Lue keskustelun säännöt.
Ystävän hylkääminen silloin kun hänellä on vaikeaa
17.05.2021 |
Moni on tähän varmasti sortunut. Isojen ongelmien kanssa painiva ei ole hohdokasta seuraa eikä ainaista valitusta jaksa kuunnella.
Mutta oletteko ottaneet huomioon kaksi asiaa: Ensinnäkin, kriisit menevät yleensä ohi. Joku päivä ystäväsi on taas oma, iloinen itsensä. Ja kun hän saa apua, hän toipuu todennäköisesti nopeammin. Toiseksi, kukaan meistä ei todennäköisesti tässä elämässä säästy ongelmilta. Eikö olisi silloin hyvä, että on ystävä joka kuuntelee? Jos olet auttanut ystävääsi joskus, hän todennäköisesti auttaa myös sinua tulevaisuudessa. Vai elätkö siinä käsityksessä, ettei sinua voi kohdata sairaus, aviopulisp pettää tsi jättää? Omasta kokemuksesta voin sanoa, että elämä yllättää...
Kannattaa siis miettiä vielä kerran kannattaako ystävä jättää hädän hetkellä yksin.
Kommentit (62)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hädässä ystävä tutisee. Vanha viidakon sananlasku
Minulle riitti 7 vuoden terapointi. En mitenkään kevyin perustein ystävääni hylännyt. Aloin itsekin voimaan pahoin ja tunsin itseni avuttomaksi, enkä tullut itse kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Minulle riitti 7 vuoden terapointi. En mitenkään kevyin perustein ystävääni hylännyt. Aloin itsekin voimaan pahoin ja tunsin itseni avuttomaksi, enkä tullut itse kuulluksi.
Tämä on asia erikseen
Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä sitä vastavuoroisuutta ei vaan ole
Ystäväni oli ylimielinen kun erosin miehestäni. Hän ajatteli, että oma liittonsa on ikuinen ja että mies pysyy ikuisesti rinnalla. Eipä vaan pysynyt. Sitten olisikin ystävä taas kelvannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva ystävyys kestää vaikeita aikoja. Vakava masennus vei ystävyyksiä, koska en jaksanut olla sosiaalinen. Suuttuivat minulle. En kertonut tilanteesta, vaan yritin olla positiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.
Onko kiva, että sinut hylätään sitten kun ei ole enää motiiveja jatkaa? Miehesi ei esim enää tyydyty vanhasta, rupsahtaneesta vartalostasi? Onko ok silloin vaihtaa nuorempaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riitti 7 vuoden terapointi. En mitenkään kevyin perustein ystävääni hylännyt. Aloin itsekin voimaan pahoin ja tunsin itseni avuttomaksi, enkä tullut itse kuulluksi.
Tämä on asia erikseen
Pitäkää tämä mielessä, jos joku kertoo että se ja se ystävä hylkäsi ennen kuin kiillotatte sitä omaa kruuanne. Te tiedätte vain puolet kyseisen suhteen ongelmista.
Kyllä ysävyydessä pitää olla myös iloisia asioita. Jos joku jatkuvasti kaataa oman huonon olonsa ystävän niskaan niin sekään ei ole oikeaa ystävyyttä. Ei ystävän tehtävä ole olla terapeutti vaan myös hauskojen asioitten jakaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen itse kokenut niin paljon kovia ja tiedän, että kaikesta voi elpyä jos saa apua. Ja tiedän myös, että kaikki on mahdollista. Siksi autan ystävääni jos tarve vaatii.
[uiquote=Vierailija]Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.[/quote]
Ehkä kyseessä on enemmän kaverisuhteet silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen täytyy miettiä ensisijassa omaa jaksamistaan. Ystävän ei ole tarkoitus olla mikään sylkykuppi, oksennusämpäri tai kainalosauva. On hyvin, hyvin väärin käyttää "hätään" vedoten ystäviä sellaiseen. Aikuiset ihmiset hoitavat kriisinsä itse.
Itse olen kriisien sattuessa katsonut toimivimmaksi sen, että itse lopetan yhteydenpidon ystäviini. Koska energiani menee sen ongelman ratkaisuun, en jaksa silloin muiden juttuja. "Toisella puolella" löytyy sitten uusia ystäviä. Kriisin jälkeen kun ne vanhat ystävät eivät yleensä enää "toimi", koska kriisin jälkeen kukaan ei ole "se oma iloinen itsensä". Kriisi kun muuttaa ja kasvattaa. Ystävä, jonka elämän on ollut samaan aikaan tasaista, ei tunnu enää miltään sen jälkeen.
Opetelkaa päästämään ihmisistä irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.
Onko kiva, että sinut hylätään sitten kun ei ole enää motiiveja jatkaa? Miehesi ei esim enää tyydyty vanhasta, rupsahtaneesta vartalostasi? Onko ok silloin vaihtaa nuorempaan?
Jokaisella on perustuslakiin perustuva itsemääräämisoikeus tehdä omia valintoja elämässään. Jokainen ihminen joka on tai tulee meidän elämään loukkaa tai satuttaa meitä jossakin vaiheessa ja voimme valita vain ne ketkä on sen arvoisia että pidämme heidät elämässämme.
Mitä teen miehellä, joka jää vain siksi että niin kuuluu tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.
Onko kiva, että sinut hylätään sitten kun ei ole enää motiiveja jatkaa? Miehesi ei esim enää tyydyty vanhasta, rupsahtaneesta vartalostasi? Onko ok silloin vaihtaa nuorempaan?
Jos mieheni ei enää pidä minua haluttavana ja ihanana, todellakin toivon että hän häipyy eikä ole kanssani säälistä tai velvollisuudentunteesta.
-eri-
Ystävyyden on tarkoitus olla vastavuoroista. Terapeutti jaksaa kuunnella joka viikko samat ahdistukset, ystävä ei. Kannattaa miettiä, miten paljon vaatii kuuntelua ja lohdutusta, suhteessa siihen miten paljon pystyy itse olemaan toiselle ystävänä. Jos ei ole voimavaroja muuhun kuin omista vaikeuksista puhumiseen, joutuu väkisinkin sellaiseen tilanteeseen, että ystävä ei enää jaksa. Vaikea siinä on syyttää kumpaakaan.
Voi myös olla, ettei ystävä osaa samaistua kaikkiin toisen murheisiin. Jos ei ole itse kokenut vakavaa sairautta, omaisen kuolemaa tms, voi olla ettei tajua, miten pitkä se prosessi on. Monille sairauden, esim. kovien kipujen kanssa eläminen ei koskaan helpotu. Omaisen kuoleman käsittely voi viedä vuosia ja jostain lapsen menetyksestä ei ehkä toivu koskaan. Ystävä saattaa odottaa, että koko juttu menee ohi parissa kuukaudessa, mutta ei se välttämättä mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.
Onko kiva, että sinut hylätään sitten kun ei ole enää motiiveja jatkaa? Miehesi ei esim enää tyydyty vanhasta, rupsahtaneesta vartalostasi? Onko ok silloin vaihtaa nuorempaan?
Minusta täysin eri tilanne, tässähän puhuttiin ystävyydestä eikä parisuhteesta. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen solminut ystävyyssuhteita erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin ja kun ne motiivit ei täyty en ole kokenut tarpeelliseksi jatkaa suhdetta, joka on enenmän kuin rasite.
Onko kiva, että sinut hylätään sitten kun ei ole enää motiiveja jatkaa? Miehesi ei esim enää tyydyty vanhasta, rupsahtaneesta vartalostasi? Onko ok silloin vaihtaa nuorempaan?
No eihän se nyt kivaa ole, mutta totta kai ihmissuhteen saa lopettaa jos siinä ei halua olla.
Niinpä! Hädässä ystävyys punnitaan