaksi : Älä luovuta hänen suhteensa. Tulee se päivä kun saat sen kaiken kiitoksena takaisin. Saat ystäväsi entistä parempana ja lojaalimpana sinulle takaisin.

Kuinka monta vuotta pitäisi jaksaa odottaa?

Vierailija
46/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.

Tämä on tällainen valmis lause jota aika paljon viljellään kaikissa kaveruus-keskusteluissa. "Motiivit ei täyty", "eri elämäntilanteet ja tarpeet", "rasite" jne. Tottakai saat tehdä mitä haluat mutta itse en tuollaista ymmärrä. Minä en kaverustu ihmisten kanssa VAIN jotta mulla olisi seuraa ruokalassa opiskelujen ajan, vaan ihan muutenkin ajattelen että tässä voisi olla potentiaalinen ystävä. En dumppaa ihmisiä jos toinen saa vauvan, ja itse en ole aikeissa hankkia. Ei kaverit/ystävät ole mitään välineitä.

Mutta ihmiset on erilaisia. Olen minäkin joitain ihmisiä jättänyt, piikitteleviä tai sellaisia joista huokuu etteivät oikein jaksaisi seuraani enää. Joo, silloin kyllä lohdutan itseäni että ehkä jotkut hänen "motiivit ei nyt  vaan täyty enää".

Eli pitäisi väkisin vaan roikkua siinä ystävässä vaikka mitään yhteistä motiivia ei ole? En minä ainakaa halua, että joku jää elämääni vain siksi, että on hyvä tyyppi.

Meillä on kai erilainen käsitys ystävyydestä. Omani on sellainen että ei ehkä arkea jaeta kavereiden kanssa, mutta vaihdetaan ajatuksia, tavataan ajan kanssa, kerrotaan kuulumisia jne. Ei siinä itsellä kauheasti merkkaa elämäntilanne. Olen myös utelias tyyppi, kaverin vauvajuttuja on ihan mielenkiintoista kuunnella kun se on niin erilaista elämää kuin oma tällä hetkellä. Jaksan myös matkustaa näkemään kaveria kauaskin, välitän kavereistani kuitenkin.

Mutta jos kaveri on vaan jumppaseuraa tai naapuri jolta voi lainata tavaraa tms niin ehkei ne "motiivit" täyty jos se kaveri muuttaa pois. Siis ei mikään pakko ole tehdä mitään. Mä en vaan itse ymmärrä tuollaista että kaveri on täyttämässä vain omia tarpeita hetken aikaa ja sitten se dumpataan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa sanon kuin pari muutakin, että jos ystävä ei hae mt-ongelmiin mitään varsinaista apua, niin jossain kohtaa en jaksa enää terapoida häntä. Yhden tällaisen ystävyyden  juuri lopetin 2,5 vuoden mt-ongelmien jälkeen kun en tosiaan enää jaksanut. Olin kehottanut hakemaan virallista apua mutta ystävä ei ottanut onkeensa.

Tämä taisi olla eka kerta kun kävi näin. Kaikenlaisia kriisejä olen kestänyt ystävieni rinnalla. Ystävyyden vastavuoroisuus on kuitenkin  säilynyt, ja tämä on tukenut omaa jaksamistani. Olen kyllä ihmisenä sellainen, että kun ystävistäni on kysymys, en kauheasti jää odottelemaan mitään "entä sinä, mitä sinulle kuuluu" -kysymyksiä vaan jaarittelen ihan pyytämättä omat kuulumiseni. 

Toisin päin en muista että olisi käynyt. Siis että joku olisi minut hylännyt kriisin keskellä. Olenkin kyllä aika sellainen privaatti henkilö, että en kauheasti syvimpiä murheitani vuodata muille kuin kumppanillekin, mutta varmaan olen joskus ollut silleen jotenkin alakuloista seuraa jonkin aikaa, tämän ystäväni ovat kyllä kestäneet. 

Vierailija
48/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä taas eristäydyn ystävistä kun on huono olo. En halua olla tekemisissä kenenkään kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu hyvin pitkälti mistä puhutaan. 

Kriisitilanne joka kestää vaikka pari kuukautta = mielestäni ystävältä saa odottaa, että hän jaksaa olla rinnalla, vaikka olisi hetkellisesti hyvinkin vaikeaa. Jos ystävä haluaa tavata vain kun olet iloinen, niin ystävyyssuhde ei ole oikeasti kestävä. 

Oikea mielenterveysongelma tyyliin masennus tai ahdistuneisuus = tässä kohtaa pitäisi mennä jo lääkäriin, eikä kuormittaa ystäviä jatkuvasti.

On paljon asioita, jotka eivät puhumalla parane. Depressio, bipolaarisuus, pakkoajatukset, ahdistus jne. ovat asioita, joita hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Nykyään on myös olemassa appeja, joita voi käyttää ensiapuna. Ystäviltä ei yleensä löydy voimavaroja eikä ymmärrystä riittävästi, että voisi oikeasti auttaa tuossa tilanteessa.

Vierailija
50/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olen itse kokenut niin paljon kovia ja tiedän, että kaikesta voi elpyä jos saa apua. Ja tiedän myös, että kaikki on mahdollista. Siksi autan ystävääni jos tarve vaatii.

Minäkin olen kokenut vaikeita asioita.

Minulla on elämässäni sellaisia ystäviä joiden kanssa voi jakaa sekä ilot ja surut.

He pyytävät minulta neuvoja ja saan heiltä neuvoja vaikeissa tilanteessa.

Entistä parasta ystävää en ilmeisesti itse osaa oikealla tavalla tukea, enkä myöskään voi odottaa tukea häneltä vaikeissa tilanteissa. Nuoruudessa hän jätti itse toistuvasti vastaamatta puheluihin kärsiessäni itse vaikeasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Voin kuitenkin täysin ymmärtää hänen reaktionsa siinä tilanteessa.

Viimeksi hänelle kirjoittaessani hän suoraan sanottuna kielsi minua olemasta positiivinen. Koen etten voi kertoa hänelle mitään positiivista elämästäni, koska hän kommentoi asiaa ehkä korkeintaan yhdellä lauseella.

Tämä entinen ystävä oli myös herkkä tukemisen sijaan tuomitsemaan muita ystäviään vaikeissa tilanteissa ja puhui mielellään heidän ongelmistaan syyttävään sävyyn. En siis enää uskaltanut puhua hänelle omista ongelmistani.

Hän ei myöskään nykyään pidä yhteyttä. Asun kaukana joten tietenkin välimatka tekee tehtävänsä. Mutta itse soittelisin mielelläni, mutta hän ei vastaa puheluihin ja viestittelemme minun aloitteestani korkeintaan 2 kertaa vuodessa.

Johtopäätökseni siis oli että hän ei halua olla yhteydessä ja on parempi lopettaa ystävyyssuhde, sillä emme osanneet tukea toisiamme vaikeina aikoina, emmekä myöskään voineet jakaa iloisia asioita.

Yritin hoitaa homman huomaamattomasti ja vailla mitään draamaa, eli poistin siis ystävistäni facebookissa. Hän kuitenkin huomasi tämän välittömästi, kysyi asiasta ja suuttui kun yritin asiallisesti tuota yhteydenpitoasiaa tuoda esille.

Terveisiä vaan. Toivon sulle parempaa elämää ja semmoisia ystäviä joiden kanssa sun kaikki ne lukuisat hienot puolet tulee esille. Niitäkin on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paras ystäväni hylkäsi minut täysin ikinä mitään selittelemättä. Syy tähän oli toisen vanhempani kuolema, jonka minulle aiheuttamaa tunnetilaa hän ei katsonut kykeneväksi kestämään. Mielenkiintoista tässä vielä oli se että hän ei edes ikinä nähnyt minua missään tunnetilassa asian suhteen koska pisti kaiken kommunikaation poikki asap kun kuuli kuolemasta.

Eniten itseäni tässä ihmetytti että olin pari vuotta tukenut ja kunnellut häntä hänen elämänsä kriisissä vaikka hän oli hemmeton tylsä ja rasittava. Ajattelin että tosi ystävä kestää nämäkin ajat ja ennen pitkää ihminen palautuu tavalla tai toisella. No, ilmeisesti toimi vain toiseen suuntaan.

Nämäkin selitykseyt tunnetilani rasittavuudesta kuulin siis muilta ystäviltäni. Olin toki alussa aika romuna mutta enpä silloin hirveästi kavereiden kanssa hengaillut vaan ihan perheen kanssa tätä purettiin.

Voin sanoa että tänä päivänä olen äärimmäisen loukkaantunut ja surullinen. En ikinä olisi uskonnut että yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä käyttäytyisi näin. Kyllä siitä jonkin tason trauma jäi ja ikinä en tule hänelle anteeksi antamaan. Jonkin aikaa tapahtuman jälkeen ajattelin että jos olisimme yhteydessä, keskustelisimme ja saisimme kumpikin purettua asiaa voisimme ystävinä jatkaa. Nyt monen vuoden hiljaisuuden jälkeen mieleni tekisi lähinnä läväyttää muijaa vastapalloon jos ikinä tekisi mitään yritystä lähestyä.

Onneksi minulla oli ja on muitakin ystäviä. Ehkä tämän idiootin poistuminen antoi heille mahdollisuuden näkyä paremmin ja moni tuki minua niin loistavasti että en sitä ikinä unohda. Tällä hetkellä koen että olen ystävien suhteen todella onnekas ja osaan todella arvostaa heitä. Tuen myös heitä aina kun heillä on vaikeaa koska en ikinä unohda sitä miten he seisoivat silloin rinnallani.

Vierailija
52/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.

Onko kiva, että sinut hylätään sitten kun ei ole enää motiiveja jatkaa? Miehesi ei esim enää tyydyty vanhasta, rupsahtaneesta vartalostasi? Onko ok silloin vaihtaa nuorempaan?

Kuka sinulle on luvannut, että koko ajan on kivaa ja kaikki menee aina tismalleen oikein niin kuin ohjekirjoissa sanotaan? Ihmissuhteita tulee ja menee ja sitä kutsutaan elämäksi.

Ystävät ovat kuin vaatteita. Jokaiselle kelille ja vuodenajalle on omansa. Kun se ystävä tuntuu liian pieneltä, suurelta, tylsältä, vanhanaikaiselta tai ei enää sovi omaan elämäntyyliin, niin kierrätykseen vaan. Mitä sitä tyytymään ja paikkailemaan vanhoja kun netistä ja muualta saa uusia.

Kertakäyttökulttuuri on tullut jäädäkseen ystävyyssuhteisiinkin. Uusi tilanne,uusi ystävä ja kun tilanteet vaihtuu ystävätkin saavat vaihtua.

Sitä elämä nykyisin on, millään ei ole enää arvoa, ellei siitä ole suoranaista hyötyä itselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Paras ystäväni hylkäsi minut täysin ikinä mitään selittelemättä. Syy tähän oli toisen vanhempani kuolema, jonka minulle aiheuttamaa tunnetilaa hän ei katsonut kykeneväksi kestämään. Mielenkiintoista tässä vielä oli se että hän ei edes ikinä nähnyt minua missään tunnetilassa asian suhteen koska pisti kaiken kommunikaation poikki asap kun kuuli kuolemasta.

Eniten itseäni tässä ihmetytti että olin pari vuotta tukenut ja kunnellut häntä hänen elämänsä kriisissä vaikka hän oli hemmeton tylsä ja rasittava. Ajattelin että tosi ystävä kestää nämäkin ajat ja ennen pitkää ihminen palautuu tavalla tai toisella. No, ilmeisesti toimi vain toiseen suuntaan.

Nämäkin selitykseyt tunnetilani rasittavuudesta kuulin siis muilta ystäviltäni. Olin toki alussa aika romuna mutta enpä silloin hirveästi kavereiden kanssa hengaillut vaan ihan perheen kanssa tätä purettiin.

Voin sanoa että tänä päivänä olen äärimmäisen loukkaantunut ja surullinen. En ikinä olisi uskonnut että yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä käyttäytyisi näin. Kyllä siitä jonkin tason trauma jäi ja ikinä en tule hänelle anteeksi antamaan. Jonkin aikaa tapahtuman jälkeen ajattelin että jos olisimme yhteydessä, keskustelisimme ja saisimme kumpikin purettua asiaa voisimme ystävinä jatkaa. Nyt monen vuoden hiljaisuuden jälkeen mieleni tekisi lähinnä läväyttää muijaa vastapalloon jos ikinä tekisi mitään yritystä lähestyä.

Onneksi minulla oli ja on muitakin ystäviä. Ehkä tämän idiootin poistuminen antoi heille mahdollisuuden näkyä paremmin ja moni tuki minua niin loistavasti että en sitä ikinä unohda. Tällä hetkellä koen että olen ystävien suhteen todella onnekas ja osaan todella arvostaa heitä. Tuen myös heitä aina kun heillä on vaikeaa koska en ikinä unohda sitä miten he seisoivat silloin rinnallani.

Nykyisin on juuri paljon näitä, jotka eivät edes kestä jos jonkun ystävän lähipiirissä on tapahtunut jotain. Vaikka nämä ystävät eivät edes puhuisi asiasta heidät poistetaan kokonaan ystäväyydestä. En tiedä tekevätkö he sen ennakoivasti varmuuden vuoksi. Ettei vaan joudu edes 10 minuuttia puhua asiasta.

Nykyisin on varottava kovasti ettei sano mitään synkkää, koska heti on vaarana, että sinut poistetaan, jos vähänkin on jotain surullisempaa. Mutta ei saa olla liian positiivinen, ettei vaikuta feikiltä tai leuhkalta.

Ei voi olla aito oma itsensä, koska silloin ei ehkä täydennä oikealla tavalla sitä toisen elämää ja hän ei enää halua sinua ympärilleen ja seuraksi.

Pitkien ihmissuhteiden salaisuus nykyisin on olla kameleontti. Mukautua aina siihen toiseen ja hänen itsekkyyteensä.

Vierailija
54/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun mut raiskattiin 15-vuotiaana, jäin aivan yksin. Minua alettiin kiusata koulussa ja ystäväni hylkäsivät minut pikkuhiljaa. Sairastuin masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön. Silloin lähtivät jopa ne ystävät, jotka olivat minulle kuin siksoja ;( . En edelleenkään käsitä miten elämä vei näin. Itkettää kun ajattelee sitä aikaa.

Oma vinkkini on niille joilla ystävä esim masentunut tai keskellä kriisiä, ja koet hänen ongelmansa taakaksi : Älä luovuta hänen suhteensa. Tulee se päivä kun saat sen kaiken kiitoksena takaisin. Saat ystäväsi entistä parempana ja lojaalimpana sinulle takaisin.

Sinä vaadit niiltä muilta 15 vuotiailta ihan liikaa, olisit tarvinnut ammattiapua. Ystävä ei ole tukihenkilö, noin nuori varsinkaan ei millään omaa sellaista osaamista että pystyisi oikeasti olemaan tukena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ystäväni näkökulmasta katsoen varmasti hylkäsin hänet, kun en matkustanut hänen tuekseen 400 km päähän kun hänen vanhempansa sairasti. Olin kuitenkin itse ollut pitkään sairaana, enkä ollut nukkunut kunnolla viikkokausiin (en halunnut rasittaa häntä omilla murheillani) ja olimme matkustaneet juuri sinä pitkänä iikonloppuna koko perhe hotellilomalle. Kyseinen viikonloppu oli ainoa mahdollisuus pitää lomaa seuraavaan 10 kuukauteen (edessä projektityö). Soitin ystävälleni 3 kertaa päivässä ja puhuin joka kerta tunnin ja yritin olla tukena. Tuntuu silti, että jotain muuttui välillämme tuona aikana.

Vierailija
56/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihmisellä on tietty vastuu omasta mielenterveydestään. Liian moni haluaa välttää lääkäriin menoa ja lääkkeiden/terapian aloittamista, kunnes on aivan rikki ja itse-murhan partaalla. 

Sanotaan, että kyllä ystävät ja läheiset auttaa, ei niistä lääkkeistä ole mitään apua oikeasti jne. 

Ystävät sitten joutuvat kuuntelemaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen sitä puhetta, eivätkä oikeasti osaa auttaa. Kahden tunnin puheluita siitä että haluan tappaa itseni, eikä pysty mitenkään helpottamaan toisen tuskaa. Se on oikeasti tosi raskasta.

Tämä. Jouduin yhdessä vaiheessa kuuntelemaan ystävältäni jatkuvaa epätoivoista itkua siitä, kuinka hän ei jaksa, ja hän kuulosti jo hieman itsetuhoiselta. Kun neuvoin hakeutumaan terapiaan, ystävä suorastaan suuttui – hänellähän on kaikki ihan hyvin, ja hänelle tulee aina paljon parempi olo, kun saa purettua huoliaan minulle. Niinpä. Ja kun sitten sanoin, että minulle tulee noista vuodatuksista paha olo, niin sain kuulla olevani huono ystävä, kun en auta ystävääni vaikeana aikana. Niin, jotenkin se kuukausien tuki unohtui sillä sekunnilla, kun pelkän myötäilyn sijaan sanoin jotakin vastaan.

Vierailija
57/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihmisellä on tietty vastuu omasta mielenterveydestään. Liian moni haluaa välttää lääkäriin menoa ja lääkkeiden/terapian aloittamista, kunnes on aivan rikki ja itse-murhan partaalla. 

Sanotaan, että kyllä ystävät ja läheiset auttaa, ei niistä lääkkeistä ole mitään apua oikeasti jne. 

Ystävät sitten joutuvat kuuntelemaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen sitä puhetta, eivätkä oikeasti osaa auttaa. Kahden tunnin puheluita siitä että haluan tappaa itseni, eikä pysty mitenkään helpottamaan toisen tuskaa. Se on oikeasti tosi raskasta.

Tämä. Jouduin yhdessä vaiheessa kuuntelemaan ystävältäni jatkuvaa epätoivoista itkua siitä, kuinka hän ei jaksa, ja hän kuulosti jo hieman itsetuhoiselta. Kun neuvoin hakeutumaan terapiaan, ystävä suorastaan suuttui – hänellähän on kaikki ihan hyvin, ja hänelle tulee aina paljon parempi olo, kun saa purettua huoliaan minulle. Niinpä. Ja kun sitten sanoin, että minulle tulee noista vuodatuksista paha olo, niin sain kuulla olevani huono ystävä, kun en auta ystävääni vaikeana aikana. Niin, jotenkin se kuukausien tuki unohtui sillä sekunnilla, kun pelkän myötäilyn sijaan sanoin jotakin vastaan.

Tuttu tilanne. Osa ihmisistä kaataa ne omat paskansa muiden niskaan, ja sitten ihmettelee ettei vastaanottoja haluakaan niitä.

En kuuntele ketään, jos ihminen yrittää muuttaa tilannetta autan. Mutta jos pelkkää kuuntelemista kaipaa, puhukoon seinille. Samasta asiasta on turha jauhaa, ellei ole valmis tekemään asialle mitään.

Vierailija
58/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ystävyyssuhteet ovat kyllä rasittavia, siksi en enää anna kenenkään kiintyä itseeni niin, että hän haluaa olla ystäväni. Se on kuin olisi aviopuoliso. Tai ehkä jopa tiukempi ihmissuhde, missä ystävältä odotetaan kaikkea mahdollista ja loukkaannutaan, jollei pysty antamaan itsestään kaikkea kaiken aikaa.

Minulle riittää ihan ne jumppakaverit ja tutut. Tällöin on helpompi hengittää ja saa pitää itsenäisyytensä ja oman elämän

Vierailija
59/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin ennen kuunteleva olkapää ja todellakin monet itkut olen ottanut vastaan.

Kun minulle tuli ongelmia, kukaan ei kuunnellut. Joten paskat siitä vastapalveluksesta.

Vierailija
60/62 |
17.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oih, on jo koettu kun vakavasti sairastuu ja kaikki ystävät katoaa silmänräpäyksessä. Onneksi uusia ystäviä löytyy jotka hyväksyy sut juuri sellaisena kuin olet vaikka et 100% terve enää tule olemaan. So what? Ystäviä tulee ja menee, annoin jatkaa matkaa, en pidä hampaat irvessä kenenkään paidanhelmasta. Joku on yrittänyt takaisin mutten päästä enää elämääni, se ovi sulkeutui ja meillä on liian erilaiset elämänarvot ja tilanteet myös nykyisin.