Mikä on minimimäärä yhdessäolemista, mikä riittää sinulle seurustellessa?

Ups?

2 kertaa viikossa minimi jos on syy, toisen päivän pitäis kyllä olla viikonloppuna että pystyy antamaan koko päivän. pari päivää voi olla helposti viestittelemättäkin jos sopii erikseen.

Kyllä minulle riittäisi kerran viikossa, tai jopa pari kertaa kuussa.

Kerta vuodessa riittää hyvin.

Sehän riippuu ihan tunteiden määrästä, jos kovasti tykkää, niin eihän sitä malta olla erossa lainkaan.

Veikkaan ettei minulla kertakaksi viikossa tapaaminen saisi aikaan sen suurempia tunteita että alkaisin seurustella.

Häivy jo perusteuvo sivulta

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu ihan tunteiden määrästä, jos kovasti tykkää, niin eihän sitä malta olla erossa lainkaan.

Voiko tästä päätellä, ettei vastapuoli tykkää kovinkaan paljoa, jos kerran kaksi viikossa näkemistä riittää?

Minusta parasta parisuhteessa on yhdessä elettävä arki. Toisen kainaloon nukahtaminen, jutustelut aamupalapöydässä, kauppareissut, pihatyöt jne. Se tunne siitä että tätä arkea eletään yhdessä, toinen on tukena ja on yhteinen "tukikohta" eli koti. En usko että saisin tällaista tunnetta jostain viikonloppusuhteesta. Se olisi minusta enemmän "friends with benefits" tyyppinen kuvio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu ihan tunteiden määrästä, jos kovasti tykkää, niin eihän sitä malta olla erossa lainkaan.

Voiko tästä päätellä, ettei vastapuoli tykkää kovinkaan paljoa, jos kerran kaksi viikossa näkemistä riittää?

Minusta se vaikuttaa harrastukselta, jos kovin harvakseen näkee. Elämäntilanteesta tietty aikataulut riippuu, mutta luulisi sitä ihastukselle aikaa löytyvän.

Minä olen miettinyt viime aikoina ihan samaa, siis mikä on itselleni sopiva tai minimimäärä. Molemmilla on lapsia eikä haluta mitään uusperhekuvioita tai olla vielä sen kummemmin mitään tulevaisuutta edes suunniteltu. Itselläni on jo isot lapset, mies on pienen lapsen erittäin omistautunut ja hyvä vuoroviikkoisä.

Tällä hetkellä nähdään joka toisella viikolla 1-3 kertaa. Monet näistä tapaamisista on vain yhteinen ilta ja joskus yö, ja aamulla molemmat menee aikaisin töihin. Joskus tavataan viikonloppuna ja vietetään lähes kokonainen päivä yhdessä.

Välillä ajattelen, että näin on just hyvä, välillä taas tuntuu ettei tästä kehity mitään tapailua kummempaa tällä tahdilla. Tapailu on ihan ok, mutta ei ikuinen tapailu. Lisäksi niillä viikoilla, kun ei nähdä, ehdin kuvitella kaikkea, epäillä, turhautia ja analysoida tätä suhdetta liikaa. Tykkään tästä miehestä tosi paljon ja tunnen häntä kohtaan valtavaa vetoa. Haluaisin tästä ihan oikean suhteen, mutta en tiedä, onko se mahdollista.

Kun seurustelin mieheni kanssa, niin emme malttaneet olla erillään paljon ollenkaan. Tavallaan jo viikon päästä mies muutti luokseni, mutta tavarat hän toi vasta noin puolen vuoden päästä. Seurustellessa molemmilla oli sellainen työ, että piti olla työmatkoilla viikon tai parikin, mutta kun niitä ei ollut, olimme yhdessä. Meille se oli sopiva tahti ja nyt olemme olleet yhdessä lähes 25 vuotta. Olemme hyvin läheisiä vieläkin.

Mieheni edeltäjien kanssa ei samaa intoa oikein ollut ja muistan, että yhdenkin kanssa näimme ehkä parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa ja soittelimme saman verran. Olen introvertti, mutta mieheni kanssa jaksan olla hyvin, useimpien ihmisten kanssa en jaksa.

Jäätelö

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt viime aikoina ihan samaa, siis mikä on itselleni sopiva tai minimimäärä. Molemmilla on lapsia eikä haluta mitään uusperhekuvioita tai olla vielä sen kummemmin mitään tulevaisuutta edes suunniteltu. Itselläni on jo isot lapset, mies on pienen lapsen erittäin omistautunut ja hyvä vuoroviikkoisä.

Tällä hetkellä nähdään joka toisella viikolla 1-3 kertaa. Monet näistä tapaamisista on vain yhteinen ilta ja joskus yö, ja aamulla molemmat menee aikaisin töihin. Joskus tavataan viikonloppuna ja vietetään lähes kokonainen päivä yhdessä.

Välillä ajattelen, että näin on just hyvä, välillä taas tuntuu ettei tästä kehity mitään tapailua kummempaa tällä tahdilla. Tapailu on ihan ok, mutta ei ikuinen tapailu. Lisäksi niillä viikoilla, kun ei nähdä, ehdin kuvitella kaikkea, epäillä, turhautia ja analysoida tätä suhdetta liikaa. Tykkään tästä miehestä tosi paljon ja tunnen häntä kohtaan valtavaa vetoa. Haluaisin tästä ihan oikean suhteen, mutta en tiedä, onko se mahdollista.

Tästä syystä ohitan kaikki pienten lasten isät, koska minulle tuo ei riittäisi. Miksi muuten isillä on niin suuri kynnys esitellä naisystävä lapsille?

Tapasin miestäni viime vuonna kerran. Lopetin suhteen kun hänellä ei enää mulkkukaan toiminut kunnolla. Juonut liikaa koronavuonna.

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu ihan tunteiden määrästä, jos kovasti tykkää, niin eihän sitä malta olla erossa lainkaan.

Ei välttämättä. Minä olen niin erakkoluonne, että vaikka kuinka rakastan toista ihmistä, niin en silti halua nähdä häntä kuin n. kerran viikossa.

Olon suhteessa missä tavattiin alkuun joka toinen viikonloppu. Olisin toivonut että suhteen jatkuessa tapailun määrä olisi lisääntynyt ja olisimme voineet tavata myös lasten läsnäollessa. Miehelle tämä ei kuitenkaan sopinut vaan hän halusi tavata vain joka toinen vkl ja mahdollisesti sillä viikolla kun emme näe vkl niin kerran viikolla JOS hänelle sopi. Oletti siis että minä järjestän aikataulut sen mukaan miten hänelle sopii.

Minulle tämä oli liian vähän. Kuten jo joku aiemmin tässä ketjussa kirjoitti, parasta suhteessa on yhteinen arki. Tuli itelle fiilis että lähinnä panosuhteessa olin. Noh mies löysi naisen jolle sopi tuo tapailuväli ja minä jatkan sellaisen miehen etsimistä joka vois ajatella että joskus ois se yhteinen arkikin.

Up

Olisin halunnut miehen kanssa jakaa myös lapsiperhearkea, että olisimme nähneet sekä kaksin että kotonani kolmisin lapsen kanssa. Vähitellen se meni siihen, että näimme vain kaksin. Minulla ei ole niin paljon vapaata aikaa, että pystyisin lapsen ja työn lisäksi ottamaan aikaa enempää kuin kerran pari viikossa.

Up