Olenko huono kaveri, kun haluan viettää kesäloman miesystävän kanssa?
Tällaista viestiä olen nyt epäsuorasti saanut useammaltakin kaverilta. Tilanne se, että minulla on miesystävälläni on kesälomaa elämämme ensimmäistä kertaa peräti neljä viikkoa ja ollaan saatu ne samaan aikaan. Ikinä ei ole näin hyvää tilannetta ollut lomiemme kanssa aiemmin. Arki on töiden puolesta kummallakin hektistä, minä sote-alan henkisesti kuormittavassa ja pahoin aliresursoidussa työssä, mies isossa kansainvälisessä firmassa töissä ja joutuu tekemään osin tietokoneella iltaisin ja viikonloppuisinkin töitä kun työtahti on niin kova. Odotetaan yhteistä kesälomaa kovasti ja juuri aamupalalla tehtiin suunnitelmia kesälomalle, jotka ovat niinkin yksinkertaisia kuin nukutaan pitkään, syödään pari tuntia kaikessa rauhassa parvekkeella brunssia, katsotaan netflixiä, käydään kävelyllä, jne. Kumpikin kaipaa siis vain yhdessä olemista ilman vaatimuksia ja lepäämistä, ei sen ihmeempää.
Jos tai siis kun en aio lähteä kavereiden ehdottamiin aktiviteetteihin (mm. risteilylle Hankoon regatan aikaan, viikoksi tai edes viikonlopuksi vuokramökille, Lapin vaellukselle), olenko todella huono kaveri? Tällaista epäsuoraa vihjailua on nimittäin tullut kavereilta.
Kommentit (26)
Mitä oikeastaan haluat täältä keskustelupalstalta? Tukea päätöksellesi? Myötätuntoa?
Teet itse valintasi ja kestät valintojen seuraukset. Voit hyvin valita kieltäytyä kavereiden kutsuista, mutta sitten sinun on hyväksyttävä, että kutsuja ei ehkä tule silloinkaan, kun itse niitä toivoisit. Mikäli suhteessasi tulee myöhemmin ongelmia, eivät ystävät ehkä olekaan enää tukemassa sinua.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan oikein ymmärtänyt teidän nuorten tämäntyylisiä kommentteja täällä aihe vapaalla.
Haette näissä vahvistusta omalle kannallenne, moraalista oikeutusta js lupaa. Ihan kuten ap.: "Enhän ole huono kaveri, onhan minulla OIKEUS, onhan?!!"
Kyllä ap, sinulla on oikeus ajatella eri lailla kuin kaverisi. Mutta heilläkin on OIKEUS ajatella eri lailla kuin sinä.
Mitä vit.n VÄLIÄ sillä on, mikä oikeus kenelläkin on? Ei laki pakota ketään regatta-risteilylle!
Olennaista on, että jos haluaa pysyä hyvissä väleissä ystävien/naapurien/työtoverien/sukulaisten/perheenjäsenten kanssa, fiksu ihminen ei mieti sitä, mitkä ovat hänen OIKEUTENSA tehdä kuten juuri hän haluaa, vaan sitä, voiko kompromisseilla päästä kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Tietenkään kaikessa ei tarvitse tehdä myönnytyksiä - kysehän on juuri siitä, että pitää miettiä, missä tilanteessa haluaa pysyä kenenkin kanssa hyvissä väleissä.
Mutta tuollainen moraalisen luvan hakeminen somessa on minusta noloa ja todella tyypillistä nykyajan milleniaaleille. Ihan kuin teiltä puuttuisi oma moraalinen selkäranka ja ajattelukyky täysin!
N54
😂Tämä osui ja upposi. Sinänsä kaikki miettivät tuollaisia asioita. Toiminko nyt tavalla, jonka muut ymmärtävät ja hyväksyvät vai pitääkö toimintaani joku tylynä ja itsekkäänä? Ihan jokainen miettii tällaisia, jos ei sitten ole tunteeton sosiopaatti, jolle muiden arvioilla ei ole mitään merkitystä. Mutta se, että asiaa kysellään anonyymisti somessa on tietysti asia, jota ei ennen ollut.
Kumminkin kannattaa tajuta se, että jokaisen on itse ensin päätettävä, kuinka tärkeä vaikka nyt se suhde johonkin ystävään on. Jos se ei ole tärkeä, silloin on yhdentekevää hakea kompromisseja. Jos on tärkeä, ei voi itsepäisesti vaan mennä oman mielensä mukaan.
Sellaiseen ei kukaa anonyymi sivullinen voi antaa täällä neuvoja, sen arvioiminen on kunkin tehtävä itse.
Eikös koronaan vedoten voi nyt kätevästi torjua kaikki mökkireissut ja risteilykutsut?
🇺🇦🇮🇱

Juuri tätä ajoin takaa.
Tuollaisiin "kumman puolella olet?" -aloituksiin on aika turhauttava sanoa mitään, koska muutaman rivin, subjektiivisesta näkökulmasta annetuissa kuvauksissa ei ole tuota olennaista puolta koskaan kirjoitettu auki.
Eli että haluaako ap pitää tiiviit välit ystäviinsä vai ei.
Kuulostaa siltä, että hän on nyt suhteessaan romanttisessa pesimisvaiheessa, jossa entiset ystävät ovat jääneet sivuun. Silloin se on tietysti ihan evvk, mitä he ajattelevat siitä, että hän ei lähde kesälomapuuhiin mukaan.
Silloin on vaan myös ihan evvk se, mitä av-raati ajattelee ap:n "oikeuksista". Jos hän ei lähde, ystävyyssuhteet etääntyvät, jopa purkautuvat - riippumatta av-raadin myöntämistä oikeuksista.
N54
Mun lapsuuteni paras ystävä on jättänyt minut toiseksi 2 krt.
Oltiin monta kesää reilaamassa, reittiä alettiin suunnittelemaan heti edullisen matkan jälkeen.
Varattiin aina hostellit viimeistään helmikuussa. Käytiin äitini työpaikalla lähettämässä faxeja ympäri Eurooppaa ja tehtiin Helsinkiin retki vain siksi, että haettiin istumapaikat.
Kolmantena vuotena vr,n yksi virkailija antoi käyntikorttinsa ja saimme lähettää hänelle faxin seuraavana vuotena, tilasi meille paikkaliput valmiiksi,
Yhtenä vuotena vaan ilmoitti vietän kesän Mikon, nimi keksitty, kanssa, en lähde matkalle. Kaikki valmiina. Majoitukset, istumapaikat, suunnitelmat, kaikki ! Onneksi meidän yhteinen ystävä lähti tilalle. Matkan aikana oli Mikon kanssa mennyt bänks ja tuli meitä vastaan Katajanokalle, kun tultiin Suomeen.
Ensimmäisinä vuosina meitä oli enemmän, huomattiin kaksin on paras kulkea. Syksyllä mietittiin millä kombolla lähdetään, lähdettiin kolmisin ja se ei toiminut. Oli kivaa, mutta kolmisin on vaikea tehdä kompromisseja, aina hävinnyt tuntee muut ovat häntä vastaan.
Päätettiin lähdetään vielä kerran kaksisteen, oltiin jo 28 vuotiaita ja Eurooppa oli hyvin kierretty. Pääsiäisenä ystävä tapasi nykyisen ex miehensä. Soitti n kk ennen matkaa ja kysyi mitä jos peruuttaa matkan. En voinut uskoa kuulemaani. Nimenomaan tiedettiin tämä on viimeinen matka yhdessä. Ystävä kertoi tästä miesystävälle, joka pakotti ystäväni lähtemään matkaan. Ystäville ei ohareita tehdä.
Matka oli ihan ok. Aluksi ystävällä oli ikävä ja sitten rahat alkoivat loppumaan, halusi soittaa miehelle usein.
Meni tämän pääsiäismiehen kanssa sitten naimisiin ja piti melkoista hiljaiseloa ystäviinsä, kunnes erosi.
Olin varannut ystävieni kanssa mökin. Kuulin ensimmäistä kertaa hänestä pariin vuoteen, kysyi mitä teen lomalla. Kerroin mökistä ja kysyi pääseekö mukaan.
Mökki oli arvokas, mutta oikein hyvin varusteltu. Lisämaksaja oli tervetullut.
Pidettiin yhteinen palaveri, sovittiin säännöistä, missä kukin nukkuu, mitä tuo, mitä maksaa jne. N 2 vkoa ennen lähtöä ilmoitti ei tule, kun laskun maksaja kysyi miksi ei ole maksanut osuuttaan.
Syy, oli tavannut ex nro 2.
Pari v sitten kuulin on eronnut toisen kerran.
Samaan porukkaan kuuluva oli törmännyt häneen lentokentällä. Siinä kertoi avioeroaan ja valitteli, kun ei kukaan pidä mitään yhteyttä.
Niinpä.
Tottakai saat ap tehdä kuten haluat. Itse haluaisin myös nähdä ystäviä muutaman päivän, ja koen että se on kuitenkin vähän neljästä viikosta. Mutta jos se tuntuisi enemmän rasitteelta, epäilisin uupumusta. Olisiko sinullakin ap jopa saikun paikka?